On siis kevät...

...kuljen Pielisjoen rantaa.
Ja niin kuljinkin. Tänään suoritin ensimmäisen intervalliharjoittelun tammikuun 23. päivän jälkeen. Siis juosten. Kyseessä oli vanhan liiton 4*5', semmosia työstelin joskus 1997-2000. Toisinaan vedin myös 3*10'. Monet intervallit on vedetty sen jälkeen...

Esitän treenin kuulokkeista kuuluneen mökän muodossa eli siis mikä kappale sattui aina minkäkin hiitin aikana tulemaan.

Verkka: ukonhauta
1. veto: takatalvi
2. veto: hammasratas
3. veto: star of fire
4. veto: nujerra ihminen
loppuverska: sen verran kauniilta näytti taas maailma että laitoin vielä loppuun taivaankauniin, joensuussa se taipuu muotoon taivahankaunis

Ei tullu ahistettua liian kovaa, koitin vetää rennosti. Viimisessä vedossa Mokoma laulo että olen joki joka padotaan, olen metsä joka poltetaan, peto joka vangitaan, rautahäkkiin suljetaan, olen tila joka aidataan, liekki joka sammutetaan. Tahdon sisimpäni vapauttaa, ihmisyyteni nujertaa ni päätin vapauttaa itseni ja annoin mennä.

Suunnistajan vuosi menee aina samalla tavoin. Marras-joulukuussa kilpailut tuntuu aina niin kaukaiselta ajatukselta että sitä aattelee kaiken olevan mahollista. Tammi-helmikuussa intoa vielä riittää ja maaliskuussa kuuluu huhuja sieltä ja täältä miten kovassa kunnossa porukka onkaan. Samalla aletaan kuitenkin olemaan lähellä kulminaatiopistettä eli pelkoa siitä ettei olekaan riittävän kova. Fyysistä puolta on kyllä harjoitettu mut kunhan katsastukset tulee niin siellä on ehkä kolme, maksimissaan viis jätkää ketkä tietää homman olevan hallussa. Muut on jo siinä vaiheessa siirtyneet vähättelyletkaan, se letka vähättelee itteään eikä varmuutta omista taidoista ole. Sit kesällä ei oikeastaan enää kiinnostakaan koko touhu, kunnes sm-kisojen jälkeen aletaan satsaamaan smoolantiin into piukassa. Siellä sit pysyy jonkun kovan äijän, joka siinä vaiheessa on jo rapakunnossa, perässä ja sitä alkaa kuvitella itestään liikoja.

Nimim. kokemusta on