Pitkät yöt, lyhyet päivät - Salpa-Jukolan isot yö-pyssyt!

Tässä se tulee: isojen pyssyjen yön jatko-osa! Tässä ja nyt, lyhennettynä, referoituna, muttei sensuroituna!

Edellisessä jutussa kertoilin kuulumisista leirin jälkeen. Siellä olin saanut itseluottamuksen kohdilleen viimeisen harjoituksen aikana. Se oli kohdallani kaikkien aikojen paras harjoitus! Huutomerkki siihen kuin Riivari konsanaan! Paras siksi, että kyseessä oli kategorian A harjoitus! kts. edellinen blogjuttu.

Viikolla otin hyvin kevyesti. Maanantaina lepo, tiistaina 6 kilsaa ja hieronta, keskiviikkona 20km Nurcin kera (tuntui vahvalta), torstaina lepo ja perjantaina 8km + mallisuunnistus (sisälsi 10 minuutin likistysvedon!)!

Perjantain joukkuepalaverissa sanoin muille olevani hyvin luottavainen. Vain yhtä ukkoa pidin etukäteen kovempana. Tämä siksi, että olin nähnyt edellisenä viikonloppuna kovissa treeneissä mitä vauhti tällä TG:llä on. Se oli mahdottomuus.

Lauantaina käytiin teamjoggingilla, syötiin ja lähdettiin kisapaikalle. Oltiin ukon ja annin kanssa TV-haastattelussa ja sen jälkeen seurasin kaksi osuutta venloja. Anni veteli tapansa mukaan huippujuoksun viimeistä suunnistusrastia lukuun ottamatta. Joskus käy näin, mahotonta se oliskin ollut taas voittaa.

Illan mittaan tunnelma mökillä oli kohtalaisen rauhaton. Etenkin kakkosjoukkueen ukot olivat aika täpinöissään, kukaan ei jaksanut olla paikallaan kahta minuuttia kauempaa. Ukot jauhoi isojen pyssyjen yöstä, joka tulisi vilisemään toinen toistaan kovempia ukkoja. Nyt olisi kuulemma todella siis hirvittävää kyytiä tarjolla. Hetken jo epäilin omaa panostani, jäisinkö jalkoihin? Mokaisinko kaiken? Entä jos hyvä itseluottamus olisikin vain harhaa? Katselin siinä kun Thierry söi kahdeksan aikaan 16 perunaa ja joi litran RedBullia. Itse söin Sippolassa kuusi.

Katseltiin ekaa osuutta puoleen väliin saakka, ja sitten olikin lähdettävä kohti hauskanpitopistettä, eli kisoihin. Juuso ajoi, mie ja Thierry istuttiin. Kaikilla tuntui olevan hyvä huumori päällä, ei mitään ressiä itse kisasta. Itse olin hieman ihmeissäni, yleensä en ole tällaisissa paikoissa ollut kovinkaan varma omasta tasostani. Nyt vain jostain syystä tuntui että asiat tulevat loksahtelemaan paikoilleen.

Kisapaikalla onnittelin ykkösosuuden miehiä ja aloin asentamaan lamppua sun muita rensseleitä valmiuteen. Lämmitellessä tuntui hieman nihkeältä, kunnes heitin ylimääräiset vaatteet pois. Totesin että kulkee, ei hätiä mitiä. Suunnistuksen sujuvuuteen oli yllättävä luotto jatkuvasti.

Näin screeniltä Hannun pummit. Pipo sanoi Thierrylle tilanteen muuttuneen. Ei siinä ilmekään värähtänyt, taisi todeta että selvä. Kakkosen Heinonen oli koko ajan kärjen mukana, ja tuli loppuun saakka hienosti. Juuri niin kuin tuollaiselle osuudella pitääkin. Valitsi vielä Nordbergin selän mulle seurattavaksi.

Kartan saatuani vauhti oli heti valmista ja riittävän kovaa. Seurasin Andersia ja oikaistiin ykköselle mennessä tien kulma valmiita uria pitkin. Tiellä tuntui aika tukalalta, huimaa vauhtia siinä mentiin. Oli laitettava täysillä jalkaa toisen eteen, eikä tuntunut siltikään riittävän.

Viimein mentiin metsän puolelle ja asetuin vetämään omaa letkaani, Nordberg oli mennyt johonkin muualle. Ykköne meni nappiin, kakkoselle jouduin pikkusen pysähtelemään. Siinä heti pieni virhe.

Nelosella oli TV-rasti. Edessä näkyi kymmeniä lamppuja, en siis voinut tietää montako ukkoa on edellä. Takana tulivat ainakin Halden ja Södertälje, ehkä myös Linne. Olin siinä kohtaa neljäntenä 22 sekuntia keulasta.

Vitoselle vedin letkaa. Rastille tultiin kuitenkin huonohkosti ja kutoselle menin letkan loppupäässä. Vauhti oli sellaista että tiesin Thierryn lähestyvän koko ajan.Vääjäämättä ja vauhdikkaasti. Rastille tullessa Nordberg tulikin sinne samaan aikaan täysin väärästä suunnasta. Hyvä fiilis.

