Keväällä Pariisin maraton-projektin mentyä pieleen päässäni
syntyi melko nopeasti ajatus yrittää uudelleen syksyllä. Kesäkuun lopussa ilmoittauduin
Amsterdamin maratonille ja sen jälkeen treenit menivät osin suunnistuksen ja
osin juoksun ehdoilla. Heinäkuun puolenvälin jälkeen harjoittelin kilometreissä
seuraavin viikkomäärin: 130, 78, 114, 110, 117, 75, 97, 101, 152, 84. Viimeiset
neljä viikkoa jäivät täyttämättä, mutta ne olivat määriltään noin 70-90
kilometriä.
Paras harjoitus syksyllä oli 15km vk-treeni keskivauhdilla 3’35,
eli miltään erikoisen kovalta kunto ei tuntunut. Vitonen olisi voinut syksyllä
kulkea noin 16 minuuttiin ja kympin juoksin Helsinki Midnight Runissa 33’20.
Arvelin kuitenkin selviäväni fiksulla juoksulla maaliin alle 2.35 ajassa ja
alkuvauhdiksi kaavailin 3’33-3’35/km riippuen siitä mikä on keli, fiilis ja
onko sopivaa porukkaa.
Viimeiset 2,5 viikkoa menivät flunssan pelossa. Välillä olin
kaksi päivää flunssainen, sitten taas kaksi päivää terveenä. Lähtöviivalle
Amsterdamin olympiastadionille selvisin kuitenkin terveenä, ja olin siitä
asiasta onnellinen.
Ennen lähtöä tapasin vielä Patanan Mikon, jonka syyskunnon
ja alkuvauhdin tiesin tuimaksi. Sanoin Mikolle, että jokainen alle 3’30 menevä
kilometri on minulle kuolemaksi. Mikko sanoi lähtevänsä 3’40-vauhtia, mikä on
hänelle kävelyä. Toivotimme tsempit ja totesimme, että kyseessä on ennen
kaikkea taistelu itseään vastaan.
Lähdin liikkeelle mahtavan musiikin säestyksellä hirveää
kyytiä saadakseni hyvät letkat kiikariini. Eka kilometri 3’20 eli juuri
suunnitelmien mukaan…
Sen jälkeen en tarkkaillut kilometriaikoja, vaan otin
väliajat vitosen välein. Eka vitonen 17’27 ja toinen 17’36. Jo alussa huomasin,
että keli oli liian kuuma ja kostea, teki mieli heittää vaatetta pois vaikka
sitä ei päällä ollutkaan juuri pakollisia varusteita enempää. Jossain seitsemän
kilometrin paikkeilla meitä oli koossa hyvä ryhmä, jonka vetäjänä kunnostautui
mies Turun urheiluliiton paidassa, hän oli 2.28 viime vuonna juossut Thijs
Feuth. Kolmas vitonen meni edelleen hidastuen 17’50 eli tämä oli nyt sitä
tavoitevauhtia. GPS-kelloni näytti koko ajan hieman parempia vauhteja, mikä hämäsi
hieman.
15-20 kilometrin väli oli vastatuulta Amstel-joen rannassa.
Vetäjiä ei löytynyt ja itsekin halusin hieman reippaahkon alun jälkeen
säästellä voimia mahdollisimman paljon. Niinpä käytimme tähän vitoseen peräti
18’18. Kenialaiset tulivat vastaan toista rantaa ja juuri siinä kohdalla he
ohittivat puolimaratonin tolpat. Katsoin kellosta, että kärki oli reilusti
tavoitettaan perässä. Päättelin lämpimän kelin ja voimakkaan tuulen verottavan
loppuaikoja.
Sitten meidänkin ryhmä meni joen yli ja lähdettiin takaisin
päin toista rantaa. En osannut tai jaksanut päätellä puolikkaan tulevaa
väliaikaa, mutta arvelin sen olevan 1.14 ja vähän yli. Olikin pieni pettymys,
kun kello näytti tasan 1.15. Kuin taikaiskusta meidän 8-10 hengen porukka hajosi
puolikkaan tultua täyteen. Kolme ukkoa lähti karkuun ja loput jäivät taakse,
siinä sitä sitten juostiin yksin.
20-25 kilometrin välinen vitonen kulki taas hienosti eli 17’43.
Tämän jälkeen juoksin maaliin saakka käytännössä yksin ja alati hyytyvin
jaloin. Ensin vauhti tippui 3’40-tasolle, ja sitten 35 kilometrin jälkeen 3’45-tasolle.
Sitä jaksoin kuitenkin armottoman raaston ansiosta maaliin saakka. Energiat
riittivät hyvin, mutta jalat eivät vieneet vaikka miten käskytin. Onneksi
vauhti ei tuosta tippunut ja erinomaisen tunteen vallitessa kaarsin stadionille
tavoitellen alle 2.33 menevää aikaa. Yritin kiriä ja ehkä jokin sellainen
irtosikin. Loppuaika 2.32.51 mikä tekee km-vauhdiksi 3’37.
Juoksuliikkeiden loputtua yritin vain jatkaa kävellen eteenpäin,
mutta vaikeaa se oli. Hirveät jalkakivut iskivät päälle samantien maaliviivan
jälkeen. Odottelin Mikon maaliin, eikä siinä mennytkään kuin pari minuuttia ja
mies kaarsi stadikalle. Onnittelimme toisiamme maaliin pääsystä ja saattelimme
vaimot puolimaratonin lähtöön. Menin katselemaan maaliintuloa stadionin
penkille ja nautiskelin kaksi pientä mukia olutta. Hienoja hetkiä.
Tähän oli hyvä päättää tavoitteellinen urheilu-ura. Kiitos
lukijoille ja tukijoille. Kiitos itselleni.
Jätetään blogi elämään toistaiseksi, mitäs sitä poistamaan.