torstai 11. kesäkuuta 2009

Rinttimaajoukkue

Eli mie ja Pardaali jouduttiin kutsumaan hätiin kun ei meinannu muuten Suomen miehille mitskua tulla. Eikä tullu siltikään, tiukassa ne näyttää olevan jos ei edes rinttimaajoukkue siihen pysty. Ollaan suunnistusurheilun Kalle Lassiloita näet.

Reitti löytyy tuolta, eli siis täältä
Siitä kun valihtee M21 K3 niin johan löytyy reitistmöä.

Ja kuvia tuolta

Ajelin tiistaina Paimiota kohti ja aattelin että finaaliin olis hyvä päästä, oletin siis siinä vaiheessa että eiköhän siellä joku 60 äijää juokse. No, majapaikassa kuulin että 11/lohko eli kaikkiaan 33 ukkoa finaaliin. Jaahas, nyt on muuten tiukkaa. Olivathan paikalla kaikki maailman parhaat suunnistajaihmiset ja pikkusen heikommatkin. Yrittänyttä ei panna vai miten se meni ja painuin pehkuihin keskipedissä. Reunoilla kuorsasivat seuratoverini Lehto ja Muukkonen, jälkimmäiseksi mainittu toimii myös graduohjaajanani. Ensimmäinen ohjaa muuten vain.

K-1
sijoitus 2. +3
Suoraan vaan talot lukien ja vauhti tappiin heti, tiedän että nyt vaaditaan täydellistä onnistumista

1-2
rastivälin 7. ja kisassa sijalla 5.
Lähtökarsinassa olen vakoillut Mats Troengin määritteet ja huomannut hänen ykkösrastin olevan miun kakkosen. Eli selkää kiinni. Ei lähesty. Toki olen katsonut että kannattaa kiertää vasemmalta eli en lähde suinpäin surman suuhun.

2-3
rastivälin 7. ja kisassa sijalla 6.
Troengin selkää näkyviin.

3-4
rastivälin 8. ja kisassa sijalla 8.
Mennään metsän puolelle ja edellä jolkottava Mats menee eri lipulle. Poimin oman rastikiveni itsevarmoin ottein nokkosista huolimatta.

4-5
rastivälin 24. ja kisassa sijalla 15.
ensimmäinen virhe. Olisi pitänyt juosta rastiväliviivan oikealla puolella. Virhettä laskisin tommosen 5-7 sekuntia. Tiedän että ei ollut hyvä koska Troengin selkä on nyt kauempana.

5-6
rastivälin 13. ja kisassa sijalla 11.
oikeaoppisesti olen tsekannut tämän jo edellisellä välillä ja kiertävä reitinvalinta on tosiasia. Pari muuta jätkää lähtee suoraan mäen yli mutta menkööt. Hyvin menee väli ja tarraan jatkopaikkaan kiinni ohuella oljenkorrella. Rastilla olen taas Troengin kanssa melkein samaan aikaan. Meillä oli tässä kohtaa sama väli ja sain miestä kiinni.

6-7
rastivälin 15. ja kisassa sijalla 10.
Matsin peesissä kevyttä rullailua

7-8
rastivälin 30. ja kisassa sijalla 15.
toinen virhe (7s), vaihdan näet suunnitelmaa puolivälissä ja kierränkin talon oikealta. Rastille tullessa Mats on seitsemän sekuntia edellä eli sillä oli sama rasti taas. Saan välitöntä palautetta siitä että virhe tuli. Tämä on jo toinen kerta ja tiedän että tiukalla on nyt jatkot.

8-9
rastivälin 3. ja kisassa sijalla 13.
täysiä

9-10
rastivälin 26. ja kisassa sijalla 16.
hankalahko väli kun edessä on kaikennäköstä tummanvihreätä. Niitähän pitäisi kai kiertää jos ei halua hylsyä. Uskoisin että oikealta on ollut hieman nopeampi.

10-11
rastivälin 24. ja kisassa sijalla 15.
Täyttä eteen. Tässä kohtaa huomaan että huippukunto ei sittenkään ole vielä läsnä. Ei meinaa lähteä nimittäin.

11-12
rastivälin 32. ja kisassa sijalla 16.
Teen turhaan koukkauksen puolivälissä. Olisi pitänyt juosta vasenta puolta, siis rastiväliviivan. Ennen rastia joudun pysähtymään, lippu on nimittäin jemmattu tehokkaasti pusikon keskelle. Virhettä 4 sekuntia.

12-13
rastivälin 26. ja kisassa sijalla 17.
rastilta pois samaa reittiä ja sitten vain täysillä suoraan. Troeng viipottelee taas vaihteeksi edellä. Nyt pitäisi aloittaa loppuveto mutta koneesta ei irtoa.

13-14
rastivälin 6. ja kisassa sijalla 17.
viiminen valopilkku tässä kisassa. Joku jopa kannustaa.

14-15
rastivälin 17. ja kisassa sijalla 17.
ei onkelmia. Tässä kohtaa jatkopaikkaan on matkaa muuten 9 sekuntia ja matkaa maaliin alle kaksi minuuttia. Nyt alkavat virheet.

15-16
rastivälin 34. ja kisassa sijalla 20.
olen katsonut etukäteen että ihan sama kummasta portista menee. Edellä menevä ranskalainen jatkaa rastilta eteenpäin ja sillä perusteella ota toisen reitin. Hyvä peruste. Kymmenen sekuntia takkiin ja tiedän sen koska rastille tullessa ranskalainen menee jo kaukana.

16-17
rastivälin 38. ja kisassa sijalla 22.
lähden hätäisesti, en ole katsonut väliä etukäteen. Tuikkaan urheilupuistoon ekasta portista ja se on virhe. Kierrän vielä viimisen pusikon vasemmalta. Keepele, kymmenen sekuntia turpiin vielä tässä.

17-M
Loppu on pelkkää kosmetiikkaa

Optimisuorituksella olis ollu just ja just mahikset finaaliin. Mut en kyllä ole tyytyväinen tohon juoksuun, huono se oli. Toisaalta finaalia katellessa huomasin että ne kaikki oli muuten todella nimekkäitä menijöitä. Staroja lähti heti kisan alkupäässä ja olishan se ollut todella ihme jos siellä seassa olis laahustanu joku Simo-Pekka Fincke. Vähän sama jos GP-kisoissa lähtöviivalla olis Tomi Pyylampi.

1 kommentti:

  1. Älä nyt perkele ala alistella tuollaisella lopulla. Vitti viime keväänä Tsekin esiMM sprintissä siellä kärkipäässä oli nimi S-P Fincke! Ei siellä kärjes mitään ihmeitä ole, senkus työnnät vaan niin vatusti, veä veä. vitti. pitää vaan uskoa kulkuun, katsoa mistä menee ja sit menee. tulokset tulee taululle

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.