Kolmantena päivänä hän nousi

Tänään lähdin tekemään rivakkaa suoritusta ilman liikoja varmisteluita. Eilen illalla Matu sai hieman ojentaa miestä, kun olin siipi maassa luovuttamassa. Ojentaminen tepsi, ja sen ansiosta sain tänään hieman henkeä hommaan. Itsehän vaadin yleensä edes pientä jännitystä, että pystyn juoksemaan hyvin.

Harmittavan lähelle jäi voitto. Nyt olisi ollut paikka se ottaa, mutta hyvä näinkin.

Kaikenlaista parannettavaa suorituksesta löytyy edelleen, mutta homma pysyi loppuun saakka kasassa, huolimatta pienestä liitosten natinasta. Huomenna yritän jättää ne pienetkin narinat tonne Meten koppaan, sinne ne kuuluvatkin.


Tulokset
GPS-seuranta

Kohta se on rokki taas. Sitten voi taas kysellä itseltään, että missä on mun särö?

Kainuu jatkuu ja suoritukset pysyy

Toisen osakisan suoritus oli melkolailla samanlainen kuin ensimmäisenkin. Väliaikojen perusteella juoksu kulki ehkä hieman paremmin, samoin suunnistus. Puhutaan kuitenkin marginaalisista eroista.

Kokonaiskisa on viimeistään nyt käsitelty. Lähden siis tavoittelemaan hyviä kisoja kahteen viimeiseen koitokseen.

Tuntuuhan tämä aika toivottomalta. Tämmöisten suoritusten vuoksi en kuitenkaan ole harjoitellut, se on varma. Toisaalta pari vuotta sitten en pystynyt juoksemaan ollenkaan.

Ihan niinku lohduttaisi ollenkaan!

Karttajuoksua Kainuussa

Eilen juostiin Kainuun Rastiviikon ensimmäinen kisa. Jukolan jälkeen treenit ovat sujuneet todella hyvin, ja tavoitteet tähän viikkoon ovat siis korkealla. Kävin Jukolan jälkeen treenaamassa tyyppimaastoissa kolme kertaa, lisäksi ohjelmassa oli molemmilla viikoilla tonnin vedot. Tällä viikolla tonnit kulkivat aivan ennätysvauhteja, ja tunne oli todella helppo. Rullailin vain menemään ilman normaalia hapotusta. Tällaista juoksun pitäisi olla useammin.

No, eipä ole ensimmäinen kerta, kun viimeistelytreeni on ehkä lipsahtanut hieman liian kovaksi. Näin ainakin epäilen, koska olin eilisessä kisassa jo kolmen kilometrin jälkeen totaalisessa hapotustilassa. Yleensä happojen noustessa vaikkapa ylämäessä tai suolla korkeisiin lukemiin, niistää palautuu vähitellen. Nyt en palautunut missään vaiheessa, vaan varsinkin reidet olivat tönkköhapotetut aina maaliin saakka.

Edellä mainituista syistä suunnistus yskähteli pahoin. Tässä maastossa pitäisi juosta melkoisen suoraan kompassia tehokkaasti käyttäen, ja pahimmat supat luovien. Minulta se ei eilen onnistunut, vaan aloin väsymyksen myötä kiertelemään turhaan. Kompassi ei pysynyt tanassa, vaan juoksin milloin mihinkin suuntaan vailla selkeää päämäärää.

Toinen ongelma olivat tiheikkörastit. Pummasin kahta vihreässä sijainnutta rastia, koska A. en tiennyt mistä kohtaa menin tiheikköön, ja B. koska en katsonut kompassia tiheikössä.

Etukäteen jakelin majoituksessa ohjeita elämänkumppanille. Muista kompassi, ja ota tiheikkörastit tarkasti.

