tiistai 18. joulukuuta 2012

Kaikki pelissä?

Treenit jatkuvat ja pakkasjaksotkin odottelevat jo nurkan takana, kohta saa taas miettiä että missä sen harjoituksen tekisi kun mittari näyttää -25 celsiusastetta. Ehkä tästä siirrytään aasinsillalla varsinaiseen aiheeseen.

Kotikisat Vuokatissa lähestyvät, ja sinne tietysti itsekin olen ilmoittanut haluavani. Syystalvi on mulle aina hieman vaikeaa aikaa, vaikka tuskinpa tästä pimeydestä kukaan oikeasti nauttiikaan. Ajatukset kääntyvät tasaisin väliajoin ensi kesään, kisoihin ja siihen, että millä keinoin sitä onnistuisi jatkamaan viime kauden kehityskaarta. 

Kyselen aina itseltäni, onko mulla nyt sitten se kuuluisa "kaikki" pelissä? Riittääkö tämä, vai pitäisikö toimia jotenkin toisin. Pitäisikö harjoitella vielä enemmän? Pitäisikö kovat harjoitukset vetää jo nyt täysillä? Olisiko pitkän lenkin syytä olla 30 kilometrin sijaan 35 kilometriä? Entä muu elämä. Pitäisikö laittaa kaikki peliin ja muuttaa yksin pohjois-siiven vapaana olevaan huoneeseen, tyttö kun heräilee aina välillä katkaisten maksimaalisen palautusjakson. Syön herkkuja, onko se pois menestyksestä? Juon kaljaa muutamia tölkkejä viikossa, annanko ratkaisevan tasoituksen muille? En jaksa venytellä aivan jokaisena iltana jne. 

Suomalaissuunnistajat matkaavat runsain joukoin Etelä-Eurooppaan jo aivan tässä lähiviikkoina. Itse olen valinnut hieman toisenlaisen tien, eli vietän talveni yhtä pariviikkoista lukuun ottamatta Joensuussa. Tässäkin kohtaa joudun miettimään, onko tällä valmistautumisella mahdollista saada riittävää suunnistusrutiinia ensi kesän koitoksiin? 

Päätin muutama vuosi sitten, että en enää koskaan ala tekemään mitään urheiluun liittyvää väkisin. Tämän linjan olen pystynyt kohtalaisen hyvin myös pitämään. Avainasia on nautinto. En usko, että nauttisin nykyisin olostani useamman viikon, saati kuukauden mittaisella leirillä. Siksi pysyn Joensuussa. Sama juttu pätee oikeastaan kaikkiin asioihin, mitä päivittäin teen. Nautinto, vaikka se voikin kuulostaa oudolta ukon juostessa pyörätietä tulipalopakkasessa lähes kaikki vaatteet päällä, mitä nyt satun omistamaan. 

Toinen merkittävä juttu, minkä haluaisin pitää nykyisellään on pelko. Tai oikeastaan sen puute. En enää pelkää epäonnistumista kisoissa. Jos en onnistu, niin ainahan voi mennä vaikka Ilosaareen kavereiden kanssa. Nautintoa sekin. Tai jos suunnistus ei enää jostain syystä kiinnosta, niin rupean vaikka seikkailu-urheilemaan Auvisen ja kumppaneiden kanssa.  

En tiedä tuliko jutun pointti selville. Siellä se kuitenkin rivien välissä oli. 

perjantai 23. marraskuuta 2012

Unikoulu

Olen jopa väkipakolla laittanut harjoittelukauden käyntiin tällä viikolla. Kevyempää kautta kesti kolmisen viikkoa, joista kaksi ensimmäistä tuli käytyä lenkillä melkein joka päivä, viimeinen sujuikin sitten flunssassa. Vaikealta on taas kerran tuntunut, kuten joka syksy. Motivaatiota on, mutta silti on vaikea tehdä varsinkin tehokkaampia treenejä. Tiistaina ohjelmassa oli 3x5km/3min rennolla vk-vauhdilla. Jalka oli poikkeuksellisen nihkeä, ja jätinkin viimeisen pätkän kesken kolmen kilsan kohdalla. Eihän sitä väkisin marraskuussa...

Itse käytän systeemiä, missä kovaa lenkkiä seuraavana päivänä ei juostakaan kevyttä, vaan hieman reippaampaa, perusmättönäkin tunnettua vauhtia. Keskiviikkona juoksin AP:n ja Auvisen kanssa 10 kilsaa vauhdin ollessa 4min10 sekuntia jokaista kilometriä kohden. Jalka oli edelleen nihkeä, mutta tykkään kyllä tuosta vauhdista, siinä saa jo juosta, mutta ei vielä ahdista. 

Eilisen kevyen päivän jatkoksi suunnistin tänään vk-vauhdilla 8 kilsaa. Meno oli jo parempaa, lihakset alkavat siis tottua. Huomenna sitten taas perusmättöä. Ja sunnnuntaina viikon ainoa pitkä lenkura, Jampan termein 30+. Tätä rataa kohti kevättä.

Ja sitten asiaan. Tuli tuossa taannoin ostettua asunto. Kyseessä ei nyt sentään ole Seiskan termein luksuslukaali hienostoalueella, vaan ihan tavallinen rivarikolmio Hukanhaudalla. Laina-asioista en sen kummemmin mitään ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään. Pankin täti jutteli semmoista hepreaa marginaaleista, korkokatoista, euriboreista ja muista, että maalaispoika meni siinä ihan hämilleen. Allekirjoittuani kaikki mahdolliset eteentulleet paperit homma oli selvä ja velka niskassa kotiin paineltiin. 

Autot ja asuntolainat, koira ja kakarat. Näillä näkymin raja asettuu koiraan. Näillä näkymin.

Jos sitä Kerubiin taas.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Liiton miehii

Taini ja kumppanit osoittivat luottamusta, ja valitsivat minutkin Suunnistusliiton ns. Vuokatti-ryhmään. Mikäs siinä, tuskin tästä ainakaan haittaa on. Keväällä on tarkoitus suunnata joksikin aikaa liiton leirikeskukseen Espanjaan. Mahdollisuus olisi majailla lämpimässä jopa kuusi viikkoa, mutta arkielämän realiteetit tulevat vastaan, joten on tyydyttävä lyhyempään leiriin.

Vietin pari viikkoa kaudesta toipuen, ja tällä viikolla oli tarkoitus laittaa mylly käyntiin. Toisin kuitenkin kävi. Ensinnäkin en kokenut olevani vielä valmis tähän huikaisevaan rääkkiin, ja toisekseen olen ollut sairaana maanantaista lähtien. Aloitusta on siis siirretty vähintään ensi viikon alkuun.

Käsissä on ohjelma heinäkuulle 2013, ei tarvi kuin ruveta toteuttamaan. Systeemi on melkein sama kuin menneellä kaudella, joskin pieniä tarkennuksia on tehty. Tarkoitus on olla hyvässä kunnossa keväällä, todella kovassa juhannuksena ja uran parhaimmassa heinäkuussa. Toivotaan parasta, mutta ei pelätä pahinta.

Oliskos se käytävä hakemassa lippu tälle illalle Kerubiin?


maanantai 5. marraskuuta 2012

2011-2012





Siinä on tietoa siitä, mitä on tullut puuhailtua. Harmillisesti jäi juoksukilsat 23 km vajaaksi viidestätonnista. PK2 tarkoittaa tässä tapauksessa noin 4min/km juoksua.

Smokke tuli vielä siihen. Viime viikko oli kevyttä, samoin tämä tulee olemaan. Ensi viikon maanantaille olen tilannut ohjelman. Luulisi, että odottelen ensi kautta innolla. Tällä hetkellä pää on kuitenkin tyhjä ja lähinnä olen ajatellut, miten helppoa olisi jo lopettaa. En sitä tietenkään tee, kaikki johtuu vain väsymyksestä.

Jos onnistun talvella hyvin, niin ens kesänä voi tavoitella menestystä. Huonolla talvella mahdollisuudet ovat huonommat.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

DNS

Niin siinä sitten kävi, että maraton jäi juoksematta. Perjantaina illalla sanoin, että nyt tulee kurkku kipeäksi. Lauantaiaamuna peli oli selvä, ei ole asiaa viivalle seuraavana päivänä. Kurkku oli kipeä ja nuha melko voimakas. Jos kyseessä olisi ollut vaikkapa suunnistuksen MM-kisa, niin olisin viivalle tieni löytänyt.

Ei tämä nyt mikään syvään depressioon ajanut takaisku ollut. Kyseessä oli kuitenkin enemmänkin "hauska" kokeilu, eikä erikoistreeniäkään ollut alla kuin kaksi viikkoa. Kipinä jäi kuitenkin kytemään, ehkäpä syttyäkseen täyteen maratonroihuun ensi syksynä Berliinissä tai Frankfurtissa. Ken tietää ja Barbie siihen selkään.

Sen verran tuo hiipuvalla motivaatiolla tehty parin viikon asfajakso söi kuitenkin miestä, että nyt on niinku takki. Auki ja tyhjä. Flunssa on voitettu, mutta treenata en ole jaksanut ollenkaan. Loistavan syksyn jälkeen ajattelinkin nyt ottaa pientä lomaa. Kyllä niitä lenkkikenkiä saa taas talven mittaan vedellä jalkaa useita kertoja.

Nissiselle onnittelut mitalista. Miestä en paremmin tunne, mutta luulen ettei pronssi tyydytä.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Viimeinen viikko ennen seuraavaa

Maratonprojektin virallinen harjoitusosuus kesti tasan kaksi viikkoa. Viimeinen treeni viime viikon keskiviikkona oli 20 kilometriä juoksua siten, että joka toinen kilometri suunniteltua maratonvauhtia, ja joka toinen kevyttä. Juoksin siinä kohtaa kolmessa päivässä 79 kilometriä, ja jalka oli tuossa treenissä jo melkoisen nihkeä.

Torstaina juoksin vain yhden kevyen lenkin, samoi perjantaina. Viikonloppuna olikin sitten perinteikäs mannareissu, eli karkeasti tarkasteltuna perjantaina autossa istumista, lauantaina pellolla seisoskelua, lyhyt kisa ja kännit, sekä sunnuntaina autossa istumista. No, maraton painaa päälle, joten humalluin laivalla vain kevyesti. Olo oli siltikin sunnuntaina väsynyt, eli sama olisi ollut juoda sievää tahtia. Itse kisahan sujui muitta mutkitta. Juoksin KR:n joukkueessa viidettä osuutta yhdessä Miikan, Hannun ja Jeren kanssa. Lähdin meistä viimeisenä, mutta onnistuin nousemaan matkan aikana piikkipaikalle. Sijoitus osuudella toinen. Joukkueenakin kisa meni mielestäni yläkanttiin, kun sijoituimme neljänneksi. Kolmas sija olisi tällä koostumuksella ollut otettavissa, mutta ei yhtään enempää. 

