Silmät sokeina, jalat rakoilla ja sydän hakkaa kahtasataa

Tänään tempasin heti ysiltä magneettikuviin. Neljä viikkoa sitten päätettiin että kokeillaan seuraavanlaista sapluunaa: 2 viikkoa lepoa ja 2 viikkoa pyöräilyä ja hiihtoa. Nyt ne tuli täyteen eikä toi selkä nyt mitenkään oo lähteny paranemaan. Eli katellaan olisko jopa vihanen pullistuman kutale suorittanut attentaatin meikäläisen notkoselkään. No miehän unohdin lähetteen kämpille, jouduin siis vannomaan kautta kiven ja kannon että tuun vielä samaisena päivänä suorittamaan maksutoimenpiteen.

Kuvista tullessani tuumasin siinä hetken että nyt roppa vaatii jotain fyysistä aktiviteettia kaiken tämän henkisen aktiviteetin rinnalle. No totta se pittää lähteä, hyvä keli ja kaikkee. Päätin siinä samassa että tempasen maantieraasserilla perinteisen Pyhäselän lenkuran. Se on siinä 115-120 kilsaa pauttirallaa. Eipähän tuo mittään ole jollekkin työkseen ajavalle, eikä se nyt miullekkaa mikkään niin kova koitos ollu.

Läksin tempomaan ja sopivasti alkoi sataatihuuttaa hetimiten parinsadan metrin kohilla. Niinivaaralla eli noin kolmen kilsan jälkeen olin jo ihan märkä ja vilukin oli päällä jo. Aattelin kuitenkin että nyt ajan tän lenkin, meni syteen tai saveen. Mitä toi syti muuten mahtaa olla? No kylmähän se oli koko neljän tunnin ajan ettei mitään. Pyhäselän kohilla tuli lämpimiä ajatuksia kun muistelin viime vuoden Malmijuoksua. Siellä laskin savut wannabe maratoonarista hyvin kevyesti. Myötätuuliosioilla meikäläisen läski ruho kylkiläskeineen päivineen oli elementissään toimien purjeena, siinä se maratoonari joutu aina antautumaan. Sitte kun tultiin vastatuuleen niin maratoonarin tikkumainen ruoto pääsi oikeuksiinsa ja ero kutistui olemattomiin. Viimisellä lenkillä sattu oikein kunnon myötätuuli ja onnistuin karkaamaan
lopullisesti. Ne oli aikoja ne.

Kun kerta olen tämmönen pullamössö niin hain Rääkkylän marketista hieman laihutuspatukkaa ja energiajuomaa. Siinä meni tääkin reeni varmasti pieleen, ei kehittyny rasva-aineenvaihunnat laisinkaan. Niillä kuiteskin jaksoin hyvin loppuun saakka vaikka läpeensä kastuneet pyöräilyhousut aiheuttivat vakavia hankaumia tuonne peräberbeerian osastolle. Loppua kohti aloin sitte kiihyttelemään. Pakkohan se oli kun matkan varrelle sattuneella lossimatkalla iski pahemmanlaatunen hypotermia. Maaliin päästiin ja palkkioksi itelleni lupasin kattoa tänään vähintään kolme jaksoa MacGyveriä. Se on muuten kovempi äijä kuin Tex Willer konsanaan mutta se onkin jo eri tarina se.

Ens viikon motto: nautinto kuuluu napapiirin pohjoispuolelle