Mielenkiintoisia aikoja on jälleen kerran eletty, kuten aina. Nyt on kolme viikkoa siitä kun tulin kipeäksi. Flunssaolo loppui noin viikko sitten mutta joku kropassa on mättäny, ainakin tähän saakka.
Mykoplasma tsekattiin heti ensi alkuun, koska niin halusin. Ja kuten arvattavaa oli, mykoplasmaa ne tarjoaa. Sitähän on nyt kai suunnilleen joka toisella ihmisellä. Päätinkin tässä muutama päivä sitten etten anna semmosten testien pilata mitään, vaan alan treenaamaan taas heti kun siltä tuntuu. Sano arvot mitä tahansa. Ei kai siinä nyt voi pahempaa seurata kuin kuolema. Ja sen kanssa pystyy kyllä elämään.
Lääkäri oli sitä mieltä että Ruotsin leiri pitää jättää väliin. Ja se ratkaisu olikin helppo, ei siinä olotilassa mitään olis pystyny tekemään kuitenkaan. Siellä ne ukot on painanu yötestiä ja muuta kivaa.
Kyllähän sitä nyt taas on mieltä ja ruumista koeteltu. Ja jotenkin tuntuu että samat ukot siirtyy aina tässä vaiheessa sivuun. Eli mie ja Nurmonen. Mut ollaan nyt päätetty (mun toimesta tällä kirjoituksella) että raijataan ittemme semmoseen kuosiin ettei tarvi toiste seurata sivusta kun Thierry tulee miilan loppusuoraa seppele kaulassa. Sen verran se keljuttaa, kuten viime vuonna huomattiin. Kyl siin ol poski märkän.
Eli lähden kauteen seuraavin tavoittein:
1. Tiomilan voitto
Tässä on kaksi kohtaa, mitkä pitää selvittää.
- pitää päästä joukkueeseen
- pitää päästä kisoihin missä ne näytöt annetaan
2. Henkilökohtaiset tavoitteet toukokuusta eteenpäin
Kävin tossa elokuvissa ja kun tulin ulos niin satoi vettä. Päätin siltä seisomalta lähteä juoksulenkille. Tuntui kivalle.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
torstai 24. maaliskuuta 2011
Itken seinään päin
Sillä samalla sairauden tiellä painetaan edelleen. Antibioottia on syöty kahdeksan päivää eikä auttanu. On kokeiltu wiskit ja rommit. On oltu saikulla ja on käyty myös töissä. Keuhkoihin kuitenkin sattuu ja väsyttää niin että välillä nukahtelen sohvalle. Niskakivut ja lihassäryt lisätään vielä listaan.
Eilen painelin uudelleen YTHS:lle ja hieman painostaen sain otatettua laajemmat verenkuvat. Katsellaan sitä muotivillitystä eli mykoplasmaa, tuloksia tulee sitten keväämmällä. Mulla kun sattuu olemaan tämä reumatauti niin tämmöset taudit ei tee mitään kauhean hyvää. Vaikka en oo juossu viikkokausiin niin plantaarifaskiitti ja kantapää on aamuisin kipeä, samoin SI-nivelten ja rintarangan alueella esiintyy kipuja.
Urheilumiehen ollessa sairaana vähänkin aikaa, saati sitten näinkin pitkään (jotkut vieläkin pidempään) nuo päänsisäiset ajatukset liikkuvat vähän niinkun vuoristorataa. Periaatteessa jos vähänkin miettii treenejä tai muiden treenaamisia niin eihän sitä selvinpäin kestä. Harmitus on melkoinen.
Joku voi miettiä että mitä tuokin kolmekymppinen vanha ja vaivainen ukonkäntty vielä yrittää. Miksi se urheilee eikä saatana perusta perhettä ja mene töihin. Luuleeko se vielä joskus pärjäävänsä. Tai siis tuskin näitä kukaan miettii paitsi mie ite. Motivaationa meikäläisellä on seuraava asia: halu näyttää että perkele Vehkalahden maaperiltä tulee semmoisia ukkoja jotka ei ihan heti, esimerkiksi parin-kolmen vuoden perseellenmenon jälkeen lannistu vaan ne nousee sieltä loputtomasta suosta. Ja sitä yritän edelleen, onpahan enemmän haastetta. Sitäpaitsi perheen perustamisen tiellä ollaan ja töissäkin käyn.