Tämä viikko meneekin sitten kevyesti lenkkeillen ja voimia ruumiiseen sekä sieluun keräten. Edessä oleva savotta alkaa jo kutkutella mukavasti. Toisinaan juoksua odottaa paljonkin, useimmiten lähinnä ahdistaa ja pelottaa. Uskon kuitenkin, että selviän maaliin saakka, vaikka sitten vähän huonommalla ajalla. Vaikka en varsinaisia maratontreenejä montaakaan tehnyt, niin huomasin, ettei kyseessä ole mikään järin kiva harrastus. Senpä vuoksi hyvä juoksu olisi nyt paikallaan, ei sitten tarvitsisi enää koskaan maratonia juosta.

Hevoskuurin ansiokkaan ennakkojutun mukaan viivalla on sopivasti ukkoja, jotka ovat takoneet matkan välille 2.30-2.40. Tähän sektoriin tähtään, joten vetoapu maistuisi mikäli sitä sattuu olemaan tarjolla. Mäksä juoksi pari vuotta sitten 2.33, ja Haldin jolkotti samoihin reilu viikko sitten Berliinissä. Katsotaan pystynkö samaan, vai miten käy. 

Pikkuisen on tässä alkanut pelottaa, ettei vain tule nyt ahneuksissaan vedettyä itseään täysin piippuun. Ensi vuonna olisi kiva olla iskussa, eikä mitään loppuunpalamista tähän nyt kaipaisi. Marraskuun aion ottaa kevyesti, mutta joulukuun alussa on syytä olla valmis aloittamaan nousujohteinen harjoittelu, minkä tähtäimenä on asettaa huippukunto heinäkuuhun 2013. Eikä haittaa, vaikka kulkisi jo aikaisemmin.




tiistai 2. lokakuuta 2012

Ketsuppipullo

Pullo aukesi ja SM-yöstä tuli vielä se kauden viides SM-mitali, neljäs hopeinen. Tänä syksynä on ollut hyvä sauma tämmöseen sateeseen, kun aika paljon porukkaa on syystä tai toisesta sivussa. Mutta enpä anna sen haitata, vaan nautin näistä mitaleista täysin rintavarustein. Näyttää siltä, että Nurmosen kanssa otettiin vieläpä rankinglistallakin kaksoisvoitto. Jopas jotakin.

SM-yöhön en juurikaan satsannut, koska valitsin marathonharjoittelun ykkösasiaksi tähän loppukauteen. Karsinnassa tein rajun pummin, sellaisen, mitä ei ihan joka vuosi tehdäkään. Loppusija omassa lohkossa sheitshemän, kun 15 parasta eteni Pilkanmaan Kuntotöyryn maastoissa jatkoon. Tästä oli hyvä jatkaa!

Huonosti nukutun ja puolikkaaksi jääneen yön jälkeen rupesin kokoamaan hommaa kasaan illan finaalia varten. Aivan kuten SM-pitkällä, epäonnistuminen karsinnassa toi kaivatun skarppauslisän finaaliin. Onnistuin siis kääntämään asian positiiviseksi.

Finaalissa suunnistus meni kohtalaisen hyvin, suurin osa jopa erinomaisesti. Erona Nurmosen maagiseen juoksuun muutamilla väleillä turhaa kiertoa, ja varmasti myös nihkeämpi koipi. Esimerkiksi 1-2 välillä muutin suunnitelmaa pari kertaa, koska itseluottamus ei riittänyt juosta täysin suoraan. Ehkäpä pari yötreeniä olisi auttanut? Ken tietää...

Matkan aikana kantaan alkoi erääntyä eräänlaista letkaa. Vaikka vedinkin itse (tieväleillä Terän Heinonen hyökkäsi aina ohi), niin onhan siitä porukasta aina apua. Ainakin valotehoa riittää, ja jos vauhti hyytyy, niin aina sieltä Stenlund tulee huolehtimaan asiasta.  

Nyt en enää jaksa. Olen hyvin väsynyt kaikkeen.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Maraton on miesten ja naisten laji


SM-viestin jälkeen ajattelin, että seuraavana päivänä aloitan maratonprojektin. Tarkempien analyysien jälkeen aloitus venyi torstaille, koska pitkä kausi oli vienyt energiakentät mutkalleen. Psykofyysisekonominen kokonaisuus ei ollut balanssissa. SM-kisat olivat vieneet kunnon, motivaation ja rahat. Oli käytävä kahtena päivänä töissä.

Keskusteltuani maratonille treenaamisesta sekä valmentaja-Jampan, että Lehtisen Tuomon kanssa, päädyin kohtalaisen helppoon valmistautumiskaavaan. Molemmat olivat sitä mieltä, että pitkän kisakauden lopulla ei ole syytä poltella millään maksimaalisella kaasulla, vaan lasettelee vaan semmoista sopivan kovaa, mutta väljyyttä sisältävää treeniä koneeseen.

Koska mulla on ohjelmassa suunnistuksia vielä joka viikonloppu ennen 14.10 juostavaa SM-maratonia, sijoittuvat varsinaiset erikoistreenit arkiviikoille. Harjoituksia on tasan kaksi per viikko: 18-20 kilsan perusmättö (alle4min/km), ja 30 kilsan kevyt. Kovemmat tehot tulevat sitten viikonlopun suunnistuskisoissa.

Taktiikkaakin olen tässä aikani kuluksi mietiskellyt. En näe mitään järkeä siinä, että lähtisin juoksemaan varman päälle vain läpi tuollaista matkaa. Lähden matkaan riskillä, noin 3.30-3.35/km, ja jatkan siihen saakka kunnes hyydyn. Todennäköistä on, että maraton rankaisee, mutta rankaiskoon. Ei ole hävittävää.

Puolikkaan aikana en uskaltanut juoda mitään. Tuntui, että maha menee sekaisin jos juon. Tämä tulee olemaan ongelma, maratonilla kun on varmaan juotava. Samoin jalkapohjia alkoi puuduttamaan ja koskemaan jo 15 kilsan jälkeen. Yritän etsiä jotkut hyvät sukat, jottei jalka pääsisi liiemmälti liikkumaan maratonkenkieni sisässä. Onhan näitä epäonnistumisen kohtia paljonkin. Suurin pelko liittyy kuitenkin siihen ,että luovutan. En viitsi kestää sitä inhottavaa  tunnetta, mikä vallitsee jo 15 kilometrin jälkeen.  

Mielenkiintoinen matka siitä tulee, usko pois. 

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Älytön konsepti

Metsälä kirjoitti Karjalaisen juttuun SM-pitkän jälkeen, että vielä menisi muutama kirsikka kakun päällä. Siinä vaiheessa olin vaatimattomana miehenä jo ihan riittävän tyytyväinen, enkä liiemmin uskonut moisiin kuorrutuksiin. Tulihan niitä kuitenkin.

Perjantaina ei oikeastaan huvittanut lähteä reissuun ollenkaan. Tuntui, että kamat ja auto on pakattu jo ihan riittävän monta kertaa tänä kesänä. Lauantaiaamuna meinasikin hieman kiehahtaa, kun Scandicin aamupalapöydässä eräs herra kertoi, kuinka älytön tämä keskimatkan konsepti onkaan. Lähdöt aikaisin, ja vielä pitää ajella tänne toiselle puolelle Suomea. Vaihdoin pöytää, jottei olisi tullut sanottua pahasti. On kuitenkin kahtena viikonloppuna ollut vuoden lyhimmät matkat kisoihin, Vuokattiin vain reilu 200km, ja Varkauteen vieläkin vähemmän. Turha valittaa, mitäs tuli aikanaan Joensuuhun muutettua.

Mitäs tässä nyt pitikään kertoa. Ai niin, niistä sm-kisoloista. Auto pakattiin, Varkauteen ajettiin, kisat juostiin, ja tulokset on internetissä. Sieltä ne voi jokainen käydä omalla ajallaan katsomassa. Koska nyt on pantava maate, niin seuraava kuva kertokoon omaa tarinaansa siitä, mikä oma tunnelma oli keskimatkan finaalissa maaliin tullessa. Tässä kiteytyy moni asia:

Kuva: Karjalainen

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Sotkamon Jymyn kansalliset

Tulin eilen tänne Vuokattiin osallistuakseni Sotkamon Jymyn syyskansallisiin ja sen jälkeen Kalevan Rastin MM-leirille. 

Homma avattiin eilen nortin finaalin seuraamisella. Sen jälkeen viivalle astui kansallisen tason suunnistajia Suomesta, Norjasta, Tanskasta ja muistakin maista. En saanut oikein kunnon kisafiilistä päälle, ja kelin ollessa kostean viileä suorituskin kuitattiin sarakkeeseen perusjuoksu. Joskus on sanottu "rutiinia, josta loistokkuus on kaukana".  

Tänään Jymyn kansallisissa suunnistus sujui ja juoksu kulki. Maasto oli sitä samaa Vuokatinvaaran aluetta, kuin eilenkin. Maastotyyppi on joensuulaiselle tuttu, samoin kartoitustyyli. Matkan aikana mietin aina välillä, että koska se seuraavana lähtenyt Thierry hiipii kiinni ja kenties ohikin. No, eipähän vaan saanut kiinni ollenkaan.

Tästä on nyt sitten niin pirun hyvä jatkaa muutaman päivän leirille ja ens viikonlopun SM-kisoja kohti. 

Tulokset
Väliajat

maanantai 3. syyskuuta 2012

Puolikas maratooni

Lähdettiin Joensuusta oikein porukalla juoksemaan tietä Kuopioon. Itse olin lyönyt nimeni puolikkaalle maratonmatkalle, koska olen hieman ajatellut osallistuvani SM-maratonille lokakuun puolivälissä, ja siinä tapauksessa edellytyksenä on b-rajan alitus. B-raja on muuten huikea 1 tunti 17 minuuttia. 

Rivakammat tiejuoksut ovat loistaneet kesän harjoitusohjelmasta poissaolollaan. Juoksua on tullut kuitenkin harrastettua lähes päivittäin. Koska kunto on tuntunut viime aikoina hyvältä, niin arvelin puolikkaan maratonin hoituvan tuosta noinikkäästi ihan vaan heittäen. Tavoitteena ei ollut mitata maksimaalista ennätysaikaa, vaan saada kokemusta kokonaista maratonia silmällä pitäen. Eli eka 16 kilsaa suurin piirtein 3.30/km, ja siitä sitten viimeinen vitonen kiristäen. 

Lähdin rennosti matkaan, mutta ensimmäinen kilsa alamäkeen meni silti 3.13. Sen jälkeen vauhti vaihteli korkeuseroista riippuen 3.30 molemmin puolin, keskiarvon asettuessa lähelle edellä mainittua vauhtia. Juoksu tuntui hyvältä, ei juuri hengästyttänyt, eikä happoa tullut. Tunne, minkä arvelen olevan täysinäisellä marathonilla lähellä oikeaa. 