Rastiviikolla on aina hyvä tilaisuus parantaa otteita seuraavaan kisaan. Harmittaa kyllä, että kokonaistilanteessa jäin aivan liikaa. Ehkä hyvällä suunnistuksella on vielä ohuet saumat taistella koko viikolla kolmen parhaan joukkoon sijoittumisesta. Siihen kyllä vaaditaan edellä olevien epäonnistumista. Ja sitäkin enemmän oman suorituksen huomattavaa, etten sanoisi kaikkien osa-alueiden parantumista.

tulokset
rastiväliaika-analyysi
gps-seuranta

Valio-Jukola: löysät ritsat Sipoonkorvessa

Olin saanut paikan ykkösjoukkueeseen sekä vanhojen näyttöjen, että tällä kaudella annettujen tuoreempien näyttöjen ansiosta. Niiden perusteella valmennusjohto oli siis todennut, että sekä kunto että taito kestävät tämän osuuden. Kalevan Rastilla ei Jukola-leiriä ollut, vaan nykyinen tiivis kisakalenteri pakotti valmistautumaan jotenkin muuten. No, kyllähän maastotyyppi oli varmasti kaikille suomalaisille kohtalaisen tuttu. Suoraan siellä juostaisiin, kuten kaikkialla muuallakin.

Jukola-viikko oli omalla kohdallani melkoista tuskaa. Jo kuukauden vaivannut polvi oli jokaviikkoisten kisojen puristuksessa mennyt yhä huonompaan suuntaan. Edellisen viikon kaksi juoksutonta päivää vaihtui kolmeksi. Torstaina lähdin testilenkille jokivarteen, siitä ei tullut mitään. Polvi oli kipeä, ja tällä kertaa Jukola olisi jäävä kohdallani väliin. Lenkin aikana suunnittelemani puhelu Pipolle vaihtui kuitenkin viestiin Miikalle, ja kohta Miika soittikin takaisin. Puudutusta ei suositeltu, vaan Niinivaaran apteekissa olisi haettavissa Arcoxia 120mg paketti. Samaisena iltana juoksin jo ilman kipuja.

Siirrytään suoraan itse kisaan.

Jarkko toi kartan juuri siinä paikassa, minkä olin halunnutkin. Kavereina matkaan lähtivät Wingstedt (Halden), Rost (Malung) ja Pilblad (Göteborg). Olin hieman säikähtänyt, kun kuulin WIngstedtin juoksevan kolmatta osuutta. Olin valmistautunut Erik Axelssoniin. K-pisteelle mentiin mielestäni aika haipakkaa, matkalle osui yksi ylämäki, ja siinä jouduin antamaan pikkuisen siimaa. Mielessä kävi, että tässä voi käydä hassusti, edellisen viikonlopun nihkeä kulku taitaa jatkua vaan.

Ykköselle mennessä kurvasin nätisti omalle hajonnalle, kun ruotsalaiset menivät kaikki kolme samaan suuntaan. Taitaa tulla puolustustaistelu, eli tappioiden minimointi tästä hommasta. Kakkoselle lähdin rivakkaa kyytiä, ja vasemmalta kurvasivat edellä mainitut kaverit mukaan letkaan tummaan. Emilin annettiin vetää, ei ollut Rostillakaan menohaluja. Tässä vaiheessa alun kova vauhti oli rauhoittunut, ja arvelin, että sen suhteen ei tule ongelmia. Kyyti oli erilaista kuin viime vuonna, kertaluokkaa rauhallisempaa.

Kakkonen lähestyi. Juoksimme rantapolkua pitkin. Hyppäsimme metsään, ja menin vetämään. Yhtäkkiä juoksin ojan yli, kartta auki ja vauhti seis. Olen liikaa oikealla, nyt on korjattava. Aloin korjata, mutta oikealla näkyi lippu, jonne sitten juoksinkin. Kaverit ottivat leimat, ja jatkoivat matkaa. Itse jäin pimeään metsään yksin tietämättä lainkaan, missä ollaan. Kävin viidentoista metrin päässä, ja palasin takaisin. Kysyin joltain toisen osuuden kuntoilijalta, että missä sitä mahdetaan olla. Kaveri näytti, ja menin kiltisti omalle rastille. Kalevan Rasti kiittää kyseistä miestä.