Aika tiukkaa alkaa tehdä Tiomilan suhteen. Siinähän tekee.
Ja tähän loppuun vielä semmonen hyvä sanoitus:
Siellä vesi muuttuu viiniksi, viini toivoksi. Ja sitä sielu hamuaa.
taivas on auki
Eilen painelin uudelleen YTHS:lle ja hieman painostaen sain otatettua laajemmat verenkuvat. Katsellaan sitä muotivillitystä eli mykoplasmaa, tuloksia tulee sitten keväämmällä. Mulla kun sattuu olemaan tämä reumatauti niin tämmöset taudit ei tee mitään kauhean hyvää. Vaikka en oo juossu viikkokausiin niin plantaarifaskiitti ja kantapää on aamuisin kipeä, samoin SI-nivelten ja rintarangan alueella esiintyy kipuja.
Urheilumiehen ollessa sairaana vähänkin aikaa, saati sitten näinkin pitkään (jotkut vieläkin pidempään) nuo päänsisäiset ajatukset liikkuvat vähän niinkun vuoristorataa. Periaatteessa jos vähänkin miettii treenejä tai muiden treenaamisia niin eihän sitä selvinpäin kestä. Harmitus on melkoinen.
Joku voi miettiä että mitä tuokin kolmekymppinen vanha ja vaivainen ukonkäntty vielä yrittää. Miksi se urheilee eikä saatana perusta perhettä ja mene töihin. Luuleeko se vielä joskus pärjäävänsä. Tai siis tuskin näitä kukaan miettii paitsi mie ite. Motivaationa meikäläisellä on seuraava asia: halu näyttää että perkele Vehkalahden maaperiltä tulee semmoisia ukkoja jotka ei ihan heti, esimerkiksi parin-kolmen vuoden perseellenmenon jälkeen lannistu vaan ne nousee sieltä loputtomasta suosta. Ja sitä yritän edelleen, onpahan enemmän haastetta. Sitäpaitsi perheen perustamisen tiellä ollaan ja töissäkin käyn.
Aika tiukkaa alkaa tehdä Tiomilan suhteen. Siinähän tekee.
Ja tähän loppuun vielä semmonen hyvä sanoitus:
Siellä vesi muuttuu viiniksi, viini toivoksi. Ja sitä sielu hamuaa.
taivas on auki
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Millään ei ole mitään väliä
Palaan vielä hetkeksi Portugalin leirin tunnelmiin. Leirille mennessä takana oli kaksi hyvää kolmen viikon harjoitusjaksoa ja vahva tunne nousukunnosta. Kyllä sen kokenut ja veteraaniutta kovaa vauhtia lähestyvä ukko nahoissaa tuntee, sen kun juoksu muuttuu kovemmassakin vauhdissa helpoksi. Sen verran vielä tuohon veteraaniuteen, Mäkisen Vesa kyseli menomatkalla koneessa että joko se on ikäkriisi iskeny. Sanoin muistaakseni ettei ole, mutta sillä hetkellä se iski. Ja voimistui POM-kisojen aikaan. Ei heleketti, sielä lähtölistoissa on jotain ysikolmosia ja vastaavia!
Siitä päästäänkin kevyellä aasinsillalla seuraavan aiheen pariin. Nimittäin palautuminen leirillä tuntui tapahtuvan nopeammin kuin koskaan ennen. Jouduin jopa katsomaan josko Remicade olisi kiellettyjen aineiden listoilla, mutta eipä ole. Voihan siellä silti jotain hormoonia olla lisättynä ihan vaan pikkusatsi. Vaikka eihän ne A-sarjalaisia testaile.
