Paljo menee Esi-Juko?

Mikäli vanhat harmaat aivosoluni muistavat oikein niin Logelta kysyttiin joskus ylä-asteella että paljo menee Jukolen Viesti. No, mulla meni Esijuko aikaan 51:32 ja oltiin vanhusten joukkueella Miika Hernelahti, Simo Martomaa ja meikäläinen sitten ankkurismiehenä kolmatta paras koko kisassa. Sen verran yritettiin että päästiin parhaaksi Kalevan Rastin joukkueeksi.

Pääsin maastoon toisena noin puolisentoista minuuttia Lakasen jälkeen. Kymenlaakson vävypoikana maastotyyppi oli tuttua ja turvallista, joskin paikallisiin olosuhteisiin nähden yllättävän raskasta ja mäkistä. Itse en kuitenkaan hyötynyt kotikenttäedusta yhtä paljon kuin Simo Martomaa, joka tietojeni mukaan oli käynyt kyseisessä maastossa vuonna 1987 kuntorasteilla ja heti perään 1991 Weckmanin Velin ja Jannen kanssa vaeltamassa.

Hyvän suunnistussuorituksen kasaan kursimiseksi mielessä pyörä hieman liikaa muita asioita, kuten menestys, tikki, satsaus ja motivaatio. Näin ollen en keskittynyt riittävästi tekemään vain puhdasta suunnistussuoritusta, kuten vaikkapa SM-kisoissa viime viikonloppuna. Virheet:

• kolmoselle 20s
• kasille 40s
• kahelletoista 50s
• viielletoista 20s

Bäckmani tuli takaa kiinni ja voitti lopputaistelun. Siitäkin tuli taas oppia, olin nimittäin ihan liian passiivinen. Kova äijä ei muista välitä vaan vetää vakuuttavasti niin että toinen lopulta alistuu ja musertuu. Siihen ei meikämannesta ollut vaan annoin Johanin vetää ja odotin virhettä jota ei sitten koskaan tullu.

Osuustulokset tähän kohtaan näinnikkäästi:

1		Jonne Lakanen	50:09		Vaajakosken Terä
2		Johan Bäckman	50:20	+11	OK Orient
3		Samu Lehtola	51:09	+59	Kangasala SK
4		Hannu Airila	51:22	+1:12	Kalevan Rasti
5		Simo-Pekka Fincke	51:32	+1:23	Kalevan Rasti 2

No, taustat huomioon ottaen päätin tuossa Joensuuhun ajellessani olla tyytyväinen kaikkeen. Tällä viikolla on tuntunu että reumalääkitys alkaa tehoamaan enkä oo syöny yhen yhtä buranaa. Yleensä on menny 3-4 päivässä. Nyt alkaa siis olla semmonen tilanne mitä oon oottanu yli kaks vuotta. Silloin ei pienet rastipummit paina.

Pittää olla niin kova vyssiikka ettei urillakkaa tulla

Kävin viikonloppuna kilpailemassa SM-tason suunnistuskisoissa. Hommahan meni suunnistuksellisesti niinku elokuvissa, lauantaina rykäistyssä keskimatkan karsinnassa en pummannu yhtää ja minuutin perään lähteneet Thierry Gorgergoo sekä Valentin Novikov tulivat tokavikaa lähestyessäni sivusta kylkeen. Maaliin tullessani olin tyytyväinen, minuutti staroilta takkiin, ei se nyt ihan pielessä ole.

Melko nopeasti kävi selväksi ettei finaaliin ole sittenkään asiaa. Ohuen näköistä kaveria runttasi maaliin toinen toistaan kovemmilla loppuajoilla.

Repsut löytyypi täältä, H21K7

Aikalailla nausteeseen napsuttelin menemään. Tarkempien analyysien jälkeen päättelin että vauhti oli sittenkin hyvin huonoa. Esimerkiksi rastivälillä 1-2 jäin 24 sekuntia. Vitoselle mennessä eroa kertyi 29 sekuntia ja kasille 44 sekuntia. Eikä virhettä nimeksikään. Ehkä siinä ojanotkossa kärsin pikkusen urien puutoksesta, näytti Kettunenkin jääneen vitoselle 28 ja kasille 36 sekuntia. No mutta niinku otsikossa jo mainitsin, mitäs läksit kikkeliskokkelis.

Lopulta olin 14. ja viimeisen finaalipaikan napaneelta syyskomeetta Matsu Töyrylältä takkiin 50 sekuntia. Ei muuta kuin häntä koipien väliin ja lepäämään.