16 kilsaa tuli täyteen, laitoin silmät kiinni ja tuuppasin menemään. No, vauhti nousi aika tarkkaan sen 10s/km. Juoksin hieman päälle ja alle 3.20-vauhdilla lopun. Tällä taktiikalla Seiko pysähtyi lukemiin 1.13.04. Sivuilla on jotain brutto- ja nettoaikoja, niistä en mittään tajua. 

Kokemuksena puolikas oli ihan kohtalainen. Harkitsen nyt kuitenkin vielä sitä SM-kisaa, ei se nyt kuitenkaan mitään aivan uskomattomia fiiliksiä tarjonnut. Tulipa ainakin todistettua, että tällaisilla kansallisen naisten kärjen tuloksilla voi suunnistuksessa saavuttaa tänä päivänä SM-mitalin. 70-luvulla kaikki oli toisin, silloin KAIKKI juoksivat alle 1.10. Paitsi että eihän silloin mitään puolikkaita juostu, silloin juostiin kokonaisia. Nyt on onneksi nyt. 


torstai 30. elokuuta 2012

Uransa arvokkaimpaan: ESEM-hopeaan

Prochazka sanoi onnitellessani MM-kullasta, että onnistuuhan sitä kun saa riittävän monta yritystä. Sama pätee tähän meikäläisen viimeinkin saavuttamaan mitaliin SM-pitkällä matkalla. Yritystä on vuosien saatossa ollut enemmänkin kuin tarpeeksi, mutta kaukaa se mitali on aina kiertänyt. Lähimmäksi pääsin vuonna 2008 Leppävirrralla, jolloin olin pronssissa kiinni vielä kolmatta viimeisellä rastilla. Joku voi tämänkin asian internetistä tarkistaa, voi olla että aika on kullannut muistot. Loppusija oli kuitenkin viisi, se on vissi.

Lauantain karsinta meni heikohkosti. Tuloksena viides sija, ja ehkä hieman huonompi lähtöpaikka kuin toiveissa oli. Huolestuttavaa oli kuitenkin se, etten kokenut olevani kovinkaan vahvoilla karsinnan kaltaisessa maastossa. 

Lauantai-illan aikana jostain tuli sellainen oikeanlainen fiilis sunnuntain finaalia ajatellen. Olo oli jostain kumman syystä varsin luottavainen. Tiesin kohtalaisen varmasti, että tulen suunnistamaan finaalissa hyvin. Tällä kertaa ei haitannut yhtään, vaikka se ei riittäisi hyvään sijoitukseen. Miksi näin, sitä en tiedä. Yleensä on haitannut.

Sunnuntaina onnistuin sitten tekemään erinomaisen juoksun. Todella harvinaista mun uralla on se, että kisan aikana en mieti vauhtia laisinkaan, vaan menen vain rastilta rastille sillä vauhdilla, mikä se nyt kulloinkin sattuu olemaan. Olisi helketin kivaa, jos aina voisi olla noin rauhallisin mielin, eikä takaraivossa jyskyttäisi jatkuva kiire ja epävarmuus. 

No, kyseessä on vain ja ainoastaan hopeinen mitali suunistuksen SM-kisassa. Tiedän, ettei se ole tässä urheilevassa maailmassa mitään, eikä ole syytä kohota ilmaan. En voi silti kieltää, etteikö maistuisi oikein todella hyvälle. En aio olla nauttimatta tästä itselleni tärkeästä saavutuksesta. Voi nimittäin alamäki odottaa ihan heti tuossa nurkan takana.

Seuraavana juoksen täällä puolikkaan, jotta voisin juosta täällä kokonaisen 














sunnuntai 19. elokuuta 2012

Karttajuoksua Jämsässä – NORT vaihtui norttiin


Olen kesän aikana juossut enemmän sprinttejä kuin koskaan. Aikomuksena oli tarttua hyvin ohueen, mutta olemassa olevaan saumaan juosta itsensä Suomen joukkueeseen syksyn pohjoismaiselle suunnistuskiertueelle eli Nortille. Eilen oli aika katsoa, mihin kesäinen sprinttisatsaus riittää.

Aamulla karsittiin metsäisellä ja varsin mäkisellä reitillä Jämsän kupeessa sijaitsevan  Hartusvuoren alueella. Hitaasta alusta huolimatta onnistuin varsin mallikkaasti, tuloksena viides tila. Ensimmäinen porras oli onnistuneesti selvitetty, koska minimitavoite oli päästä niiden kuudentoista onnekkaan joukkoon, jotka iltapäivällä juoksisivat erävaiheessa.

Karanteenialueelle mennessä kaverit leukailivat, että jako välieriin oli tehty periaatteella sprinttierä – metsäerä. Todellakin näin oli, sen olisi tulevaisuus katkerasti osoittava. Itse kuuluin tähän metsämiesten erään, kuten seurakavereista Pajunen, Huovila ja Airilakin. Lisäksi välierässä vastaan asettuivat Lakasen velloksista vauhdistaan tunnetut Jani ja Jonne, sekä Tervon suvun Tuomas. Tuomas toi kaivatun poikkeuksen sääntöön, ovathan hänen suurimmat meriittinsä saavutetut nimenomaan sprintin saralla.

Halusin olla koko kisan ajan joko keulassa, tai vähintään kolmen sakissa. Arvelin, että hitaana lähtijänä alkukiihdytys olisi oleva vaikea. Kävi kuitenkin niin, että menin heti ykköselle keulassa. Leimasin ensimmäisenä ykkösellä, kolmosella, nelosella, vitosella, kasilla ja ysillä. Kympille katsoin, että talo kannattaa kiertää vasemmalta. Tässä vaiheessa jäi huomaamatta, että siinä kohtaa oli kierreportaat. Kiersin erehdyksissä vielä toisenkin talon, pudoten viidenneksi.

Tässä vaiheessa tajusin, että nyt tulee vaikeaa. Sain juostua kahdella seuraavalla välillä porukan kiinni, mutta ennen ratkaisevaa rastiväliä olin vielä viidentenä. Otin sattuman kaupalla Janin selän eli kiersimme rastille 13 oikealta. Rastille tullessamme huomasin, että ainoastaan Tervo ehtii eteen. Olin erän kolmas Janin ja Tuomaksen jälkeen, jatkoon mentiin siis ilman aikavertailua. Mun jälkeen maaliin tulivat Pajunen, Lakanen Jonne, Huovila ja Airila.

Aloin heti verkkaamaan ja miettimään finaalia. Nyt olisi mahdollisuus mihin vain, pari ekaa vaihetta oli onnistuneesti selvitetty, juoksu tuntui helpolta ja usko oli kova. Kuulin, että Tervo ja Laka-Jonne oli hylätty, olin siis selvittänyt radan onnistuneesti ilman hylsyä.

Ehdin keskittyä finaaliin reilun puolen tunnin ajan, kunnes tieto tuli. Kaikki muut, paitsi Hannu, oli meidän erästä hylätty. Hylsyjä tuli toisestakin erästä, kaiken kaikkiaan kymmenen. Hyvä fiilis romahti hetkessä, ei jäänyt tästä sitten mitään kuitenkaan käteen. Vooi helketti.

Mielestäni vika on meidän juoksijoiden. Porukassa mennään kovaa, eikä karttaa tule sitten luettua. Tässäkin tapauksessa homma oli pienestä kiinni, käsitykseni mukaan kielletyllä tonttialueella ei montaa askelta otettu. En voi kuitenkaan kiistää, etteikö juuri nyt sylettäisi edelleen todella paljon. Eniten oma tyhmyys.

Ja Muukkosen lokista voitte käydä katsomassa tarkemman analyysin asiasta. Erittäin hyvä selvitys, meidän erässä juostiin kai juurikin noiden kahden puun välistä.
http://www.petterimuukkonen.fi/2012/08/elosen-laskuoppia-dsq.html

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Pikkuhäät

Viime lauantaina pitkällinen projekti sai päätöksensä, kun menin silloin vielä tulevan, tällä hetkellä nykyisen vaimoni kanssa naimisiin. Purjehdin siis avioliiton satamaan ja mitä näitä nyt on.

Alkuviikon asiaa mutusteltuani, olen todennut, ettei ainakaan ihan heti viitsi mennä uudelleen naimisiin. Sen verran on väsyttänyt, eikä tämä ole mitään verrattuna polttariväsymykseen. Onneksi kaveripiiristä löytyy sellaisia rohkeita veikkosia, jotka uhrautuvat, ja taas päästään juhlimaan.

Vanha kansa sanoisi, että leikki leikkinä. Oikeasti oli todella hieno lauantai.

Uus Fincke 


Pojat odottaa


Metsälä vie

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Knock-out

Syksyn NORTille katsastetaan Jämsässä ns. knock-out sprintin merkeissä. Mieli tekisi päästä mukaan, joten kyseistä kisamuotoa oli tänään kokeiltava. Juoksimme kaksi lyhyehköä sprinttiä yhteislähdöllä, ikään kuin välierää ja finaalia jäljitelläksemme. Johtopäätelmänä kuin yhdestä suusta, hyvä kisamuoto. Paras taktiikka on peesata letkan viimeisenä, ja lopussa sitten ohi. Mikäli sattuu vain omaamaan hyvän irtiottokyvyn. Ehdotan Suomen joukkueeksi Sandelsin Niclasta, eikä muita. Hauska olisi itsekin juosta, ellei nämä ylettömät kesäläskit löllyisi vyötäröllä.

Ei ehi reenata ollenkaan. On ristiäisiä, polttareita, häitä, kolmekymppisiä, rokkeja ja muita. Tällä menolla ei kisatuloksilla juhlita, pitää siis käyttää vielä taskussa oleva varpajaiskortti syksyllä.




torstai 5. heinäkuuta 2012

Kolmantena päivänä hän nousi

Tänään lähdin tekemään rivakkaa suoritusta ilman liikoja varmisteluita. Eilen illalla Matu sai hieman ojentaa miestä, kun olin siipi maassa luovuttamassa. Ojentaminen tepsi, ja sen ansiosta sain tänään hieman henkeä hommaan. Itsehän vaadin yleensä edes pientä jännitystä, että pystyn juoksemaan hyvin.

Harmittavan lähelle jäi voitto. Nyt olisi ollut paikka se ottaa, mutta hyvä näinkin.

Kaikenlaista parannettavaa suorituksesta löytyy edelleen, mutta homma pysyi loppuun saakka kasassa, huolimatta pienestä liitosten natinasta. Huomenna yritän jättää ne pienetkin narinat tonne Meten koppaan, sinne ne kuuluvatkin.


Tulokset
GPS-seuranta

Kohta se on rokki taas. Sitten voi taas kysellä itseltään, että missä on mun särö?

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kainuu jatkuu ja suoritukset pysyy

Toisen osakisan suoritus oli melkolailla samanlainen kuin ensimmäisenkin. Väliaikojen perusteella juoksu kulki ehkä hieman paremmin, samoin suunnistus. Puhutaan kuitenkin marginaalisista eroista.

