Valio-Jukola: löysät ritsat Sipoonkorvessa

Olin saanut paikan ykkösjoukkueeseen sekä vanhojen näyttöjen, että tällä kaudella annettujen tuoreempien näyttöjen ansiosta. Niiden perusteella valmennusjohto oli siis todennut, että sekä kunto että taito kestävät tämän osuuden. Kalevan Rastilla ei Jukola-leiriä ollut, vaan nykyinen tiivis kisakalenteri pakotti valmistautumaan jotenkin muuten. No, kyllähän maastotyyppi oli varmasti kaikille suomalaisille kohtalaisen tuttu. Suoraan siellä juostaisiin, kuten kaikkialla muuallakin.

Jukola-viikko oli omalla kohdallani melkoista tuskaa. Jo kuukauden vaivannut polvi oli jokaviikkoisten kisojen puristuksessa mennyt yhä huonompaan suuntaan. Edellisen viikon kaksi juoksutonta päivää vaihtui kolmeksi. Torstaina lähdin testilenkille jokivarteen, siitä ei tullut mitään. Polvi oli kipeä, ja tällä kertaa Jukola olisi jäävä kohdallani väliin. Lenkin aikana suunnittelemani puhelu Pipolle vaihtui kuitenkin viestiin Miikalle, ja kohta Miika soittikin takaisin. Puudutusta ei suositeltu, vaan Niinivaaran apteekissa olisi haettavissa Arcoxia 120mg paketti. Samaisena iltana juoksin jo ilman kipuja.

Siirrytään suoraan itse kisaan.

Jarkko toi kartan juuri siinä paikassa, minkä olin halunnutkin. Kavereina matkaan lähtivät Wingstedt (Halden), Rost (Malung) ja Pilblad (Göteborg). Olin hieman säikähtänyt, kun kuulin WIngstedtin juoksevan kolmatta osuutta. Olin valmistautunut Erik Axelssoniin. K-pisteelle mentiin mielestäni aika haipakkaa, matkalle osui yksi ylämäki, ja siinä jouduin antamaan pikkuisen siimaa. Mielessä kävi, että tässä voi käydä hassusti, edellisen viikonlopun nihkeä kulku taitaa jatkua vaan.

Ykköselle mennessä kurvasin nätisti omalle hajonnalle, kun ruotsalaiset menivät kaikki kolme samaan suuntaan. Taitaa tulla puolustustaistelu, eli tappioiden minimointi tästä hommasta. Kakkoselle lähdin rivakkaa kyytiä, ja vasemmalta kurvasivat edellä mainitut kaverit mukaan letkaan tummaan. Emilin annettiin vetää, ei ollut Rostillakaan menohaluja. Tässä vaiheessa alun kova vauhti oli rauhoittunut, ja arvelin, että sen suhteen ei tule ongelmia. Kyyti oli erilaista kuin viime vuonna, kertaluokkaa rauhallisempaa.

Kakkonen lähestyi. Juoksimme rantapolkua pitkin. Hyppäsimme metsään, ja menin vetämään. Yhtäkkiä juoksin ojan yli, kartta auki ja vauhti seis. Olen liikaa oikealla, nyt on korjattava. Aloin korjata, mutta oikealla näkyi lippu, jonne sitten juoksinkin. Kaverit ottivat leimat, ja jatkoivat matkaa. Itse jäin pimeään metsään yksin tietämättä lainkaan, missä ollaan. Kävin viidentoista metrin päässä, ja palasin takaisin. Kysyin joltain toisen osuuden kuntoilijalta, että missä sitä mahdetaan olla. Kaveri näytti, ja menin kiltisti omalle rastille. Kalevan Rasti kiittää kyseistä miestä.

Arvelin pummin olleen noin kahden minuutin luokkaa. Ohi on siis mennyt ainakin Deltan Novikov, mahdollisesti muitakin. Todellisuudessa ensimmäisellä TV-rastilla olin jäljessä vain alle minuutin. Olin seurannut TV:stä ensimmäistä osuutta, ja tiesin, että tässä vaiheessa siirrytään kolmannen osuuden putkipätkälle. Nyt oli otettava vastuuta, juostava yksin pimeässä metsässä virheettömästi. Vain siten edellä menevät miehet olivat saavutettavissa. Ja heidät oli saavutettava, muuten typerää pummiani ei antaisi anteeksi Pipo, eivät joukkuekaverit, enkä minä itse.

