Urheilussa tuloslista kertoo aina totuuden. Ja lopetettuani harjoittelun viime viikon tiistaina voin kertoa kunnon lähteneen hyvin voimakkaaseen alamäkeen. Vai mitä sanotte:
AM-kisat 14.8.2010 tulokset
Kuntorastit 26.8.2010 tulokset
Tuntuu että lääkkeet ovat auttaneet jo vähän. Reilun viikon niitä syötyäni pystyin eilen juoksemaan vartin kovaa suhtkoht kivuitta. Ehkä johtuu vaan levosta tai jostain tähtien oikeasta asennosta mutta näin se kuitenkin oli. Tänään tilanne oli taas vähän huonompi mutta menihän tuo selkävaivaisten uistelureissu ihan mukavasti.
Ja loppuun vielä viikon tunnuslause: Elämän harmautta kukaan ei puolestani väritä
perjantai 27. elokuuta 2010
lauantai 21. elokuuta 2010
Neiti Koski ei antanut
Hoidettuani oman osani Poliisien suunnistuskisojen järjestelytehtävistä kokosin kimpsut ja kampsut ja suuntasin ystäväni, valmennettavani ja erätoverini Tuukan autossa kohti Ruunaan kalaisia koskia. Mukana oli myös ex-seurakaverini ja nykyinen kaverini Jonne "JoLe" Lehto. Hänelle povaan menestystä syksyn SM-suunnistuksissa, siksi ohut oli kaverin kaula. Lisäksi jo valmiina mestoilla oli Lieksaan vastikään muuttanut Hannu Airila. Tällä kertaa luontoon mennessämme mukana oli myös viehättäviä naisihmisiä.
Siikakosken partaalle päästyämme ja luvat kännykällä tilattuamme suuntasimme jo kosken partaalle vavat ojossa kuin...kuin...no mitkä nyt vavat ojossa kulkee. Kaivoin pakista vuonna 1995 Riihimäen Erämessuilta ostamani Elo-vaapun, jonka voimakasuintisena arvelin antavan rasvaevällistä hyvinkin voimakkaasti. No, hetikohta ul-vapani taipuikin jo orastavalle kaarelle noin kymmensenttisen ahvenen voimakkaassa otteessa. Ja eipä aikaakaan kun vapa vääntyi miltei kaksinkerroin. Adrenaliinit pamahtivat maksimaatioon välittömästi, siinä ja nyt! Siellä se iso taimen nyt tekee tuttavuutta hyvinkin läheisesti kolmihaarakoukun kanssa ja pojat on kohta NIIN kateellisia vihreydestä ja toisin päin. Iso tumma selkä vaan vilahti kun vonkale lähti vetämään siimaa kelalta jarrun huutaessa kuin Rohaskan keuhkot MM-vistissä. Hyvin pitkällisten taisteluiden jälkeen sain kalan haavietäisyydelle, ja prkl haukihan se oli. Katkas vielä siiman ja vei vaapun mennessään. Tätä pettymystä oli nieltävä nuotion ääressä Brandykuksallisen kera.
Loppuilta menikin siinä sitten eikä kukaan saanut mitään.
Lyhyiden ja kylmien laavu-unien jälkeen ajattelin turauttaa nokipannukahvit. Puhelintietojen valossa Tuukka oli aamutuimaan nostanut alamittaisen lunnontaimenen koskenniskalta. Ei hitto, kalastushimot tärähtivät tappiinsa välittömästi jälleen kerran. Ensin oli kuitenkin siirryttävä maalikylille ja kirkon tuntumaan lounaalle. Paikan nimi oli Lieksan Leipomo ja ruoka kenties parasta koskaan. Jo tunnuslause "Voilla leivottu" kertoi kaiken olennaisen. Kanakeiton kerma ei ollut kevyttä, ei liioin mikään muukaan. Karjalanpiirakat sulivat jo ennen suuhun menoaan ja jälkiruoaksi tarjoiltu marjapiirakka oli niin hyvää että myytäessä piti esittää paperit. Toi ei sopinu tähän muuten yhtään, tuli vaan mieleen Jukoleiri -08 kun Tinski sano viimisen reenin jälkeen "nyt miä meen ja ostan niin ison karkkipussin että kysytää paperit".
