tiistai 31. tammikuuta 2012

Välikausi

Tänään olisi ollut hyvä mahdollisuus nukkua pitkään. Treeni pitäisi tehdä, mutta muuten kalenteri on avoin. Laitoin eilen toimiston kiinni, siihen päättyi 1,5 vuoden pesti Kalevan Rastissa. Suppa tuli tutuksi ja opin joidenkin seuraihmisten nimen tämän ajanjakson aikana. Seuraavaksi pitäisi sitten kaivaa voimavarat opiskeluiden loppuun saattamiseksi, mistä ne varat löytyvät, on vielä epävarmaa. Vertaistukea ei kuitenkaan tarvitse etsiä Ossilta saakka, riittää kun lyödään Tuukan kanssa opinto-oppaat auki ja katsotaan joko opinto-oikeus on mennyt.

Järjestin viime viikolla AV-leirin Vuokatissa. Pakkaset saapuivat juuri sopivasti pakkaa sekoittamaan, mutta kohderyhmä huomioiden leiri saatiin kai vedettyä ihan hyvin. Onhan siellä riittävästi sisätiloja aina putkea myöden,  ensimmäistä kertaa kokeilin putkihiihtoa, eikä tylsyys ollut mitään verrattuna juoksumattoon, jonne muuten on suunnattava kohta, onhan ulkona pakkasta -30 astetta. Siinä tuli SalosAimomainen lause.

Jonne aloitti uuden palstan Suunnistaja-lehdessä. Täyttä asiaa mies kirjoittikin heti kättelyssä. Itselläni kovia idoleita olivat Reijo Mattinen, Johan Ivarsson, Mikko Karhu, Janne Salmi, Miika Hernelahti (josta myöhemmin tuli kämppikseni) jne. Yritin jopa imitoida kyseisten herrojen juoksutyylejä.

Ja nyt sinne matolle imitoimaan omaa juoksua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.