Kokonaiskisa on viimeistään nyt käsitelty. Lähden siis tavoittelemaan hyviä kisoja kahteen viimeiseen koitokseen.

Tuntuuhan tämä aika toivottomalta. Tämmöisten suoritusten vuoksi en kuitenkaan ole harjoitellut, se on varma. Toisaalta pari vuotta sitten en pystynyt juoksemaan ollenkaan.

Ihan niinku lohduttaisi ollenkaan!


maanantai 2. heinäkuuta 2012

Karttajuoksua Kainuussa

Eilen juostiin Kainuun Rastiviikon ensimmäinen kisa. Jukolan jälkeen treenit ovat sujuneet todella hyvin, ja tavoitteet tähän viikkoon ovat siis korkealla. Kävin Jukolan jälkeen treenaamassa tyyppimaastoissa kolme kertaa, lisäksi ohjelmassa oli molemmilla viikoilla tonnin vedot. Tällä viikolla tonnit kulkivat aivan ennätysvauhteja, ja tunne oli todella helppo. Rullailin vain menemään ilman normaalia hapotusta. Tällaista juoksun pitäisi olla useammin.

No, eipä ole ensimmäinen kerta, kun viimeistelytreeni on ehkä lipsahtanut hieman liian kovaksi. Näin ainakin epäilen, koska olin eilisessä kisassa jo kolmen kilometrin jälkeen totaalisessa hapotustilassa. Yleensä happojen noustessa vaikkapa ylämäessä tai suolla korkeisiin lukemiin, niistää palautuu vähitellen. Nyt en palautunut missään vaiheessa, vaan varsinkin reidet olivat tönkköhapotetut aina maaliin saakka.

Edellä mainituista syistä suunnistus yskähteli pahoin. Tässä maastossa pitäisi juosta melkoisen suoraan kompassia tehokkaasti käyttäen, ja pahimmat supat luovien. Minulta se ei eilen onnistunut, vaan aloin väsymyksen myötä kiertelemään turhaan. Kompassi ei pysynyt tanassa, vaan juoksin milloin mihinkin suuntaan vailla selkeää päämäärää.

Toinen ongelma olivat tiheikkörastit. Pummasin kahta vihreässä sijainnutta rastia, koska A. en tiennyt mistä kohtaa menin tiheikköön, ja B. koska en katsonut kompassia tiheikössä.

Etukäteen jakelin majoituksessa ohjeita elämänkumppanille. Muista kompassi, ja ota tiheikkörastit tarkasti.

Rastiviikolla on aina hyvä tilaisuus parantaa otteita seuraavaan kisaan. Harmittaa kyllä, että kokonaistilanteessa jäin aivan liikaa. Ehkä hyvällä suunnistuksella on vielä ohuet saumat taistella koko viikolla kolmen parhaan joukkoon sijoittumisesta. Siihen kyllä vaaditaan edellä olevien epäonnistumista. Ja sitäkin enemmän oman suorituksen huomattavaa, etten sanoisi kaikkien osa-alueiden parantumista.

tulokset
rastiväliaika-analyysi
gps-seuranta

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Valio-Jukola: löysät ritsat Sipoonkorvessa


Olin saanut paikan ykkösjoukkueeseen sekä vanhojen näyttöjen, että tällä kaudella annettujen tuoreempien näyttöjen ansiosta. Niiden perusteella valmennusjohto oli siis todennut, että sekä kunto että taito kestävät tämän osuuden. Kalevan Rastilla ei Jukola-leiriä ollut, vaan nykyinen tiivis kisakalenteri pakotti valmistautumaan jotenkin muuten. No, kyllähän maastotyyppi oli varmasti kaikille suomalaisille kohtalaisen tuttu. Suoraan siellä juostaisiin, kuten kaikkialla muuallakin.

Jukola-viikko oli omalla kohdallani melkoista tuskaa. Jo kuukauden vaivannut polvi oli jokaviikkoisten kisojen puristuksessa mennyt yhä huonompaan suuntaan. Edellisen viikon kaksi juoksutonta päivää vaihtui kolmeksi. Torstaina lähdin testilenkille jokivarteen, siitä ei tullut mitään. Polvi oli kipeä, ja tällä kertaa Jukola olisi jäävä kohdallani väliin. Lenkin aikana suunnittelemani puhelu Pipolle vaihtui kuitenkin viestiin Miikalle, ja kohta Miika soittikin takaisin. Puudutusta ei suositeltu, vaan Niinivaaran apteekissa olisi haettavissa Arcoxia 120mg paketti. Samaisena iltana juoksin jo ilman kipuja.

Siirrytään suoraan itse kisaan.

Jarkko toi kartan juuri siinä paikassa, minkä olin halunnutkin. Kavereina matkaan lähtivät Wingstedt (Halden), Rost (Malung) ja Pilblad (Göteborg). Olin hieman säikähtänyt, kun kuulin WIngstedtin juoksevan kolmatta osuutta. Olin valmistautunut Erik Axelssoniin. K-pisteelle mentiin mielestäni aika haipakkaa, matkalle osui yksi ylämäki, ja siinä jouduin antamaan pikkuisen siimaa. Mielessä kävi, että tässä voi käydä hassusti, edellisen viikonlopun nihkeä kulku taitaa jatkua vaan.

Ykköselle mennessä kurvasin nätisti omalle hajonnalle, kun ruotsalaiset menivät kaikki kolme samaan suuntaan. Taitaa tulla puolustustaistelu, eli tappioiden minimointi tästä hommasta. Kakkoselle lähdin rivakkaa kyytiä, ja vasemmalta kurvasivat edellä mainitut kaverit mukaan letkaan tummaan. Emilin annettiin vetää, ei ollut Rostillakaan menohaluja. Tässä vaiheessa alun kova vauhti oli rauhoittunut, ja arvelin, että sen suhteen ei tule ongelmia. Kyyti oli erilaista kuin viime vuonna, kertaluokkaa rauhallisempaa.

Kakkonen lähestyi. Juoksimme rantapolkua pitkin. Hyppäsimme metsään, ja menin vetämään. Yhtäkkiä juoksin ojan yli, kartta auki ja vauhti seis. Olen liikaa oikealla, nyt on korjattava. Aloin korjata, mutta oikealla näkyi lippu, jonne sitten juoksinkin. Kaverit ottivat leimat, ja jatkoivat matkaa. Itse jäin pimeään metsään yksin tietämättä lainkaan, missä ollaan. Kävin viidentoista metrin päässä, ja palasin takaisin. Kysyin joltain toisen osuuden kuntoilijalta, että missä sitä mahdetaan olla. Kaveri näytti, ja menin kiltisti omalle rastille. Kalevan Rasti kiittää kyseistä miestä.

Arvelin pummin olleen noin kahden minuutin luokkaa. Ohi on siis mennyt ainakin Deltan Novikov, mahdollisesti muitakin. Todellisuudessa ensimmäisellä TV-rastilla olin jäljessä vain alle minuutin. Olin seurannut TV:stä ensimmäistä osuutta, ja tiesin, että tässä vaiheessa siirrytään kolmannen osuuden putkipätkälle. Nyt oli otettava vastuuta, juostava yksin pimeässä metsässä virheettömästi. Vain siten edellä menevät miehet olivat saavutettavissa. Ja heidät oli saavutettava, muuten typerää pummiani ei antaisi anteeksi Pipo, eivät joukkuekaverit, enkä minä itse.

Muutaman välin jälkeen edessä alkoi kajastaa valo. Toivo heräsi, kärki on saavutettavissa  ehkä sittenkin. Vai oliko kyseessä Nurmosen letka? Seuraava lyhyt väli meni hyvin, ja sitä seuraavalle juostessa näin, kuinka Haldenin paita vilahti jo rastilla käyneenä. Olin hyvin kartalla, ja juoksin aivan täysillä rastille leimaamaan. Edellä menevien valot oli saatava kiinni. Edessä oli pitkä väli, kilpailun pisin. Lähdin juoksemaan tietämättä lainkaan, mihin suuntaan olemme menossa. Valot menivät läpi tiheikön, kyseessä oli ehkä hieman riskaabeli yritys, mutta jälkikäteen ajatellen erittäin onnistunut ja tarpeellinen. Sain kuin sainkin juostua keulan kiinni! Tiesin, että kisapaikalla kaverit katselivat gps-seurantaa, ja melko varmasti olivat tyytyväisiä.

Kun olin päässyt jälleen kärkiporukkaan mukaan, rupesin selvittämään, että missä sitä oikein mahdetaan olla. Katsoin, että ollaan otettu vasen kierto. Vasta rastivälin puolenvälin jälkeen minulle selvisi, että mennäänkin oikealta. Tässä vaiheessa juostiin polkua pitkin, ja Wingstedt lisäsi selvästi vauhtia. Oli huomannut, että olin hieman puhki, ja yritti rankaista heti.

Seuraavat välit mentiin porukassa. Välillä menin keulaan, ja ihmettelin hieman, kun sain heti eroa, vaikka en yrittänytkään. No, meno oli sen verran poukkoilevaa, että jouduin kiinniajetuksi melko nopeasti. Niityllä olleen tv-rastin jälkeen oli hyvät hajonnat. Kartalta en olisi sitä uskonut, mutta ensimmäisen osuuden tv-lähetyksestä olin asian päätellyt.  Tässä vaiheessa Wingstedt kävi omallaan, Rost omallaan ja minä omalla rastillani. Kohtasimme hajonnan jälkeen uudelleen, mutta Pilbladia ei enää näkynyt.

Seuraavan tv-rastin jälkeinen pitkä väli meni rastinottoa lukuun ottamatta samaa reittiä juosten. Rastivälin lopussa erkanin porukasta, ja hieman haparoiden poimin oman lippuni. Tiputin alas polulle, kaaduin, ja lamppu sammui. Lähti kuitenkin toimimaan heti uudelleen. Polulla Wingstedt ja Rost tulivat vastaan, tässä oli siis Kirilin mainitsema outo hajonta, missä juostiin vastakkaisiin suuntiin.

Tästä eteenpäin tein omaa työtä. Poimin liput melko hyvin, vain yhtä jouduin hieman katselemaan, ehkä 15 sekuntia. Valo rupesi välkyttelemään. Muistelin, että se on merkki hiipuvasta akusta. Niinpä tiputin tehoa pari pykälää. Viimeisellä tv-rastilla pellolla arvelin, että olen ehkä kolmantena. Valoja meni edellä ja takana paljon, eikä ollut mitään mahdollisuutta etsiä Wingstedtiä ja Rostia siitä porukasta. Olin tyytyväinen suoritukseeni, jos vain menen lopun helpot välit hyvin, niin en jää lisää enää  kovinkaan paljon. Melko nopeasti tämän jälkeen kuulin kenttäkuulutuksesta, että johdan kisaa. Hyvä, mulla oli siis ollut sama nopea hajonta kuin aloituksessa karanneella Bertuksilla. Tässä vaiheessa sain niin hyvän fiiliksen, etten pysty sitä kuvailemaan. Menin Jukolan kärjessä, ja kärjessä halusin myös tulla.