Arvelin pummin olleen noin kahden minuutin luokkaa. Ohi on siis mennyt ainakin Deltan Novikov, mahdollisesti muitakin. Todellisuudessa ensimmäisellä TV-rastilla olin jäljessä vain alle minuutin. Olin seurannut TV:stä ensimmäistä osuutta, ja tiesin, että tässä vaiheessa siirrytään kolmannen osuuden putkipätkälle. Nyt oli otettava vastuuta, juostava yksin pimeässä metsässä virheettömästi. Vain siten edellä menevät miehet olivat saavutettavissa. Ja heidät oli saavutettava, muuten typerää pummiani ei antaisi anteeksi Pipo, eivät joukkuekaverit, enkä minä itse.

Muutaman välin jälkeen edessä alkoi kajastaa valo. Toivo heräsi, kärki on saavutettavissa  ehkä sittenkin. Vai oliko kyseessä Nurmosen letka? Seuraava lyhyt väli meni hyvin, ja sitä seuraavalle juostessa näin, kuinka Haldenin paita vilahti jo rastilla käyneenä. Olin hyvin kartalla, ja juoksin aivan täysillä rastille leimaamaan. Edellä menevien valot oli saatava kiinni. Edessä oli pitkä väli, kilpailun pisin. Lähdin juoksemaan tietämättä lainkaan, mihin suuntaan olemme menossa. Valot menivät läpi tiheikön, kyseessä oli ehkä hieman riskaabeli yritys, mutta jälkikäteen ajatellen erittäin onnistunut ja tarpeellinen. Sain kuin sainkin juostua keulan kiinni! Tiesin, että kisapaikalla kaverit katselivat gps-seurantaa, ja melko varmasti olivat tyytyväisiä.

Kun olin päässyt jälleen kärkiporukkaan mukaan, rupesin selvittämään, että missä sitä oikein mahdetaan olla. Katsoin, että ollaan otettu vasen kierto. Vasta rastivälin puolenvälin jälkeen minulle selvisi, että mennäänkin oikealta. Tässä vaiheessa juostiin polkua pitkin, ja Wingstedt lisäsi selvästi vauhtia. Oli huomannut, että olin hieman puhki, ja yritti rankaista heti.

Seuraavat välit mentiin porukassa. Välillä menin keulaan, ja ihmettelin hieman, kun sain heti eroa, vaikka en yrittänytkään. No, meno oli sen verran poukkoilevaa, että jouduin kiinniajetuksi melko nopeasti. Niityllä olleen tv-rastin jälkeen oli hyvät hajonnat. Kartalta en olisi sitä uskonut, mutta ensimmäisen osuuden tv-lähetyksestä olin asian päätellyt.  Tässä vaiheessa Wingstedt kävi omallaan, Rost omallaan ja minä omalla rastillani. Kohtasimme hajonnan jälkeen uudelleen, mutta Pilbladia ei enää näkynyt.

Seuraavan tv-rastin jälkeinen pitkä väli meni rastinottoa lukuun ottamatta samaa reittiä juosten. Rastivälin lopussa erkanin porukasta, ja hieman haparoiden poimin oman lippuni. Tiputin alas polulle, kaaduin, ja lamppu sammui. Lähti kuitenkin toimimaan heti uudelleen. Polulla Wingstedt ja Rost tulivat vastaan, tässä oli siis Kirilin mainitsema outo hajonta, missä juostiin vastakkaisiin suuntiin.

Tästä eteenpäin tein omaa työtä. Poimin liput melko hyvin, vain yhtä jouduin hieman katselemaan, ehkä 15 sekuntia. Valo rupesi välkyttelemään. Muistelin, että se on merkki hiipuvasta akusta. Niinpä tiputin tehoa pari pykälää. Viimeisellä tv-rastilla pellolla arvelin, että olen ehkä kolmantena. Valoja meni edellä ja takana paljon, eikä ollut mitään mahdollisuutta etsiä Wingstedtiä ja Rostia siitä porukasta. Olin tyytyväinen suoritukseeni, jos vain menen lopun helpot välit hyvin, niin en jää lisää enää  kovinkaan paljon. Melko nopeasti tämän jälkeen kuulin kenttäkuulutuksesta, että johdan kisaa. Hyvä, mulla oli siis ollut sama nopea hajonta kuin aloituksessa karanneella Bertuksilla. Tässä vaiheessa sain niin hyvän fiiliksen, etten pysty sitä kuvailemaan. Menin Jukolan kärjessä, ja kärjessä halusin myös tulla.

