Auvisen Mikko on jo pidemmän aikaa houkutellut multisport/seikkailutouhuihin mukaan. Suunnistuksen kisakalenteri on yleensä sen verran tiivis, ettei ennen viime viikonloppua ole todellisuudessa ollut aikaa, eikä kyllä halujakaan testata kestävyyyttä toden teolla. Viime viikonloppuna lähdin sitten mukaan Kolin Ursak-kisaan. Perjantaina parini Väätäisen Peksi joutui perumaan tulonsa, mutta kun olin kerran päättänyt lähteä mukaan, niin menin sitten yksin.
Kisasta oli saatavilla ihan hyvin etukäteistietoa. Prologin startti tapahtuisi lauantaina klo 15, ja kestoltaan se olisi noin 2 tuntia. Varsinaiseen kisaan startattaisiin sitten klo 21, ja kesto tulisi olemaan vähintään 12h. Aika synkkää.
Prologi alkoi yllätyksellä, eli hypättiin Pieliseen ja uitiin hyvin lyhyt pätkä. Siitä sitten noin viiden kilsan suunnistukseen kamat märkänä. Toki kisan aikan satoi tauotta, eli kastunut olisi kuitenkin. Suunnistuksen jälkeen kärjessä oli kolme joukkuetta, Road Runners Joensuu eli meikä, Free Adventure sekä Jaskan+AP:n joukkue. Edessä oli 17 kilsaa rullaluistelua päättyen Kolin päälle. Vauhti oli Free Adventuren toimesta varsin tuimaa, jouduinkin iskemään melkolailla maksimaalista vauhtia, jotta pysyin mukana. Rullailun jälkeen olin Freen kanssa tasoissa, Jaska+AP olivat jääneet pari minuuttia. Edessä oli vain yksi suunnistusrasti ja rullailu alas Kolin satamaan. Freen pojat lähtivät vetämään vähän minne sattuu, ja itse menin sukkana rastille. Johdinkin sitten hieman alle 10 minuutin erolla ennen seuraavia joukkueita.
Itse kisa lähti käyntiin 78 kilometrin pyöräilyllä.Keli oli huono, vettä satoi ja oli kylmä. Pimeäkin tuli melkein heti. Ajelin yksikseni selkeitä reittejä pitkin sen kummemmin rasteja hakematta. Jossain parin tunnin kohdalla lamppu alkoi pätkimään ja aloin säätämään piuhoja, eihän se mitään auttanut vaan oli pysähdyttävä yhdelle rastille asentamaan varavaloa. Samalla päätin odottaa takana tulevia, koska yksin pimeässä ajeleminen ei tuntunut mitenkään mukavalta. Noin 15-20 minuutin jälkeen Free Adventuren pojat saapuivat paikalle, ja jatkoin matkaa heidän kanssaan.
Pyöräily jatkui ja jatkui. Onneksi kovin sade taukosi, enkä enää tärissyt kylmästä alamäissäkään. Varavalo alkoi hyytymään, ja jouduin lainaamaan poikien varavaloa. Tajusin, että pyöräilyn pituus olisi todellisuudessa 100 kilsaa...
Kiviniemessä olisi tehnyt mieli jatkaa matkaa yksin, koska juomatäydennykseen ei minulla ollut tarvetta. Valo oli kuitenkin niin huono, ettei sillä olisi pystynyt yksin ajamaan. Ryläyksen seuduilla jouduimme työntämään pyörää umpimetässä varmaan puoli tuntia. Oli kyllä aika hanurista jos suoraan sanon. Ryläyksen jälkeen löysin oikean polun samalla kun Free Adventure taisi lähteä väärää polkua. Aamu oli valjennut jo sen verran että päätin jatkaa matkaa yksin.
Pyöräilyn päättyessä kello näytti lukemia 7h30min ja 100km. Olimme Free Adventuren kanssa ainoat, jotka ajoivat koko reitin, tästä johtuen kolmantena ollut Omjakon oli lähestynyt kärkeä. Vaihdoin kengät ja tankkasin Auvisen autossa, tärisin ja hytisin kylmästä. Pojat olivat jääneet taas vartin verran ja ajattelin kovista polvikivuista huolimatta jatkaa, olinhan päättänyt matkan aikana monet kerrat, että tässä olisi samalla kertaa sekä ensimmäinen että viimeinen seikkailukisani.
