Heipat siihen niin.
Kävin viikonloppuna katselemassa suunnistuskilpailuita Varsinais-Suomessa. Kovalta näytti poikien kyyti, huhhuh ei mitn saumaa ikinä tuommoseen rankomiseen! Ja jotkut naisetkin meni hirvittävää vauhtia, ovatko asiat olleet aina tällä tolalla?
Meikäläisen seuran miehiltä kisa sujui aika maukkaasti noin niinku kokonaisvaltaisesti. Yliyrittämisen kaunosaariot pysytteli omalla tasollaan ja sehän kannatti tuloslistaa silmällä pitäen. Pikkuhiljaa jokikylän ukkoja nousee kohti terävintä kärkeä ja mikäs siinä noustessa kun kesäkin tulee.
Tulihan sitä itsekin käytyä maaston puolella, perjantaina ja lauantaina monsteri päässä ja tänään ilman. Juokseminen luonnistuu tällä hetkellä kohtuullisesti uusien lääkkeiden ansiosta. Nyt on löydetty semmonen lääkitys jotta ukko on mukavassa flänägänissä jatkuvalla syötöllä eikä kipuja tunnu. Näillä mennään vielä parisen viikkoa ennenku aletaan viettämään uran kaatajaisia.
Toisaalta tänää pitkällä lenkillä tuntu kyllä aika mukavalta. Huono asia sikäli että aloin elättelemään toiveita paremmasta. Ehkä ens viikonloppuna kuitenkin? No, painan lääkitykset minimiin taas parin päivän ajaksi. Opinpahan miekin olemaan.
Parta kasvaa ja niin edelleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.