perjantai 30. maaliskuuta 2012

Systeemiin, robottimaisuuteen

Näin kevään korvalla harjoituskauden kääntyessä vääjäämättä kohti hektistä kilpailukautta tapaan miettiä usein mennyttä harjoitustalvea. Mitä olen tehnyt, miksi ja miten olen harjoittelussa onnistunut. Tänään juoksin 15 kilometrin keveän pääasiassa ympäri Kuhasalon polkuja. Mieli oli kevyt ja hyvä, vaikka mennyt viikko on ollut vaisu. Tänä talvena olen saanut harjoitella vihdoinkin terveenä, ensi kertaa sitten talven 2008. Viikon päästä alkavalla kisakaudella odotan saavuttavani ainakin pari hyvää tulosta, toisin sanoen hyvää suoritusta. Vaikea sanoa, mikä on isku ja suoritusvarmuus Suomen kärkimiehiä vastaan, mutta osviittaa tähän saanen jo viikon kuluttua Bilnäsin kisoissa, joissa vastassa ovat rivien välistä tulkittuna kovakuntoiset Taivainen, Föhr ja Taanila. Ainakin. Neljän viikon kuluttua olen taas viisaampi, silloin on jo selvillä jatkuuko kausi EM-kisojen merkeissä, vai onko seuraava tavoite Jukolan viesti.

Lenkillä mietin myös systeemiä, millä olen Jampan johdolla tänä talvena harjoitellut. Se on juurikin se systeemi, mitä yritin toteuttaa jo 2009. Silloin suunnitteleminen oli vain toteutusta helpompaa, eikä hommasta tullut oikeastaan yhtään mitään. Harjoittelu Jampan ohjauksessa on ollut nousujohteista nimenomaan tehoharjoitusten suhteen. Tällä hetkellä homma menee kärjistetysti niin, että teen kovan harjoituksen kunnolla, ja sitten odottelen sitä päivää, kunnes olen valmis seuraavaan kovaan. Viikossa teen siis vain kaksi kovaa harjoitusta, enempään en pysty.

Systeemiä miettiessäni mieleeni tulivat myös menneet vuodet. Sen lisäksi, että olen käytännössä kokeillut lähes kaikki mahdolliset vammatyypit, olen myös kokeillut lähes kaikkia mahdollisia harjoitussysteemejä. Kokemusta on määränmätöstä, intomielisestä intervalliharjoittelusta (2krt/päivä), reilusta punttien nostelusta, mäkitreenaamisesta, monipuolisesta harjoittelusta, tiejuoksusta, pelkästä suunnistusharjoittelusta ja niin edelleen. Ainakin nyt tuntuu, että tällä hetkellä käytössä oleva systeemi on kohtalaisen hyvä.

Kohtahan se nähdään. Tavoitteena on juosta ainakin pari hyvää kisaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.