perjantai 27. elokuuta 2010

Kunto alamäessä

Urheilussa tuloslista kertoo aina totuuden. Ja lopetettuani harjoittelun viime viikon tiistaina voin kertoa kunnon lähteneen hyvin voimakkaaseen alamäkeen. Vai mitä sanotte:

AM-kisat 14.8.2010 tulokset
Kuntorastit 26.8.2010 tulokset

Tuntuu että lääkkeet ovat auttaneet jo vähän. Reilun viikon niitä syötyäni pystyin eilen juoksemaan vartin kovaa suhtkoht kivuitta. Ehkä johtuu vaan levosta tai jostain tähtien oikeasta asennosta mutta näin se kuitenkin oli. Tänään tilanne oli taas vähän huonompi mutta menihän tuo selkävaivaisten uistelureissu ihan mukavasti.

Ja loppuun vielä viikon tunnuslause: Elämän harmautta kukaan ei puolestani väritä

lauantai 21. elokuuta 2010

Neiti Koski ei antanut

Hoidettuani oman osani Poliisien suunnistuskisojen järjestelytehtävistä kokosin kimpsut ja kampsut ja suuntasin ystäväni, valmennettavani ja erätoverini Tuukan autossa kohti Ruunaan kalaisia koskia. Mukana oli myös ex-seurakaverini ja nykyinen kaverini Jonne "JoLe" Lehto. Hänelle povaan menestystä syksyn SM-suunnistuksissa, siksi ohut oli kaverin kaula. Lisäksi jo valmiina mestoilla oli Lieksaan vastikään muuttanut Hannu Airila. Tällä kertaa luontoon mennessämme mukana oli myös viehättäviä naisihmisiä.



Siikakosken partaalle päästyämme ja luvat kännykällä tilattuamme suuntasimme jo kosken partaalle vavat ojossa kuin...kuin...no mitkä nyt vavat ojossa kulkee. Kaivoin pakista vuonna 1995 Riihimäen Erämessuilta ostamani Elo-vaapun, jonka voimakasuintisena arvelin antavan rasvaevällistä hyvinkin voimakkaasti. No, hetikohta ul-vapani taipuikin jo orastavalle kaarelle noin kymmensenttisen ahvenen voimakkaassa otteessa. Ja eipä aikaakaan kun vapa vääntyi miltei kaksinkerroin. Adrenaliinit pamahtivat maksimaatioon välittömästi, siinä ja nyt! Siellä se iso taimen nyt tekee tuttavuutta hyvinkin läheisesti kolmihaarakoukun kanssa ja pojat on kohta NIIN kateellisia vihreydestä ja toisin päin. Iso tumma selkä vaan vilahti kun vonkale lähti vetämään siimaa kelalta jarrun huutaessa kuin Rohaskan keuhkot MM-vistissä. Hyvin pitkällisten taisteluiden jälkeen sain kalan haavietäisyydelle, ja prkl haukihan se oli. Katkas vielä siiman ja vei vaapun mennessään. Tätä pettymystä oli nieltävä nuotion ääressä Brandykuksallisen kera.




Loppuilta menikin siinä sitten eikä kukaan saanut mitään.





Lyhyiden ja kylmien laavu-unien jälkeen ajattelin turauttaa nokipannukahvit. Puhelintietojen valossa Tuukka oli aamutuimaan nostanut alamittaisen lunnontaimenen koskenniskalta. Ei hitto, kalastushimot tärähtivät tappiinsa välittömästi jälleen kerran. Ensin oli kuitenkin siirryttävä maalikylille ja kirkon tuntumaan lounaalle. Paikan nimi oli Lieksan Leipomo ja ruoka kenties parasta koskaan. Jo tunnuslause "Voilla leivottu" kertoi kaiken olennaisen. Kanakeiton kerma ei ollut kevyttä, ei liioin mikään muukaan. Karjalanpiirakat sulivat jo ennen suuhun menoaan ja jälkiruoaksi tarjoiltu marjapiirakka oli niin hyvää että myytäessä piti esittää paperit. Toi ei sopinu tähän muuten yhtään, tuli vaan mieleen Jukoleiri -08 kun Tinski sano viimisen reenin jälkeen "nyt miä meen ja ostan niin ison karkkipussin että kysytää paperit".



No, siitä vielä vesrinkelit ja waskileivät kotiin vietäviksi ja suunnaksi otettiin Neitikoski ja myöhemmin vielä Haapavitja. Tuukka sano että sieltä pitäis varmuudella nousta isoa jalokalaa. Reppu oli täytetty rinkeleiden ja leipien lisäksi suurella saalistoiveikkuudella. Aikamme viskottuamme luovutimme, ei antanu ei. Jonne meni töistä tulleen Hannun kanssa viskomaan suunnistusvetoja johonkin Ryssän rajalle. Myö tultiin häntä kolmantena jalkana Joensuuhun, maalikylän riemuista nauttimaan.