Loput välit luin karttaa tarkasti. Juoksu meni hurmoksessa, ei tuntunut väsymystä. Viimeiselle tullessa tsekkasin vielä koodin, etten vain käynyt väärällä rastilla. Sitten laitoin urut auki, annoin palaa minkä tuuletuksilta ehdin. Tuuletin useita kertoja, kuin Liuha Salossa. Nautin tilanteesta, kohtasin kannustusta ja ennen maalileimausta nostin sormen pystyyn sylkäisten samalla.

Loppuviesti oli meidän näytöstä. Hannu ratkaisi pelin, ja loputkin kaverit onnistuivat vielä todella hyvin. Voitto tuntui hyvältä. Ei ehkä yhtä hyvältä, kuin Salossa 2006, koska eka on aina eka. Omalta osaltani voin todeta, että kokemuksesta on sittenkin hyötyä. Olen juossut monesti tätä kolmatta osuutta, ja kaikenlaista on vuosien varrella sattunut. Olen oppinut, että pienestä virheestä ei kannata masentua. Ellei sitten kärjessä mene Thierry. 

Saattoi mennä mehustelun puolelle tämä juttu. Ajattelin vähän revitellä, kun kerrankin siihen on aihetta. Muuten saattaa mennä hampaiden kiristelyksi koko urheilu-ura.  


  Kuva: Valio-Jukola/Nina Saksman

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Keskarilla ei kelvannut, pitkällä ei olisi pystynytkään


Viime viikonloppuna kilpailin Tampereella kilpailuissa, joissa Suomen Suunnistusliiton valmennuskomitea katsasti suunnistajia maailman cupin osakilpailuihin. Kun keväiset EM-katsastukset jäivät viime heinäkuisten tapahtumien seurauksena omalta kohdalta väliin, oli katseet suunnattava näihin Tampereen kisoihin.

Kisaviikon maanantai ja tiistai menivät vesijuoksun merkeissä. Keskiviikkona suuntaisin auton nokan kohti Pinsiön harjoitusmaastoja. Tein päivän aikana kaksi mallisuunnistusta, joista toisen juoksin kisavauhtia. Torstai ja perjantai menivät kevyttä ulkoilua suorittaen.

Lauantaina keskimatkalle lähdin vain ja ainoastaan tekemään hyvää juoksua ja katsomaan mihin se riittää. Tällä kertaa se olisi riittänyt voittoon (kuten varmaan monella muullakin), jos vain olisin sellaisen hyvän juoksun pystynyt tekemään. Heti kartan saatuani tuli hyvä fiilis, tämähän on kuin kotona P-Karjalassa. Selkeää supikkoa, eikä mitään kikkailua. Homma meni napanderiin puoleen väliin saakka, sen jälkeen kirjautin virheanalyysiin 1min40s virhettä, ja sijoitus oli painuva kahdeksanneksi 1min15sek Hannu Airilan jälkeen. Punamustistakin olin vasta neljättä paras, eniten harmittaa hävittää kavereille. Ei siitä mihinkään pääse.

Sunnuntain pitkälle matkalle yritin lähteä aggressiivisesti. Katin kontit, jo lämmittely oli vaikeaa. Osin jo pitkään vaivanneen polven, osin Muukkosmaisen alikunnon vuoksi. Kahdella ensimmäisellä välillä onnistuin jäämään jo yli puolitoista minuuttia. Sitten sain vanhan koneeni käyntiin, kunnes kärpäshajonnoilla etsin yhtä tiheikköpolkua muutaman minuutin. Ari Anjala oli naureskellut pusikossa kun meikäläinen kirosi huutaen.
Selkäreuman hapertama rankani katkesi viimeistään siinä vaiheessa, kun kaksi minuuttia perään lähteneen Taanilan selkä näkyi edessä. Vesan sain juostua kiinni, mutta ranka katkesi jopa kahdesta kohtaa, kun kisan voittanut Porttään tuli takaa hirvittävää vauhtia. Sen jälkeen huomasin, että näköjään sitä pystyy tätäkin vauhtia juoksemaan. Sijoitus lopulta kymmenes.

Koko kevään olen kulkenut kuin käsijarru päällä. Kisoissa on tullut hyviä tuloksia, niitä samoja mitä aina ennenkin. Tässä on ongelma, haluaisin mennä eteenpäin ennen kuin hyppään lopullisesti sivuun. On toki muistettava, että kevät on ollut hieman ongelmallinen. On huhtikuiset sairastelut ja selkäkivut, on tällä hetkellä vaivaava polvi, on muutakin. Mutta silti, syksyllä on parempi irrota yhtä pykälää paremmin.

Jampan kanssa lyödään yksi viisas ja yksi tyhmempi pää yhteen heti Jukolan jälkeen. Tehdään sellainen kesäsuunnitelma, että syksyllä on mahdollista tavoitella sm-mitalia ja paikkaa Norttiin. Eikä vain näitä iänikuisia kymppisakin sijoituksia.

Pipo osoitti luottamusta, ja antoi paikan ykköseen. Tehtävänä on juosta tuttu kolmas osuus siten, ettei muiden tarvi kelata kärkeä kiinni. Kiitän luottamuksesta ja teen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä parhaani. Onko kyseessä isojen pyssyjen yö, se jää nähtäväksi. Ainakaan Thierry ei ole tänä vuonna vastassa.


sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Dramaattinen sprinttifinaali: Fincke pelasi "sipuli ei kestä" - korttinsa

Päätin viime kaudella, etten jatkossa uhraa aikaa ja rahaa sprintille kovinkaan paljon. Käyn SM-kisat, koska ne nyt on mukava käydä, ja siinä se. Tämä siksi, että sprintti on minulle lievästi vanhaan koulukuntaan kallistuneena liian vaikea laji.

No, tänään juostiin tuon kyseisen sprinttikauden ainoa kisa Tampereen Hervannassa. Palautuminen erikoispitkiltä oli tapahtunut kohtalaisen mukavasti, perjantaina teinkin sprinttiharjoituksen Nurmosen vääntämällä Niinivaaran kartalla. Hyvä kartta siihen nähden, ettei maastossa ole käyty lainkaan.

Homma lähti käyntiin perjantaina, kun pakkasin perheen autoon ja lähdin ajamaan kohti kisoja. Keski-Suomen välietapin jälkeen suuntasimme Hämeenkadun Omenahotelliin. En voi suositella kyseistä paikkaa urheilupainotteisille reissuille. Meno on kuin Smoolannnín lautalla, käytävillä huudetaan ja mesotaan, eivätkä lapsiperheelliset pysty nukkumaan. Hyh hyh Suomen nuoriso, olette turmeltuneita.

Aamulla hyvin valvotun yön jälkeen suuntasin kohti karsintaa. Keli oli kylmä ja sateinen, joten päätin juosta pitkissä housuissa. Onhan sitä nyt karsinnassa varaa. Matka sujui lähes erinomaisesti, tuloksena itselleni todellisena yllätyksenä voitto omassa lohkossa. Analyysin mukaan virheitä tuli tehtyä sheitshemän sekuntia. Pikkuveli ja Jouni Mähönen selvisivät 0 sekunnilla.
Karsinnan analyysi ja tulokset

Kävin Omenahotellilla pakkaamassa auton ja perheen matkaan. Nyt suunnattaisiin kohti finaalia ja uran arvokkainta, sprintin SM-mitalia. No ei oikeasti, keskityin ainakin tässä vaiheessa tekemään paljon puhutun hyvän suorituksen. Kuten nykyisin aina teen.

Lähtökynnyksellä jouduin odottelemaan kohtalaisen kauan. Viimein pääsin aloittamaan verryttelyn. Jos verryttelystä jaettaisiin sijoja, Muukkonen olisi viimeinen. Enkä itsekään siellä parhaimpien notkeusvuosien vedossa enää ole. Eniweis juoksu tuntui edelleen hyvältä, vielä tässä olisi mahdollisuuksia, jos vain sipuli kestää.

Viimeiset kymmenen minuuttia olin vain. En vetänyt kovia aukivetoja tai hyppinyt, pyrin rauhoittumaan. Lähtöpiippausten piippailtua lähdin kohti k-pistettä, en vain löytänyt k-pistettä kartalta ollenkaan. Menin hiljaa ja meinasin jo kääntyä takaisin, mielessä oli että mulla on puutteellinen kartta. Löytyihän se sieltä lopulta, ja samalla oltiinkin jo k-pisteellä. Kompassia en sprintissä käytä, joten ilmansuunnista ei ollut mitään käryä. Siinä kohtaa olin jo periaatteessa menettänyt pelin. K-pisteellä siis, eipä olisi uskonut vielä puolta minuuttia aikaisemmin. Ykköselle osasin lopulta, tappiota 19 sekuntia. Siitä sitten kiireellä kakkoselle, tappiota 16 sekuntia. Game over, kakkosrastilla olin jäänyt kärkeen 35 sekuntia. Peli oli menetetty myös käytännössä.

Loppumatka meni pettymykseen nähden hyvin, enkä jäänyt paria viimeistä väliä lukuun ottamatta enää lisää kärkeen.

Finaalin tulokset ja analyysi

Enpä olisi uskonut, että näin paljon voi sylettää. Olen todella pettynyt, vaikka en ollutkaan uhrannut näille kisoille ajatustakaan ennen kuin paria päivää ennen kisoja. Harmittaa juosta näin huonosti, vaikka näinhän ne sprintit menivät viime kaudellakin. Vauhti riittää nykyisin ihan kohtalaisesti, ei ehkä ihan keulaan, mutta viiden paikkeille kuitenkin.

Tämän päivän kisa on käsitelty valmentajan kanssa, suunta on kuitenkin eteenpäin, vaikka välillä tulee askel taakse.