Viimehetken muutosten myötä itselleni napsahti viestissä ankrnaattoriosuus. Hieman epävarmoin fiiliksin seurailin viestin kulkua, oliko eilinen syytä laittaa urien piikkiin vai olinko oikeasti niin huonossa iskussa? Oliko kaikki tehty oikein? Riittikö sekään?

Heti avausosuuden ensimmäisten väliaikojen perusteella tein tarkan analyysin, minkä lopputulemana päättelin hajontojen olevan suhTEELLISEN isot. Pukema kiersi ansiokkaasti ulkorataa saapuen vaihtoon 4'05 Metsälän pojan jälkeen. Toisella osuudella väliaikatiedot tiesivät kertoa Miikan huikeasta noususta. Analyysit olivat siis oikeita. Vaihtoon Miika saapui tykkijuoksun tehneenä peräti neljäntenä lähettäen matkaan HeiHeiHeinosen. Heinonen juoksi puhtaasti ja antoi kartan allekirjoittaneelle kaikkensa antaneena viidentenä. Edelläni maastoon olivat lähteneet kaikki maailmanmestarit mitä maailmasta löytyy, nuo hurjat möröt joille kukaan ei voi koskaan mitään. Ja Laakkonen siihen selkään sitten, olisko maailmanmestaruus Leksallakin, todnäk on. Perään hyökkäsivät Boström, Tz vetkov, Muukkenstein ja Novikov.

Heti alussa oli pakko vilkaista oman ratani pituus, 10.5 km siellä luki eli pitkää latua tarjolla. Se unohtui kuitenkin sen siliän tien. Kolmoselle mennessä sain puolisen minuuttia eteen lähteneen Laktaatti-Laakkosen selän näkyviin. Koska kunto ei anna tehdä kovia nykyjä imin selän kiinni noin parin kilometrin matkalla. Koko ajan korpes kun vauhti tuntu hiljaselta muttei kovempaakan pääse, maasto oli suht yksinkertaista joten suunnistustehtävät eivät esteenä olleet. Varsinkin kun Leksa suunnisti niin hyvin. Jossain vaiheessa Tsvetkov tuli takaa ja jätti oikeestaan saman tien, ei myö Leon kanssa pystytty yhtään sen perässä.

Pitkällä välillä menin vetämään ja noin 15 sekunnin kuluttua eksyin, Leo ei lähteny perään vaan jatkoi omaa hyvää suunnistustaan. Ennen tien ylitystä sain selän taas näkyviin ja juoksin Leksan kiinni, siinä oli sitten yllättäen Mårekin mukana. Oli pienoinen pettymys kun kuulin taistelevani kuudennesta tilasta, Muukkosta en nimittäin ollut matkan aikana nähnyt.

Loppulenkillä muutin aikaisemmin laadittua taktiikkaa ja siirryin vetämään kolmatta viimiselle mentäessä. Måre ja Leksa eksähtivät pikkusen liikaa oikealle ja sain mielestäni hieman eroa, en tiedä tarrrkalleen kun en taakseni katsellut. Siitä sitten suoraan vaan kohti tokavikaa mahanalus jalkoja täynnä tavoitteena nousta jyrkänteiden välistä ylös. Rinteessä katsoin että Laakkonen on lyöty eikä Mårea näy mailla eikä halmeilla. Ylös päästessäni Måre rullailikin jo täydellä vauhdilla polkua pitkin, mistä hitosta se tuonne ehti. Oli kettu kiertäny enemmän oikealta jolloin nousu oli loivempi. No, siinä järjestyksessä tultiin maaliin ja kyllä tuntu pahalta kun en oo pystyny tekemään kovia vetoja ollenkaan.

GPS-seurannasta huomasin että olin todellisuudessa noussut keskeltä jyrjännettä ylös. Hyvä siitä oli mennä, ei siinä mittään. Mut hitaampi kuin jykän kiertämällä.

Näin se homma etenee

Hiton hienoo oli kyllä taas kisailla. Seuraavana Esijuko, Ruskarastit, Manna, Haulikko ja Småkkeri. Siittä niin.

Ei minnee

Amareissa ei kulkenu juoksu eikä sujunu suunnistus. Simolta tulikin 53 sekuntia takkiin, ja aivan oikeutetusti.

