Päästäiskö kohta jo asiaan.

Moi.

Eilen oli jälleen se päivä jota olin odottanut viimeiset kuukaudet. Tässäpä lyhyt kuvaus elämästäni tiistaina 4.1.2011.

7:15 Herätyskellon tervehtii sulosävelillä jotka tuovat mieleeni Gardajärven lämpimänkiihkeät tuulet. Ukko ylös ja aamiainen on valmis. Puuroaamiaista ei tällä kertaa ole aikaa valmistella joten tyydyn sämpylään ja jukurttiin. Purut suuhun, päälle kiehuvaa vettä ja tilkka maitoa niin olenkin jo valmiina päivän taisteluun.

8:00 Saavun Pohjois-Karjalan keskussairaalan osastolle 4A eli reumaosastolle. Saan huoneen ja hoitsutäti haastattelee. Käytävillä liikkuu ihmisiä joilla on oikeasti vaikeuksia liikkua, tuntuu hassulta olla paikalla kun itselläni ei nyt sentään puhuta niin pahasta tilanteesta.

10:30 Parin tunnin lepäilyn jälkeen lääkäri tsekkaa tilanteen ja toteaa että tiputus alkakoon.

11:05 Ensimmäinen yritys kanyylin paikalleen saamiseksi ei onnistu. Suoni ei ota neulaa vastaan ja sitten alkaa hikoilu. Hikoilu saa seurakseen korvien suhinan ja pahan olon. Kohta lähtee taju.

11:15 Uusi yritys ja eihän sekään onnistu. Toisesta kädestä onnistuu vaikka heikolta tuntuu. Mitenköhän tästä selvitään? On otettava vanha keino käyttöön, kiukulla mennään.

11:20 Remicade alkaa virtaamaan sisuksiini. Fiilis hyvä, nyt on toivoa.

12:00 Lounas. Aika pieni annos lihakastiketta ja yksi peruna. TekstiTV:llä ei uutistulvaa.

12:15 Päivän kolmas Seiska luettu, niin ja yksi Hymykin on mennyt. Tiesittekö että Seiska kustansi Valoherkkyys-Ossille uuden avaruuspuvun? Luulen että kaikki ihmiset lukevat seiskoja jos niitä vain on tarjolla ja sitten kirotaan mitä paskaa ne ovat. Itse ainakin luen suurella mielenkiinnolla.

13:20 Vanhan suomalaisen elokuvan seuraamisen ohessa tippa otetaan pois. Edessä on vielä kahden tunnin seuranta jos mie vaikka sattuisin kuolemaan.

14:00 Kahvi ja marjapiirakka. Namnam, maistuu hyvältä.

14:15-15:00 Puheluita lähimmäisille. Hengissä ollaan.

15:20 Seuranta-aika loppuu ja suksin kotiin pää kolmantena jalkana. Kahden viikon päästä sama setti ja siitä eteenpäin harvemmin.

18:00 Hiihtämään. Reilu kolme kierrosta Repokalliolla kovaa noin 48 minuuttiin, ihan hyvä isku päällä. Aika tarkkaan tulee tunnusteltua selän kipuja, joko auttaa? Jokojoko?

2-3 päivää kun mennään niin pitäisi jotain helpotusta jo tulla. Harjoitusohjelma on laadittu ja noudattaminen alkaa tilanteen salliessa ensi maanantaina 10.1.2011. Näihin Aapo Laihon kuviin, näihin Aapo Laihon tunnelmiin.

50

Ma

Herään ja matkaan Tikkarinteelle verikokeisiin. Tarkoituksena on katsella onko Remicaden tiputukseen mitään periaatteellisia esteitä, kuten tuberkuloosia. Odottelen sairaiden ihmisten keskellä puoli tuntia ja pääsen kokeisiin. Hoitsu kaivaa esiin 15 senttisen neulan ja katsoo suoraan silmiin nauraen räkäisesti. Seuraavaksi herään kun pari hoitajaa pyörii ympärillä ja toinen toteaa: nyt sen silmät aukes, hyvä merkki. Makailen vielä parikymmentä minuuttia ja lähden kusinäytteen kautta kotiin.