Ekana aamuna ohjelmassa oli suunnistusvetoja jossain hyvässä maastossa. Kolme kappaletta 2,5 kilsan pätkää hajoinnoin niin, että kahteen ekaan vetoon startattiin yhteislähdöllä ja viimeiseen kolmena kolmen hengen ryhmänä 20 sekunnin välein. Siinä treenissä huomasin nahkojen tuntemusten olleen oikeat. Pajunenkin julisti toisen vedon jälkeen että nyt on Fincke taas tikissä. Ja Ikonen sano etten hengittäny ollenkaan, ainakaan mitään ei kuulunut.
Samoja suht vahvoja fiiliksiä oli sitten ohjelmassa koko leirin ajan, ja kotiin palasi tyytyväinen ukko. Ei muuta ku kinuamaan paikkaa huippuliigassa.
Meni pari päivää palautellessa ja lauantaina siiten Keuruulle parin tunnin lenkkiä hiihtämään. Sen jälkeen keuhkoputkissa alkoi tuntumaan oudolta. Sunnuntaina olinkin sitten jo aika kipeä ja sillä tiellä painetaan edelleen.
Jotenkin tässä on kuitenkin mieli ihan valoisana. Lupasin tammikuussa etten enää jaksa ottaa pikkuasioista stressiä. Ja olen huomannut ettei kuntoon pääseminen näillä vuosilla kestä kauaa kunhan vaan pääsee taas jossain vaiheessa terveeksi. Eniten tämmösessä tilanteessa korpeaa se uudelleen aloittaminen. Ei millään viittis odotella sitä perusviikkoa että alkaa taas kulkemaan normaaliin malliin. Sen se kuitenkin tahtoo ottaa.
Ja aina on hyvä muistaa: mitä väliä yhden ihmisen elämällä saati urheilemisella on? Kaikki rullaa entiseen malliin, ihan sama miten kävi.
Eli ihan sama vastata tuon hyllyllä tuijottavan wiskipullon kutsuun "avaa minut ja ota!". Ihan vaan pikkumuki.
Keväällä juoksen kuitenkin ilman takkia kisat. Siinähän lähtee heti kättelyssä 15s/km.
kuva: freestylespirit.com
torstai 10. maaliskuuta 2011
Ei heleketti
Jole sano että jätkä on menny tekemää pahimman virheen mitä voi tehä, oot sanonu julkisesti että menee hyvin. Otetaan siis vähän linjaa alakanttiin ja suunnataan - ei kirkkoon vaan kapakkaan.
Protugalissa käytiin seuran leirillä. Meininki oli sitä samaa ku joskus kymmenen vuotta sitten. Harjoiteltiin pari kertaa päivään ja syötiin ja oltiin niin pirun väsyneitä. Ei oikein kulkenu eikä suunnistus sujunu. Oli taas tammi-helmikuussa fysiikkatreeniä painaessa unohtunu että lajihan on suunnistus. Kelit oli peisikit, aika kylmä tuuli mut toisinaan auringossa saattoi tuntea lupauksen paremmasta. Harjoituksissa ulkkarit oli eellä ja suomalaiset perässä. Ja kaikki ketkä nyt lisenssin on maksanu oli siel samalla leirillä ja teki ne samat treenit. Ja kaikki hehkutti pikkusen facebookissa et ne oli portugalissa vaikka siellähän oli kaikki muutkin.
Sitten vaihdettiin hotlaa ja perusressi iski siinä vaiheessa. Mentiin kisoihin - thierry voitti ja mie en päässy supereliittiin.
Eli kaikinpuolin semmosta perus putkenkiillotusta se reissu oli. Just sitä mikä on hauskaa ainakin jälkikäteen, ja mistä jää ihan ok-muistoja sitten kiikkustuolissa piipun ja wiskin ääressä muisteltavaksi. Ehkä myös joen varressa tammukkaa perholla narratessa saattaa jokunen kohtalainen juttu muistua urheiluvuosilta. Ja sitten iltanuotiolla pekuloijaan että muistatteko miten tyhmii myö oltii.
