Pistetääs nyt kuitenkin pienet jutut myös päivistä 3 ja 4.
Kolmantena päivänä kävin puolustustaisteluun. Tavoite oli minimoida tappio keulaan. Arvelin aikaisen lähtöpaikan vaikuttavan negatiivisesti saavuttamaani loppuaikaan, joten pummeja oli syytä vältää. Silloinhan loppuaikani olisi nimittäin oleva vieläkin huonompi.
Kisa sujui todella hyvin. Virhettä ehkä puoli minuuttia, joihin on laskettu pitkällä välillä kaksi pysähdystä. Se on jo sellainen juoksu joita ihmisen pitää tehdä. Palkintona tästä kahdeksas sija reilu kaks minuuttia Topi Anjalan takana. Laitan hieman lähtöpaikan piikkiin, ei kuitenkaaan hirveästi ettei lipsahda selittelyn mestarin puolelle. Oli mukava tulla maaliin kun menin 3,5 minuutin keulaan ennen Jereä. Kirikin irtosi hyvin, näköjään vanhoilla päivillä sopivan rentoutumisen myötä myös nopeat solut ovat heränneet.
Viimeiseen päivään lähdettäessä tilanne oli vaikea. Olo oli väsynyt ja siitähän seuraa pahimmoillaan löysyys lopputaisteluissa. Sitä ikään kuin haluaa vältellä pahaa oloa ja tyytyy vähempään. Lisäksi eteen oli reilu 40 sekuntia (Fredrik Johansson) ja taakse 1.40 (Mattias Millinger). Johansson lähti ajamaan takaa Taivaista kuin tuulispää, Taivainen puolestaan imi Lehdon etumatkan nopeasti kiinni. Itse saatoin vain keskittyä tarkkaan suunnistukseen ja toivoa edellä meneviltä pummia.
Sitä pummia ei tullut, vaan päivästä tuli yksinäisen miehen totinen työpäivä. Meno oli huonoa, mutta virheitä tuli nolla. Sitten Anjala, Johansson ja Lehto juoksivat vastaan (menivät siis jo seuraavaa väliä). Jonne sanoi että Taivainen menee edellä aika lähellä. Kohta selkä näkyikin, ja mikä parasta, selkä lähestyi nopeaa vauhtia. Pian olinkin jo Taivaisen kannoilla ja otin heti omaa valintaa. Luotin siihen että vauhtini on selvästi parempaa, ei siis tarvitse turhaan jäädä peesiin. Teinkin sitten heti virheen. No, ei ollut iso ja viimiselle suunnistusvälille lähdettäessä olin taas mukana. Sillä välillä otimme eri valinnat, Oma kiersi ja mie menin suorhaan. Rastilla tavattiin taas.
Viimeiselle lähdettiin samaa vauhtia eikä kummallakaan ollut halua kovaan vetoon. Oma kertoi vetäneensä tahallaan paskikkoon jotta ei tarvitsisi ottaa loppukiriä. Ei se paljoa hdastanut vaan Oma leimasi ennen viimeisellä rastilla. Siinä kohtaa otin separikirin ja menin ukosta ohi. Hieno homma kaiken kaikkiaan, harvoin tulee kirivoittoja mutta tällä viikolla tuli kaksi. Eikä ihan kevyistä ukoista, pakko vähän nauttia työn hedelmistä tässä kohtaa.
Kokonaiskisassa olin siis neljäs ja kotia kohti lähdettiin yhtä kameraa rikkaampana.
Seuraavaksi Lohjan MM-katsastussprintti. Ranskaan en viitsi lähteä katsastamaan, koska kisoihin ei varmasti ole mahdollisuuksia. Semminkin kun en ole niissä maastoissa koskaan käynyt. Tavoittelen SM-mitalia syksyllä, sen jälkeen katson alanko vielä tavoittelemaan suurempiin kisoihin. Vuokatti tietysti kummittelee aina välillä ajatuksissa. Siinä on kuitenkin omat kommervenkkinsä, katsotaan nyt mitä tapahtuu.
Kiitos tästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.