Ollaan kuin oltaisiin matkalla etelään

Yleensä olen matkaillut etelän lämmössä talven aikana enemmän tai vähemmän. Vuoden 2002 jälkeen on tullut käytyä joka talvi (pl. 2007) Espanjassa, Portugalissa, Italiassa tai Etelä-Afrikassa. Onpa käyty Marokossakin ihan vaan päiväseltään kun siihen Gibraltarin läheisyydessä on ollut tilaisuus. Tänä talvenakin olisi mahdollisuus lähteä heti kättelyssä vuodenvaihteen jälkeen Canariffalle. Tenelle, Lanzalle, Cruziin tai johonkin. Onneksi olkoon Simo-Pekka, olet voittanut kahden hengen kahden loman Bahia Feliziin! Kuten Onnenpyörässä todettiin.

Tänä talvena tyydyn kuitenkin kotoisiin olosuhteisiin. Mehtimäen kolmiolenkkiin, Areenan kaarteisiin ja voimailusaliin, Islon mattoon, Repokallion neloseen, Pärnän vitoseen, Jyrin lenkkiin, Vesikon altaaseen, Utran hiihtonousuun ja Ryhäsen hierontaan. Pihlajan lounaaseen, Supan vessaan, Jetin opiskelijaolueen, Oliivin tuliseen kastikkeeseen, AP:n saunaan, Suvantosillan tuuleen, Glorian After Workkiin, Tuukan loppumattomiin ideoihin, Pajusen kulkuun ja Matun hymyyn. Muutamia mainitakseni.

Ei huono vaihtoehto, joskin osaltaan myös pakon sanelema. Tässä tilanteessa viisainta on välttää matkustelua ja panostaa vakaisiin olosuhteisiin. Leirit tuntuvat lähinnä ahdistavilta kun saa olla jatkuvasti spekuloimassa mahtaako olla kipuja ja minkälaisia. Kotona ollessa voi tarpeen tullen tehdä sitä mitä pystyy tai sitten vain viettää aikaa hyvässä seurassa. Leirillä ei yleensä ole mitään muuta kuin harjoittelu.

Kari Variksen ex-suksien avoin tilitys: suhde suunnistajaihmisen kanssa on tosi

Lyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausetta.

Siinä tavoite.

Treenit rullailee omaan mukavaa ja sopivan väljään tahtiin. Viime viikolla juoksin tuhannen metrin toistoja kahdeksaan otteeseen minuutin palautuksella. Lisäksi tein voimaharjoituksen ja tunnin reippaan vauhtikestävyyslenkin Jeren ja Simon ja kanssa. Kari Variksen ex-suksien kanssa olen käynyt kahdesti treffeillä ja hyvin tuntuu luistavan. Tästä saattaa kehkeytyä vielä koko talven kestävä rakkaustarina kaikkine suhdekiemuroineen.

Viime keskiviikkona lopetin myös Salazopyrinin syömisen. Olivat perkule leukosyyttit laskeneet joten homma oli lopetettava siihen paikkaan. Olisin kyllä halunnut lopettaa muutenkin, tehoa kun ei tuntunut löytyvän riittävästi. Jatkossa siirrytään biologisiin lääkkeisiin ja ensimmäinen satsi niitä lyödään suonistoon noin neljän viikon päästä. Tämä väli mennään vanhan ystäväni ibuprofeenin kanssa. Ibun, joka aiheuttaa mahavaivoja mutta vie kivut mennessään parhaalla mahdollisella tavalla. Suhtaudun varsin toiveikkaasti biologisten lääkkeiden tehoon, ja mikä parasta tehon pitäisi näkyä melko nopeasti. Eli jatkossa mennään kaavalla terveys tuli - rahat meni!

Itärintamalta uutta

Hiljaista on ollut tässäkin blogissa kuten monissa muissakin. Suurena taiteilijana olen pitänyt luovaa taukoa ja antanut ideoiden muhia päässäni kuin pataruoan Aromipesässä. Pitäisi keksiä jotain uutta näkökulmaa elämän ja urheilun taisteluista kertomisiin. Mikä se sitten olis, siinäpä se pointti piilee. Kun ei ole mitään mielessä.