Loppupäivä menee töissä ja illalla parisuhde-elämää.

Ti

Herään ja menen Areenalle valmennustehtäviä hoitamaan. Akatemian treeneissä ohjelmassa on 8x1000 metriä minuutin palautuksella. Hyvin näyttää sujuvan niillä jotka treeneihin ovat tulleet, Metsälän juoksu näyttää olevan rentoa. Kymmeneltä valmentajien kokous ja siitä lounaalle. Iltapäivällä olen töissä ja illalla parisuhde-elämää.

Ke

Herään ja menen Areenalle valmennustehtäviä hoitamaan. Uskaltaudun myös itse hieman urheilemaan. Ohjelma on seuraavanlainen: 2 km hölkkää, tasapainoilua, juoksutekniikkaa ja penkki/vatsa/selkä. Mukavaa liikehtiä taas vaihteeksi, mutta samalla hieman masentavaa koska tuntuma on jokseenkin heikko. Fiilis on semmoinen että tekisi mieli laittaa nastarit lopullisesti naulaan.

Loppupäivä menee töissä. Tuukka soittaa ja ehdottaa mökin varaamista miesten iltaa varten, mikä ettei.

Illalla käymme katsomassa miten ne irtokarkit maistuvat ja siinä ohessa kankaalla liikkuvat Napapiirin Sankarit. Sole poka mikhään.

To

Herään ja menen Areenalle valmennustehtäviä hoitamaan. Tällä kertaa teen ihan täysipainoisen harjoituksen. 20 minuuttia juoksua ja 1h20min voimaharjoittelua. Olo alkaa olla normaali. Tunnisteet: rauta, totteleminen, nöyrtyminen, tikki.

Päivällä liikun työasioissa eli suunnittelen lauantaisen AV-leiripäivän ohjelman ja treenit. Iltapäivällä suoritan jouluostokset. Ostan itselleni hokkarit, mailan ja kiekon.

Illalla on pakko lähteä hieman lämmäilemään. Luistelu ei 15 vuoden tauon jäljiltä kulje, semminkin kun terät pitää kuulemma ensin teroittaa. Parahultaisesti pakkastakin on 20 raatia. Kivaa kuitenkin ja huomenna on miesten ilta.

Pe

Herään ja menen vesijuoksemaan.

AV-leiripäivän peruminen, lounas, maanomistajien selvittelyä ja kotiin.

Miesten iltaan.

Lenkki 43 minuuttia.

2,7 kiloa wingsejä, kolme pakettia makkaraa, 2 keissiä kaljaa, 1 pullo brandya, 1 pussi karkkia.

Kotiin puolenyön jälkeen.

La

Herään ysiltä ja olo on jokseenkin hyvä. Yhentoista persiissä lähden juoksemaan. 6 kilsaa 30 minuuttiin ja 20 minuuttia porrashyppyjä. Pakkasta on 20 raatia ja kunnon itätuuli, lenkkarin pohjat jäätyvät koviksi. Ei mitään järkeä.

Päivä menee totuttuun tapaan urheilua katsellessa. Illalla kuitenkin AP:n kanssa lämimään reiluksi puoleksi tunniksi ja siihen päälle sauna.

Su

Aamiainen sänkyyn ja kuntosalille. Amarillossa Whiskey Chicken ja valmistujaisissa muut herkut. Hyvä meininki.

Illalla sählyä 53 minuuttia keskisykkeellä 139.

Kommentit:

Hyvä viikko, monipuolisesti tuli tehtyä kaikenlaista. Alkuviikosta sairastelun jäljiltä hieman maassa, lopussa taas hauskaa.