Ja muutama kuva niinku blogiharjoittelijalla pitää olla.
Protugalissa käytiin seuran leirillä. Meininki oli sitä samaa ku joskus kymmenen vuotta sitten. Harjoiteltiin pari kertaa päivään ja syötiin ja oltiin niin pirun väsyneitä. Ei oikein kulkenu eikä suunnistus sujunu. Oli taas tammi-helmikuussa fysiikkatreeniä painaessa unohtunu että lajihan on suunnistus. Kelit oli peisikit, aika kylmä tuuli mut toisinaan auringossa saattoi tuntea lupauksen paremmasta. Harjoituksissa ulkkarit oli eellä ja suomalaiset perässä. Ja kaikki ketkä nyt lisenssin on maksanu oli siel samalla leirillä ja teki ne samat treenit. Ja kaikki hehkutti pikkusen facebookissa et ne oli portugalissa vaikka siellähän oli kaikki muutkin.
Sitten vaihdettiin hotlaa ja perusressi iski siinä vaiheessa. Mentiin kisoihin - thierry voitti ja mie en päässy supereliittiin.
Eli kaikinpuolin semmosta perus putkenkiillotusta se reissu oli. Just sitä mikä on hauskaa ainakin jälkikäteen, ja mistä jää ihan ok-muistoja sitten kiikkustuolissa piipun ja wiskin ääressä muisteltavaksi. Ehkä myös joen varressa tammukkaa perholla narratessa saattaa jokunen kohtalainen juttu muistua urheiluvuosilta. Ja sitten iltanuotiolla pekuloijaan että muistatteko miten tyhmii myö oltii.
Ja muutama kuva niinku blogiharjoittelijalla pitää olla.
maanantai 21. helmikuuta 2011
Spaluu - osa sata
Ei ollut kompassia, karttaa, ei tutkaa
reilusti vedettiin suoraksi mutkaa
velat muuttuivat saataviksi
hirviöt kaunottariksi
Näin oivallisesti se alkaa - 19.3 Kerubi
Talvi etenee ja ukko eikun rumenee. Tsapaino paranee, epätasapaino poistuu mielen ja ruumiin syövereistä. Vielä on toivoa, ja yritystä mennä siitä mistä aita ei ole ihan matalin. Junnukin sanoi, yritä vielä. Ja mie yritän.
Nyt alkaa olla kaksi kolmen viikon oivallista harjoitussettiä valmiina toteutettuna. Enpä olis uskonut vielä joulun aikoihin että tähän tilanteeseen pääsisin. Vähät on vaatimukset nykyisin, olen siis läksyni oppinut. On se vaan uskomatonta ja toisaalta vaarallista miten urheilijaksi tottunut elää urheilun kautta. Kun ei suju, niin mies on maassa. Kun menee kohtalaisesti, niin mieli on kohtalainen. Kun menee hyvin, niin mieli on hyvä. Tämän näkee lounastunnilla päivittäin. Joka ukon naamasta sen pystyy lukemaan suoraan. Miksi?
Miksi ei?
Ensi sunnuntaina lähdetään Portugaliin. Itselleni tuo reissu on ensimmäinen mahdollisuus kahden vuoden aikana alas menneen itseluottamuksen hakemiselle. Se on löydettävä, mikäli meinaa Tiomila-viestissä ykkösjoukkueessa juosta. Kunto on siinä kohtaa toisarvoinen asia. On sekin jännä asia. Joskus VeVessä sitä lähti pitkälle yölle isoja pyssyjä vastaan suhteellisen luottavaisena. Nyt jopa lyhyt väliosuus tuntuu hieman vaikealta.