Harjoittelusta voisin tarinoida. Ketä se sitten kiinnostaa. Harjoittelen joka päivä mutta ei siinä ole muuta kerrottavaa. Joskus harjoittelen pitkiä matkoja, joskus kovemmalla vauhdilla ja toisinaan temuan punttien kanssa.

Voisinhan aloittaa vaikka tipattoman talvisodan ja kertoilla sotatapahtumista. Viisi vuotta sitten sota taisi jäädä muutamaa viikkoa vaille vajaaksi, kun antautuminen oli tapahtuva Etelä-Afrikan leirin viimeisenä iltana. Mutta kun en viitsi, olut maistuu silloin tällöin sopivassa suhteessa lonkeron ja siideri säestäessä. Paukunkin saatan huitaista niinkuin ei mitään.

Yleisestä elämästä olisi myös mahdollista tehdä muistiinpanoja. Sepä olisi todellinen valttikortti. Aamulla heräsin ja kävin aamupalalle. Sitten menin harjoittelemaan. Harjoittelun jälkeen menin töihin hetkeksi, kunnes oli aika mennä syömään. Iltapäivällä olin töissä. Kotiin päästyäni lepäsin ja menin harjoittelemaan, tai yleensä vain lepäsin. Sitten söin ja menin nukkumaan. Kolmesti viikossa kävin saunassa. Jiihaa, SP Fincken elämä, todellista jetset- ja glamourelämää.

Johtopäätelmänä voidaan todeta että seestyminen on tapahtunut. Kahtena edellisenä lauantaina olen harjoitellut ja illalla on pelattu seurapelejä. Toisella kerralla kuunneltiin Loiria. Ei mitään puhetta taksin tilaamisesta, Jetistä saatikka yökerhosta.

Hurjinta mitä olen tehnyt on Tankan juttujen kuunteleminen ja pankin verkkopalvelusopimuksen tekeminen. Kyllä, tähän asti oon käynyt aina maksuautomaatilla maksamassa laskut. Mie oon niin in!

Tällä viikolla yritän vähän ryhdistäytyä Rokumentin varjolla. Viikkoon sisältyy keskiviikon Viikate-DVD2 esittelyt, mahdollisesti torstain Viikatteen keikka ja varmuudella lauantain Disco Ensemblen keikka.


tunnelmia kesältä

Raskas kantaa

Yön valossa
taotaan aurinkoa
toivosta uudesta

nähdään unta
mahdottomasta
tulevaisuudesta

että yön maisema
ja tunnelma, joka
on kuin Golgatalla

päiväksi muuttuisi
hätä riemuksi
muuttuisi juhlimalla

Vieraita tähtiä
taivas musta niin täynnä on, sydän
on täynnä tyhjää
silti se raskas on
se on raskas kantaa
raskas kantaa
raskas kantaa
raskas kantaa!

Turhuus makaa
päiviemme yllä
nauttii viihteestä

minä makaan
sohvalla, nautin
TV-liitteestä

eikä kukaan
kerro mikä saisi
minut näkemään

etten enää
tunne ketään
en itseänikään

Mitä halusin?
Mitä hain?
Mitä sain?

Mitä halusin?
Mitä janosin?
Mitä sain?

Tässä tulee idolini ForrestG:n innoittamana lyhyt kertomus viimeisin vuoden tapahtumista. Ei ollut nappivuosi, ei yhellä kertaa ollut. Vaikka loppua kohti asiat lähtivätkin sujumaan kuin elokuvissa.

Vuosi sitten läksin hakemaan uutta nostetta urheilu-uralle vaihtamalla seuraa Kalevan Rastiin. VeVessä viihdyin kyllä hyvin, ei se siitä kiinni ollut. Enkä nyt lähde sitä asiaa enää spekuloimaan, tehty mikä tehty. Kuten olen monesti maininnut, viime vuoden lokakuussa lähdin liikenteeseen kaikkien aikojen pohjakunnosta. Ukko oli muutenkin aika hapoilla ja mieli kaikin puolin masentunut.

Treenailu alkoi sujumaan hiljalleen mutta kovissa harjoituksissa en päässyt kertakaikkiaan mihinkään. Joulukuun alussa Kolin leirillä en meinannut päästä mäkeä ylös, sen jälkeen totesin että nyt ei ole kaikki kunnossa. Hemoglobiinin kutale oli 119 joten eihän se nyt ihme ole jos ei ihan kulje. Siitä oli hyvä painua Afrikkaan.