Ollaan kuin oltaisiin matkalla etelään

Yleensä olen matkaillut etelän lämmössä talven aikana enemmän tai vähemmän. Vuoden 2002 jälkeen on tullut käytyä joka talvi (pl. 2007) Espanjassa, Portugalissa, Italiassa tai Etelä-Afrikassa. Onpa käyty Marokossakin ihan vaan päiväseltään kun siihen Gibraltarin läheisyydessä on ollut tilaisuus. Tänä talvenakin olisi mahdollisuus lähteä heti kättelyssä vuodenvaihteen jälkeen Canariffalle. Tenelle, Lanzalle, Cruziin tai johonkin. Onneksi olkoon Simo-Pekka, olet voittanut kahden hengen kahden loman Bahia Feliziin! Kuten Onnenpyörässä todettiin.

Tänä talvena tyydyn kuitenkin kotoisiin olosuhteisiin. Mehtimäen kolmiolenkkiin, Areenan kaarteisiin ja voimailusaliin, Islon mattoon, Repokallion neloseen, Pärnän vitoseen, Jyrin lenkkiin, Vesikon altaaseen, Utran hiihtonousuun ja Ryhäsen hierontaan. Pihlajan lounaaseen, Supan vessaan, Jetin opiskelijaolueen, Oliivin tuliseen kastikkeeseen, AP:n saunaan, Suvantosillan tuuleen, Glorian After Workkiin, Tuukan loppumattomiin ideoihin, Pajusen kulkuun ja Matun hymyyn. Muutamia mainitakseni.

Ei huono vaihtoehto, joskin osaltaan myös pakon sanelema. Tässä tilanteessa viisainta on välttää matkustelua ja panostaa vakaisiin olosuhteisiin. Leirit tuntuvat lähinnä ahdistavilta kun saa olla jatkuvasti spekuloimassa mahtaako olla kipuja ja minkälaisia. Kotona ollessa voi tarpeen tullen tehdä sitä mitä pystyy tai sitten vain viettää aikaa hyvässä seurassa. Leirillä ei yleensä ole mitään muuta kuin harjoittelu.

Kari Variksen ex-suksien avoin tilitys: suhde suunnistajaihmisen kanssa on tosi

Lyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausettalyhyttälausetta.

Siinä tavoite.

Treenit rullailee omaan mukavaa ja sopivan väljään tahtiin. Viime viikolla juoksin tuhannen metrin toistoja kahdeksaan otteeseen minuutin palautuksella. Lisäksi tein voimaharjoituksen ja tunnin reippaan vauhtikestävyyslenkin Jeren ja Simon ja kanssa. Kari Variksen ex-suksien kanssa olen käynyt kahdesti treffeillä ja hyvin tuntuu luistavan. Tästä saattaa kehkeytyä vielä koko talven kestävä rakkaustarina kaikkine suhdekiemuroineen.

Viime keskiviikkona lopetin myös Salazopyrinin syömisen. Olivat perkule leukosyyttit laskeneet joten homma oli lopetettava siihen paikkaan. Olisin kyllä halunnut lopettaa muutenkin, tehoa kun ei tuntunut löytyvän riittävästi. Jatkossa siirrytään biologisiin lääkkeisiin ja ensimmäinen satsi niitä lyödään suonistoon noin neljän viikon päästä. Tämä väli mennään vanhan ystäväni ibuprofeenin kanssa. Ibun, joka aiheuttaa mahavaivoja mutta vie kivut mennessään parhaalla mahdollisella tavalla. Suhtaudun varsin toiveikkaasti biologisten lääkkeiden tehoon, ja mikä parasta tehon pitäisi näkyä melko nopeasti. Eli jatkossa mennään kaavalla terveys tuli - rahat meni!

Itärintamalta uutta

Hiljaista on ollut tässäkin blogissa kuten monissa muissakin. Suurena taiteilijana olen pitänyt luovaa taukoa ja antanut ideoiden muhia päässäni kuin pataruoan Aromipesässä. Pitäisi keksiä jotain uutta näkökulmaa elämän ja urheilun taisteluista kertomisiin. Mikä se sitten olis, siinäpä se pointti piilee. Kun ei ole mitään mielessä.

Harjoittelusta voisin tarinoida. Ketä se sitten kiinnostaa. Harjoittelen joka päivä mutta ei siinä ole muuta kerrottavaa. Joskus harjoittelen pitkiä matkoja, joskus kovemmalla vauhdilla ja toisinaan temuan punttien kanssa.