Ens viikolla otan kärmeskeitot ja näytän mistä Ala-Kymin Älyköt on tehty. Silloin katsastetaan Tampereella.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Tulokset taululla, pulinat pois


Kelataanpa elämän tallentavaa digipoksia hieman taaksepäin.  Oletetaan, että elän satavuotiaaksi, eli laitetaan kohtaan 30,33 %. Viimeksi kun kirjoittelin, niin takana taisivat olla kevään ekat kisat, ja mies täynnä odotusta. Edessä olivat EM-katsastukset ja synnytyskin siellä mielessä siinteli.
Tässä pieni kertaus keväästä ranskalaisin viivoin ja tyylein

  •         Eka katsastus eli Silja-rastit jäivät väliin, olin niihin aikoihin seitsemän päivää levossa flunssan takia.     Kisat seurasin internetistä Teron ja Liukkosen kanssa sosiaalisessa mediassa tsättäillen.
  •       Torstaina 26.4.2012 klo 21:50 meni lapsivesi ja tyttö oli kourassa seuraavana aamuna klo 08:16. Olihan siinä iskälläkin melkoinen yö. Pikkusen meinasi silmäkulma kostua kun oma tytär lopulta syöksähti ulos. En lähde tässä nyt sen tarkempia yksityiskohtia kertomaan.
  •      Perjantaina illalla tulin laitokselta kotiin nukkumaan. 41 tunnin valvomisen jälkeen oli selvää, ettei seuraavana päivänä tämä mies starttaisi EM-katsastukseen.  Etenkään Sipoossa. Tässä kohtaa kritisoin suunnistuskilpailujen sijaintia, hirmuisen pitkä matka tuntuu olevan melkeinpä kaikkiin.
  •             Lauantaina tuli mieleen, että josko lähtisin sunnuntain viestiin. Kolmatta perättäistä Tiomilaa en missään tapauksessa halunnut juosta kakkosjoukkueessa. Matu näytti vihreää valoa, ja Pipo tarjosi toisen osuuden. Myöhään illalla ajoin Haminaan parantaen reittiennätystä 28 minuuttia.
  •            Nurtsi tarjosi paikan, ja minä sen käytin. Maalissa Pipo antoi toisen osuuden kilpailunumeron kouraan. Ajoin suorinta reittiä vauvaa katsomaan. Ja äitiä
  •           Tiomilassa juoksin sen mitä vaadittiin, pikkuriskillä tosin. Oltiin kolmansia.
  •           Eukkorasteilla voitto ennen Nurmosta.
  •           Sotkuman hölkässä toinen sija Yrjö Pesosen (48v 55 päivää) jälkeen.
  •           KR:n kansallisissa voitto ennen Timo Mähöstä
  •           SM-erikoispitkiltä hopea Mikko Patanan jälkeen.



Erikoispitkille lähdin hakemaan sitä ensimmäistä yleisen sarjan sm-mitalia. Osanottajalistalta puuttuivat erilaisissa maajoukkioissa juoksevat kaverit. Toisaalta tiesin tarkkaan edellisten vuosien tulokset, ja mukana oli moni juuri tältä matkalta mitalin ottanut kaveri. Muukkonen nyt tietenkin ykkösenä, mutta myös Parjanne, Portin, Huttunen, Parkkinen, Henri Taanila. Myös Suna oli merkitty mies.

Valmistavana treeninä olin juossut läpi talven sunnuntaisin 30 kilsaa. Parin viime viikon aikana juoksin vielä äitienpäivänä Kolilla reilun 3h, ja kisaviikon tiistaina kiertelin Karpan ja Hyvös-Samulin kanssa Kaltimon kierron. Eli rankkaa profiilia useine vaarojen valloituksineen. 

Itse kisa sujui kuin tanssien ensimmäiset noin 1,5 tuntia. Muukkonen oli väliaikahuutaja Heinin mukaan 40 sekuntia edellä, ja takana Huttunen, Suna ja Isokoski. En paljon taakse katsellut, mutta vedin letkaa, ja ainakin luulen että olin jopa pääsemässä karkuun.  Olo oli vahva, ja kutistunut ero Muukkoseen antoi uskoa jopa kultamitalista.

Seuraava rasti löytyi hyvin, mutta sitä seuraavalle tein arvioiden mukaan 4-5 minuutin pummin. Aivan käsittämätöntä. Todella harvoin sitä joutuu siihen tilanteeseen, että seisoo metsässä, eikä tiedä yhtään mihin suuntaan pitäisi lähteä. Viimeksi näin kävi Kytäjän jukolassa, sitä edellistä joutuu hakemaan kaukaa. Tällä kaudella en ole vielä käyttänyt yhtään selittelykorttia. Taskussa ovat siis vielä allergiakortti, huono kartta-kortti, jalkavammakortti, työkiirekortti, lapsi huutaa eikä saa nukuttua-kortti, sekä muutama muu. Jätän ne vieläkin varastoon, koska käyttöä tullee vielä. Tunnustan, en suunnistanut ja kompassikontrolli petti.

Rasti löytyi aikanaan, ja läksimme em. kavereiden kanssa ahnaaseen takaa-ajoon. Kärpäshajonnat suunnistin hyvin, ja viimeistä kertaa ”keskusrastille” tullessa tapasin Patanan ja Heinaron. Lähdimme kolmestaan kohti maalia, vielä oli kuitenkin yksi 17 minuuttia vienyt rastiväli edessä. Juoksin omaa valintaa, pojat kiersivät tien kautta. Reitti oli ensimmäiseltä lenkiltä tuttu, ja se koitui kohtalokseni. Juoksin vain jättäen kartan lueskelun vähemmälle, kyllähän nyt toista kertaa samaa reittiä juostessa osaa jo perille. Enpä osannut, ja rastilla oltiin yhtä aikaa. Jäljellä oli muutama lyhyt ja tekninen väli. Tässä kohtaa kuulin kenttäkuulutuksen, ja kykenin päättelemään, ettei Muukkonen ollutkaan edellä. Totesin, että kullasta taistellaan. Kokemus on opettanut, että pari viimeistä väliä on pystyttävä vetämään, mikäli meinaa voittaa taistelun. Jätin vetämisen aika tarkalleen viimeiseen rastiväliin, ja leimasinkin ensimmäisenä viimeisellä rastilla. Pellolle tullessa Patana hyökkäsi sellaiseen kiriin, etten pystynyt tekemään mitään.

Hopeaa tuli, ja siihen on tyytyminen.

Seuraava kuukausi mennään matkustellen. Ensi viikonloppuna käyn härnäämässä rinttereitä, mikäli reiret tästä toipuvat. Sitä seuraavana yritän parhaani ja katson mihin se riittää Tampereen MC-katsastuksissa. Sitä seuraavana yritän juosta ykkösjoukkueessa. 

torstai 12. huhtikuuta 2012

Kisakauden avaus ja kevätleiri

Edellisen tekstin aikoihin, tai oikeastaan kahta päivää aikaisemmin, keskiviikkona 28.3.2012 taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä. Selkä, tarkemmin sanottuna SI-nivelet, alkoivat kesken lenkin kipuilla noin 14 kuukauden tauon jälkeen. Tilanne meni yhä huonommaksi ja huonommaksi, ja siihen päälle sattui vielä parin päivän flunssa. Pystyin juoksemaan aamupäivällä, mutta sen jälkeen kivut tulivat ja kestivät koko päivän. 

Viikon kipujen jälkeen, keskiviikkona 4.4 sain molempiin SI-niveliin kortisoonipiikin. Siitä tuli taas lepopäivä, ja korpesi armottomasti. Seuraavana päivänä ajelin Helsinkiin, ja illalla sitten testauslenkki seuraavan päivän kisaa varten. Lenkki Seurasaareen oli erinomainen, ei juurikaan kipuja, ja juoksukin tuntui kulkevan pakollisen kevennyksen myötä.

Billnäsin keskimatka käytiin lumen takia yhteislähtönä. Tähän kisaan ei olisi pitänyt lähteä lainkaan, siksi kovat kivut iskivät kisan jälkeen. Reumakivuille parasta lääkettä ovat perinteisesti olleet juuri +1 astetta celsiusta, räntäsade, kunnon lumihanki ja niin edelleen. Itse kisa meni letkassa juostessa. Välillä olin jo jäänyt jonkun puoli minuuttia, mutta sain kärjen vielä kiinni. Tokavikalle otin tievalinnan, ja se oli hitaampi. Täytyy tosin myöntää, ettei lumihangessa juoksu ole minun parhaimpia ominaisuuksia.
 

Lauantaina ja sunnuntaina pystyin kuin ihmeen kaupalla tekemään yhden suunnistustreenin kumpanakin päivänä. Lieneekö vanha kunnon ibuprofeeni ollut sitten asialla? Iltalenkkiä en edes harkinnut, koska selkää on turha ylimääräisiä rasittaa. Nämä kaksi treeniä ovatkin sitten ne, joilla reilun viikon kuluttua katsastusten viivalla seison. Pitää varmaan kysellä valmentajalta joku hyvä neuvo, miten saan kaivettua riittävän itseluottamuksen tehdä hyvä suoritus...

Pääsiäismaanantaina kisailin Rauman piirikunnallisissa. Selkä oli kohtalaisessa kuosissa, ei voi sanoa että se olisi haitannut juoksua. Hapuilin suunnistuksen kanssa liikaa, samoin metsässä juoksu tuntui olevan alkutekijöissään. Vedin ns. hapenotolla, rentoutta en saanut aikaiseksi ollenkaan. Meilläpäin on tapana aina spekuloida mihin Thierry ja muut vahvistukset olisivat juosseet. Tässä veikkaus:

Thierry 1.01.35
Fabian 1.02.50
Philippe 1.03.10
Rohaska 1.04.05
Kikolov 1.04.15
Chromy 1.05.00

Joku saattoi unohtua, mistä näitä muistaa. No kuitenkin, tässä tulokset kyseisestä kisasta: Tulokset

Suomeksi sanottuna: vielä on parannettava sekä suunnistusta, että juoksua. Seuraavan kuukauden tavoitteena on tulla isäksi, päästä mukaan katsastuskisoihin ja sitä kautta EM-kisoihin sekä Tiomilan ykköseen, juosta em. kisoissa hyvin. Yksi toteutuu itsestä riippumatta, muut ovat sitten omassa hallussa. 

Tähän loppuun haluaisin hieman opastaa nuorempaa polvea. Älkää koskaan, siis koskaan, aliarvioiko Petri Saarta suunnistajana. 

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Systeemiin, robottimaisuuteen

Näin kevään korvalla harjoituskauden kääntyessä vääjäämättä kohti hektistä kilpailukautta tapaan miettiä usein mennyttä harjoitustalvea. Mitä olen tehnyt, miksi ja miten olen harjoittelussa onnistunut. Tänään juoksin 15 kilometrin keveän pääasiassa ympäri Kuhasalon polkuja. Mieli oli kevyt ja hyvä, vaikka mennyt viikko on ollut vaisu. Tänä talvena olen saanut harjoitella vihdoinkin terveenä, ensi kertaa sitten talven 2008. Viikon päästä alkavalla kisakaudella odotan saavuttavani ainakin pari hyvää tulosta, toisin sanoen hyvää suoritusta. Vaikea sanoa, mikä on isku ja suoritusvarmuus Suomen kärkimiehiä vastaan, mutta osviittaa tähän saanen jo viikon kuluttua Bilnäsin kisoissa, joissa vastassa ovat rivien välistä tulkittuna kovakuntoiset Taivainen, Föhr ja Taanila. Ainakin. Neljän viikon kuluttua olen taas viisaampi, silloin on jo selvillä jatkuuko kausi EM-kisojen merkeissä, vai onko seuraava tavoite Jukolan viesti.