Seuraava etappi on sitten 19.3 testijuoksu ja huhtikuun Ruotsin leiri. Siitä se rakentuu jos on rakentuakseen.
reilusti vedettiin suoraksi mutkaa
velat muuttuivat saataviksi
hirviöt kaunottariksi
Näin oivallisesti se alkaa - 19.3 Kerubi
Talvi etenee ja ukko eikun rumenee. Tsapaino paranee, epätasapaino poistuu mielen ja ruumiin syövereistä. Vielä on toivoa, ja yritystä mennä siitä mistä aita ei ole ihan matalin. Junnukin sanoi, yritä vielä. Ja mie yritän.
Nyt alkaa olla kaksi kolmen viikon oivallista harjoitussettiä valmiina toteutettuna. Enpä olis uskonut vielä joulun aikoihin että tähän tilanteeseen pääsisin. Vähät on vaatimukset nykyisin, olen siis läksyni oppinut. On se vaan uskomatonta ja toisaalta vaarallista miten urheilijaksi tottunut elää urheilun kautta. Kun ei suju, niin mies on maassa. Kun menee kohtalaisesti, niin mieli on kohtalainen. Kun menee hyvin, niin mieli on hyvä. Tämän näkee lounastunnilla päivittäin. Joka ukon naamasta sen pystyy lukemaan suoraan. Miksi?
Miksi ei?
Ensi sunnuntaina lähdetään Portugaliin. Itselleni tuo reissu on ensimmäinen mahdollisuus kahden vuoden aikana alas menneen itseluottamuksen hakemiselle. Se on löydettävä, mikäli meinaa Tiomila-viestissä ykkösjoukkueessa juosta. Kunto on siinä kohtaa toisarvoinen asia. On sekin jännä asia. Joskus VeVessä sitä lähti pitkälle yölle isoja pyssyjä vastaan suhteellisen luottavaisena. Nyt jopa lyhyt väliosuus tuntuu hieman vaikealta.
Seuraava etappi on sitten 19.3 testijuoksu ja huhtikuun Ruotsin leiri. Siitä se rakentuu jos on rakentuakseen.
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Savonia - tie tuskaan
Talven hiihtotavoitteeksi oli määritelty Savonia hiihto. 39 kilsaa luistelutyylillä hyvässä porukassa sopivaa vauhtia - siinä ennakko-odotukset. Mukaan Joensuun miehistä lähtivät myös Taneli Pantsar, Tuukka Turkka ja Mikko Auvinen.
Aamusella mittari osoitti rivakkaa tulipalopakkasta, järjestäjät päättivätkin siirtää lähtöä tunnilla eteenpäin eli klo 13:sta. Matka Kymenlaakson pääkaupungista Kouvostoliitosta Etelä-Savon helmeen eli Kikkeliin sujui mukavissa rupattelumerkeissä. Oltiin Tuukan kanssa otettu oikein emännät matkaan. Tässä vaiheessa tein virheen numero 2. En ottanut geelejä mukaan. Jo kotoa lähtiessäni olin tehnyt virheen numero 1. En ottanut juomavyötä mukaan.
Tanka oli ansiokkaasti voidellut mulle Peltoset. Luisto tuntui verrytellessä ensiluokkaiselta ja kroppa ihan voimakkaalta. Sitten vain sukset lähtöalueelle ja odottelemaan.
Tosihiihtäjät vakavina
Lähtölaukaus pamahti ja ensimmäiset parisataa metriä mentiin tasatyönnöllä. Vanhana tasatyöntäjänä seurailin vain Tuukan pakaroita ja asetuin hänen peesiinsä kun siirryttiin luisteluhommiin.
Muutama kilsa mentiin porukassa ja kärki oli siinä muutamankymmenenmetrin päässä. Tuukka edessä, Auvinen ja Tanka jossain edessäpäin. Kärkiporukkaan alkoi syntyä eroa ja Tuukka nappasi ohituskaistan eli tasatyönnöllä porukasta ohitte Ikolan tyyliin. Itse tein tässä kohtaa virheen numero 3. Jäin siis odottamaan hitaampien taakse hetkeksi.