Afrikkaan kuitenkin menin ja sairaanahan sitä piti matkustaa, viikon lepo siihen kohtaan. Lämpimän ja heikon hapen myötä aloin kuntoutua hiljalleen. Leirin lopussa olinkin jo aika terävässä iskussa ja asiat näyttivät loksahtavan paikalleen.

Suomeen saapuessani pakkaset paukkuivat ja melkein samantien kunto painui vahvaan alamäkeen. Samoin kävi hemoglobiinille, maaliskuussa mentiin taas reilusti alle 130:nen lukemiin. Ennen Portugalia olin taas viikon sairaana, ja leirillä treenasin toipilaana. Ahisti koko ajan, aloin väsymään koko paskaan kun joka päivä sai miettiä mitä pystyy tekemään. Selkä oli nimittäin jatkuvalla syötöllä kipeä. Ahistusta lisäs vaan se kun muut paino menemään innosta soikeena, itellä taas homma oli jatkuvaa epävarmuutta.

Lopputalvi meni tuskaisissa merkeissä. Aika monta treeniä jäi kesken, lopulta tein kaikki kovat ylämäkeen kun siinä ei sattunu niin pahasti. Ruotsin kevätleirillä tajusin ettei täältä nyt enää tulla. Suo oli liian syvä ja mies upoksissa. Luovutin henkisesti sen leirin viimeisenä päivänä.

Tiomilan jälkeen sanoin ite lääkärille että mitäs jos katottais vielä magneettikuvat SI-nivelistä. Sieltähän paljastu tulehdukset ja omat epäilykset selkärankareumasta alko saamaan vahvistusta. Loppujen lopuksi olin tosi tyytyväinen että jotain löytyi. Menin jonoon reumalääkärille ja siellähän sitä sitten oltiin elokuulle saakka. Olis varmaan ollu mahdollista päästä jotain kautta nopeamminkin vastaaotolle. Mie olin kuitenkin tyytyväinen siihen ettei tarvinut suunnistaa, olin niin saatanan väsyny koko paskatouhuun että hyvä vaan kun sain vetää rentoa koko kesän. Ja vedinhän mie.

Heinäkuun lopulla iski sitten niin kovat kisailuhimot että oli päästävä am-kisoihin kipulääkityksellä mukaan. Sillä tiellä ollaan, into on taas kova vaikka vaikeita päiviä tulee edelleenkin. Esimerkiksi tänään en pystynyt juoksemaan, eilen taas meni 20km kevyesti.

Ja kausianalyysi:

• yhdet rankipisteet
• tiomilassa ja jukolassa 10 minuutin virheet
• paskemmin ei voi enää mennä, tai eipä luvata mitään

Pettynyt? Katkera?

Ens sunnuntaina kun tuun mannasta kotiin niin siellä voitais käydä seuraava keskustelu:

Vaimo: miten meni?

SP: norrrmaalisti, muut juoksi ja mie olin kattomas

Todennäköistä, ellei ihmeitä tapahdu, tällaista keskustelua ei kuitenkaan käydä. Johtuen siitä ettei mulla ole vielä vaimoa, paino sanalla vielä. Mutta jos olisi niin sitten keskustelu mitä suurimmalla todennäköisyydellä käytäisiin. Olen nimittäin ollut maanantaista lähtien sairaana enkä todennäköisesti pysty juoksemaan vielä lauantaina.

Kuumeessa oleiluhan on periaatteessa ihan mukavaa. Olo on melkein niinku kännissä, ja kännissä taas maailma näyttää ihan siedettävältä paikalta. Vituttaa vaan kun ei pääse sängystä ylös ja selkä tulee niin kipeeksi ettei lopulta pysty nukkumaan.

Eipä näissä fiiliksissä sinällään ole mitään uutta, ens viikolla painetaan taas menemään. Surettaa vaan, eikö nyt saatana mikään riitä?

Paljo menee Esi-Juko?