No, siitä vielä vesrinkelit ja waskileivät kotiin vietäviksi ja suunnaksi otettiin Neitikoski ja myöhemmin vielä Haapavitja. Tuukka sano että sieltä pitäis varmuudella nousta isoa jalokalaa. Reppu oli täytetty rinkeleiden ja leipien lisäksi suurella saalistoiveikkuudella. Aikamme viskottuamme luovutimme, ei antanu ei. Jonne meni töistä tulleen Hannun kanssa viskomaan suunnistusvetoja johonkin Ryssän rajalle. Myö tultiin häntä kolmantena jalkana Joensuuhun, maalikylän riemuista nauttimaan.
Semmonen reissu se.
Eilen tuli pyörittyä Eliittikisoissa työtehtävissä. Käytännössä olin vaan siellä vippialueella kattomassa kisoja ja sitte lopuksi ajelin sata metriä autolla kun kisasarjan kolme parasta piti viedä palkintojenjakoon. Ei se pahasti rasittanu, hyvin jaksoin sen matkan ajaa. Sen verran kuitenkin kisat painaa että tässä on vasta hiljattain nautittu aamupalaa.
Viiden päivän suruajan jälkeen aloitan huomenna huolellisesti suunnitellun korvaavien harjoitusten jakson, jonka tavoitteena on estää viimesyksyinen täydellinen fyysinen ja henkinen rappeutuminen. Harjoitusmuotoina toimivat suojuoksu ja -kävely, kuntosali, karttakävely taidon kehittämiseksi. Ja kai se on altaaseen taas mentävä prkl. Ja mikäli kivut alkaa lääkityksen myötä hellittää niin juoksua pyritään harjoittamaan.
Siikakosken partaalle päästyämme ja luvat kännykällä tilattuamme suuntasimme jo kosken partaalle vavat ojossa kuin...kuin...no mitkä nyt vavat ojossa kulkee. Kaivoin pakista vuonna 1995 Riihimäen Erämessuilta ostamani Elo-vaapun, jonka voimakasuintisena arvelin antavan rasvaevällistä hyvinkin voimakkaasti. No, hetikohta ul-vapani taipuikin jo orastavalle kaarelle noin kymmensenttisen ahvenen voimakkaassa otteessa. Ja eipä aikaakaan kun vapa vääntyi miltei kaksinkerroin. Adrenaliinit pamahtivat maksimaatioon välittömästi, siinä ja nyt! Siellä se iso taimen nyt tekee tuttavuutta hyvinkin läheisesti kolmihaarakoukun kanssa ja pojat on kohta NIIN kateellisia vihreydestä ja toisin päin. Iso tumma selkä vaan vilahti kun vonkale lähti vetämään siimaa kelalta jarrun huutaessa kuin Rohaskan keuhkot MM-vistissä. Hyvin pitkällisten taisteluiden jälkeen sain kalan haavietäisyydelle, ja prkl haukihan se oli. Katkas vielä siiman ja vei vaapun mennessään. Tätä pettymystä oli nieltävä nuotion ääressä Brandykuksallisen kera.
Loppuilta menikin siinä sitten eikä kukaan saanut mitään.
Lyhyiden ja kylmien laavu-unien jälkeen ajattelin turauttaa nokipannukahvit. Puhelintietojen valossa Tuukka oli aamutuimaan nostanut alamittaisen lunnontaimenen koskenniskalta. Ei hitto, kalastushimot tärähtivät tappiinsa välittömästi jälleen kerran. Ensin oli kuitenkin siirryttävä maalikylille ja kirkon tuntumaan lounaalle. Paikan nimi oli Lieksan Leipomo ja ruoka kenties parasta koskaan. Jo tunnuslause "Voilla leivottu" kertoi kaiken olennaisen. Kanakeiton kerma ei ollut kevyttä, ei liioin mikään muukaan. Karjalanpiirakat sulivat jo ennen suuhun menoaan ja jälkiruoaksi tarjoiltu marjapiirakka oli niin hyvää että myytäessä piti esittää paperit. Toi ei sopinu tähän muuten yhtään, tuli vaan mieleen Jukoleiri -08 kun Tinski sano viimisen reenin jälkeen "nyt miä meen ja ostan niin ison karkkipussin että kysytää paperit".
No, siitä vielä vesrinkelit ja waskileivät kotiin vietäviksi ja suunnaksi otettiin Neitikoski ja myöhemmin vielä Haapavitja. Tuukka sano että sieltä pitäis varmuudella nousta isoa jalokalaa. Reppu oli täytetty rinkeleiden ja leipien lisäksi suurella saalistoiveikkuudella. Aikamme viskottuamme luovutimme, ei antanu ei. Jonne meni töistä tulleen Hannun kanssa viskomaan suunnistusvetoja johonkin Ryssän rajalle. Myö tultiin häntä kolmantena jalkana Joensuuhun, maalikylän riemuista nauttimaan.