Seuraavana vuorossa ovat SM-keskimatka ja viesti. Lähden karsinnassa ensimmäisenä, koska edelliset rankipojot ovat napsahtaneet vuoden 2009 Finin neljännestä osakilpailusta. Silloin tulokset olivat seuraavat:

1 Topi Anjala 1:34:48
2 Petteri Muukkonen 1:35:26 +38
3 Mats Haldin 1:36:56 +2:08
4 Olle Kärner 1:37:17 +2:29
5 Jarkko Huovila 1:37:26 +2:38
6 Jonne Lehto 1:38:54 +4:06
7 Simo-Pekka Fincke 1:40:44 +5:56
8 Vesa Taanila 1:41:06 +6:18
9 Tuomo Mäkelä 1:41:14 +6:26
Hannu Airila 1:41:14 +6:26
11 Olli-Markus Taivainen 1:41:41 +6:53

Oletetaan nyt ettei tässä 14 kuukauden aikana ole tapahtunut muutoksia ja lähdetään tavoittelemaan paikkaa kymppisakkiin. Vaikka ohan tossa viikonloppuna kyllä vastassa korgergoo, novikov ja muut starat. Realistisesti ajatellen a-finaaliin pääsy on aika kovan työn takana, uskoisin silti että mulla sinne mahdollisuudet on. Ainaskii aattelin vetää niin että tyrät rytkyy ja oksennukset lentää. Enkä pummaa uhtaa en uhtaa.

Treeneissä en ole pystyny tekemään ollenkaan semmosia kovia vetoja . Vaivat vaivaa edelleen mut tommosta vk-harjoittelua pystyy kohtalaisen mukavasti tekemään. Ja nyt kun vetelen noita happosalpaajia niin kipuläkitykset on helppo napata koneeseen. Ei tuu mahahaavaa kirveelläkään. Suosittelen forrestg:lle myös!

Kuhan nyt viivalle pääsen, se on jo hienoa se.

Ei mutta kyllä miun pittää nyt lähteä. Pittää olla tunnin päästä järjestämässä lapsille suunnistuskoulua eli Ketunlenkkiä.

Kaikki on valmista, kisakausi voi tulla

Kuntoutumiskausi kuntorasteineen on ohi. On aika tarttua kissaa sarvista ja nostaa härkä pöydälle. Olen valmiudessa, kisat saavat tulla.

Vielä tähän lyhyt mehustelu viime viikkojen kuntorastituloksista.

31.8 Jaamankangas

2.9 Utranharju

7.9 Käsämä

Tänään iltapäivällä on edessä Amareitten keskimatka. Ennakkospekulaatioissa Noljakan saunanlauteilla voittajan himoittua viittaa on aseteltu Nurmosen kapeille harteille. Toisesta sijasta tappelevat vanhat mutta jäykät sotaratsut Martomaa ja Fincke sekä Asikainen. Nostaisin esille myös seuraavat nimet:

16:16 Kaivosaari Ari-Pekka

Säästeliäästi kesän mittaan harjoitellut A-P ei ole kuitenkaan laiminlyönyt tehoharjoitteita. Hapenotto on kunnossa ja mies täynnä intoa. Spaluun veikkaus: sadan joukkoon

16:28 Lonka Veli-Matti

Vellu tunnetaan armottomana rutistajana. Mies ei pelkää kipua vaan on parhaimmillaan silloin kun lähdetään oikeasti lyömään. Spaluun veikkaus: topkymppiin

16:30 Pantsar Taneli

Mikäli Tankha löytää jalkaansa maastoon sopivat piikkarit niin jälki on erittäin rumaa. Sole poka mikhään, kulkua löytyy. Eilinen pirttipäivä on herkistänyt jalat yhä vain kovempaan iskuun. Spaluun veikkaus: kammottelee kolmen sakkiin

16:32 Kiiskinen Pasi

Takuuvarmaa työtä päivästä toiseen tekevä Passo Kiiskinen on se mies, joka haastaa suurimmat ennakkosuosikit. Tietojeni mukaan Pasi ei ole epäonnistunut ikinä. Spaluun veikkaus: haastajien ykkönen

Tuloksia voi etsiä Joen Suunnan internetsivustoilta

Kunto alamäessä

Urheilussa tuloslista kertoo aina totuuden. Ja lopetettuani harjoittelun viime viikon tiistaina voin kertoa kunnon lähteneen hyvin voimakkaaseen alamäkeen. Vai mitä sanotte:

AM-kisat 14.8.2010 tulokset
Kuntorastit 26.8.2010 tulokset

Tuntuu että lääkkeet ovat auttaneet jo vähän. Reilun viikon niitä syötyäni pystyin eilen juoksemaan vartin kovaa suhtkoht kivuitta. Ehkä johtuu vaan levosta tai jostain tähtien oikeasta asennosta mutta näin se kuitenkin oli. Tänään tilanne oli taas vähän huonompi mutta menihän tuo selkävaivaisten uistelureissu ihan mukavasti.