Lenkillä mietin myös systeemiä, millä olen Jampan johdolla tänä talvena harjoitellut. Se on juurikin se systeemi, mitä yritin toteuttaa jo 2009. Silloin suunnitteleminen oli vain toteutusta helpompaa, eikä hommasta tullut oikeastaan yhtään mitään. Harjoittelu Jampan ohjauksessa on ollut nousujohteista nimenomaan tehoharjoitusten suhteen. Tällä hetkellä homma menee kärjistetysti niin, että teen kovan harjoituksen kunnolla, ja sitten odottelen sitä päivää, kunnes olen valmis seuraavaan kovaan. Viikossa teen siis vain kaksi kovaa harjoitusta, enempään en pysty.

Systeemiä miettiessäni mieleeni tulivat myös menneet vuodet. Sen lisäksi, että olen käytännössä kokeillut lähes kaikki mahdolliset vammatyypit, olen myös kokeillut lähes kaikkia mahdollisia harjoitussysteemejä. Kokemusta on määränmätöstä, intomielisestä intervalliharjoittelusta (2krt/päivä), reilusta punttien nostelusta, mäkitreenaamisesta, monipuolisesta harjoittelusta, tiejuoksusta, pelkästä suunnistusharjoittelusta ja niin edelleen. Ainakin nyt tuntuu, että tällä hetkellä käytössä oleva systeemi on kohtalaisen hyvä.

Kohtahan se nähdään. Tavoitteena on juosta ainakin pari hyvää kisaa.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Henkinen maailmani avartuu

Tässä faktoja minusta:

Opin suuntaamaan katseeni minulle näytettyyn esineeseen: 1kk

Seurasin katseellani liikkuvaa esinettä: 1 kk

Opin tarttumaan esineisiin vain yhdellä kädellä: 4 kk

Sillä tiellä ollaan edelleen, taidot eivät ole paljon karttuneet.


Kisakauden avaukseen on nyt aikaa 18 vuorokautta. Toivottavasti lumet sulavat, niin pääsen avaamaan kauden Billnäsissä. Ohjelmassa ovat myös Rasti-Lukon kansalliset. Leireille en tänä vuonna mene.

Viime viikon treenit:

Ti: 5x1000m 3:02, 3:01, 3:01, 3:01, 2:58
Pe: Kiihtyvä 15km (ka. 3'40)
La: Mäkijuoksua 4x8min Kolilla
Su: 27km

Tänään menin hiihtelemään heti aamukasilta. Kerrankin jäällä oli kivaa, yleensä siellä vain tuulee.


Eilen tapasin staran.

torstai 8. maaliskuuta 2012

The loneliness of the distanssimatkojen mies

Olin koko viime viikon varsin tehoton. Lakanassa oli tehoton viikko, joten sitä sitten toteutin esimerkillisellä tavalla. Ideana oli varmaankin kerätä voimia maaliskuun tehokkaalle harjoitusjaksolle, tuntuu toimivan ainakin tämän hetken fiiliksen mukaan. Jotkut hiihtäjät käyttävät kuulemma samaa systeemiä, eli ennen lumille siirtymistä otetaan viikko löysästi.

Viikonloppuna ystäväni Elmeri tuli kylään. Perinteenä on ollut, että vuosittaisen vierailun yhteyteen sovitetaan myös jonkun bändin keikka. Tällä kertaa tapetille oli nostettu Nightwishin maailmankiertueen avauskeikka Joensuun Areenalla.

Kävimme päivällä suksimassa isolta kirkolta Lykynlammen perälle ja takaisin. Tämän jälkeen homma lähti käyntiin rannekkeen vaihdolla ravintola Kerubin tiloissa, ja Bar Playn burgerilla parin huurteisen huolehtiessa ruoan alas huuhtelemisesta.

Kauaa ei ehditty kotona saunoa, kun oli suunnattava kohti Areenaa emännän toimiessa juoppokuskina. Lämppärinä soitti Poisonblack, Laihiala kumppaneineen hoitikin tonttinsa asiaan kuuluvalla tavalla.

Itse pääesiintyjän olen nähnyt varmaan kymmenen kertaa. Tällä kertaa tuntui, että bändi on ottanut yhden askeleen ylöspäin. Lavalla oli havaittavissa ns. suuren maailman meininkiä. Esitetyillä kappaleilla ei tässä tapauksessa ole hirveästi merkitystä, pääasiassa soittivat kuitenkin uuden levyn piisejä. Kaikki ne kuulostivat, ja ennen kaikkea näyttivät todella hyviltä. Vaikka ei Nightwishiä siviilissä kuuntelisikaan, niin suosittelen tarkastamaan keikan, mikäli sellainen paikkakunnalle sattuu osumaan.

Keikan alku

Lauantaina suksimme Kolin maisemahiihdossa lähes kolme tuntia. Suolamuikut kömpivät mahaan lähes jokaisella huoltopisteellä. Oli suolaisen nälkä.

Sunnuntaina sapluunaan oli uutuutena otettu 25 kilometrin tiestö. Kiersimme isommalla porukalla vanhan kunnon Ketunpesien lenkin.

Tässä tätä raporttia elostani keväisessä Joensuussa. Elo jatkuu yhä enemmän harjoituksiin keskittyen. Siinä sivussa odottelen (työnimeltään) Simpanssin saapumista.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Repokallion maisemahiihto on tulossa

Portugalin reissun loppu meni paremmin kuin alku. Sain treenattua viimeiset viisi päivää hyvin, ja toisessa kisassa tuli ihan positiivista signaalia vireestä. Leirinä ei mikään kovin hyvä, mutta täydellinen katastrofi vältettiin kai...

Kesän kuntoon tuollaisella lyhyellä leirillä ei liene suuren suurta vaikutusta, kyse on enemmänkin suunnistusrutiineiden palauttamisesta. Tervehtymisen jälkeen treeneissä oli hieman navigointivaikeuksia, koska takaraivossa oli pieni ajatus siitä, olenko nyt varmasti terve vai kuvittelenko vain. Siellä ja täällä tuli haeskeltua rasteja, ehkä noin kahta-kolmea rastia per treeni.

Vähitellen suunnistuskin lähti kulkemaan paremmin. Tajusin katsoa kauas ja hakea sillä katseella niitä isoja kohteita. Talviunilla ollut kompassikontrolli toimi myöskin hetki hetkeltä paremmin. Itsehän tapaan varmistaa kompassilla suuntaa jokaisella kartanlukukerralla.

Halusin tehdä hyvän juoksun lauantain pitkän matkan kisassa. Matkaa oli 18,7km ja maasto nopeaa. Hieman toipilas olo yhdistettynä muutaman päivän kovaan harjoitteluun ei tällä kertaa antanut mahdollisuutta hyvään suoritukseen, vaan kisasta tuli lähinnä vk-lenkki pummeilla höystettynä. Tiesin asian jo etukäteen. Olen huomannut, että pystyn monesti aistimaan jo ennen kisaa, onko tulos hyvä vai huono. Asian huomaa yleisolosta, pitää olla tarmokas ja reipas olo, jotta pystyy tekemään hyvän tuloksen. Ennen tärkeitä kisoja onkin pyrittävä saamaan tämä hyvä olo jo hyvissä ajoin.

Keskimatkalla olin matkalla kohti uran parasta juoksua, kunnes ajattelin asiaa. Lopussa tein virhettä 40 sekuntia, ja sijoitus kovatasoisessa kisassa vaihtui yhdeksännestä sijalle 15. Lisäksi tappio Pajuselle harmittaa, kuten aina.

Aikaero kärkeen eli Kurkijokeen on kuitenkin pienempi kuin aikaisemmin. Kai se aina on hyvä merkki.

Tulokset

Seuraavaksi otan kantaa siihen, onko suomalainen suunnistus pudonnut kelkasta.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Ranskalaisella tyylillä

Viisi päivää olisi vielä jäljellä. Eilen oli enemmän kuin lähellä etten varannut lentoja pois täältä. Seinät kaatuivat päälle ja rupes ikään kuin ahdistamaan . Rupesin kuitenkin laskemaan niille kahdelle treenille , jotka olin ekana päivänä tehnyt, kertyvää hintaa ja päätin että nyt saa riittää. Läksinkin sitten suunnistamaan .

Kahdesta vaihtoehdosta käteen jäi todennäköisesti se parempi. Tänään olinkin jo kukonlaulaessa kolmesti tietyllä. Kevyt käsi lääkäriin ja tyytyväisin mielin aamupalalle !

Koska jäljellä on viimeiset viisi,vedän ne ranskalaisella tyylillä, eli kolmen treenin päivätaktiikalla. Tänään aamulenkin, kymppi perusmättäen pipon laatimalla radalla, ja treeni. Huomenna roppaa auki kisavauhdilla + pari kevyttä. Perjantaina rentoa kerrasta pari kertaa. Sen jälkeen toivon pääseväni viivalle viikonlopun kisoihin.

Lauantaina distanssimatka 18,7km eli Vuokatin pitkän model event. Illalla sitten herkkyyttä yösprintistä. Sunnuntaina keskimatkalla juoksisit siekin joskus hyvin-suoritus.

Yölento siitä kotiin ja Ryhäsen hierontaan . Nyt kaikki peliin,menetetyt kisat pitää saada kiinni.

Kirjoitusvirheet johtuvat tästä puhelimesta. Syyttäkää häntä ja tulkitaan mitä tarkoitin.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

TAUTI TULI

HARJOITTELU PORTUGALISSA ON NYT OLLUT  KÄYNNISSÄ 2 PÄIVÄÄ. HIEMAN ON HOMMA KÄRSINYT JO TÄSSÄ VAIHEESSA, KUN TAUTI PAINAA PÄÄLLE. ERILAISET SÄRYT JOKA PUOLELLA KROPPAA VIITTAAVAT SIIHEN, ETTÄ NÄMÄ EKAT KISAT JÄÄNEVÄT VÄLIIN KAIKKI NELJÄ. KATSOTAAN SITTEN ENS VIIKOLLA, JOSKO JONKUN KARTTAJUOKSUN PÄÄSISI TEKEMÄÄN.

TILANNE ON OIKEASTAAN TUTTU, EIKÄ HETKAUTA MIHINKÄÄN SUUNTAAN. TÄSSÄ HIEMAN FAKTOJA AIKAISEMMILTA VUOSILTA:

2008 BARBATE. 5 PÄIVÄÄ TREENIÄ, 5 PÄIVÄÄ KOVA MAHATAUTI
2009 JOSSAIN ETELÄ-PORTUGALISSA. 6 PÄIVÄÄ TREENIÄ, 7 PÄIVÄÄ FLUNSSA
2010 PORTUGALI. TOIPILAANA REISSUUN, NIHKEÄÄ TREENIÄ JA LOPUKSI UUSI KUUME
2011 PORTUGALI. REISSU NAPPIIN, MUTTA SEN JÄLKEEN 6 VIIKON TAUKO
2012 PORTUGALI. SAIRAANA TOISTAISEKSI.