Semmonen reissu se.
Eilen tuli pyörittyä Eliittikisoissa työtehtävissä. Käytännössä olin vaan siellä vippialueella kattomassa kisoja ja sitte lopuksi ajelin sata metriä autolla kun kisasarjan kolme parasta piti viedä palkintojenjakoon. Ei se pahasti rasittanu, hyvin jaksoin sen matkan ajaa. Sen verran kuitenkin kisat painaa että tässä on vasta hiljattain nautittu aamupalaa.
Viiden päivän suruajan jälkeen aloitan huomenna huolellisesti suunnitellun korvaavien harjoitusten jakson, jonka tavoitteena on estää viimesyksyinen täydellinen fyysinen ja henkinen rappeutuminen. Harjoitusmuotoina toimivat suojuoksu ja -kävely, kuntosali, karttakävely taidon kehittämiseksi. Ja kai se on altaaseen taas mentävä prkl. Ja mikäli kivut alkaa lääkityksen myötä hellittää niin juoksua pyritään harjoittamaan.
tiistai 17. elokuuta 2010
Elämäni syksy
Niin se on kesä taas kääntynyt ehtoopuolelleen. Ja mikäs on kääntyessä kun lämpöä riittää, jopa niin ettei hikeä enää riitä. Eikä riitäkkään. Ja hikihän on taidetta, kuten vanha sippolalainen sanonta tapaa kertoa.
Kesä on omalta osaltani sujunut hieman erilaisissa merkeissä kuin monet edeltäjänsä, ohjelmassa on näe ollut kaikkea muuta paitsi suunnistuskilpailuita. Muutos on ollut raju. Ja kun elämässä tapahtuu muutoksia, se vaatii reagointia. Yhtä kaikki, pääasia että on hauskaa ja miksei olisi ollut. Parasta koskaan. Onneksi viime kausi loppui jo heinäkuussa niin ei tarvinnu tänä vuonna treenata miten siviilit elää.
Annetaanpa muutamien kuvien kertoa miten vanha suunnistajaihminen täyttää ammottavan aukon elämän suuressa piirakassa, joka on tietenkin kaikkien suositusten mukainen.
Nythän on niin että vierailin tänään reumalääkärillä. Tilanne on selvä
niiltä osin, selkärankareuma mikä selkärankareuma. Ja kyllähän se nyt itelleni oli selvää jo toukokuussa, mieliala painui siitä huolimatta alas.
Aloitan huomenna asiaan kuuluvan lääkityksen, mikä on hyvä asia. Kaukaa viisaana ja synnynnäisesti kilpailuriippuvaisena olin kuitenkin treenannut kipulääkkeillä itseni kohtalaiseen vireeseen ja ajatellut että sitten sulfasalatsiinin avulla isken nivelet uudessa lyönnissä komean spaluun SM-kisoissa. Viimeiset neljä viikkoa sisälsivät juoksua ja suunnistusta jo jonkun verran. Kilometreissä mitattuna 73km, 67km, 72km ja 94km. Akkojen määriä sano Haajan faija mut tähän tilanteeseen ihan hyvin, maha ei enempää kestä. Ja pyöräilyn lopetin 2 viikkoa sitte. Siitä tulikin mieleeni että pyöräilyä ei nykyisin mulle enää suositella, siinä se meni viiminenkin mielekäs liikuntamuoto saatana. Opinpahan olemaan taas.
Ostakaapa joku mun pyörä. Alumiinirunko, hiilikuituhaarukka, shimano 105-osat. Kunto hyvä. Voi tarjota sopivia summia haluammallaan foorumilla.
No, eihän asiat menneet kuten elokuvissa. Lääke eli sulfasalatsiini auttaa vasta noin 2-3 kuukauden päästä jos silloinkaan. Ja kyllähän mie sitä vähän epäilinkin ei siinä sikäli mitään. Pikkusen turhankin optimistisesti olin kuitenkin toivonut pääseväni kisailemaan vielä tänä syksynä, tavoitteena oli jatkaa nautintojen kesää elämän syksyllä. Ei auta, kun se on lauta. Ens kauella. Ohan tähän totuttu prkele.
- Ryhti menee kumaraan
- Lääke tuhoaa siittiöt
- Nikamat luutuu toisiinsa kiinni
- Silmät tulehtuu ja vaurioituu
- Sydäntauti tulee
- Munuaiset menee vaihtoon
Tulipa sekava teksti, miehen mukainen
"Juokseminen ei lopu ikinä, elämä loppuu"
torstai 15. heinäkuuta 2010
Leikkimielisen kilvoittelun traaginen päätös - mies joi Mustekala-Paulin lonkerot!
