Kauden analyysi eli kausianalyysi

Harjoittelu käynnistyi marraskuun alussa hieman sekavissa tunnelmissa. Suunnitelmat olivat selvillä ja tavoitteet samoin. Tavoitteita oli myös hilattu hivenen ylöspäin aikaisempaan verrattuna. Kuitenkin tuntui siltä, että mies ei ollut valmis vaadittaviin toimenpiteisiin. Ajatuksena oli tehdä hieman vähemmän tehoja syystalvella ja aloittaa sitten vuodenvaihteen jälkeen täysimääräinen harjoittelu tehoineen päivineen. Näin ollen kuntoa ja nälkää saataisiin siirrettyä hieman enemmän tuonne alkukesän ja kesän tienoille maaliskuun sijaan. Nythän näyttää siltä että kuntoa on totisesti siirretty, liekö ensi vuoteen? Kenties seuraavaan elämään. Mulla on pikkusen karkeampi rytmitys. Tässä elämässä harjoittelen pieleen ja seuraavassa sitten paremmin.

Marras- ja joulukuussa Joensuussa oli kova meininki meneillään. Porukkaa ja nimenomaan hyvin motivoitunutta porukkaa oli liikkeellä enemmän kuin koskaan. Yhtään lenkkiä ei tarvinnut tehdä yksin mikäli niin halusi. Ja tulihan sitä lenkillä viihdyttyäkin. Homma meni niin että lenkillä ollessa ei vituttanut, muuten vitutti koko ajan. Näin ollen ulos kannatti lähteä mahdollisimman usein. Yhtään ei kulkenut ja vihanen selän kutale oli huono jo silloin. Tehotreenit olivat satunnaisia. Olin unohtanut kaiken sen, minkä olin kahden edellisen vuoden aikana oppinut. Ei hyvä. Jet Setissäkin tuli käytyä aika usein.

Marraskuun alussa kävin viikon Saariselällä, ja joulukuun alussa matkasin KR:n poikien kanssa Vuokattiin. Siellähän tuli vedettyä esim. neljän tunnin latu ja useita kakkosia sekä mäkivedot. Muistan niistä mäkivedoista sen etten pärjännyt laisinkaan. Just ja just voitin AP:n joka paino silloin jotain 82 kiloa. Nythän mies on takaisin ajokoiramitoissa ja Jukolassa kone alkoi jo kiertää. Yleensä oon tommosissa juoksuhommissa ollu kuitenkin ihan hyvä. No, sielläkin tuli sähellettyä jotain ja paluumatkalla sanoinkin pojille että nyt on muuten selkä kipeä. Liekö ollut edellisen yön sotaleikit vai mikä. Näihin aikoihin sain muuten uuden pohjallisen jolla yritettiin korjata koko edellisen vuoden vaivanneita lonkkakipuja. Lonkka tuli kuntoon ja mie olin tyytyväinen. Myöhemmin selvis että ei ollu sittenkään hyvä juttu.

Vuodenvaihteen tienoville oli suunniteltu nerokas kolmen viikon leiri. Ensin viikko Ylläksellä ja sen jälkeen kaks Portugalissa. Ylläksellä treenasin 26 tuntia viikkoon ja kaks kovaa hiihtäen. Ei yhtään juoksua, ei sillä että olisin pystynytkään selkäkivuiltani. Iltaisin roikuin muuten portaissa pää alaspäin, se oli semmonen köyhänmiehen selänvenytyspenkki. Uuttavuotta juhlistettiin muuten asiaan kuuluvin menoin, ja myös asiaan kuulumattomin. Portugalissa treenasin ekat kuus päivää minkä pystyin. Olli hiero joka päivä mut ei se oikein auttanu. Sain tehtyä kaks hyvää treeniä. Sen jälkeen nousi kova kuume ja toisella viikolla en tehny mitn. Sehän riso aika vahvasti kun muutenkin oli ollu mieli maassa. Pojat meni lenkille 2-3 krt/päivä. Yritä siinä nyt sitte.

Joensuuhun saavuttuani käynnistin harjoittelun vain huomatakseni miten huonossa iskussa sitä onkaan. Tein ekan mattotreenin enkä pystyny niinku uhtaan vetämään samoja vauhteja ku edellisinä vuosina. Arvelin kuitenkin että ei se vaadi kuin pari kertaa niin johan kulkee. No kuus päivää meni ok, sit seittemäntenä tuli pohjeluu kipeäksi.

Vedin lenkin päälle hallissa muutaman aukkarin ja heti ekassa se jalka kipeytyi. Toista vielä yritin mut sattuhan se. Vaikeahan se oli sanoa että missä kipu oli, koko nilkan alue oli epämääräisen kipeä. Ei mulla ennen ole rasitusmurtumaa ollut mutta jotenkin kyllä arvasin että sehän se. Seuraavana päivänä päätin että tehään testi. Pipo oli aina näet sanonu että se murtuma pitää juosta näkyviin, ei siis missään nimessä pidä levätä kipujen ilmetty. Menin akatemian vetotreeniin, vedin ekan vedon ja postuin paikalta. Kävelin ontuen Niinivaaralle ja fiilis oli tapissaan. Miika kävi samana iltana kämpillä ja määräs röntgeniin, sehän kuvattiin jo seuraavana päivänä ja sitä seuraavana kävi ilmi että pohjeluun rasitusmurtumahan se oli iskeny kyntensä meikäläiseen. Toisaalta olin helpottunu että sekin asia selvis heti eikä kolmen viikon päästä. Joskus nuorenahan sitä olis kokeillu sen kolme viikkoa ennen toimenpiteitä. Hassua oli myös se, että jalka ei ollu ilmotellu mitään, vaikka siellähän oli varmasti se murtuma jo pari viikkoa aikasemmin. Sehän näky nimittäin samantien röntgenissä.