Mikäli vanhat harmaat aivosoluni muistavat oikein niin Logelta kysyttiin joskus ylä-asteella että paljo menee Jukolen Viesti. No, mulla meni Esijuko aikaan 51:32 ja oltiin vanhusten joukkueella Miika Hernelahti, Simo Martomaa ja meikäläinen sitten ankkurismiehenä kolmatta paras koko kisassa. Sen verran yritettiin että päästiin parhaaksi Kalevan Rastin joukkueeksi.

Pääsin maastoon toisena noin puolisentoista minuuttia Lakasen jälkeen. Kymenlaakson vävypoikana maastotyyppi oli tuttua ja turvallista, joskin paikallisiin olosuhteisiin nähden yllättävän raskasta ja mäkistä. Itse en kuitenkaan hyötynyt kotikenttäedusta yhtä paljon kuin Simo Martomaa, joka tietojeni mukaan oli käynyt kyseisessä maastossa vuonna 1987 kuntorasteilla ja heti perään 1991 Weckmanin Velin ja Jannen kanssa vaeltamassa.

Hyvän suunnistussuorituksen kasaan kursimiseksi mielessä pyörä hieman liikaa muita asioita, kuten menestys, tikki, satsaus ja motivaatio. Näin ollen en keskittynyt riittävästi tekemään vain puhdasta suunnistussuoritusta, kuten vaikkapa SM-kisoissa viime viikonloppuna. Virheet:

• kolmoselle 20s
• kasille 40s
• kahelletoista 50s
• viielletoista 20s

Bäckmani tuli takaa kiinni ja voitti lopputaistelun. Siitäkin tuli taas oppia, olin nimittäin ihan liian passiivinen. Kova äijä ei muista välitä vaan vetää vakuuttavasti niin että toinen lopulta alistuu ja musertuu. Siihen ei meikämannesta ollut vaan annoin Johanin vetää ja odotin virhettä jota ei sitten koskaan tullu.

Osuustulokset tähän kohtaan näinnikkäästi:

1		Jonne Lakanen	50:09		Vaajakosken Terä
2		Johan Bäckman	50:20	+11	OK Orient
3		Samu Lehtola	51:09	+59	Kangasala SK
4		Hannu Airila	51:22	+1:12	Kalevan Rasti
5		Simo-Pekka Fincke	51:32	+1:23	Kalevan Rasti 2

No, taustat huomioon ottaen päätin tuossa Joensuuhun ajellessani olla tyytyväinen kaikkeen. Tällä viikolla on tuntunu että reumalääkitys alkaa tehoamaan enkä oo syöny yhen yhtä buranaa. Yleensä on menny 3-4 päivässä. Nyt alkaa siis olla semmonen tilanne mitä oon oottanu yli kaks vuotta. Silloin ei pienet rastipummit paina.

Pittää olla niin kova vyssiikka ettei urillakkaa tulla

Kävin viikonloppuna kilpailemassa SM-tason suunnistuskisoissa. Hommahan meni suunnistuksellisesti niinku elokuvissa, lauantaina rykäistyssä keskimatkan karsinnassa en pummannu yhtää ja minuutin perään lähteneet Thierry Gorgergoo sekä Valentin Novikov tulivat tokavikaa lähestyessäni sivusta kylkeen. Maaliin tullessani olin tyytyväinen, minuutti staroilta takkiin, ei se nyt ihan pielessä ole.

Melko nopeasti kävi selväksi ettei finaaliin ole sittenkään asiaa. Ohuen näköistä kaveria runttasi maaliin toinen toistaan kovemmilla loppuajoilla.

Repsut löytyypi täältä, H21K7

Aikalailla nausteeseen napsuttelin menemään. Tarkempien analyysien jälkeen päättelin että vauhti oli sittenkin hyvin huonoa. Esimerkiksi rastivälillä 1-2 jäin 24 sekuntia. Vitoselle mennessä eroa kertyi 29 sekuntia ja kasille 44 sekuntia. Eikä virhettä nimeksikään. Ehkä siinä ojanotkossa kärsin pikkusen urien puutoksesta, näytti Kettunenkin jääneen vitoselle 28 ja kasille 36 sekuntia. No mutta niinku otsikossa jo mainitsin, mitäs läksit kikkeliskokkelis.