Seiskalle mentiin hieman kovempaa. Rastilla näin Hujakan Pasin antamassa väliaikoja. Kasille otin Nordbergin selän ja lähdettiin menemään alakautta tien kautta. Tieltä metsään oikeasta paikasta ja hiekkakuopan läpi kohti lippua. Nordberg meni hieman väärään paikkaan ja Mäkisen Vesa sanoi että alempana se on, näinkin heti lipun ja pääsin leimaamaan ensin. Seuraavalle rastille mennessä tiesin että TV-rastihan se on. Juoksin keulassa ja ajattelin siinä että ekana leimaaminen antaa aina joukkuekavereille voimia tulevaan savottaan.

Kympille lähdettäessä sanoin Vesalle että nyt on hajonta, otetaan tarkasti. Menin omalle lipulle yksin ja läksin siitä samantien sitten kohti seuraavaa rastia. Arvelin että jotkut tekee varmasti pummia tähän, tuskin on kovin moni edellä enää. Vesa tekikin virheen ja joutui antautumaan. Tokihan taisi juosta tässä vaiheessa jo käsi murtuneena. Aika kova veto Vesalta!

Yhdelletoista mennessä luulin nähneeni iskän polulla jonkun toisen kanssa, harhanäkyjä taisi olla. Ohittelin muiden osuuksien viestin viejiä ja nautin helposta menosta. Tiesin kyllä melkoisella varmuudella olevani keulassa.

Kolmelletoista Norberg ja Novikov saivat kiinni. Muita ei näkynyt. Tässä vaan nyt, niin hyvä tulee. Vauhti tuntui juuri sopivalta. Viidellätoista taisi olla Katteluksen Keijo radiomiehen kanssa.

Seitsemälletoista oli hajonta. Sinne menin omaa reittiä, pienen ajautumisen seurauksena leimasin kuitenkin noin 10 sekuntia Novikovin jälkeen. Imin sen varmuuden vuoksi heti kiinni. Mielenkiintoista on, että Thierry oli tässä kohtaa jo ihan tuntumassa.

Novikovin kanssa juostiin kovimmat ajat kahdeksalletoista, ja sieltä lähdettäessä nähtiin taas Nordberg. Seuraavat kaksi väliä olivat vaikeita. Piti juosta oikeasti täysillä, mutta edessä oli sadoittain hitaampia joukkueita. Pelkäsin koko ajan, että naru Nordbergiin katkeaa. Eipä katkennut, vaan kahdellakympillä putkiosuuden alkaessa oltiin edelleen kasassa.

Tässä kohtaa tiesin sataprosenttisesti, että putkiosuutta mennään. Ei siihen varsinaisesti neronlahjoja tarvittu. Uria ei ollut ja edessä oli tyhjä metsä.

Kaksykköselle lähdettäessä vilkaisin vasemmalle, siellä se oli. Kohde, jota ei hevillä pitäisi karkuun päästää. Pelkojen kohde, epävarmuuden lähde. Thierry Gueorgiou.

Vaihdoin Nordbergin Gueorgiouhun, henkäisin syvään, ja olin valmis laittamaan kaiken peliin.

Välin loppuosassa oli pieni usvainen suo. Katsoin eteeni. Siellä menivät Gueorgiou, Nordberg ja Novikov. Ja Fincke. Metsä oli täysin hiljainen, vain miesten tiivis hengitys kuului vaimeana jostakin edestäpäin. Meinasin herkistyä, tajusin kuinka hienoja hetkiä elettiin.

Kakskakkoselle oli lyhyt väli hienossa kuusikossa. Novikov tuntui hyytyvän nousuun ja puskin ohi, jatkoin hyvällä vauhdilla ja sain kärkikaksikon pienen eron kiinni. Rastilla oli muutama ihminen, Liuhan Jarkko ainakin oli kuusen kupeeseen piiloutunut.

Kakskolmoselle juostiin polkua, eroa oli varmaan 20 metriä. Nousussa totesin että voi olla hajontaa (aika naurettava ajatus muuten), ja suunnistin rastille itse. Vaikka
Isot pyssyt olivatkin näkyvissä.

Kaksneloselle laskettiin notkoon ja Nordberg teki viimeisen epätoivoisen ratkaisun. Meni onneton tiheikköön. Seurasin Thierryn selkää ja kierrettiin venlauria pitkin tiheikkö oikealta. Nousussa totesin että toisena ollaan, Novikov on puhki. Juoksin sen minkä pystyin, ero vaan tuntui kasvavan. Mäen päällä Thierryn valo oli jo hävinnyt edellisen osuuden valojen sekaan.

Hätä ei ollut tämän näköinen, olin kuitenkin periaatteessa suunnistanut koko ajan itse. Menin seuraaville rasteille sujuvasti ja vauhdilla. Tokavikalla oli Junnu tehnyt hyvän jipon. Edellisen osuuden juoksijat menivät läheltä meidän rastia, mutta kuitenkin riittävän kaukaa. Katsoin että nyt aletaan olla rastin kohdalla mutta mitään ei näy. Vilkaisin siinä juostessani vasemmalle, ja siellä se oli. Ehkä kolmen sekunnin virhe. Viimeiselle Nordberg meni ohi.

Viimeisellä iskä kannusti. Päätin, että ainakin tämän osuuden jälkeen meillä on kaksoisjohto. Tikkasin kuin Lysell ja Nordberg ei pystynyt. Sillan jälkeen Matu kannusti ja maalisuoralla kuuluin Arto Ylä-Kotolan ääni kaiken muun yläpuolella. Pienet tuuletuksen siihen ja kartta Nurtsille. Thierryn kanssa ylävitoset ja Salosen Amin kuviin vaan.

Tehtävä oli suoritettu.



Kuva: Aapo Laiho