OLISIN VARMAAN VÄHÄN ENEMMÄN HYÖDYKSI JOENSUUSSA, EIPÄ TAIDA JAKSAA RUVETA SÄÄTÄMÄÄN UUSIA LENTOJA. PYSYN TÄÄLLÄ SIIS.

LIVE-SEURANTA: THIERRYLLÄ BIG MISTAKE, CAPS LOCK-LEHTO TÄLLÄ HETKELLÄ 14.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Talvenselkä taittumaan päin

Niin se on taas kevät edessä, kenties komeampana ja mielenkiintoisempana kuin koskaan. Tässä vaiheessa olen vielä hyvin tyytyväinen siihen, että olen pysytellyt kotosalla ja vältellyt turhanpäiväistä matkustelua sinne ja tänne. Pakkohan sitä on kuitenkin yksi reissu tehdä tänäkin talvena, vaikka viime vuoden Portugalin reissun jälkeen sairastellessa taisimme Jonnen kanssa vakuutella, ettei enää mennä mihinkään leireille koskaan. Ongelmat kun tuppaavat yleensä alkamaan leirin jälkeen.

Ulkomaista kisaohjelmaa katsellessani huomio kiinnittyi kahteen tapahtumaan. Tähän ja tähän 

Tarjolla näissä kisoissa on viljalti distanssimatkojen kilometrejä. On pitkää, keskipitkää ja pitkää keskimatkaa. On siellä pari yösprinttiäkin. Otin nekin ohjelmaan, koska nykyisin myös distanssimatkoilla vaaditaan sprinttiominaisuuksia.

Reissu kestää 10 treenipäivän verran, sisältäen siis kuusi kilpailua. Selvää on, ettei kaikkia startteja tule otettua ihan tosissaan. Osa mennee reippaina, osa perusmättöinä.

Huomenna olisi sitten lento Helsinkiin, ja torstaina Lissaboniin. Siellähän se totaalinen harjoittelija Airila odotteleekin jo seurakavereita käymään. Mielenkiintoista on nähdä, kuinka hyvin pystyn esimerkiksi Hannulle lyömään kampoihin. Kunto on aika hyvä, mutta rutiini suunnistukseen hapuileva. Kovin isoa eroa en tietenkään toivo, ei tässä kevään katsastuksiin niin kovin pitkästi enää kuitenkaan ole. Ja saa tietysti kulkea todella hyvinkin, en laittaisi vastaan ollenkaan.

Reissun jälkeen laitetaan sitten toivetta sisään, ettei myko iskisi tällä kertaa. Ohjelmassa on muutama päivä Suomeen tulon jälkeen ns. pitkä testi, jonka jälkeen viikko otetaan tehollisesti kevyemmin. Sitten ohjelmassa näyttää olevan hieman kovempia vetotreenejä. Onhan tässä vk:ta jo nylkytettykin, oletan kunnon lähtevän maaliskuun aikana hyvään nousuun. Semmoinen on tuntuma tällä hetkellä.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kolmetonnia Areenalla

Eilen ohjelmassa oli ikään kuin kolmentonnin juoksukilpailu. Tapahtuman nimi oli ikään kuin Mehtimäki Indoor Games, ja viivalla kolme menijää, jotka kaikki ikään kuin edustavat suunnistuksessa Kalevan Rastia ja juoksussa ikään kuin Joensuun Katajaa. Toisella jalassaan ikään kuin värikkäät kengät (Miika Hernelahti) ja toisella päässään ikään kuin kihara tukka (Juuso Metsälä).

Olin asettanut ikään kuin päässäni ikään kuin paskarajaksi 9 minuuttia. Juuson kanssa sovimme ikään kuin vetovuoroista, minä vetäisin ikään kuin kaksi kierrosta ja Juuso sitten ikään kuin jonkun matkaa, minkä jälkeen ikään kuin katsoisimme mikä on tilanne. Ensimmäinen tonni meni ikään kuin tavoitteena olleeseen kolmeen minuuttiin, ja juoksu tuntui ikään kuin helpolta. Toisella tonnilla vauhti meni ikään kuin kävelyksi, ikään kuin distanssimatkojen vauhdiksi. Toisen tonnin väliaika oli ikään kuin aikataulusta jäljessä 6'04.

Tässä kohtaa totesin, että viimeinen tonni olisi ikään kuin kiristettävä alle kolmen minuuttin. Tämähän ei suunnistajalle ole enää ikään kuin mukavuusalueella. Takana tapahtui seuraavaa. Juuso ikään kuin hyytyi, ja Miika ikään kuin liittyi vetämääni ikään kuin letkaan. Yritin kiristää, mutta jaloissa ei ikään kuin tapahtunut mitään. Tässä vaiheessa alkoi ikään kuin pelottamaan, että Miika ikään kuin ohittaisi minut. Se olisi ollut ikään kuin kova pala, ja saattanut asettaa oman kuntoni ikään kuin kyseenalaiseksi.

Onnistuin ikään kuin kiristämään viimeisen tonnin aikaan 2'56, ja jäin ikään kuin muutaman kymmenyksen asettamastani ikään kuin paskarajasta. Valmentaja antoi ikään kuin synninpäästön, ja totesi sopivan veturin sattuessa paikalle minun pystyvän ikään kuin muutaman sekunnin kovempaankin aikaan. Totesin mielessäni ikään kuin saman asian.

Sprinttimatkoilta siirryn tässä ikään kuin omiin lajeihini, ikään kuin alimatkoilta kohti distanssimatkoja. Ikään kuin se olisi siellä helpompaa.

tiistai 31. tammikuuta 2012

Välikausi

Tänään olisi ollut hyvä mahdollisuus nukkua pitkään. Treeni pitäisi tehdä, mutta muuten kalenteri on avoin. Laitoin eilen toimiston kiinni, siihen päättyi 1,5 vuoden pesti Kalevan Rastissa. Suppa tuli tutuksi ja opin joidenkin seuraihmisten nimen tämän ajanjakson aikana. Seuraavaksi pitäisi sitten kaivaa voimavarat opiskeluiden loppuun saattamiseksi, mistä ne varat löytyvät, on vielä epävarmaa. Vertaistukea ei kuitenkaan tarvitse etsiä Ossilta saakka, riittää kun lyödään Tuukan kanssa opinto-oppaat auki ja katsotaan joko opinto-oikeus on mennyt.

Järjestin viime viikolla AV-leirin Vuokatissa. Pakkaset saapuivat juuri sopivasti pakkaa sekoittamaan, mutta kohderyhmä huomioiden leiri saatiin kai vedettyä ihan hyvin. Onhan siellä riittävästi sisätiloja aina putkea myöden,  ensimmäistä kertaa kokeilin putkihiihtoa, eikä tylsyys ollut mitään verrattuna juoksumattoon, jonne muuten on suunnattava kohta, onhan ulkona pakkasta -30 astetta. Siinä tuli SalosAimomainen lause.

Jonne aloitti uuden palstan Suunnistaja-lehdessä. Täyttä asiaa mies kirjoittikin heti kättelyssä. Itselläni kovia idoleita olivat Reijo Mattinen, Johan Ivarsson, Mikko Karhu, Janne Salmi, Miika Hernelahti (josta myöhemmin tuli kämppikseni) jne. Yritin jopa imitoida kyseisten herrojen juoksutyylejä.

Ja nyt sinne matolle imitoimaan omaa juoksua.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Kansa vaatii: vielä kerran Paavo!

Harjoituskautta on nyt laskujeni mukaan takana yhdeksän viikkoa. Jampan ohjelmat ovat olleet tiukkoja, mutta kuitenkin toteutettavissa tällaiselta selkärangattomalta nahjukseltakin. Päätreenejä ovat olleet pitkät vk:t, joiden pituus on noussut nyt 15 kilometriin. Lisäksi Areenan uudella mondolla olen takonut jonkun verran, esimerkkinä 10x1000m minuutin palautuksella.

Ehkäpä paras fiilis on tullut kuitenkin sunnuntain pitkästä lenkistä. Valmentaja-Jamppa on sitä mieltä, että kestävyyttä mulla on jo riittävästi, eli pitkää on tällä harjoituskaudella tehty vain kerran viikossa. Mutta se onkin sitten ollut melkeinpä aina sen 30 kilsaa. Aikaisemmin kahden tunnin lenkki on tuntunut todella pitkältä. Nyt olen huomannut, että ihminen menee vaikka 50 km jos joku sanoo että juokse. Eli tässä vaiheessa uraa kestävyyttä oikeasti löytyy, se on vain henkisestä kantista kiinni. Auviset on sitten erikseen, ne menee vaikka 1000km.

Meikäläisen pesti Kalevan Rastin työntekijänä loppuu ens tiistaina. Siirryn siitä sujuvasti takaisin opiskelujen pariin (toivottavasti). Raha tulee olemaan tiukassa, vaikka tulilla onkin muutama taskurahat tuova Brojekti. Pientä ressiä saattaa jatkossa tulla, luotan kuitenkin tuuriin ja siihen, että jotenkin asiat aina järjestyvät. Viheliäinen tie, mutta luotettava on.

Edessä on mielenkiintoinen vuosi monellakin sektorilla. Katsotaan miten ukon käy.

Loppuun vielä analyysi talvilajeista suomalaisten osalta.

Hiihto: ei minnee
Mäkihyppy: ei minnee
Alppilajit: ei minnee
Ampumahiihto: ei minnee

maanantai 9. tammikuuta 2012

Kaikenlaista polemiikkia

Sivusilmällä tulee seurailtua pesupaikan, blogien ja muiden foorumeiden keskusteluja suunnistuksesta. Voin tunnustaa, että minua ei ole koskaan kiinnostanut lajin tulevaisuus, ei ulkomaalaisten juoksut sm-kisoissa, ei medianäkyvyys, eikä oikeastaan suunnistajien ja juoksijoiden paremmuudesta väitteleminenkään. En jaksa sen kummemmin asiaan perehtyä. Kunhan nyt parin vuoden ajan vielä järjestetään jotain kisoja niin hyvä niin, riittää minulle. Sitten kun vielä itse sattuu olemaan juoksukunnossa, se on jo hyvä bonus.

Onneksi kaikki eivät ole samanlaisia, vaan jaksavat huolehtia asioista. Antaa heidän, jotka jaksavat viedä asioita eteenpäin, hoitaa tämä osuus. Muutenhan laji ei koskaan kehittyisi, vaan jäisi sinne 70-luvun tasolle. Eli 13 kilsaa naapuripitäjässä lauantaina ja sunnuntaina.

Eilen 30km AP:n ja Auvisen kanssa. Mise tosin jätti kahteenkymppiin, kun oli kiire hiihtämään ja spinningiin. Ja olihan se juossut perjantaina 50km.

Tässä vielä tilastot tältä päivältä klo 15 mennessä blogin seuraajista maittain.



Suomi
165
Etelä-Afrikka
5
Portugali
2
Thaimaa
2
Belgia
1
Saksa
1
Viro
1
Italia
1
Yhdysvallat
1