Tilanne ajautui siis siihen, että taktiset kuviot olivat menneet pieleen. Juuri kun piti alotella semmonen kunnon treenaaminen, iski vamman päälle. Laskin siinä mielessäni että Tiomilaan jää kuusi viikkoa ja ekoihin katsastuksiin seittemän. Siis siitä kun pääsen juoksemaan. Korvaavia tuli väännettyä selkä hiessä ja niissä keskityin lähinnä lyhyisiin mutta tehokkaisiin sessioihin. Oli onni että Nurmosen pojallakin saatu ne takapuolivaivat samalle ajanjaksolle. Välillä vedettiin treeniä mun olohuoneessa niin että toinen jumppaili ja toinen teki vetoja pyörällä. Taustalla soi usein metallimusiikki. Jälkikäteisesti ajatellen tässä vaiheessa mitään ei ollut vielä menettetty. Kunto oli jopa yllättävän hyvä kun matkasin leirille Italiaan maaliskuussa. Tässä vaiheessa takana oli viikko juoksua, ja siihen nähden suoritukset leirillä olivat aivan kelvollisia. Ja suunnistus sujui, siihenhän olin keskittynyt ennen näkemmättömän paljon vamman aikana. Italiassa olin aivan kuin varsa kevätlaitumilla. Oli fiilistä juosta taas ja kelitkin oli kohdillansa. Maailma vaikutti taivaankauniilta.

Kevään vaisuihin tuloksiin johtaneet toimenpiteet käynnistyivät vasta tässä vaiheessa. Eli leireillä Italiassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Unkarissa. Myös niiden välissä Joensuun viikolla tuli tehtyä virheitä.

1. liikaa suunnistusta (38 kertaa/43 päivää)
2. liian vähän kovia juoksutreenejä (1 kappale)
3. liikaa matkustusta
4. liian paljon selkävaivoja

Ei voi kuitenkaan sanoa, että kaikki asiat olisi tehty huonosti. Nimittäin tuo suuri suunnistusmäärä on osaltaan johtanut siihen, että suunnistus on ollut tällä kaudella hyvin hanskassa. Ehkä se siitä kunhan virheellisen harjoittelun aiheuttama velka saadaan maksetuksi.

PM-katsastuksissa juoksin mielestäni hyviä suorituksia. Jos noi ulkomaanelävät otetaan tuloslistoilta pois niin sijoitukset olivat eksaktisti 12, 8, 16 ja 12. Ei vaan päässy vauhtiin, henkeä ahisti ja jalat ei toiminu. Varamiehen paikkahan se sitten irtos mut se nyt oli toisarvoista kun tulokset ei tyydyttäneet. SM-erikoispitkällä sippasin huolella kun en siihen ollut valmistautunut. Jälkikäteen ajatellen sinne todellakin kannatti mennä. Olis kaduttanut jos en olis yrittänyt. No, asiat meni niinkun ne meni ja pääsin kuin pääsinkin PM-kisoissa sen sprintin vetäsemään. Kova oli karsinta ja finaalipaikka jäi haaveeksi niinku seittemällä muullakin suomalaisella. Siinä kisassa oli kuitenkin ekaa kertaa ihan hyvää juoksua. Hantta oli soitellu puolisentoista viikkoa aikasemmin ja määrännyt miut lepoon! Se on jo varsin äärimmäistä ja en voi kyllä kenellekään suositella sellaista jos ei ole pakko. Mut ehkä se auttoi jonkun verran. Nimittäin Jukolassa oli jo havaittavissa paikoin hyvää vääntöä. Kellotin oikein neljännen osuuden nopeimman ajan! Se olikin eka kerta, Sippolassa olin toista nopein pitkällä yöllä noin 1.30 LakaJanille jääneenä. Sikäli fiilis on nyttemmin lähtenyt nousuun ja nyt se nousee vielä entisestään. Poistun Dolomiiteille. Palataan kolmen viikon kuluttua.

Silloin jäsenet ovat pronssiset ja askel kuin Jukka Savonheimolla.


Ps1. Yleensä en paljoa mehustele vaikka joskus olis syytäkin. Nyt täytyy kuiteskii mainita että vedettiin Jolen kanssa Haldenia kiinni seittemän minuuttia. Jos ei nyt mikään loistosaavutus niin ihan hyvin tämmösiltä perjalkasilta kymiläisiltä.

Ps2. Tästä lähtien palaan taas jutuissa hieman asiattomampiin kokonaisuuksiin. Ihan liikaa asiaa viime aikoina.

Ainii, nyt kun alettin mehustelemaan niin jukolan ennakkojuttuhan löytyy täältä