Treenit jatkuvat ja pakkasjaksotkin odottelevat jo nurkan takana, kohta saa taas miettiä että missä sen harjoituksen tekisi kun mittari näyttää -25 celsiusastetta. Ehkä tästä siirrytään aasinsillalla varsinaiseen aiheeseen.
Kotikisat Vuokatissa lähestyvät, ja sinne tietysti itsekin olen ilmoittanut haluavani. Syystalvi on mulle aina hieman vaikeaa aikaa, vaikka tuskinpa tästä pimeydestä kukaan oikeasti nauttiikaan. Ajatukset kääntyvät tasaisin väliajoin ensi kesään, kisoihin ja siihen, että millä keinoin sitä onnistuisi jatkamaan viime kauden kehityskaarta.
Kyselen aina itseltäni, onko mulla nyt sitten se kuuluisa "kaikki" pelissä? Riittääkö tämä, vai pitäisikö toimia jotenkin toisin. Pitäisikö harjoitella vielä enemmän? Pitäisikö kovat harjoitukset vetää jo nyt täysillä? Olisiko pitkän lenkin syytä olla 30 kilometrin sijaan 35 kilometriä? Entä muu elämä. Pitäisikö laittaa kaikki peliin ja muuttaa yksin pohjois-siiven vapaana olevaan huoneeseen, tyttö kun heräilee aina välillä katkaisten maksimaalisen palautusjakson. Syön herkkuja, onko se pois menestyksestä? Juon kaljaa muutamia tölkkejä viikossa, annanko ratkaisevan tasoituksen muille? En jaksa venytellä aivan jokaisena iltana jne.
Suomalaissuunnistajat matkaavat runsain joukoin Etelä-Eurooppaan jo aivan tässä lähiviikkoina. Itse olen valinnut hieman toisenlaisen tien, eli vietän talveni yhtä pariviikkoista lukuun ottamatta Joensuussa. Tässäkin kohtaa joudun miettimään, onko tällä valmistautumisella mahdollista saada riittävää suunnistusrutiinia ensi kesän koitoksiin?
Päätin muutama vuosi sitten, että en enää koskaan ala tekemään mitään urheiluun liittyvää väkisin. Tämän linjan olen pystynyt kohtalaisen hyvin myös pitämään. Avainasia on nautinto. En usko, että nauttisin nykyisin olostani useamman viikon, saati kuukauden mittaisella leirillä. Siksi pysyn Joensuussa. Sama juttu pätee oikeastaan kaikkiin asioihin, mitä päivittäin teen. Nautinto, vaikka se voikin kuulostaa oudolta ukon juostessa pyörätietä tulipalopakkasessa lähes kaikki vaatteet päällä, mitä nyt satun omistamaan.
Toinen merkittävä juttu, minkä haluaisin pitää nykyisellään on pelko. Tai oikeastaan sen puute. En enää pelkää epäonnistumista kisoissa. Jos en onnistu, niin ainahan voi mennä vaikka Ilosaareen kavereiden kanssa. Nautintoa sekin. Tai jos suunnistus ei enää jostain syystä kiinnosta, niin rupean vaikka seikkailu-urheilemaan Auvisen ja kumppaneiden kanssa.
En tiedä tuliko jutun pointti selville. Siellä se kuitenkin rivien välissä oli.