Juoksuosuudelta oli kisan venymisen vuoksi jätetty muutama rasti väliin. Ensin haettiin kaksi rastia Kirkkokallion seuduilta, ja sieltä siirryttiin Pielisen rantaan, missä oli tarkoitus uida lähisaareen jatkamaan juoksua. Tulin rantaan hyvin taistelumielin, koska jaksoin juosta yllättävän kovaa eikä energioiden kanssa ollut mitään ongelmia. Pyöräilyn lopussa todella pahasti vaivanneet polvetkaan eivät yllättäen haitanneet juoksua. Puhalsin uimapatjan viidessä minuutissa ja olin lähdössä 500 metrin uimapätkälle, kun kuulin vaimean pihinän. Patjassa oli reikä.
En uskaltanut lähteä uimaan, vaan homma oli pakko jättää kesken. Soitto Micelle, joka haki autolla lähimmältä tieltä.
Ehkä pieni kipinä tähän lajiin syttyi. Yksin en kuitenkaan enää lähde, se käy turhan rankaksi varsinkin henkisellä puolella. Polvet ovat kipuilleet vielä pari päivää kisan jälkeen, tuskin kuitenkaan mitään pahempaa vaivaa tästäkään tulee.
Kisasivut
Karjalaisen juttu
tiistai 13. elokuuta 2013
maanantai 5. elokuuta 2013
Lappu luukulle
No ei kai. Tästä jatketaan taas juttujen kirjoittelua ainakin tämä syksy.
Mistä sitä aloittaisi...
MM-kisoista tässä nyt sitten pitäisi kai raportoida vaikka ei oikein jaksaisikaan. Kuka niitä nyt enää muistaakaan? Tästä vielä yksi rivi vitkuttelua näinikkäästi tuosta noinikkaasti
Ajaessani kisojen jälkeen kohti Joensuuta fiilis ei todellankaan ollut sellainen mistä olin haaveillut. Edessä oli banketin sijaan Ilosaarirock, mutta melkeinpä olisin sillä hetkellä mennyt yksin johonkin korpeen muutamaksi päiväksi. Se oli jotain hyvin ristiriitaista. Ensin olet onnesi kukkuloilla ja ajattelet, että enää mikään ei voi mennä pieleen, ja tästä tulee mahtava kesä. Sitten homma romahtaa täydellisesti ja haluaisit hävitä lopullisesti johonkin Vuokatinvaarojen kätköihin. Tulevaisuudessa on ainakin jotain muisteltavaa, se on sanottava.
Sijoituin maailmanmestaruuskisoissa pitkällä matkalla sijalle 24. noin 10 minuuttia kärkimiehestä jääneenä. Tavoite mulla oli mielestäni hyvällä suorituksella ja sen hetkisellä kunnolla realistinen eli kymmenen sakkiin. En kyennyt suoriutumaan riittävän hyvin, vaan tein sekä ennen kisaa että sen aikana muutamia virheitä. Listataan seuraavaksi plussat ja miinukset, paitsi että mennään tällä kertaa järjestyksessä miinukset ja plussat.
- Juoksin muutamia välejä liian suoraan. Vaikka tiedostin, että maasto on erilainen kuin katsastuksissa ja ratamestari haluaa varmasti tarjota reitinvalintavälejä, niin olin kuitenkin liian lukkiutunut juoksemaan rastivälejä suoraan. Heti välillä 1-2 tahkosin syvän supan läpi ja hävisin. Sama toistui myöhemminkin, ja pitkällä välillä 6-7 olin jopa koko joukon ainoa, joka juoksi suoraan suon läpi.
- Pää ei kestänyt. En mielestäni ollut erityisen jännittynyt ennen kisaa, mutta keskittyminen oli silti paikka paikoin väärissä asioissa. Etenkin tiheämmissä paikoissa olin vaikeuksissa, vaikka yritin ottaa ne tarkasti. Toisin sanoen jännitys aiheutti minulle tyypillisen reaktion, pyrin hallitsemaan ajatuksiani. Silloin kun kaikki on kohdallaan niin ei tarvitse ajatella, senkun vetää vaan.
