Joutlammen taival

Helle on saapunut Suomeen. Olisipa aina tällaista, mietin verkatessani. Eniten tässä lajissa risoo se että kesällä kun on parhaat kelit ni järjestetään pelkästään jotain MM-kisoja. B-kaderi joutuu tuleen aina keväisin ja syksyisin, silloin kun sataa vettä ja samaan aikaan on pakkasta.

K-1
Lähden kovempaa kuin koskaan. Miksipä en lähtisi, tuntuuhan kunto todella vahvalta. Suppaa on tarjolla aivan kuin kotona Joensuussa, näin olen liimaan lipun kuin parhaimpina päivinäni.


1-2
Siitä vaan suon yli ihania kumpareita pitkin. Vaarana juosta oikealle väärään notkoon. Haistelen tilanteen ja poimin lipun hyvissä voimissa. Mäki kulkee vihdoinkin niin kuin se vain voi kulkea.


2-3
Tarjolla on pitempi väli ja vauhdikas sellainen. Maastoaskel vaihtuu nätisti tiellä vahvaan päkiäaskellukseen. Lähtöpaikalla ihmiset pysähtyvät hurraamaan kun rullaan sen vierestä samalla kun luen jo kaikki seuraavat välit. Flow-tila on tosiasia ja silloin pystyn lukemaan noin sata väliä muistiin. Rasti löytyy nätisti enkä ole hurjasta alkuvauhdista huolimatta edes hengästynyt.


3-4
Ei muuta kuin alas suolle ja Rajasuolta ammennettu suoaskel käyttöön. Tapahtuu aika tarkalleen automaattisesti. Juuri oikeasta kohdasta metsän puolelle ja vahvaa mutta ennen kaikkea tarkkaa työtä tehden lipulle.


4-5
Hyvin on kilpailu lähtenyt käyntiin. Nyt ei muuta kuin samaan malliin ja mikäs sinä kun kerran kulkee. Jälleen pidempi väli, väli jolla saan käyttää koko askelvariaation, alkuun suota, sitten metsää ja lopulta tietä. Hahmotan hienosti oion toiselle tietä ja laapotan alas upeaa notkelmaa pitkin. Lippu siellä missä sen kartan mukaan pitäisikin olla.


5-10
Välit tiheässä metsässä. Tajuan että näillä väleillä voi vain hävitä, ei voittaa. Teen kilpailun suurimman virheen rastille numero 8. kun juoksen hieman pitkäksi. Tappiota noin 45". Tästä kimpaantuneena liimaan seuraavat liput erittäin tarkasti. Kun polvikin tuntuu nousevan risukossa hienosti, fiilis ei muuta kuin nousee nousemistaan. Näillä välillä itsensä ulos pelaa Mikko Heinonen juostessaan kympille väärää mäkeen. Näin ollen VeVen täystyrmäystä uhittelee enää Toni Louhisola sekä Käyhkön tuntumassa etenevä Petteri Niskanen, ex-veikkolainen hänkin.


10-11
Luumäen metsiä pienen ikäni kolunneena arvaan että kyseessä on ratkaisuväli. Näin ollen teen reitinvalinnan huolellisesti. Se kannattaakin sillä onnistun juoksemaan välin optimaalisen reitin välittömässä tuntumassa. Tarjolla olisi juomaakin, mutta huolellinen valmistautuminen kisaan sisältää minulla aina myös ravinto-ohjelman. En siis tarvitse juomaa lainkaan vaan ohitan juomapaikan omahyväisesti. Juomamiehet katsovat kateellisina ja kuulen toisen kommentoivan: "olisinpa minäkin noin lahjakas urheilija"


11-13
Heti rastilta lähtiessä edessä on tiukka nousu. Tunnen jo kropassani kilpailun rasitukset, mutta olen päässyt täyteen kisahurmokseen enkä anna väsymyksen haitata. Tiellä juostessani vilkaiseen rannetietokoneeseeni ja huomaan vauhdin olevan siellä kolmen minuutin tuntumassa, siis kilometriä kohden. Riittää minulle. Rastille tiukka nousu mutta reisi heiluu entiseen malliin. Tiedostan että tulossa on vaativa supikko ja seuraavan välin käytänkin lähinnä henkiseen valmistautumiseen. Siitä huolimatta rastiväliaikani on seisemänneksi nopein Weckmanin Jannen ollessa mitättömät viisi sekuntia nopeampi.

13-14
Tällaisia välejä olen suunnistanut Joensuun vuosinani tuhansia ja taas tuhansia. Kuva välistä on heti mielessä eikä tällä välillä tarvi paljon karttaa lukea. Amatööreille tiedoksi miten tällaset välit juostaan. Käytetään ohjaavia muotoja eli harjanteita hyväksi, siellä päällystöillä kulkee useimmiten kivikautisia kalastajien neulaspolkuja. Niitä onkin sitten mukava kleerailla samalla kun poimii lippuja kuin etelän hetelmiä.


14-15
Suoraan vaan ja polun pää näkyviin. Hyvin menee ja lippukin ilmoittautuu vailla ongelmia. Rasitus tuntuu kehossa yhä voimakkaammin. Tsemppaan kuitenkin tiukasti enkä anna periksi. Tässä sen taas huomaa. Silloin kun kulkee hyvin niin sitä tavallaan nauttii siitä pahasta olosta. Sairasta mutta totta.

15-16
Palauttelen kehoa rullaten rennosti juuri oikeaan notkelmaan. Huippukunnossa sitä voi ihminen palautua hyvinkin nopeasti vaikka harvahan sen todella tietää.

16-17
Tarjolla itselleni parhaiten sopiva rastiväli. Eli hyvää pohjaa ja loivaa ylämäkeä. Kiitän ratamestaria ja hurjastelen välin kuin Sergei Lebid EM-maastojen lopun. Tällaiseenkin on varaa silloin kun eteen sattuu oikein pöljän päivä. Seuraavan välin alussa on näet tarjolla lyhyt alamäki.

17-18
Kyseisen alamäen jälkeen juoksen tiellä noin puoli kilometriä,katson kellosta että aikaa kuluu 1'18. Eihän se nyt mitään kuuhunmenotavaraa ole mutta ihan hyvä suunnistajalle kuitenkin. Tieltä tiukka ylämäki ja rinnettä pitkin hienosti rastille. Tulee mieleen että täällähän voisikin harjoitella ennen elokuisia MM-kisoja.

18-19
Viiminen väli ja laitan ropan likoon. Kuudensadan metrin loppukiri on kylmä tosiasia.

19-M
190 metriä ylämäkeä on homman nimi. Tiukkaan sen 28 sekuntiin. Maalissa olo on voipunut mutta samalla hyvä, tiedän tehneeni jälleen lähestulkoon täydellisen juoksun. Mies toisensa jälkeen jää taakseni. Remiksit naamaan ja kylmäaltaan kautta ravisteluhierontaan. Onhan huomenna edessä jälleen tärkeitä harjotteita kauden
päätavoitteiden lähestyessä.

tulokset

En jaksa nyt laittaa karttaa tähän, nuivas on tinskin reitti. Aika samoi väylii ollaa vejetty.

Pitää vissii alkaa lepäilemään kun ei muu auta. Tähän olenkin saanut ohjeistukset korkealta taholta.