keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Päästäiskö kohta jo asiaan.

Moi.

Eilen oli jälleen se päivä jota olin odottanut viimeiset kuukaudet. Tässäpä lyhyt kuvaus elämästäni tiistaina 4.1.2011.

7:15 Herätyskellon tervehtii sulosävelillä jotka tuovat mieleeni Gardajärven lämpimänkiihkeät tuulet. Ukko ylös ja aamiainen on valmis. Puuroaamiaista ei tällä kertaa ole aikaa valmistella joten tyydyn sämpylään ja jukurttiin. Purut suuhun, päälle kiehuvaa vettä ja tilkka maitoa niin olenkin jo valmiina päivän taisteluun.

8:00 Saavun Pohjois-Karjalan keskussairaalan osastolle 4A eli reumaosastolle. Saan huoneen ja hoitsutäti haastattelee. Käytävillä liikkuu ihmisiä joilla on oikeasti vaikeuksia liikkua, tuntuu hassulta olla paikalla kun itselläni ei nyt sentään puhuta niin pahasta tilanteesta.

10:30 Parin tunnin lepäilyn jälkeen lääkäri tsekkaa tilanteen ja toteaa että tiputus alkakoon.

11:05 Ensimmäinen yritys kanyylin paikalleen saamiseksi ei onnistu. Suoni ei ota neulaa vastaan ja sitten alkaa hikoilu. Hikoilu saa seurakseen korvien suhinan ja pahan olon. Kohta lähtee taju.

11:15 Uusi yritys ja eihän sekään onnistu. Toisesta kädestä onnistuu vaikka heikolta tuntuu. Mitenköhän tästä selvitään? On otettava vanha keino käyttöön, kiukulla mennään.

11:20 Remicade alkaa virtaamaan sisuksiini. Fiilis hyvä, nyt on toivoa.

12:00 Lounas. Aika pieni annos lihakastiketta ja yksi peruna. TekstiTV:llä ei uutistulvaa.

12:15 Päivän kolmas Seiska luettu, niin ja yksi Hymykin on mennyt. Tiesittekö että Seiska kustansi Valoherkkyys-Ossille uuden avaruuspuvun? Luulen että kaikki ihmiset lukevat seiskoja jos niitä vain on tarjolla ja sitten kirotaan mitä paskaa ne ovat. Itse ainakin luen suurella mielenkiinnolla.

13:20 Vanhan suomalaisen elokuvan seuraamisen ohessa tippa otetaan pois. Edessä on vielä kahden tunnin seuranta jos mie vaikka sattuisin kuolemaan.

14:00 Kahvi ja marjapiirakka. Namnam, maistuu hyvältä.

14:15-15:00 Puheluita lähimmäisille. Hengissä ollaan.

15:20 Seuranta-aika loppuu ja suksin kotiin pää kolmantena jalkana. Kahden viikon päästä sama setti ja siitä eteenpäin harvemmin.

18:00 Hiihtämään. Reilu kolme kierrosta Repokalliolla kovaa noin 48 minuuttiin, ihan hyvä isku päällä. Aika tarkkaan tulee tunnusteltua selän kipuja, joko auttaa? Jokojoko?

2-3 päivää kun mennään niin pitäisi jotain helpotusta jo tulla. Harjoitusohjelma on laadittu ja noudattaminen alkaa tilanteen salliessa ensi maanantaina 10.1.2011. Näihin Aapo Laihon kuviin, näihin Aapo Laihon tunnelmiin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.