Lopulta olin 14. ja viimeisen finaalipaikan napaneelta syyskomeetta Matsu Töyrylältä takkiin 50 sekuntia. Ei muuta kuin häntä koipien väliin ja lepäämään.

Viimehetken muutosten myötä itselleni napsahti viestissä ankrnaattoriosuus. Hieman epävarmoin fiiliksin seurailin viestin kulkua, oliko eilinen syytä laittaa urien piikkiin vai olinko oikeasti niin huonossa iskussa? Oliko kaikki tehty oikein? Riittikö sekään?

Heti avausosuuden ensimmäisten väliaikojen perusteella tein tarkan analyysin, minkä lopputulemana päättelin hajontojen olevan suhTEELLISEN isot. Pukema kiersi ansiokkaasti ulkorataa saapuen vaihtoon 4'05 Metsälän pojan jälkeen. Toisella osuudella väliaikatiedot tiesivät kertoa Miikan huikeasta noususta. Analyysit olivat siis oikeita. Vaihtoon Miika saapui tykkijuoksun tehneenä peräti neljäntenä lähettäen matkaan HeiHeiHeinosen. Heinonen juoksi puhtaasti ja antoi kartan allekirjoittaneelle kaikkensa antaneena viidentenä. Edelläni maastoon olivat lähteneet kaikki maailmanmestarit mitä maailmasta löytyy, nuo hurjat möröt joille kukaan ei voi koskaan mitään. Ja Laakkonen siihen selkään sitten, olisko maailmanmestaruus Leksallakin, todnäk on. Perään hyökkäsivät Boström, Tz vetkov, Muukkenstein ja Novikov.

Heti alussa oli pakko vilkaista oman ratani pituus, 10.5 km siellä luki eli pitkää latua tarjolla. Se unohtui kuitenkin sen siliän tien. Kolmoselle mennessä sain puolisen minuuttia eteen lähteneen Laktaatti-Laakkosen selän näkyviin. Koska kunto ei anna tehdä kovia nykyjä imin selän kiinni noin parin kilometrin matkalla. Koko ajan korpes kun vauhti tuntu hiljaselta muttei kovempaakan pääse, maasto oli suht yksinkertaista joten suunnistustehtävät eivät esteenä olleet. Varsinkin kun Leksa suunnisti niin hyvin. Jossain vaiheessa Tsvetkov tuli takaa ja jätti oikeestaan saman tien, ei myö Leon kanssa pystytty yhtään sen perässä.

Pitkällä välillä menin vetämään ja noin 15 sekunnin kuluttua eksyin, Leo ei lähteny perään vaan jatkoi omaa hyvää suunnistustaan. Ennen tien ylitystä sain selän taas näkyviin ja juoksin Leksan kiinni, siinä oli sitten yllättäen Mårekin mukana. Oli pienoinen pettymys kun kuulin taistelevani kuudennesta tilasta, Muukkosta en nimittäin ollut matkan aikana nähnyt.

Loppulenkillä muutin aikaisemmin laadittua taktiikkaa ja siirryin vetämään kolmatta viimiselle mentäessä. Måre ja Leksa eksähtivät pikkusen liikaa oikealle ja sain mielestäni hieman eroa, en tiedä tarrrkalleen kun en taakseni katsellut. Siitä sitten suoraan vaan kohti tokavikaa mahanalus jalkoja täynnä tavoitteena nousta jyrkänteiden välistä ylös. Rinteessä katsoin että Laakkonen on lyöty eikä Mårea näy mailla eikä halmeilla. Ylös päästessäni Måre rullailikin jo täydellä vauhdilla polkua pitkin, mistä hitosta se tuonne ehti. Oli kettu kiertäny enemmän oikealta jolloin nousu oli loivempi. No, siinä järjestyksessä tultiin maaliin ja kyllä tuntu pahalta kun en oo pystyny tekemään kovia vetoja ollenkaan.

GPS-seurannasta huomasin että olin todellisuudessa noussut keskeltä jyrjännettä ylös. Hyvä siitä oli mennä, ei siinä mittään. Mut hitaampi kuin jykän kiertämällä.

Näin se homma etenee

Hiton hienoo oli kyllä taas kisailla. Seuraavana Esijuko, Ruskarastit, Manna, Haulikko ja Småkkeri. Siittä niin.