Loput välit luin karttaa tarkasti. Juoksu meni hurmoksessa, ei tuntunut väsymystä. Viimeiselle tullessa tsekkasin vielä koodin, etten vain käynyt väärällä rastilla. Sitten laitoin urut auki, annoin palaa minkä tuuletuksilta ehdin. Tuuletin useita kertoja, kuin Liuha Salossa. Nautin tilanteesta, kohtasin kannustusta ja ennen maalileimausta nostin sormen pystyyn sylkäisten samalla.

Loppuviesti oli meidän näytöstä. Hannu ratkaisi pelin, ja loputkin kaverit onnistuivat vielä todella hyvin. Voitto tuntui hyvältä. Ei ehkä yhtä hyvältä, kuin Salossa 2006, koska eka on aina eka. Omalta osaltani voin todeta, että kokemuksesta on sittenkin hyötyä. Olen juossut monesti tätä kolmatta osuutta, ja kaikenlaista on vuosien varrella sattunut. Olen oppinut, että pienestä virheestä ei kannata masentua. Ellei sitten kärjessä mene Thierry. 

Saattoi mennä mehustelun puolelle tämä juttu. Ajattelin vähän revitellä, kun kerrankin siihen on aihetta. Muuten saattaa mennä hampaiden kiristelyksi koko urheilu-ura.  

  Kuva: Valio-Jukola/Nina Saksman

Keskarilla ei kelvannut, pitkällä ei olisi pystynytkään

Viime viikonloppuna kilpailin Tampereella kilpailuissa, joissa Suomen Suunnistusliiton valmennuskomitea katsasti suunnistajia maailman cupin osakilpailuihin. Kun keväiset EM-katsastukset jäivät viime heinäkuisten tapahtumien seurauksena omalta kohdalta väliin, oli katseet suunnattava näihin Tampereen kisoihin.

Kisaviikon maanantai ja tiistai menivät vesijuoksun merkeissä. Keskiviikkona suuntaisin auton nokan kohti Pinsiön harjoitusmaastoja. Tein päivän aikana kaksi mallisuunnistusta, joista toisen juoksin kisavauhtia. Torstai ja perjantai menivät kevyttä ulkoilua suorittaen.

Lauantaina keskimatkalle lähdin vain ja ainoastaan tekemään hyvää juoksua ja katsomaan mihin se riittää. Tällä kertaa se olisi riittänyt voittoon (kuten varmaan monella muullakin), jos vain olisin sellaisen hyvän juoksun pystynyt tekemään. Heti kartan saatuani tuli hyvä fiilis, tämähän on kuin kotona P-Karjalassa. Selkeää supikkoa, eikä mitään kikkailua. Homma meni napanderiin puoleen väliin saakka, sen jälkeen kirjautin virheanalyysiin 1min40s virhettä, ja sijoitus oli painuva kahdeksanneksi 1min15sek Hannu Airilan jälkeen. Punamustistakin olin vasta neljättä paras, eniten harmittaa hävittää kavereille. Ei siitä mihinkään pääse.

Sunnuntain pitkälle matkalle yritin lähteä aggressiivisesti. Katin kontit, jo lämmittely oli vaikeaa. Osin jo pitkään vaivanneen polven, osin Muukkosmaisen alikunnon vuoksi. Kahdella ensimmäisellä välillä onnistuin jäämään jo yli puolitoista minuuttia. Sitten sain vanhan koneeni käyntiin, kunnes kärpäshajonnoilla etsin yhtä tiheikköpolkua muutaman minuutin. Ari Anjala oli naureskellut pusikossa kun meikäläinen kirosi huutaen.

Selkäreuman hapertama rankani katkesi viimeistään siinä vaiheessa, kun kaksi minuuttia perään lähteneen Taanilan selkä näkyi edessä. Vesan sain juostua kiinni, mutta ranka katkesi jopa kahdesta kohtaa, kun kisan voittanut Porttään tuli takaa hirvittävää vauhtia. Sen jälkeen huomasin, että näköjään sitä pystyy tätäkin vauhtia juoksemaan. Sijoitus lopulta kymmenes.