Voisinhan aloittaa vaikka tipattoman talvisodan ja kertoilla sotatapahtumista. Viisi vuotta sitten sota taisi jäädä muutamaa viikkoa vaille vajaaksi, kun antautuminen oli tapahtuva Etelä-Afrikan leirin viimeisenä iltana. Mutta kun en viitsi, olut maistuu silloin tällöin sopivassa suhteessa lonkeron ja siideri säestäessä. Paukunkin saatan huitaista niinkuin ei mitään.

Yleisestä elämästä olisi myös mahdollista tehdä muistiinpanoja. Sepä olisi todellinen valttikortti. Aamulla heräsin ja kävin aamupalalle. Sitten menin harjoittelemaan. Harjoittelun jälkeen menin töihin hetkeksi, kunnes oli aika mennä syömään. Iltapäivällä olin töissä. Kotiin päästyäni lepäsin ja menin harjoittelemaan, tai yleensä vain lepäsin. Sitten söin ja menin nukkumaan. Kolmesti viikossa kävin saunassa. Jiihaa, SP Fincken elämä, todellista jetset- ja glamourelämää.

Johtopäätelmänä voidaan todeta että seestyminen on tapahtunut. Kahtena edellisenä lauantaina olen harjoitellut ja illalla on pelattu seurapelejä. Toisella kerralla kuunneltiin Loiria. Ei mitään puhetta taksin tilaamisesta, Jetistä saatikka yökerhosta.

Hurjinta mitä olen tehnyt on Tankan juttujen kuunteleminen ja pankin verkkopalvelusopimuksen tekeminen. Kyllä, tähän asti oon käynyt aina maksuautomaatilla maksamassa laskut. Mie oon niin in!

Tällä viikolla yritän vähän ryhdistäytyä Rokumentin varjolla. Viikkoon sisältyy keskiviikon Viikate-DVD2 esittelyt, mahdollisesti torstain Viikatteen keikka ja varmuudella lauantain Disco Ensemblen keikka.


tunnelmia kesältä

Raskas kantaa

Yön valossa
taotaan aurinkoa
toivosta uudesta

nähdään unta
mahdottomasta
tulevaisuudesta

että yön maisema
ja tunnelma, joka
on kuin Golgatalla

päiväksi muuttuisi
hätä riemuksi
muuttuisi juhlimalla

Vieraita tähtiä
taivas musta niin täynnä on, sydän
on täynnä tyhjää
silti se raskas on
se on raskas kantaa
raskas kantaa
raskas kantaa
raskas kantaa!

Turhuus makaa
päiviemme yllä
nauttii viihteestä

minä makaan
sohvalla, nautin
TV-liitteestä

eikä kukaan
kerro mikä saisi
minut näkemään

etten enää
tunne ketään
en itseänikään

Mitä halusin?
Mitä hain?
Mitä sain?

Mitä halusin?
Mitä janosin?
Mitä sain?

Tässä tulee idolini ForrestG:n innoittamana lyhyt kertomus viimeisin vuoden tapahtumista. Ei ollut nappivuosi, ei yhellä kertaa ollut. Vaikka loppua kohti asiat lähtivätkin sujumaan kuin elokuvissa.

Vuosi sitten läksin hakemaan uutta nostetta urheilu-uralle vaihtamalla seuraa Kalevan Rastiin. VeVessä viihdyin kyllä hyvin, ei se siitä kiinni ollut. Enkä nyt lähde sitä asiaa enää spekuloimaan, tehty mikä tehty. Kuten olen monesti maininnut, viime vuoden lokakuussa lähdin liikenteeseen kaikkien aikojen pohjakunnosta. Ukko oli muutenkin aika hapoilla ja mieli kaikin puolin masentunut.

Treenailu alkoi sujumaan hiljalleen mutta kovissa harjoituksissa en päässyt kertakaikkiaan mihinkään. Joulukuun alussa Kolin leirillä en meinannut päästä mäkeä ylös, sen jälkeen totesin että nyt ei ole kaikki kunnossa. Hemoglobiinin kutale oli 119 joten eihän se nyt ihme ole jos ei ihan kulje. Siitä oli hyvä painua Afrikkaan.

