Amsterdamin maraton

Keväällä Pariisin maraton-projektin mentyä pieleen päässäni syntyi melko nopeasti ajatus yrittää uudelleen syksyllä. Kesäkuun lopussa ilmoittauduin Amsterdamin maratonille ja sen jälkeen treenit menivät osin suunnistuksen ja osin juoksun ehdoilla. Heinäkuun puolenvälin jälkeen harjoittelin kilometreissä seuraavin viikkomäärin: 130, 78, 114, 110, 117, 75, 97, 101, 152, 84. Viimeiset neljä viikkoa jäivät täyttämättä, mutta ne olivat määriltään noin 70-90 kilometriä.

Paras harjoitus syksyllä oli 15km vk-treeni keskivauhdilla 3’35, eli miltään erikoisen kovalta kunto ei tuntunut. Vitonen olisi voinut syksyllä kulkea noin 16 minuuttiin ja kympin juoksin Helsinki Midnight Runissa 33’20. Arvelin kuitenkin selviäväni fiksulla juoksulla maaliin alle 2.35 ajassa ja alkuvauhdiksi kaavailin 3’33-3’35/km riippuen siitä mikä on keli, fiilis ja onko sopivaa porukkaa.

Viimeiset 2,5 viikkoa menivät flunssan pelossa. Välillä olin kaksi päivää flunssainen, sitten taas kaksi päivää terveenä. Lähtöviivalle Amsterdamin olympiastadionille selvisin kuitenkin terveenä, ja olin siitä asiasta onnellinen.

Ennen lähtöä tapasin vielä Patanan Mikon, jonka syyskunnon ja alkuvauhdin tiesin tuimaksi. Sanoin Mikolle, että jokainen alle 3’30 menevä kilometri on minulle kuolemaksi. Mikko sanoi lähtevänsä 3’40-vauhtia, mikä on hänelle kävelyä. Toivotimme tsempit ja totesimme, että kyseessä on ennen kaikkea taistelu itseään vastaan.

Lähdin liikkeelle mahtavan musiikin säestyksellä hirveää kyytiä saadakseni hyvät letkat kiikariini. Eka kilometri 3’20 eli juuri suunnitelmien mukaan…

Sen jälkeen en tarkkaillut kilometriaikoja, vaan otin väliajat vitosen välein. Eka vitonen 17’27 ja toinen 17’36. Jo alussa huomasin, että keli oli liian kuuma ja kostea, teki mieli heittää vaatetta pois vaikka sitä ei päällä ollutkaan juuri pakollisia varusteita enempää. Jossain seitsemän kilometrin paikkeilla meitä oli koossa hyvä ryhmä, jonka vetäjänä kunnostautui mies Turun urheiluliiton paidassa, hän oli 2.28 viime vuonna juossut Thijs Feuth. Kolmas vitonen meni edelleen hidastuen 17’50 eli tämä oli nyt sitä tavoitevauhtia. GPS-kelloni näytti koko ajan hieman parempia vauhteja, mikä hämäsi hieman.

15-20 kilometrin väli oli vastatuulta Amstel-joen rannassa. Vetäjiä ei löytynyt ja itsekin halusin hieman reippaahkon alun jälkeen säästellä voimia mahdollisimman paljon. Niinpä käytimme tähän vitoseen peräti 18’18. Kenialaiset tulivat vastaan toista rantaa ja juuri siinä kohdalla he ohittivat puolimaratonin tolpat. Katsoin kellosta, että kärki oli reilusti tavoitettaan perässä. Päättelin lämpimän kelin ja voimakkaan tuulen verottavan loppuaikoja.

Sitten meidänkin ryhmä meni joen yli ja lähdettiin takaisin päin toista rantaa. En osannut tai jaksanut päätellä puolikkaan tulevaa väliaikaa, mutta arvelin sen olevan 1.14 ja vähän yli. Olikin pieni pettymys, kun kello näytti tasan 1.15. Kuin taikaiskusta meidän 8-10 hengen porukka hajosi puolikkaan tultua täyteen. Kolme ukkoa lähti karkuun ja loput jäivät taakse, siinä sitä sitten juostiin yksin.

20-25 kilometrin välinen vitonen kulki taas hienosti eli 17’43. Tämän jälkeen juoksin maaliin saakka käytännössä yksin ja alati hyytyvin jaloin. Ensin vauhti tippui 3’40-tasolle, ja sitten 35 kilometrin jälkeen 3’45-tasolle. Sitä jaksoin kuitenkin armottoman raaston ansiosta maaliin saakka. Energiat riittivät hyvin, mutta jalat eivät vieneet vaikka miten käskytin. Onneksi vauhti ei tuosta tippunut ja erinomaisen tunteen vallitessa kaarsin stadionille tavoitellen alle 2.33 menevää aikaa. Yritin kiriä ja ehkä jokin sellainen irtosikin. Loppuaika 2.32.51 mikä tekee km-vauhdiksi 3’37.

Juoksuliikkeiden loputtua yritin vain jatkaa kävellen eteenpäin, mutta vaikeaa se oli. Hirveät jalkakivut iskivät päälle samantien maaliviivan jälkeen. Odottelin Mikon maaliin, eikä siinä mennytkään kuin pari minuuttia ja mies kaarsi stadikalle. Onnittelimme toisiamme maaliin pääsystä ja saattelimme vaimot puolimaratonin lähtöön. Menin katselemaan maaliintuloa stadionin penkille ja nautiskelin kaksi pientä mukia olutta. Hienoja hetkiä.

Tähän oli hyvä päättää tavoitteellinen urheilu-ura. Kiitos lukijoille ja tukijoille. Kiitos itselleni.

Jätetään blogi elämään toistaiseksi, mitäs sitä poistamaan.