- Söin liikaa. Harjoittelu oli ollut melko kevyttä jo pitkään, ja lisäksi opistolla tuli huomaamatta syötyä enemmän kuin mihin olen tottunut. Olisi pitänyt tajuta, että energiavarastot ovat jo täynnä, eikä tarvitse syödä enää ylimääräistä. Luulen, että viimeisenä päivänä juomani Dexal Heavy-pullon olisi voinut jättää väliin. Alkumatkasta en lievän ylitankkauksen myötä päässyt vauhtiin, vaan käsijarru oli päällä. Toisaalta väliaikoja tutkiessani huomasin, että loppumatkalla oli hirveän vahva. Tulin ihan kärkivauhtia.
- Suhtauduin karsintaan liian kevyesti. Tästä johtuen tein virhettä minuuttitolkulla ja lähtöpaikka finaaliin oli huono.
Sitten plussat
+ Aikamoinen kehitys viimeisen kahden vuoden aikana. Rivitasolta ensin monta SM-mitalia ja sitten MM-kisoihin katsastusten voittajana. Jukolassa kärjessä vaihtoon viimeiset kaksi vuotta.
+ Sopivan valmennuslinjan löytäminen. Jos jatkan samaa tahtia, niin uskon pystyväni MM-kisoissa reilusti parempiin sijoituksiin. Kuntohuippu osui tänä vuonna ihan oikeaan, jopa uskomattomalla tavalla siten kuin suunniteltiinkin. Juoksusta ei siis jäänyt kiinni.
+ Kotikisojen tunnelma. Oli ihan hienoa seistä lähtölavalla.
Viimeiset kolme viikkoa ajatukset ovat pyörineet kehämäistä rataansa jatkuvalla syötöllä. Vain muutamaksi hetkeksi olen päässyt irti, eli Ilosaarirokissa, Tuukan+Jutan häissä sekä elämäni ekalla lomalla Venetsiassa.
Mitä teen jatkossa?
Menenkö töihin?
Enkö mene töihin?
Jatkanko suunnistusta?
Onko missään mitään järkeä?
Harjoitella en jaksanut ensimmäisen kahden viikon aikana oikeastaan ollenkaan, tein vain lyhyitä ja kevyitä lenkkejä 3h viikossa. Viime viikolla tein kaikenlaista monipuolista liikuntaa jo vähän enemmän, ja kävin jopa suunnistamassa yhden kerran. Katsotaan nyt mihin sitä syksyllä pystyy, ennen SM-kisoja saatan käydä yhden kisan, tai sitten en yhtäkään.
Kisoille tuli sellainen shokkipettymyslopetus, että siitä en pysty puhumaan vieläkään. Keskimatkasta kirjoitan tämän blogin viimeisessä jaksossa, eli sitten kun ura loppuu. Joko tämän vuoden lokakuussa, tai sitten joskus myöhemmin. Tällä hetkellä tilanne on 50/50.
Mistä sitä aloittaisi...
MM-kisoista tässä nyt sitten pitäisi kai raportoida vaikka ei oikein jaksaisikaan. Kuka niitä nyt enää muistaakaan? Tästä vielä yksi rivi vitkuttelua näinikkäästi tuosta noinikkaasti
Ajaessani kisojen jälkeen kohti Joensuuta fiilis ei todellankaan ollut sellainen mistä olin haaveillut. Edessä oli banketin sijaan Ilosaarirock, mutta melkeinpä olisin sillä hetkellä mennyt yksin johonkin korpeen muutamaksi päiväksi. Se oli jotain hyvin ristiriitaista. Ensin olet onnesi kukkuloilla ja ajattelet, että enää mikään ei voi mennä pieleen, ja tästä tulee mahtava kesä. Sitten homma romahtaa täydellisesti ja haluaisit hävitä lopullisesti johonkin Vuokatinvaarojen kätköihin. Tulevaisuudessa on ainakin jotain muisteltavaa, se on sanottava.
Sijoituin maailmanmestaruuskisoissa pitkällä matkalla sijalle 24. noin 10 minuuttia kärkimiehestä jääneenä. Tavoite mulla oli mielestäni hyvällä suorituksella ja sen hetkisellä kunnolla realistinen eli kymmenen sakkiin. En kyennyt suoriutumaan riittävän hyvin, vaan tein sekä ennen kisaa että sen aikana muutamia virheitä. Listataan seuraavaksi plussat ja miinukset, paitsi että mennään tällä kertaa järjestyksessä miinukset ja plussat.
