tiistai 16. huhtikuuta 2013

Talviharjoittelu ohitte


Talviharjoittelu päättyi sunnuntaiseen pitkään lenkkiin. Oheisissa kuvissa on esitelty talviharjoittelun tunnusluvut eli tunnit ja kilometrit.

En oikein tiedä mitä tästä talvesta pitäisi ajatella. Tuntuma on se, että aika paljon jouduin lepäämään sairastelujen vuoksi ja varsinkin tuntimäärä näyttää jääneen kohtalaisen alhaiseksi kaverille, joka kutsuu itseään distanssimatkojen mieheksi.

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Sairastelut tekivät monesta viikosta perin rikkonaisen, mutta näilläkin viikoilla olen mielestäni saanut tehtyä pari kehittävää treeniä. Ja se on ratkaisevaa tässä iässä. Lisäksi on muistettava, etten tee oikeastaan muuta kuin juoksen, eli voima- ja muiden lajien harjoittelu on lähes nollissa. Tunteja ei silloin hirveästi tule. Ehjillä viikoilla juoksua on Joensuun talvessa tullut 140-160 kilometriä, mihin on oltava tyytyväinen.

Kisakausi tulee, eikä tekemätöntä saa tehdyksi. Katsotaan millaisia tuloksia tällä talviharjoittelulla saa aikaiseksi, ainakaan olo ei tunnu ylikuntoiselta vaan ihan hyvältä.  Ja onhan tässä vielä 2,5 kuukautta aikaa kisoloihin.

Kilsat 2531 km
Tunnit 229h30min
115km/viikko
10h 26min/viikko
vapaaehtoista lepoa 3 päivää
pakotettua sairaslepoa 23 päivää
Lepoa yhteensä 3 viikkoa 5 päivää
14 pitkää lenkkiä 28-30 km



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.