Afrikkaan kuitenkin menin ja sairaanahan sitä piti matkustaa, viikon lepo siihen kohtaan. Lämpimän ja heikon hapen myötä aloin kuntoutua hiljalleen. Leirin lopussa olinkin jo aika terävässä iskussa ja asiat näyttivät loksahtavan paikalleen.

Suomeen saapuessani pakkaset paukkuivat ja melkein samantien kunto painui vahvaan alamäkeen. Samoin kävi hemoglobiinille, maaliskuussa mentiin taas reilusti alle 130:nen lukemiin. Ennen Portugalia olin taas viikon sairaana, ja leirillä treenasin toipilaana. Ahisti koko ajan, aloin väsymään koko paskaan kun joka päivä sai miettiä mitä pystyy tekemään. Selkä oli nimittäin jatkuvalla syötöllä kipeä. Ahistusta lisäs vaan se kun muut paino menemään innosta soikeena, itellä taas homma oli jatkuvaa epävarmuutta.

Lopputalvi meni tuskaisissa merkeissä. Aika monta treeniä jäi kesken, lopulta tein kaikki kovat ylämäkeen kun siinä ei sattunu niin pahasti. Ruotsin kevätleirillä tajusin ettei täältä nyt enää tulla. Suo oli liian syvä ja mies upoksissa. Luovutin henkisesti sen leirin viimeisenä päivänä.

Tiomilan jälkeen sanoin ite lääkärille että mitäs jos katottais vielä magneettikuvat SI-nivelistä. Sieltähän paljastu tulehdukset ja omat epäilykset selkärankareumasta alko saamaan vahvistusta. Loppujen lopuksi olin tosi tyytyväinen että jotain löytyi. Menin jonoon reumalääkärille ja siellähän sitä sitten oltiin elokuulle saakka. Olis varmaan ollu mahdollista päästä jotain kautta nopeamminkin vastaaotolle. Mie olin kuitenkin tyytyväinen siihen ettei tarvinut suunnistaa, olin niin saatanan väsyny koko paskatouhuun että hyvä vaan kun sain vetää rentoa koko kesän. Ja vedinhän mie.

Heinäkuun lopulla iski sitten niin kovat kisailuhimot että oli päästävä am-kisoihin kipulääkityksellä mukaan. Sillä tiellä ollaan, into on taas kova vaikka vaikeita päiviä tulee edelleenkin. Esimerkiksi tänään en pystynyt juoksemaan, eilen taas meni 20km kevyesti.

Ja kausianalyysi:

• yhdet rankipisteet
• tiomilassa ja jukolassa 10 minuutin virheet
• paskemmin ei voi enää mennä, tai eipä luvata mitään

Pettynyt? Katkera?

Ens sunnuntaina kun tuun mannasta kotiin niin siellä voitais käydä seuraava keskustelu:

Vaimo: miten meni?

SP: norrrmaalisti, muut juoksi ja mie olin kattomas

Todennäköistä, ellei ihmeitä tapahdu, tällaista keskustelua ei kuitenkaan käydä. Johtuen siitä ettei mulla ole vielä vaimoa, paino sanalla vielä. Mutta jos olisi niin sitten keskustelu mitä suurimmalla todennäköisyydellä käytäisiin. Olen nimittäin ollut maanantaista lähtien sairaana enkä todennäköisesti pysty juoksemaan vielä lauantaina.

Kuumeessa oleiluhan on periaatteessa ihan mukavaa. Olo on melkein niinku kännissä, ja kännissä taas maailma näyttää ihan siedettävältä paikalta. Vituttaa vaan kun ei pääse sängystä ylös ja selkä tulee niin kipeeksi ettei lopulta pysty nukkumaan.

Eipä näissä fiiliksissä sinällään ole mitään uutta, ens viikolla painetaan taas menemään. Surettaa vaan, eikö nyt saatana mikään riitä?