Ei siinä kauaa odoteltu ja tuuppasin Junkkarin Jussin ohi tasatyönnöllä, vanha tasatyöntäjä kun olen. Eroa Tuukan porukkaan eli ns. kakkosletkaan oli jo melkein sata metriä mutta yritin vetää kovaa. Seuraavat 10 kilsaa hiihdinkin sitten yksin omaa maksimivauhtia (toim. huom. ei kauhean kovaa) ja sain kuin sainkin Auvisen vetämän letkan kiinni. Tuukka sutkutteli siinä porukan keskivaiheilla.
Mie, Auvinen ja Tuukka
Letkassa vauhti oli leppoisaa ja pääsin aika helpolla, ylämäissä tuntui kuitenkin pahalta kuten hiihtokisassa kuuluukin.
Letkassa hymyilyttää
25 kilsan kohilla aloin ymmärtämään mikä oli neljäs ja samalla viimeinen virheeni. Se, että olin ylipäätänsä lähtenyt koko kisaan ja ennen kaikkea luistelutyylillä. Reidet alkoivat puutumaan hyvin voimakkaasti ja näkökentässä alkoi heittämään. En meinannut enää pysyä pystyssä eikä ylämäkeä päässyt kovinkaan helposti ylös. Pysähdyin ja anelin aiemmin pudonneelta Auviselta energiaa, ei löytynyt. Siinä oli vain pakko keskeyttää, ei mitään mahiksia jatkaa.
Kaikesta huolimatta pieni kipinä jäi itämään. Sitten kun mie oon vanha niin alan kiertämään massahiihtoja ja kesäisin juoksen maraa. Tai sitten nostan lohta väylältä ja kurlaan kaljaa kuten Tanka asian ilmaisi kun hänelle tämän suunnitelman esitin.
Aamusella mittari osoitti rivakkaa tulipalopakkasta, järjestäjät päättivätkin siirtää lähtöä tunnilla eteenpäin eli klo 13:sta. Matka Kymenlaakson pääkaupungista Kouvostoliitosta Etelä-Savon helmeen eli Kikkeliin sujui mukavissa rupattelumerkeissä. Oltiin Tuukan kanssa otettu oikein emännät matkaan. Tässä vaiheessa tein virheen numero 2. En ottanut geelejä mukaan. Jo kotoa lähtiessäni olin tehnyt virheen numero 1. En ottanut juomavyötä mukaan.
Tanka oli ansiokkaasti voidellut mulle Peltoset. Luisto tuntui verrytellessä ensiluokkaiselta ja kroppa ihan voimakkaalta. Sitten vain sukset lähtöalueelle ja odottelemaan.
Tosihiihtäjät vakavina
Lähtölaukaus pamahti ja ensimmäiset parisataa metriä mentiin tasatyönnöllä. Vanhana tasatyöntäjänä seurailin vain Tuukan pakaroita ja asetuin hänen peesiinsä kun siirryttiin luisteluhommiin.
Muutama kilsa mentiin porukassa ja kärki oli siinä muutamankymmenenmetrin päässä. Tuukka edessä, Auvinen ja Tanka jossain edessäpäin. Kärkiporukkaan alkoi syntyä eroa ja Tuukka nappasi ohituskaistan eli tasatyönnöllä porukasta ohitte Ikolan tyyliin. Itse tein tässä kohtaa virheen numero 3. Jäin siis odottamaan hitaampien taakse hetkeksi.
Ei siinä kauaa odoteltu ja tuuppasin Junkkarin Jussin ohi tasatyönnöllä, vanha tasatyöntäjä kun olen. Eroa Tuukan porukkaan eli ns. kakkosletkaan oli jo melkein sata metriä mutta yritin vetää kovaa. Seuraavat 10 kilsaa hiihdinkin sitten yksin omaa maksimivauhtia (toim. huom. ei kauhean kovaa) ja sain kuin sainkin Auvisen vetämän letkan kiinni. Tuukka sutkutteli siinä porukan keskivaiheilla.
