torstai 12. helmikuuta 2009

Tie Tiomilaan - VeVe

Koska Suunnistusnetissä on meneillään äärimmäisen mielenkiintoinen juttusarja, julkaisen jo nyt VeVen vastaukset tiellä Tiomilaan. Sanoihan Hakki Romppanen jo Anttolan SM-nortongilla saavuttamansa hopean jälkeen "huipulle ei ole olemassa mitään tietä, vaan se on itse tehtävä". Ja voihan olla niinkin, ettei VeVeä olisi edes haastateltu.

Mikä on VeVen tavoite Tiomilassa?
- Joukkueen symppis ja perusvehkalahtelainen Janne Weckman on jo vuosia huolehtinut sijoitustavoitteistamme suurviestien osalta, yleensä se on ollut "sadan sakkiin". Siitä lähetään nytkin.

Minkälaista Tiomilaa odotatte?
- Samanlaista kuin aina ennenkin. Norskit ja svedut juhlii eikä suomalaisilla hiihtojumeilla riitä vauhti.

Millä tavoin Tiomila näkyy VeVen harjoittelussa, leireillä ja
kilpailuissa?
- Vierumäen leirillä joku vanha ruotsalainen kartta pyöri pöydällä, saatto se olla Mannan tai Småkenkin kartta. Muita leirejä ei sitten olekaan. Juoksuvauhti on toki huomattu tärkeäksi ja Tinski onkin käynyt Pirkkolan tesmossa pari kertaa.

Miten talven harjoittelu on tähän mennessä sujunut?
- Omalta osalta harjoittelu on tähän mennessä sujunut täysin suunnitelmien mukaan. Seurakavereita en ole nähnyt sitten viime syksyn. Saamieni tietojen mukaan kaikki kuitenkin jatkavat liikuntaa.

Minkä takia VeVe on "viimeinkin" viime vuosina saavuttanut suurviesteissä todella
hyviä sijoituksia?
- Vaikea kysymys näin äkkiseltään. Itsestä tuntuu että taso menee alaspäin vuosi vuodelta. 80-luvullahan oltiin tilanteessa, jossa vasta alle 3min/km-vauhti laskettiin juoksuksi, nykyisin tuo raja on minuuttia huonompi. Nykyisessä tilanteessa tällaiset persjalkaiset pygmitkin voivat pärjätä. Ja mitä helpompi maasto sitä parempi meille.






Nämä uljaat miehet olivat Salo Jukolan lopputuloksissa sijalla 1


Viime vuonna olitte Tiomilassakin aika pitkään kärjen mukana, mihin
viesti silloin "kaatui"?
- Alkuosuuksilla oli miehiä, joilla homma on hallussa. Sitten joukkueemme tunari Simo-Pekka Fincke pääsi liikkeelle, ja homma oli sitämyöden selvä. Kyseinen jahvetti ei ole juossut hyvin yhdessäkään viestissä sitten vuoden 1992 oravapolkuviestin, ja onkin mahdollista että hän löytää paikkansa tästä lähtien kakkosjoukkueesta.

Kumpi on VeVessä tärkeämpi Tiomila vai Jukola? Miksi?
-Kyllähän Jukola on suurin ja kaunein. Jukolassa on Tiomilaa huonompi taso ja siellä tuntuu nykyisin pääsevän kolmen joukkoon, ihan sama miten huonosti juoksee.

Kumpi sopii teille paremmin?
- Kai se pitää viime vuosien perusteella sanoa että Jukola. Jatkossa toivottavasti molemmat sopii yhtä hyvin.

Jos Tiomila juostaisiin huomenna ja toimisit joukkueen valitsijana
mikä olisi VeVen järjestys?

- Jos unohdetaan tämän hetken pienet vammat osalta juoksijoista niin tällainen se voisi olla:

1. Jarkko Liuha
2. Tuomas Mattila
3. Janne Weckman
4. Jonne Lehto
5. Marko Närvä
6. Petteri Muukkonen
7. Tero Föhr
8. David Schneider
9. Simo-Pekka Fincke
10. Marc Lauenstein

Ketä muita joukkueessa voi keväällä olla?
- Matti Töyrylä, Jarno Käyhkö, Juha-Ville Ketolainen, Lauri Vuorinen, Jarkko Alanissi, Rantte Ratilainen, Iiro Jääskeläinen, Mikko Karhu, Perttu Mäkelä, Otto Tuominen, Antti Ranta, Erno Pakkala, Timo Maaskola, Jari Rämä.



Häiritseekö se ettei Måre ole kunnolla mukana toiminnassa?
- Ei häiritse.

9 kommenttia:

  1. Nyt alko juominen, sano Otto Tuominen

    VastaaPoista
  2. Täällä on Tuomas Mattila, iltaa. Voisitko pyytää isäsi puhelimeen?

    VastaaPoista
  3. Eikös se Simo-Pekka Finckke juossut hyvin myös Nuorten Jukolassa -08?

    VastaaPoista
  4. Missä on Jore listalta ? eikös kunnon seuralla pitäisi managerinkin olla huippukondiksessa

    VastaaPoista
  5. Onko Måre mukana Tiomilassa?

    VastaaPoista
  6. Måre tykittää vaan ameriikan mantereella

    VastaaPoista
  7. elä simppa soimaa ittees noin pahasti. sie oot nii muodikkaasti pukeutunu, että se kompensoi

    VastaaPoista
  8. Niin, hame pukee miestä kuin miestä! Kuudella sällillä on tylsä yhtenäisasu ja oikeanpuolimmaisin näyttää unohtaneen toppatakkinsa. Kuka hameväestä kuuluu joukkoon?

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.