SPP
Joensuu
Joensuussa järjestetty kilpapyöräilytapahtuma sai lopulta dramaattisen käänteen, kun kovin odotuksin Iiksenportin tempoajoon suunnannut Simo-Pekka Fincke tiesi kuntonsa ja tempoi kuin tempoikin oman ennätyksensä ja samalla reilusti alle pahimman kilpakumppaninsa Tuukka Turkan ennätyksen alle. Fincken henkilökohtainen ennätys kirjataan nyt lukemin 17:21,7.
-Se tietää huikeaa 40km/h keskinopeutta. Keskivauhtia on parannettava enää 13 km/h, ja olen valmis suurten etappiajojen prologiosuudelle. Sen verran on sanottava, että Tuukka kärsi minuun verrattuna olosuhteista. Hän kellotti oman aikansa ylämäkeen ja vastatuuleen, Fincke kommentoi heti välittömästi tässä vaiheessa suorituksen tauottua.
Valmistautuminen meni nappiin
-Heti siinä Eliittikisojen jälkeen yhdeksän persiissä tiukkasin lyreksit reisilihaksistojen ympärille ja läksin kohti Iiksenporttia pääasiassa laakereilla leväten. Muutamien avausvetojen jälkeen päätin että tänään louhittaisiin niin että tyrät rytkyy, Fincke tiivisti valmistautumisensa avainasiat.
-Lähtölueelle rullatessani Äänekosken suuret miehet Kaivosaari&Vertainen olivatkin jo paikalla Casiot hyvin rasvattuina, fiilis oli sellainen ettei mikään voi mennä enää pieleen, ei mikään ei mikään.
-Huolella harkitun soittolistan pärähtäessä käyntiin tiukkasin poljinta toisen eteen sen minkä nyt vain suinkin tiukata voi. Se oli suoranaista junkomista sanan varsinaisessa merkityksessä.
- Kulhon liikenneympyrää lähestyessäni happo alkoi kömpiä lyrekseillä verhoiltujen reisilihaksistojen uumeniin kuin muikku Martomaan suuhun Kolin maisemahiihdossa vuonna 2005. Samalla kuin varmana ennusmerkkinä kuulokkeista pärähti tämä taistelu hävitään, tämä taistelu hävitään ja vielä kertaalleen TÄMÄ TAISTELU HÄVITÄÄN. En antanut asian häiritä täydellistä tempokeskittyneisyyttä vaan jatkoin poljinten jungontaa tuhkatihiällä tahdilla. Viimeisellä kilometrillä kaikki ne vuosien mittaan poljetut harjoitustunnit välähtivät mielessäni sekunnin aikana, hetken luulin jopa kuolevani. Sanotaanhan, että ennen kuolemaa koko elämä vilahtaa silmissä pienessä hetkessä, eikä elämässä ole muuta ollut kuin poljentaa. Viimeisillä sadoilla metreillä pystyin vain nauttimaan, sillä syvällä sisimmässäni tiesin ennätyksen tulevan. Siinä kohtaa lävitseni kulkivat miljoonat tunnekuohut, Fincke kertoi kyyneleitä pyyhkien.
Ilta sai dramaattisen käänteen
Kilpailun jälkimainingeissa silmin nähden liikuttuneessa tilassa ollut Fincke riehaantui aiheuttaen kärsimystä viattomalle luontokappaleelle.
-Ajon jälkeen minulla oli vietävä jano ja päätin juoda vain yhden tai kaksi ex-ennustaja Mustekala-Paulin lonkeroista. Ei yhtään enempää koska huomenna olisi työpäivä. Ensimmäiset kolme menivät kuitenkin suoraan ikeniin, ja päätin sitten tempaista loputkin ennen yökerhoon siirtymistä.
-Haluan esittää anteeksipyyntöni Paulille. Se oli tyhmästi tehty. Vetoan kuitenkin jymyhelteeseen, kestävyysurheilu näillä helteillä ei ole mitään helppoa hommaa. Janohan siinä tulee perketi vie.
Fincke ei lepää, seuraavat tavoitteet jo selvillä
-Elämässä pitää olla jatkuvasti tavoitteita ja haasteita, seuraavaksi suuntaankin Ilosaaren kolmipäiväisille kovin tavoittein. Toivottavasti Joensuussa saadaan nauttia edelleen kuumista päivistä, sillä viileillä keleillä olen auttamatta alakynnessä viheliäisen reumatismini kanssa, päätti Fincke tarinansa.
