KRV 2. päivä

Suuri mestari ja kaikkien aikojen idoli on mennyt pois. Mika Myllylä on ja tulee aina olemaan itselleni kaikkien aikojen kovin jätkä. Suvereeni ykkönen. Muistan jo 90-luvun puolivälissä lukeneeni innokkkasti Juoksijasta Myllylän harjoittelusta. Ohjelmat tekivät kohtalaisen kovan vaikutuksen. Hurjalta se harjoittelu vaikutti, tuohon olisi siis itsekin päästävä. En tainnut päästä.

Oli aina ilo seurata vaisusti sujuneen alkutalven jälkeen tammikuisia SM-hiihtoja. Myllylä ilmestyi paikalle hirmukuntoisena, kukaan ei voinut mitään. Ei puhettakaan, vaikka Isometsä tai Hartsa olisivatkin olleet hyvässä kunnossa. Joskus Myllylä oli ollut kuukauden kipeänä. Ei haitannut, tammikuussa alkoi kulkemaan. Joskus jo Davosissa joulukuun alussa.

Trondheimin maailmanmestaruus oli hieno juttu juuri kestävyysharjoittelun saloihin tutustuvalle nuorelle miehelle. Vesisade, tuhannet norjalaisliput, pipo pois, vetoketju auki. Jevne jäi.

Seuraavana talvena matkustin nuorten SM-hiihdoista Torniosta ja pääsin kotiin joskus puoliltaöin. En mennyt nukkumaan vaan ruvettiin porukalla seuraamaan Naganon olympialaisten 30 kilometrin kilpailua. Sen muistavat kaikki, varmasti kaikki. Isoja lumihiutaleita, huikean rankka profiili. Sen kesti vain yksi mies, Mika Myllylä.

Ramsaun kisoista ei tarvitse edes kirjoittaa.

Mika Myllylää on kiittäminen siitä että itsekin tästä kestourheilusta innostuin. Enkä varmasti ole ainoa.

R.I.P Mika

Kisassa olin tänään kuudes.