Koko kevään olen kulkenut kuin käsijarru päällä. Kisoissa on tullut hyviä tuloksia, niitä samoja mitä aina ennenkin. Tässä on ongelma, haluaisin mennä eteenpäin ennen kuin hyppään lopullisesti sivuun. On toki muistettava, että kevät on ollut hieman ongelmallinen. On huhtikuiset sairastelut ja selkäkivut, on tällä hetkellä vaivaava polvi, on muutakin. Mutta silti, syksyllä on parempi irrota yhtä pykälää paremmin.

Jampan kanssa lyödään yksi viisas ja yksi tyhmempi pää yhteen heti Jukolan jälkeen. Tehdään sellainen kesäsuunnitelma, että syksyllä on mahdollista tavoitella sm-mitalia ja paikkaa Norttiin. Eikä vain näitä iänikuisia kymppisakin sijoituksia.

Pipo osoitti luottamusta, ja antoi paikan ykköseen. Tehtävänä on juosta tuttu kolmas osuus siten, ettei muiden tarvi kelata kärkeä kiinni. Kiitän luottamuksesta ja teen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä parhaani. Onko kyseessä isojen pyssyjen yö, se jää nähtäväksi. Ainakaan Thierry ei ole tänä vuonna vastassa.

Dramaattinen sprinttifinaali: Fincke pelasi "sipuli ei kestä" - korttinsa

Päätin viime kaudella, etten jatkossa uhraa aikaa ja rahaa sprintille kovinkaan paljon. Käyn SM-kisat, koska ne nyt on mukava käydä, ja siinä se. Tämä siksi, että sprintti on minulle lievästi vanhaan koulukuntaan kallistuneena liian vaikea laji.

No, tänään juostiin tuon kyseisen sprinttikauden ainoa kisa Tampereen Hervannassa. Palautuminen erikoispitkiltä oli tapahtunut kohtalaisen mukavasti, perjantaina teinkin sprinttiharjoituksen Nurmosen vääntämällä Niinivaaran kartalla. Hyvä kartta siihen nähden, ettei maastossa ole käyty lainkaan.

Homma lähti käyntiin perjantaina, kun pakkasin perheen autoon ja lähdin ajamaan kohti kisoja. Keski-Suomen välietapin jälkeen suuntasimme Hämeenkadun Omenahotelliin. En voi suositella kyseistä paikkaa urheilupainotteisille reissuille. Meno on kuin Smoolannnín lautalla, käytävillä huudetaan ja mesotaan, eivätkä lapsiperheelliset pysty nukkumaan. Hyh hyh Suomen nuoriso, olette turmeltuneita.

Aamulla hyvin valvotun yön jälkeen suuntasin kohti karsintaa. Keli oli kylmä ja sateinen, joten päätin juosta pitkissä housuissa. Onhan sitä nyt karsinnassa varaa. Matka sujui lähes erinomaisesti, tuloksena itselleni todellisena yllätyksenä voitto omassa lohkossa. Analyysin mukaan virheitä tuli tehtyä sheitshemän sekuntia. Pikkuveli ja Jouni Mähönen selvisivät 0 sekunnilla.
Karsinnan analyysi ja tulokset

Kävin Omenahotellilla pakkaamassa auton ja perheen matkaan. Nyt suunnattaisiin kohti finaalia ja uran arvokkainta, sprintin SM-mitalia. No ei oikeasti, keskityin ainakin tässä vaiheessa tekemään paljon puhutun hyvän suorituksen. Kuten nykyisin aina teen.

Lähtökynnyksellä jouduin odottelemaan kohtalaisen kauan. Viimein pääsin aloittamaan verryttelyn. Jos verryttelystä jaettaisiin sijoja, Muukkonen olisi viimeinen. Enkä itsekään siellä parhaimpien notkeusvuosien vedossa enää ole. Eniweis juoksu tuntui edelleen hyvältä, vielä tässä olisi mahdollisuuksia, jos vain sipuli kestää.