- Juoksin muutamia välejä liian suoraan. Vaikka tiedostin, että maasto on erilainen kuin katsastuksissa ja ratamestari haluaa varmasti tarjota reitinvalintavälejä, niin olin kuitenkin liian lukkiutunut juoksemaan rastivälejä suoraan. Heti välillä 1-2 tahkosin syvän supan läpi ja hävisin. Sama toistui myöhemminkin, ja pitkällä välillä 6-7 olin jopa koko joukon ainoa, joka juoksi suoraan suon läpi.
- Pää ei kestänyt. En mielestäni ollut erityisen jännittynyt ennen kisaa, mutta keskittyminen oli silti paikka paikoin väärissä asioissa. Etenkin tiheämmissä paikoissa olin vaikeuksissa, vaikka yritin ottaa ne tarkasti. Toisin sanoen jännitys aiheutti minulle tyypillisen reaktion, pyrin hallitsemaan ajatuksiani. Silloin kun kaikki on kohdallaan niin ei tarvitse ajatella, senkun vetää vaan.
- Söin liikaa. Harjoittelu oli ollut melko kevyttä jo pitkään, ja lisäksi opistolla tuli huomaamatta syötyä enemmän kuin mihin olen tottunut. Olisi pitänyt tajuta, että energiavarastot ovat jo täynnä, eikä tarvitse syödä enää ylimääräistä. Luulen, että viimeisenä päivänä juomani Dexal Heavy-pullon olisi voinut jättää väliin. Alkumatkasta en lievän ylitankkauksen myötä päässyt vauhtiin, vaan käsijarru oli päällä. Toisaalta väliaikoja tutkiessani huomasin, että loppumatkalla oli hirveän vahva. Tulin ihan kärkivauhtia.
- Suhtauduin karsintaan liian kevyesti. Tästä johtuen tein virhettä minuuttitolkulla ja lähtöpaikka finaaliin oli huono.
Sitten plussat
+ Aikamoinen kehitys viimeisen kahden vuoden aikana. Rivitasolta ensin monta SM-mitalia ja sitten MM-kisoihin katsastusten voittajana. Jukolassa kärjessä vaihtoon viimeiset kaksi vuotta.
+ Sopivan valmennuslinjan löytäminen. Jos jatkan samaa tahtia, niin uskon pystyväni MM-kisoissa reilusti parempiin sijoituksiin. Kuntohuippu osui tänä vuonna ihan oikeaan, jopa uskomattomalla tavalla siten kuin suunniteltiinkin. Juoksusta ei siis jäänyt kiinni.
+ Kotikisojen tunnelma. Oli ihan hienoa seistä lähtölavalla.
Viimeiset kolme viikkoa ajatukset ovat pyörineet kehämäistä rataansa jatkuvalla syötöllä. Vain muutamaksi hetkeksi olen päässyt irti, eli Ilosaarirokissa, Tuukan+Jutan häissä sekä elämäni ekalla lomalla Venetsiassa.
Mitä teen jatkossa?
Menenkö töihin?
Enkö mene töihin?
Jatkanko suunnistusta?
Onko missään mitään järkeä?
Harjoitella en jaksanut ensimmäisen kahden viikon aikana oikeastaan ollenkaan, tein vain lyhyitä ja kevyitä lenkkejä 3h viikossa. Viime viikolla tein kaikenlaista monipuolista liikuntaa jo vähän enemmän, ja kävin jopa suunnistamassa yhden kerran. Katsotaan nyt mihin sitä syksyllä pystyy, ennen SM-kisoja saatan käydä yhden kisan, tai sitten en yhtäkään.
Kisoille tuli sellainen shokkipettymyslopetus, että siitä en pysty puhumaan vieläkään. Keskimatkasta kirjoitan tämän blogin viimeisessä jaksossa, eli sitten kun ura loppuu. Joko tämän vuoden lokakuussa, tai sitten joskus myöhemmin. Tällä hetkellä tilanne on 50/50.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