Ja loppuun vielä viikon tunnuslause: Elämän harmautta kukaan ei puolestani väritä

Neiti Koski ei antanut

Hoidettuani oman osani Poliisien suunnistuskisojen järjestelytehtävistä kokosin kimpsut ja kampsut ja suuntasin ystäväni, valmennettavani ja erätoverini Tuukan autossa kohti Ruunaan kalaisia koskia. Mukana oli myös ex-seurakaverini ja nykyinen kaverini Jonne "JoLe" Lehto. Hänelle povaan menestystä syksyn SM-suunnistuksissa, siksi ohut oli kaverin kaula. Lisäksi jo valmiina mestoilla oli Lieksaan vastikään muuttanut Hannu Airila. Tällä kertaa luontoon mennessämme mukana oli myös viehättäviä naisihmisiä.



Siikakosken partaalle päästyämme ja luvat kännykällä tilattuamme suuntasimme jo kosken partaalle vavat ojossa kuin...kuin...no mitkä nyt vavat ojossa kulkee. Kaivoin pakista vuonna 1995 Riihimäen Erämessuilta ostamani Elo-vaapun, jonka voimakasuintisena arvelin antavan rasvaevällistä hyvinkin voimakkaasti. No, hetikohta ul-vapani taipuikin jo orastavalle kaarelle noin kymmensenttisen ahvenen voimakkaassa otteessa. Ja eipä aikaakaan kun vapa vääntyi miltei kaksinkerroin. Adrenaliinit pamahtivat maksimaatioon välittömästi, siinä ja nyt! Siellä se iso taimen nyt tekee tuttavuutta hyvinkin läheisesti kolmihaarakoukun kanssa ja pojat on kohta NIIN kateellisia vihreydestä ja toisin päin. Iso tumma selkä vaan vilahti kun vonkale lähti vetämään siimaa kelalta jarrun huutaessa kuin Rohaskan keuhkot MM-vistissä. Hyvin pitkällisten taisteluiden jälkeen sain kalan haavietäisyydelle, ja prkl haukihan se oli. Katkas vielä siiman ja vei vaapun mennessään. Tätä pettymystä oli nieltävä nuotion ääressä Brandykuksallisen kera.




Loppuilta menikin siinä sitten eikä kukaan saanut mitään.





Lyhyiden ja kylmien laavu-unien jälkeen ajattelin turauttaa nokipannukahvit. Puhelintietojen valossa Tuukka oli aamutuimaan nostanut alamittaisen lunnontaimenen koskenniskalta. Ei hitto, kalastushimot tärähtivät tappiinsa välittömästi jälleen kerran. Ensin oli kuitenkin siirryttävä maalikylille ja kirkon tuntumaan lounaalle. Paikan nimi oli Lieksan Leipomo ja ruoka kenties parasta koskaan. Jo tunnuslause "Voilla leivottu" kertoi kaiken olennaisen. Kanakeiton kerma ei ollut kevyttä, ei liioin mikään muukaan. Karjalanpiirakat sulivat jo ennen suuhun menoaan ja jälkiruoaksi tarjoiltu marjapiirakka oli niin hyvää että myytäessä piti esittää paperit. Toi ei sopinu tähän muuten yhtään, tuli vaan mieleen Jukoleiri -08 kun Tinski sano viimisen reenin jälkeen "nyt miä meen ja ostan niin ison karkkipussin että kysytää paperit".



No, siitä vielä vesrinkelit ja waskileivät kotiin vietäviksi ja suunnaksi otettiin Neitikoski ja myöhemmin vielä Haapavitja. Tuukka sano että sieltä pitäis varmuudella nousta isoa jalokalaa. Reppu oli täytetty rinkeleiden ja leipien lisäksi suurella saalistoiveikkuudella. Aikamme viskottuamme luovutimme, ei antanu ei. Jonne meni töistä tulleen Hannun kanssa viskomaan suunnistusvetoja johonkin Ryssän rajalle. Myö tultiin häntä kolmantena jalkana Joensuuhun, maalikylän riemuista nauttimaan.

Semmonen reissu se.






