keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Kuuminta coolia

Kävin männäviikonloppuna kotopuolessa eli Haminassa. Tuli mieleen selailla vanhoja lehtileikkeitä ja sieltähän löytyikin melkoisen hauskoja juttuja. Ajattelin pistää niitä blokiin silloin tällöin ja muutamalla kommentilla varustettuna. Rullasin tänää muuten 30 minaa, ihan semmosta kevyttä kleerausta vaan.




Joo. Eli tässähän on kyseessä Vehkalahden Veikkojen yhden kyläjaoston, Ruis-Veikkojen sisähyppykisat. Ilmeisesti pituutta ja kolmiloikkaa on vedetty vauhditta. Niin ainakin toivon.

Pojat kahdeksanvuotisissa on kisottu ja pituudessa liidelty 1.54! Tiukkaa on näemmä ollut ja todellisessa trillerissä harmittava sentin tappio Pohjalaisen Masalle. Masa on kyllä vuoden vanhempi että uskon olleni lahjakkaampi. Kolmiloikassa ponkaisin 3.83! Ei tässä kropassa mikään Meriluoto asu.

Sisko on leiskauttanut pituutta 99 senttiä. Pallo on lentänyt 2.04! En tiä, ei noi nyt miltään älyttömiltä tuloksilta kuulosta. Tennispalloa 2.04, kyllä siihen pitäis pystyä.
Saatto lajivalinta osua sittenkin kohilleen.



Tässä puolestaan on kyse Osuuspankin järjestämästä hiihtokisasta, jossa piti laskea kuukauden aikana suksitut kilsat. Olin tuohon aikaan 6-vuotias ja silloinhan tuli hiihdeltyä kouluun kesät ja talvet. Niitä kilsoja en kuitenkaan laskenut mukaan, nehän olivat vain osa pakollista arkea. Yleensä tuli herättyä viideltä lehmiä lypsämään, siitä sitten kolmekyöstiä umpihangessa kouluun, sukset olin veistellyt itse pihapiirin petäjästä. Koulua klo 8-16 ja samat kilsat kotiin. Tällä välillähän lumimyrsky oli pyyhkinyt aamuiset ladut umpeen. Kotona klo 20 ja kokonainen ruislimppu naamariin, jonka jälkeen kymppi täysillä joka päivä, juosten siis. Ala-asteella, vai oliko se silloin kansakoulu, kymppi meni yleensä iso-isän vanhoilla nahkasaappailla puoleen tuntiin. Ja tämän jälkeen vasta pääsin ladulle. Eli tuossa on miun iltalenkit, 100 kilsaa kuukaudessa. Naapurin Tero hiihti enemmän. Sillä se on nykyäänkin kovempi.

4 kommenttia:

  1. Ruisveikot se kovin kyläosasto on. Imo

    VastaaPoista
  2. Turkian Tuiske voiton vie

    VastaaPoista
  3. Muhniemen Kaiku, go go!

    VastaaPoista
  4. Joku on tainnu kisailla mun nimellä...vaan 1.12 ja sijoitus melkein kärkikastissa.

    -Erno

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.