Semmonen reissu se.






Eilen tuli pyörittyä Eliittikisoissa työtehtävissä. Käytännössä olin vaan siellä vippialueella kattomassa kisoja ja sitte lopuksi ajelin sata metriä autolla kun kisasarjan kolme parasta piti viedä palkintojenjakoon. Ei se pahasti rasittanu, hyvin jaksoin sen matkan ajaa. Sen verran kuitenkin kisat painaa että tässä on vasta hiljattain nautittu aamupalaa.

Viiden päivän suruajan jälkeen aloitan huomenna huolellisesti suunnitellun korvaavien harjoitusten jakson, jonka tavoitteena on estää viimesyksyinen täydellinen fyysinen ja henkinen rappeutuminen. Harjoitusmuotoina toimivat suojuoksu ja -kävely, kuntosali, karttakävely taidon kehittämiseksi. Ja kai se on altaaseen taas mentävä prkl. Ja mikäli kivut alkaa lääkityksen myötä hellittää niin juoksua pyritään harjoittamaan.

tiistai 17. elokuuta 2010

Elämäni syksy

Niin se on kesä taas kääntynyt ehtoopuolelleen. Ja mikäs on kääntyessä kun lämpöä riittää, jopa niin ettei hikeä enää riitä. Eikä riitäkkään. Ja hikihän on taidetta, kuten vanha sippolalainen sanonta tapaa kertoa.

Kesä on omalta osaltani sujunut hieman erilaisissa merkeissä kuin monet edeltäjänsä, ohjelmassa on näe ollut kaikkea muuta paitsi suunnistuskilpailuita. Muutos on ollut raju. Ja kun elämässä tapahtuu muutoksia, se vaatii reagointia. Yhtä kaikki, pääasia että on hauskaa ja miksei olisi ollut. Parasta koskaan. Onneksi viime kausi loppui jo heinäkuussa niin ei tarvinnu tänä vuonna treenata miten siviilit elää.

Annetaanpa muutamien kuvien kertoa miten vanha suunnistajaihminen täyttää ammottavan aukon elämän suuressa piirakassa, joka on tietenkin kaikkien suositusten mukainen.























Nythän on niin että vierailin tänään reumalääkärillä. Tilanne on selvä
niiltä osin, selkärankareuma mikä selkärankareuma. Ja kyllähän se nyt itelleni oli selvää jo toukokuussa, mieliala painui siitä huolimatta alas.

Aloitan huomenna asiaan kuuluvan lääkityksen, mikä on hyvä asia. Kaukaa viisaana ja synnynnäisesti kilpailuriippuvaisena olin kuitenkin treenannut kipulääkkeillä itseni kohtalaiseen vireeseen ja ajatellut että sitten sulfasalatsiinin avulla isken nivelet uudessa lyönnissä komean spaluun SM-kisoissa. Viimeiset neljä viikkoa sisälsivät juoksua ja suunnistusta jo jonkun verran. Kilometreissä mitattuna 73km, 67km, 72km ja 94km. Akkojen määriä sano Haajan faija mut tähän tilanteeseen ihan hyvin, maha ei enempää kestä. Ja pyöräilyn lopetin 2 viikkoa sitte. Siitä tulikin mieleeni että pyöräilyä ei nykyisin mulle enää suositella, siinä se meni viiminenkin mielekäs liikuntamuoto saatana. Opinpahan olemaan taas.

Ostakaapa joku mun pyörä. Alumiinirunko, hiilikuituhaarukka, shimano 105-osat. Kunto hyvä. Voi tarjota sopivia summia haluammallaan foorumilla.

No, eihän asiat menneet kuten elokuvissa. Lääke eli sulfasalatsiini auttaa vasta noin 2-3 kuukauden päästä jos silloinkaan. Ja kyllähän mie sitä vähän epäilinkin ei siinä sikäli mitään. Pikkusen turhankin optimistisesti olin kuitenkin toivonut pääseväni kisailemaan vielä tänä syksynä, tavoitteena oli jatkaa nautintojen kesää elämän syksyllä. Ei auta, kun se on lauta. Ens kauella. Ohan tähän totuttu prkele.

Mitäs tämä nyt sitte tarkoittaa:
- Ryhti menee kumaraan
- Lääke tuhoaa siittiöt
- Nikamat luutuu toisiinsa kiinni
- Silmät tulehtuu ja vaurioituu
- Sydäntauti tulee
- Munuaiset menee vaihtoon

Tulipa sekava teksti, miehen mukainen


"Juokseminen ei lopu ikinä, elämä loppuu"