Viimeiset kymmenen minuuttia olin vain. En vetänyt kovia aukivetoja tai hyppinyt, pyrin rauhoittumaan. Lähtöpiippausten piippailtua lähdin kohti k-pistettä, en vain löytänyt k-pistettä kartalta ollenkaan. Menin hiljaa ja meinasin jo kääntyä takaisin, mielessä oli että mulla on puutteellinen kartta. Löytyihän se sieltä lopulta, ja samalla oltiinkin jo k-pisteellä. Kompassia en sprintissä käytä, joten ilmansuunnista ei ollut mitään käryä. Siinä kohtaa olin jo periaatteessa menettänyt pelin. K-pisteellä siis, eipä olisi uskonut vielä puolta minuuttia aikaisemmin. Ykköselle osasin lopulta, tappiota 19 sekuntia. Siitä sitten kiireellä kakkoselle, tappiota 16 sekuntia. Game over, kakkosrastilla olin jäänyt kärkeen 35 sekuntia. Peli oli menetetty myös käytännössä.

Loppumatka meni pettymykseen nähden hyvin, enkä jäänyt paria viimeistä väliä lukuun ottamatta enää lisää kärkeen.

Finaalin tulokset ja analyysi

Enpä olisi uskonut, että näin paljon voi sylettää. Olen todella pettynyt, vaikka en ollutkaan uhrannut näille kisoille ajatustakaan ennen kuin paria päivää ennen kisoja. Harmittaa juosta näin huonosti, vaikka näinhän ne sprintit menivät viime kaudellakin. Vauhti riittää nykyisin ihan kohtalaisesti, ei ehkä ihan keulaan, mutta viiden paikkeille kuitenkin.

Tämän päivän kisa on käsitelty valmentajan kanssa, suunta on kuitenkin eteenpäin, vaikka välillä tulee askel taakse.

Ens viikolla otan kärmeskeitot ja näytän mistä Ala-Kymin Älyköt on tehty. Silloin katsastetaan Tampereella.

Tulokset taululla, pulinat pois

Kelataanpa elämän tallentavaa digipoksia hieman taaksepäin.  Oletetaan, että elän satavuotiaaksi, eli laitetaan kohtaan 30,33 %. Viimeksi kun kirjoittelin, niin takana taisivat olla kevään ekat kisat, ja mies täynnä odotusta. Edessä olivat EM-katsastukset ja synnytyskin siellä mielessä siinteli.

Tässä pieni kertaus keväästä ranskalaisin viivoin ja tyylein

•         Eka katsastus eli Silja-rastit jäivät väliin, olin niihin aikoihin seitsemän päivää levossa flunssan takia.     Kisat seurasin internetistä Teron ja Liukkosen kanssa sosiaalisessa mediassa tsättäillen.
•       Torstaina 26.4.2012 klo 21:50 meni lapsivesi ja tyttö oli kourassa seuraavana aamuna klo 08:16. Olihan siinä iskälläkin melkoinen yö. Pikkusen meinasi silmäkulma kostua kun oma tytär lopulta syöksähti ulos. En lähde tässä nyt sen tarkempia yksityiskohtia kertomaan.
•      Perjantaina illalla tulin laitokselta kotiin nukkumaan. 41 tunnin valvomisen jälkeen oli selvää, ettei seuraavana päivänä tämä mies starttaisi EM-katsastukseen.  Etenkään Sipoossa. Tässä kohtaa kritisoin suunnistuskilpailujen sijaintia, hirmuisen pitkä matka tuntuu olevan melkeinpä kaikkiin.
•             Lauantaina tuli mieleen, että josko lähtisin sunnuntain viestiin. Kolmatta perättäistä Tiomilaa en missään tapauksessa halunnut juosta kakkosjoukkueessa. Matu näytti vihreää valoa, ja Pipo tarjosi toisen osuuden. Myöhään illalla ajoin Haminaan parantaen reittiennätystä 28 minuuttia.
•            Nurtsi tarjosi paikan, ja minä sen käytin. Maalissa Pipo antoi toisen osuuden kilpailunumeron kouraan. Ajoin suorinta reittiä vauvaa katsomaan. Ja äitiä
•           Tiomilassa juoksin sen mitä vaadittiin, pikkuriskillä tosin. Oltiin kolmansia.
•           Eukkorasteilla voitto ennen Nurmosta.
•           Sotkuman hölkässä toinen sija Yrjö Pesosen (48v 55 päivää) jälkeen.
•           KR:n kansallisissa voitto ennen Timo Mähöstä
•           SM-erikoispitkiltä hopea Mikko Patanan jälkeen.