KATSO VIDEO!
Joensuu
Joensuussa järjestetty kilpapyöräilytapahtuma sai lopulta dramaattisen käänteen, kun kovin odotuksin Iiksenportin tempoajoon suunnannut Simo-Pekka Fincke tiesi kuntonsa ja tempoi kuin tempoikin oman ennätyksensä ja samalla reilusti alle pahimman kilpakumppaninsa Tuukka Turkan ennätyksen alle. Fincken henkilökohtainen ennätys kirjataan nyt lukemin 17:21,7.
-Se tietää huikeaa 40km/h keskinopeutta. Keskivauhtia on parannettava enää 13 km/h, ja olen valmis suurten etappiajojen prologiosuudelle. Sen verran on sanottava, että Tuukka kärsi minuun verrattuna olosuhteista. Hän kellotti oman aikansa ylämäkeen ja vastatuuleen, Fincke kommentoi heti välittömästi tässä vaiheessa suorituksen tauottua.
Valmistautuminen meni nappiin
-Heti siinä Eliittikisojen jälkeen yhdeksän persiissä tiukkasin lyreksit reisilihaksistojen ympärille ja läksin kohti Iiksenporttia pääasiassa laakereilla leväten. Muutamien avausvetojen jälkeen päätin että tänään louhittaisiin niin että tyrät rytkyy, Fincke tiivisti valmistautumisensa avainasiat.
-Lähtölueelle rullatessani Äänekosken suuret miehet Kaivosaari&Vertainen olivatkin jo paikalla Casiot hyvin rasvattuina, fiilis oli sellainen ettei mikään voi mennä enää pieleen, ei mikään ei mikään.
-Huolella harkitun soittolistan pärähtäessä käyntiin tiukkasin poljinta toisen eteen sen minkä nyt vain suinkin tiukata voi. Se oli suoranaista junkomista sanan varsinaisessa merkityksessä.
- Kulhon liikenneympyrää lähestyessäni happo alkoi kömpiä lyrekseillä verhoiltujen reisilihaksistojen uumeniin kuin muikku Martomaan suuhun Kolin maisemahiihdossa vuonna 2005. Samalla kuin varmana ennusmerkkinä kuulokkeista pärähti tämä taistelu hävitään, tämä taistelu hävitään ja vielä kertaalleen TÄMÄ TAISTELU HÄVITÄÄN. En antanut asian häiritä täydellistä tempokeskittyneisyyttä vaan jatkoin poljinten jungontaa tuhkatihiällä tahdilla. Viimeisellä kilometrillä kaikki ne vuosien mittaan poljetut harjoitustunnit välähtivät mielessäni sekunnin aikana, hetken luulin jopa kuolevani. Sanotaanhan, että ennen kuolemaa koko elämä vilahtaa silmissä pienessä hetkessä, eikä elämässä ole muuta ollut kuin poljentaa. Viimeisillä sadoilla metreillä pystyin vain nauttimaan, sillä syvällä sisimmässäni tiesin ennätyksen tulevan. Siinä kohtaa lävitseni kulkivat miljoonat tunnekuohut, Fincke kertoi kyyneleitä pyyhkien.
Ilta sai dramaattisen käänteen
Kilpailun jälkimainingeissa silmin nähden liikuttuneessa tilassa ollut Fincke riehaantui aiheuttaen kärsimystä viattomalle luontokappaleelle.
-Ajon jälkeen minulla oli vietävä jano ja päätin juoda vain yhden tai kaksi ex-ennustaja Mustekala-Paulin lonkeroista. Ei yhtään enempää koska huomenna olisi työpäivä. Ensimmäiset kolme menivät kuitenkin suoraan ikeniin, ja päätin sitten tempaista loputkin ennen yökerhoon siirtymistä.
-Haluan esittää anteeksipyyntöni Paulille. Se oli tyhmästi tehty. Vetoan kuitenkin jymyhelteeseen, kestävyysurheilu näillä helteillä ei ole mitään helppoa hommaa. Janohan siinä tulee perketi vie.
Fincke ei lepää, seuraavat tavoitteet jo selvillä
-Elämässä pitää olla jatkuvasti tavoitteita ja haasteita, seuraavaksi suuntaankin Ilosaaren kolmipäiväisille kovin tavoittein. Toivottavasti Joensuussa saadaan nauttia edelleen kuumista päivistä, sillä viileillä keleillä olen auttamatta alakynnessä viheliäisen reumatismini kanssa, päätti Fincke tarinansa.
KATSO VIDEO!