Eilen tuli pyörittyä Eliittikisoissa työtehtävissä. Käytännössä olin vaan siellä vippialueella kattomassa kisoja ja sitte lopuksi ajelin sata metriä autolla kun kisasarjan kolme parasta piti viedä palkintojenjakoon. Ei se pahasti rasittanu, hyvin jaksoin sen matkan ajaa. Sen verran kuitenkin kisat painaa että tässä on vasta hiljattain nautittu aamupalaa.

Viiden päivän suruajan jälkeen aloitan huomenna huolellisesti suunnitellun korvaavien harjoitusten jakson, jonka tavoitteena on estää viimesyksyinen täydellinen fyysinen ja henkinen rappeutuminen. Harjoitusmuotoina toimivat suojuoksu ja -kävely, kuntosali, karttakävely taidon kehittämiseksi. Ja kai se on altaaseen taas mentävä prkl. Ja mikäli kivut alkaa lääkityksen myötä hellittää niin juoksua pyritään harjoittamaan.

Elämäni syksy

Niin se on kesä taas kääntynyt ehtoopuolelleen. Ja mikäs on kääntyessä kun lämpöä riittää, jopa niin ettei hikeä enää riitä. Eikä riitäkkään. Ja hikihän on taidetta, kuten vanha sippolalainen sanonta tapaa kertoa.

Kesä on omalta osaltani sujunut hieman erilaisissa merkeissä kuin monet edeltäjänsä, ohjelmassa on näe ollut kaikkea muuta paitsi suunnistuskilpailuita. Muutos on ollut raju. Ja kun elämässä tapahtuu muutoksia, se vaatii reagointia. Yhtä kaikki, pääasia että on hauskaa ja miksei olisi ollut. Parasta koskaan. Onneksi viime kausi loppui jo heinäkuussa niin ei tarvinnu tänä vuonna treenata miten siviilit elää.

Annetaanpa muutamien kuvien kertoa miten vanha suunnistajaihminen täyttää ammottavan aukon elämän suuressa piirakassa, joka on tietenkin kaikkien suositusten mukainen.

Nythän on niin että vierailin tänään reumalääkärillä. Tilanne on selvä

niiltä osin, selkärankareuma mikä selkärankareuma. Ja kyllähän se nyt itelleni oli selvää jo toukokuussa, mieliala painui siitä huolimatta alas.

Aloitan huomenna asiaan kuuluvan lääkityksen, mikä on hyvä asia. Kaukaa viisaana ja synnynnäisesti kilpailuriippuvaisena olin kuitenkin treenannut kipulääkkeillä itseni kohtalaiseen vireeseen ja ajatellut että sitten sulfasalatsiinin avulla isken nivelet uudessa lyönnissä komean spaluun SM-kisoissa. Viimeiset neljä viikkoa sisälsivät juoksua ja suunnistusta jo jonkun verran. Kilometreissä mitattuna 73km, 67km, 72km ja 94km. Akkojen määriä sano Haajan faija mut tähän tilanteeseen ihan hyvin, maha ei enempää kestä. Ja pyöräilyn lopetin 2 viikkoa sitte. Siitä tulikin mieleeni että pyöräilyä ei nykyisin mulle enää suositella, siinä se meni viiminenkin mielekäs liikuntamuoto saatana. Opinpahan olemaan taas.

Ostakaapa joku mun pyörä. Alumiinirunko, hiilikuituhaarukka, shimano 105-osat. Kunto hyvä. Voi tarjota sopivia summia haluammallaan foorumilla.

No, eihän asiat menneet kuten elokuvissa. Lääke eli sulfasalatsiini auttaa vasta noin 2-3 kuukauden päästä jos silloinkaan. Ja kyllähän mie sitä vähän epäilinkin ei siinä sikäli mitään. Pikkusen turhankin optimistisesti olin kuitenkin toivonut pääseväni kisailemaan vielä tänä syksynä, tavoitteena oli jatkaa nautintojen kesää elämän syksyllä. Ei auta, kun se on lauta. Ens kauella. Ohan tähän totuttu prkele.

Mitäs tämä nyt sitte tarkoittaa:
- Ryhti menee kumaraan
- Lääke tuhoaa siittiöt
- Nikamat luutuu toisiinsa kiinni
- Silmät tulehtuu ja vaurioituu
- Sydäntauti tulee
- Munuaiset menee vaihtoon

Tulipa sekava teksti, miehen mukainen


"Juokseminen ei lopu ikinä, elämä loppuu"