On muuten kohtuullisen hanurista kun pitää aina yrittää laittaa joku mehevän musiikkikappaleen nimi otsikoksi. Toikaa nyt ei liity niinku uhtaan tähän juttuun. Parempi olis "Haaveissa vainko olet mun", siinä jutussa puhuttaisiin naisista ja juoksukunnosta. Minkäs teet kun ei muuta keksi. Voishan siihen laittaa vaikka "Finckellä kohtalainen viimeistely Halikko-viestiin" tai "Pakastuin, rupes kulkee".
Eilen läksin rohkeasti vetämään ekan kovan treenin sitten heinäkuun lopun. Maastona Jaamankangas, samainen maasto oli muuten silloin heinäkuun helteillä ja teemana Kalevalaisen Rastin viimeistelytreeni vuotuiseen Halikko-viestiin. Matka kunnioitettavat 4.6 kilsaa ja vastassa KR:N tähtisikermä sekä KOOVEEn junnuja. En niistä tiedä kun ovat 15 vuotta nuorempia.
Ravakasti siinä lähdettiin liikenteeseen ja hetikohta kävi miltei ilmiselväksi ettei Pajusen pojan, Haaskan tai Asikaisen kyytiin ole asiaa. Tahkosin erittäin raskaalla askeleella ja hengityksellä reitin läpi, tappiota ehkä 3-4 minuuttia Pajusen pojalle. Hävisin myös muutamalle KOOVEEn junnulle, ei vaan pystyny ja selät loittoni. Ei mitään, oli näet hienoo kun jalat oli maitohappoa täynnä ja verenmaku suussa. Loppuveryttelyyn en taipunu vaan kaahasin suorinta reittiä korista kattomaan. Siitä sanoisin sen verran että ei niitä koreja tule jos kukaan ei heitä. En tosin ole mikään asiantntija eli voin olla myös väärässä.
Nyt sitten rauhallisemmin ja ens viikolla on toiveissa päästä taas ahistamaan. Muutakin kuin pääkoppaa. Uusi toivo on herännyt, kohta on lääkkeet kohillaan.
Nuiva Meininki vois laitella kohta juttua teemalla depressiv orienteering.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Depressiv orienteering on yleisilmeeltään synkähkö lähestymistapa huippusuunnistukseen, josta on tosin huippu todella kaukana. Puhutaan ennemminkin suunnistuksen montusta tai lamasta. Kaikesta negatiivisesta habituksesta huolimatta depressiv orienteeringista kumpuaa muutamia yltiöpositiivisiakin mantroja kuten esimerkiksi "Ei ole mikään häpeä hävitä ruotsalaiselle" tai "Ei noi lukemat voi tästä enää paljoa rumentua".
VastaaPoistaDepressiv orienteering on siis kautta vuosisatojen ollut mielenkiintoinen sekoitus urheilun synkistä synkimpiä tuntoja sekä yllättäviä, mutta hyvinkin harvinaisehkoja ja älyttömyydessään turhiahkoja ja valmiiksi kuopattaviahkoja kultareunustaisia tumman puhuvia pilviä. Tätä kuvaa hyvin vanhan kansan ajastaan pahasti jälkeen jäänyt ja muuttuvan maailman runtelema sanonta Kitulasta vuodelta 1755: "Paistaa se aurinko risukasaankin". Mitä se aurinko auttaa siihen, että olet risukasassa. Ei se auta sinua pääsemään sieltä pois. Poistaako se risut? Ei. Tekeekö se risuista vaahtokarkkeja? Ei.
Eiköhän metsästämölä laita tähän eetteriin ihan justiinsa totuuden siitä korin tekemisestä heittämällä tai ilman. Sitä odotellessa!
VastaaPoista