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Mustekala Paul ennustaa: Fincke tempoo ennätyksen
SPP
Joensuu
Eläkkeelle vetäytyvä mustekala Paul nosti lonkerollaan keskiviikkoiltana Joensuulaisen JetSetbarin tiloissa järjestetyssä tilaisuudessa Simo-Pekka Fincken punaisen pallukan Tuukka Turkan ruskean pallukaan sijaan.
Mustekala-Paul ennusti lonkeroillaan torstaina järjestettävän Iiksenportin haastetempon voittajaksi joensuulaista Simo-Pekka Finckeä. Fincken tavoitteena on alittaa valmennettavansa Tuukka Turkan kivenkova ennäysaika 17:28:75.
-Minulle on täysin selvää, että tavoite on kova. Muttei yhtä kova kuin kuntoni, puhisi Fincke.
-Ketjut on öljytty, kumit pumpattu ja säärikarvat ajeltu. Olen valmis kohtaamaan haasteen kuin mies ikään, siksi hyvin viimeviikkoinen mäkileiriviikko Ukkohallassa sujui, jatkoi Fincke tähdentelyään.
-Lisäksi ajanottajiksi on palkattu luotettavat Seiko-miehet A-P Kaivosaari sekä Äänekoskelta saakka Joensuuhun matkustava Jukka Vertainen. Uskon tämän parantavan mahdollisuuksiani entisestään, ilmoitti Fincke samalla kun JetSetbarin vaaka pysähtyi lukemiin 64,2kg.
Halukkaat voivat seurata ennätyskokeen etenemistä GSP-seurannan välityksellä.
Fincken sijaan tilaisuuden päähuomion varasti jalkapallon MM-kisojen aikaan superjulkkikseksi noussut Mustekala-Paul, joka ykskantaan ilmoitti siirtyvänsä eläkepäivillään Seiskan julkkisblogistiksi Timo T.A Mikkosen, BB-Antin ja -Hennan, BB-Saulin, Johanna Tukiaisen sekä Martinan ja Eskon seuraksi.
Tilaisuuden aikana lonkeroillaan lonkeroita ja drinkkejä nenän ja leuan välisestä aukosta sisuksiinsa kumonneen Mustekala-Paulin nähtiin lähentelevän salaperäistä vaaleaverikköä. Silminnähden humaltunut Paul talutettiinkin kotiinsa jo alkuillasta, Joensuusta jupistaan.
Joensuu
Eläkkeelle vetäytyvä mustekala Paul nosti lonkerollaan keskiviikkoiltana Joensuulaisen JetSetbarin tiloissa järjestetyssä tilaisuudessa Simo-Pekka Fincken punaisen pallukan Tuukka Turkan ruskean pallukaan sijaan.
Mustekala-Paul ennusti lonkeroillaan torstaina järjestettävän Iiksenportin haastetempon voittajaksi joensuulaista Simo-Pekka Finckeä. Fincken tavoitteena on alittaa valmennettavansa Tuukka Turkan kivenkova ennäysaika 17:28:75.
-Minulle on täysin selvää, että tavoite on kova. Muttei yhtä kova kuin kuntoni, puhisi Fincke.
-Ketjut on öljytty, kumit pumpattu ja säärikarvat ajeltu. Olen valmis kohtaamaan haasteen kuin mies ikään, siksi hyvin viimeviikkoinen mäkileiriviikko Ukkohallassa sujui, jatkoi Fincke tähdentelyään.
-Lisäksi ajanottajiksi on palkattu luotettavat Seiko-miehet A-P Kaivosaari sekä Äänekoskelta saakka Joensuuhun matkustava Jukka Vertainen. Uskon tämän parantavan mahdollisuuksiani entisestään, ilmoitti Fincke samalla kun JetSetbarin vaaka pysähtyi lukemiin 64,2kg.
Halukkaat voivat seurata ennätyskokeen etenemistä GSP-seurannan välityksellä.
Fincken sijaan tilaisuuden päähuomion varasti jalkapallon MM-kisojen aikaan superjulkkikseksi noussut Mustekala-Paul, joka ykskantaan ilmoitti siirtyvänsä eläkepäivillään Seiskan julkkisblogistiksi Timo T.A Mikkosen, BB-Antin ja -Hennan, BB-Saulin, Johanna Tukiaisen sekä Martinan ja Eskon seuraksi.
Tilaisuuden aikana lonkeroillaan lonkeroita ja drinkkejä nenän ja leuan välisestä aukosta sisuksiinsa kumonneen Mustekala-Paulin nähtiin lähentelevän salaperäistä vaaleaverikköä. Silminnähden humaltunut Paul talutettiinkin kotiinsa jo alkuillasta, Joensuusta jupistaan.