Mie, Auvinen ja Tuukka
Letkassa vauhti oli leppoisaa ja pääsin aika helpolla, ylämäissä tuntui kuitenkin pahalta kuten hiihtokisassa kuuluukin.
Letkassa hymyilyttää
25 kilsan kohilla aloin ymmärtämään mikä oli neljäs ja samalla viimeinen virheeni. Se, että olin ylipäätänsä lähtenyt koko kisaan ja ennen kaikkea luistelutyylillä. Reidet alkoivat puutumaan hyvin voimakkaasti ja näkökentässä alkoi heittämään. En meinannut enää pysyä pystyssä eikä ylämäkeä päässyt kovinkaan helposti ylös. Pysähdyin ja anelin aiemmin pudonneelta Auviselta energiaa, ei löytynyt. Siinä oli vain pakko keskeyttää, ei mitään mahiksia jatkaa.
Kaikesta huolimatta pieni kipinä jäi itämään. Sitten kun mie oon vanha niin alan kiertämään massahiihtoja ja kesäisin juoksen maraa. Tai sitten nostan lohta väylältä ja kurlaan kaljaa kuten Tanka asian ilmaisi kun hänelle tämän suunnitelman esitin.
lauantai 5. helmikuuta 2011
Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan
Sellainen se työmiehen lauantai. Itekkin olen nykyisellään ainakin jossain määrin työmies. On toiminnanjohtajan töitä, on av-valmennusta, on kirjoitushommia (ainakin tulossa). No, se on hyvä että on ja aika menee nykyisellään kuten lentäessä eli siivillä. Viinikin on mukiin menevää jne.
Mieli on tehnyt jo aikaisemmin asiasta mainita, mutta enpä ole tohtinut liiemmälti rumpuja paukutella ja henkseleitä rumputella. Eli viimeiset neljä viikkoa on harjoituksellisessa mielessä sujunut mukavissa ei niin ahtaissa ja ahdistavissa merkeissä. Pääasiassa olen harjoitellut kahdenlaisia harjoituksia: kevyitä ja kovia. Perusmätöt on jätetty Tonderin Jampalle, hyvin Jamppa on ne hoitanutkin.
Tänään oli aika TV-kovan. Paikaksi valikoitui BB-gymin matto ja lämmittelyt oli tarkoitus tehdä Areenalta käsin. Kaartaessani kukonlaulun aikaan kohti Areenan parkkipaikkaa AP lopetteli jo ratavetoverkkojansa ja kohti Gymiä hölkötellessäni vastaan rullasin Tuomo Lehtinen erittän kepeällä askelluksella. Tuntuu että jotain kummalllista aikaa tässä nyt eletään, suuria muutoksia on näköpiirissä. Merkit ovat selvät.
Tässä kohtaa lienee turha kertoa omasta treenistäni mitään.
Mieli on tehnyt jo aikaisemmin asiasta mainita, mutta enpä ole tohtinut liiemmälti rumpuja paukutella ja henkseleitä rumputella. Eli viimeiset neljä viikkoa on harjoituksellisessa mielessä sujunut mukavissa ei niin ahtaissa ja ahdistavissa merkeissä. Pääasiassa olen harjoitellut kahdenlaisia harjoituksia: kevyitä ja kovia. Perusmätöt on jätetty Tonderin Jampalle, hyvin Jamppa on ne hoitanutkin.
Tänään oli aika TV-kovan. Paikaksi valikoitui BB-gymin matto ja lämmittelyt oli tarkoitus tehdä Areenalta käsin. Kaartaessani kukonlaulun aikaan kohti Areenan parkkipaikkaa AP lopetteli jo ratavetoverkkojansa ja kohti Gymiä hölkötellessäni vastaan rullasin Tuomo Lehtinen erittän kepeällä askelluksella. Tuntuu että jotain kummalllista aikaa tässä nyt eletään, suuria muutoksia on näköpiirissä. Merkit ovat selvät.
Tässä kohtaa lienee turha kertoa omasta treenistäni mitään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