Muutaman välin jälkeen edessä alkoi kajastaa valo. Toivo heräsi, kärki on saavutettavissa  ehkä sittenkin. Vai oliko kyseessä Nurmosen letka? Seuraava lyhyt väli meni hyvin, ja sitä seuraavalle juostessa näin, kuinka Haldenin paita vilahti jo rastilla käyneenä. Olin hyvin kartalla, ja juoksin aivan täysillä rastille leimaamaan. Edellä menevien valot oli saatava kiinni. Edessä oli pitkä väli, kilpailun pisin. Lähdin juoksemaan tietämättä lainkaan, mihin suuntaan olemme menossa. Valot menivät läpi tiheikön, kyseessä oli ehkä hieman riskaabeli yritys, mutta jälkikäteen ajatellen erittäin onnistunut ja tarpeellinen. Sain kuin sainkin juostua keulan kiinni! Tiesin, että kisapaikalla kaverit katselivat gps-seurantaa, ja melko varmasti olivat tyytyväisiä.

Kun olin päässyt jälleen kärkiporukkaan mukaan, rupesin selvittämään, että missä sitä oikein mahdetaan olla. Katsoin, että ollaan otettu vasen kierto. Vasta rastivälin puolenvälin jälkeen minulle selvisi, että mennäänkin oikealta. Tässä vaiheessa juostiin polkua pitkin, ja Wingstedt lisäsi selvästi vauhtia. Oli huomannut, että olin hieman puhki, ja yritti rankaista heti.

Seuraavat välit mentiin porukassa. Välillä menin keulaan, ja ihmettelin hieman, kun sain heti eroa, vaikka en yrittänytkään. No, meno oli sen verran poukkoilevaa, että jouduin kiinniajetuksi melko nopeasti. Niityllä olleen tv-rastin jälkeen oli hyvät hajonnat. Kartalta en olisi sitä uskonut, mutta ensimmäisen osuuden tv-lähetyksestä olin asian päätellyt.  Tässä vaiheessa Wingstedt kävi omallaan, Rost omallaan ja minä omalla rastillani. Kohtasimme hajonnan jälkeen uudelleen, mutta Pilbladia ei enää näkynyt.

Seuraavan tv-rastin jälkeinen pitkä väli meni rastinottoa lukuun ottamatta samaa reittiä juosten. Rastivälin lopussa erkanin porukasta, ja hieman haparoiden poimin oman lippuni. Tiputin alas polulle, kaaduin, ja lamppu sammui. Lähti kuitenkin toimimaan heti uudelleen. Polulla Wingstedt ja Rost tulivat vastaan, tässä oli siis Kirilin mainitsema outo hajonta, missä juostiin vastakkaisiin suuntiin.

Tästä eteenpäin tein omaa työtä. Poimin liput melko hyvin, vain yhtä jouduin hieman katselemaan, ehkä 15 sekuntia. Valo rupesi välkyttelemään. Muistelin, että se on merkki hiipuvasta akusta. Niinpä tiputin tehoa pari pykälää. Viimeisellä tv-rastilla pellolla arvelin, että olen ehkä kolmantena. Valoja meni edellä ja takana paljon, eikä ollut mitään mahdollisuutta etsiä Wingstedtiä ja Rostia siitä porukasta. Olin tyytyväinen suoritukseeni, jos vain menen lopun helpot välit hyvin, niin en jää lisää enää  kovinkaan paljon. Melko nopeasti tämän jälkeen kuulin kenttäkuulutuksesta, että johdan kisaa. Hyvä, mulla oli siis ollut sama nopea hajonta kuin aloituksessa karanneella Bertuksilla. Tässä vaiheessa sain niin hyvän fiiliksen, etten pysty sitä kuvailemaan. Menin Jukolan kärjessä, ja kärjessä halusin myös tulla.

Loput välit luin karttaa tarkasti. Juoksu meni hurmoksessa, ei tuntunut väsymystä. Viimeiselle tullessa tsekkasin vielä koodin, etten vain käynyt väärällä rastilla. Sitten laitoin urut auki, annoin palaa minkä tuuletuksilta ehdin. Tuuletin useita kertoja, kuin Liuha Salossa. Nautin tilanteesta, kohtasin kannustusta ja ennen maalileimausta nostin sormen pystyyn sylkäisten samalla.

Loppuviesti oli meidän näytöstä. Hannu ratkaisi pelin, ja loputkin kaverit onnistuivat vielä todella hyvin. Voitto tuntui hyvältä. Ei ehkä yhtä hyvältä, kuin Salossa 2006, koska eka on aina eka. Omalta osaltani voin todeta, että kokemuksesta on sittenkin hyötyä. Olen juossut monesti tätä kolmatta osuutta, ja kaikenlaista on vuosien varrella sattunut. Olen oppinut, että pienestä virheestä ei kannata masentua. Ellei sitten kärjessä mene Thierry. 

Saattoi mennä mehustelun puolelle tämä juttu. Ajattelin vähän revitellä, kun kerrankin siihen on aihetta. Muuten saattaa mennä hampaiden kiristelyksi koko urheilu-ura.  

  Kuva: Valio-Jukola/Nina Saksman