Erikoispitkille lähdin hakemaan sitä ensimmäistä yleisen sarjan sm-mitalia. Osanottajalistalta puuttuivat erilaisissa maajoukkioissa juoksevat kaverit. Toisaalta tiesin tarkkaan edellisten vuosien tulokset, ja mukana oli moni juuri tältä matkalta mitalin ottanut kaveri. Muukkonen nyt tietenkin ykkösenä, mutta myös Parjanne, Portin, Huttunen, Parkkinen, Henri Taanila. Myös Suna oli merkitty mies.

Valmistavana treeninä olin juossut läpi talven sunnuntaisin 30 kilsaa. Parin viime viikon aikana juoksin vielä äitienpäivänä Kolilla reilun 3h, ja kisaviikon tiistaina kiertelin Karpan ja Hyvös-Samulin kanssa Kaltimon kierron. Eli rankkaa profiilia useine vaarojen valloituksineen. 

Itse kisa sujui kuin tanssien ensimmäiset noin 1,5 tuntia. Muukkonen oli väliaikahuutaja Heinin mukaan 40 sekuntia edellä, ja takana Huttunen, Suna ja Isokoski. En paljon taakse katsellut, mutta vedin letkaa, ja ainakin luulen että olin jopa pääsemässä karkuun.  Olo oli vahva, ja kutistunut ero Muukkoseen antoi uskoa jopa kultamitalista.

Seuraava rasti löytyi hyvin, mutta sitä seuraavalle tein arvioiden mukaan 4-5 minuutin pummin. Aivan käsittämätöntä. Todella harvoin sitä joutuu siihen tilanteeseen, että seisoo metsässä, eikä tiedä yhtään mihin suuntaan pitäisi lähteä. Viimeksi näin kävi Kytäjän jukolassa, sitä edellistä joutuu hakemaan kaukaa. Tällä kaudella en ole vielä käyttänyt yhtään selittelykorttia. Taskussa ovat siis vielä allergiakortti, huono kartta-kortti, jalkavammakortti, työkiirekortti, lapsi huutaa eikä saa nukuttua-kortti, sekä muutama muu. Jätän ne vieläkin varastoon, koska käyttöä tullee vielä. Tunnustan, en suunnistanut ja kompassikontrolli petti.

Rasti löytyi aikanaan, ja läksimme em. kavereiden kanssa ahnaaseen takaa-ajoon. Kärpäshajonnat suunnistin hyvin, ja viimeistä kertaa ”keskusrastille” tullessa tapasin Patanan ja Heinaron. Lähdimme kolmestaan kohti maalia, vielä oli kuitenkin yksi 17 minuuttia vienyt rastiväli edessä. Juoksin omaa valintaa, pojat kiersivät tien kautta. Reitti oli ensimmäiseltä lenkiltä tuttu, ja se koitui kohtalokseni. Juoksin vain jättäen kartan lueskelun vähemmälle, kyllähän nyt toista kertaa samaa reittiä juostessa osaa jo perille. Enpä osannut, ja rastilla oltiin yhtä aikaa. Jäljellä oli muutama lyhyt ja tekninen väli. Tässä kohtaa kuulin kenttäkuulutuksen, ja kykenin päättelemään, ettei Muukkonen ollutkaan edellä. Totesin, että kullasta taistellaan. Kokemus on opettanut, että pari viimeistä väliä on pystyttävä vetämään, mikäli meinaa voittaa taistelun. Jätin vetämisen aika tarkalleen viimeiseen rastiväliin, ja leimasinkin ensimmäisenä viimeisellä rastilla. Pellolle tullessa Patana hyökkäsi sellaiseen kiriin, etten pystynyt tekemään mitään.

Hopeaa tuli, ja siihen on tyytyminen.

Seuraava kuukausi mennään matkustellen. Ensi viikonloppuna käyn härnäämässä rinttereitä, mikäli reiret tästä toipuvat. Sitä seuraavana yritän parhaani ja katson mihin se riittää Tampereen MC-katsastuksissa. Sitä seuraavana yritän juosta ykkösjoukkueessa.