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Touttal shit
Siinä määritelmä joka kuvaa parhaiten suoritustani Jukolan viestissä. Se oli sitä touttailenta sittiä.
Tosiaan, on ollut yö. Hieman alle kolme viikkoa sitten valmennuksen suurmoguli, kontra-amiraali ja sadanpäämies A Harju otti puhelun meikäläisen suuntaan vain ilmoittaakseen että Jukolan Viestissä Kalevan Rastilla olisi asettaa jalkeille kansainväliset mitat täyttäviä joukkueita peräti kaksin kappalein. Ja mitä luultavimmin minulla olisi käyttöä nimenomaan tuossa kakkosjoukkueessa.
Hölmö kun olen, en älynnyt tarjouksesta kieltäytyä. Haasteita tässä kaivattaisiinkin totta vieköön! En ollut juossut Tiomilan jälkeen kuin kaksi kertaa joten kunto oli arvoitus. Tai ei se mikään arvoitus ollut, kunto oli touttal shit. Samaan hengenvetoon on todettava että laakereilla oli tullut kuitenkin levättyä.
Kolmen viikon aikana suoritin seuravat toimenpiteet:
-söin tulehduskipulääkkeitä kuin aku piimää, eli mahahaavan partaalle saakka. Viimeisellä viikolla oli turvauduttava närästyslääkkeisiin.
-tein peräti yhdeksän kappaletta suunnistusharjoitteita
-aikuistuin
-otin painon alas, perjantaina jukoon lähtiessä 63.9kg
-istutin kymmeniätuhansia taimia
-olin hyvillä mielin
-totesin että kakkosjoukkuekin voi olla todellisuudessa menestyvää potentiaalia
Viimeisellä viikolla tunnelmat olivat hyvät. Olin ihan satasella varma että tällä joukkuehengellä menestytään.
Täytyy sanoa että Venlojen Juoksua seuratessa kylmät väreet olivat läsnäolevaa sorttia. Miten se sisko pystyy juoksemaan noin hyvin? Ihan kuin kattelis jonkun Thierryn viivaa. Ja koko joukkue, kai siellä oli tehty kolme minuuttia virheitä. Puhutaan kovasta, jopa maagisesta suorituksesta.
Siitä oli hyvä lähteä kämpille valmistautumaan omaan juoksuun. Tunnelma oli rento ja niin poispäin. Viestin käynnistyttyä kolme ekaa ukkoa hoitivatkin leiviskänsä hyvin ja itselläni jalat tuntuivat verrytellessä kevyilä. Pelin henki oli myöskin selvillä, taito se on mikä ratkaisee.
Anders Von Nordensköld teki kolmennella osuudella hienon suorituksen saapuen vaihtoon heti siinä isojen pyssyjen jälkeen sopivalla tarkkailuetäisyydellä letkan viimeisenä. Läksin louhimaan sillä asenteella että oli kunto mikä oli, mie en pummaa. Hyvinhän se menikin aina 4.2 kilometrin kohille. Siinä sain Simpan ja Laurin selän näkyviin ja fiilis oli tapissaan.olin naulannu rastit siskon esimerkin mukaan nausteeseen. Sijoitus kai neljäs näillämain.
Mitä tapahtuu seuraavaksi? Kahen minuutin koukku ja sen jälkeen varmaan yksikään lippu ei ilmottaudu enää suoraan. Monestikaan en tiedä yhtään missä olen. Eksyn ja kiroilen täydellä voluumilla. Yli puolenvälin suoritettu kontrolloitu ja taidokas suunnistus on tipotiessään. Hävettää tulla pois maastosta. No, maalissa kuulen että Nurmosen juoksu on hylätty. Ei se aina mene ei. SiitosPetelle kommentit että kokemus ei opeta, sen kokemus on opettanu.
Oon tässä yrittänyt selvitellä itelleni miten niin hienosti alkanut suoritus voi hajota totaalisesti. Niinku toutaalishitisti. Oliko syynä:
-kilpailurutiinin puute (kolme kisaa tällä kaudella ja alla seittemän viikon tauko)
-väsymys. en jaksanut enää tehdä niin tarkkaa työtä rankan pitkän välin jälkeen
-simpan kiinni saaminen. eli hyvänolon tunne hiipi puseroon jonka seurauksena otteen herpaantuminen
Syytä ma ei tieta viela, mun tautu ensin analysoita. Sitä ennen painun maate ja vähän hitaasti painunkin. Samoilla silmillä on näet menty 34 tuntia.
