Antaa tulla vaan

Kerrankin voin sanoa että minua on kohdannut tuuri. Voisin jopa sanoa että oikein lykästänyt. Lottovoittaja-Jormakin valahtaisi kateudesta vihreäksi.

Kävi nimittäin niin että pohjeluuhun tuli männäviikolla rasitusmurtuma. Siinä ratkes tämänkin blogin tulevaisuus ja samalla sen punainen lanka kertaheitolla, ei oikein ollutkaan mitään mielessä. Niin ne asiat lutviutuu omalla painollaan. Eli tästä eespäin täällä tullaan raportoimaan korvaavan harjoittelun ihanuudesta, arjesta ja menetetyistä harjoituksista. Maaliskuussa, jahka luut on taas luutuneet, kassellaan sit millasessa kunnossa sitä ollaan ja mihin asti kesän mittaan päästään. Jos ei muualle niin Laululavalle nyt ainakin heinäkuun puolivälissä.

Naulasin hetimiten vapauttavan tuomion jälkeen teesit huoneeni oveen. Ja pm-kisojen vanhat kartat naulasin sängyn yläpuolelle kattoon jotta ensitöikseni aamulla muistan että miksi sinne saaterin altaaseen pitää mennä.

Teesit:
-mieluummin viikon pidempi juoksutauko kuin uusi vammautuminen
-korvaavillakin voi vetää kovaa (ja pitää)
-tipattomalla kunnes juoksu alkaa (lähestulkoon ainakin)
-punnitus kerran viikossa (maksimissaan 10 kiloa saa tulla lisää)
-kaikki ilo elämästä pois, jos naurattaa niin joku on pielessä

Tässä pitää nyt sitten mietiskellä että miten sitä saa ittensä kuntoon suhteellisen nopeesti mut liikaa ahnehtimatta. Kyllä mie uskon että toukokuun alussa oon jo aika rutjakassa tikissä. Eipähän ole vieteri suorana.

Lähen Nurmonen tulemaan nyt sinnepäin, pistä kahvit tulelle ja guitarhero valmiuteen.