Ja huomenna alan olee pikkusen Loveen Langennut, ehkä jo aamupäivästä.
Tosiaan, on ollut yö. Hieman alle kolme viikkoa sitten valmennuksen suurmoguli, kontra-amiraali ja sadanpäämies A Harju otti puhelun meikäläisen suuntaan vain ilmoittaakseen että Jukolan Viestissä Kalevan Rastilla olisi asettaa jalkeille kansainväliset mitat täyttäviä joukkueita peräti kaksin kappalein. Ja mitä luultavimmin minulla olisi käyttöä nimenomaan tuossa kakkosjoukkueessa.
Hölmö kun olen, en älynnyt tarjouksesta kieltäytyä. Haasteita tässä kaivattaisiinkin totta vieköön! En ollut juossut Tiomilan jälkeen kuin kaksi kertaa joten kunto oli arvoitus. Tai ei se mikään arvoitus ollut, kunto oli touttal shit. Samaan hengenvetoon on todettava että laakereilla oli tullut kuitenkin levättyä.
Kolmen viikon aikana suoritin seuravat toimenpiteet:
-söin tulehduskipulääkkeitä kuin aku piimää, eli mahahaavan partaalle saakka. Viimeisellä viikolla oli turvauduttava närästyslääkkeisiin.
-tein peräti yhdeksän kappaletta suunnistusharjoitteita
-aikuistuin
-otin painon alas, perjantaina jukoon lähtiessä 63.9kg
-istutin kymmeniätuhansia taimia
-olin hyvillä mielin
-totesin että kakkosjoukkuekin voi olla todellisuudessa menestyvää potentiaalia
Viimeisellä viikolla tunnelmat olivat hyvät. Olin ihan satasella varma että tällä joukkuehengellä menestytään.
Täytyy sanoa että Venlojen Juoksua seuratessa kylmät väreet olivat läsnäolevaa sorttia. Miten se sisko pystyy juoksemaan noin hyvin? Ihan kuin kattelis jonkun Thierryn viivaa. Ja koko joukkue, kai siellä oli tehty kolme minuuttia virheitä. Puhutaan kovasta, jopa maagisesta suorituksesta.
Siitä oli hyvä lähteä kämpille valmistautumaan omaan juoksuun. Tunnelma oli rento ja niin poispäin. Viestin käynnistyttyä kolme ekaa ukkoa hoitivatkin leiviskänsä hyvin ja itselläni jalat tuntuivat verrytellessä kevyilä. Pelin henki oli myöskin selvillä, taito se on mikä ratkaisee.
Anders Von Nordensköld teki kolmennella osuudella hienon suorituksen saapuen vaihtoon heti siinä isojen pyssyjen jälkeen sopivalla tarkkailuetäisyydellä letkan viimeisenä. Läksin louhimaan sillä asenteella että oli kunto mikä oli, mie en pummaa. Hyvinhän se menikin aina 4.2 kilometrin kohille. Siinä sain Simpan ja Laurin selän näkyviin ja fiilis oli tapissaan.olin naulannu rastit siskon esimerkin mukaan nausteeseen. Sijoitus kai neljäs näillämain.
Mitä tapahtuu seuraavaksi? Kahen minuutin koukku ja sen jälkeen varmaan yksikään lippu ei ilmottaudu enää suoraan. Monestikaan en tiedä yhtään missä olen. Eksyn ja kiroilen täydellä voluumilla. Yli puolenvälin suoritettu kontrolloitu ja taidokas suunnistus on tipotiessään. Hävettää tulla pois maastosta. No, maalissa kuulen että Nurmosen juoksu on hylätty. Ei se aina mene ei. SiitosPetelle kommentit että kokemus ei opeta, sen kokemus on opettanu.
Oon tässä yrittänyt selvitellä itelleni miten niin hienosti alkanut suoritus voi hajota totaalisesti. Niinku toutaalishitisti. Oliko syynä:
-kilpailurutiinin puute (kolme kisaa tällä kaudella ja alla seittemän viikon tauko)
-väsymys. en jaksanut enää tehdä niin tarkkaa työtä rankan pitkän välin jälkeen
-simpan kiinni saaminen. eli hyvänolon tunne hiipi puseroon jonka seurauksena otteen herpaantuminen
Syytä ma ei tieta viela, mun tautu ensin analysoita. Sitä ennen painun maate ja vähän hitaasti painunkin. Samoilla silmillä on näet menty 34 tuntia.
Ja huomenna alan olee pikkusen Loveen Langennut, ehkä jo aamupäivästä.
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
