Nyt aamulenkille, 30km tiestö.
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
lauantai 16. heinäkuuta 2011
torstai 14. heinäkuuta 2011
En tiiä osanko - nyt tiedän että en
Eilen kävin Lohjalla sprintin MM-katsastuksissa. Matkustelut hoidettiin tiistaina ja keskiviikkona oli sitten edessä perin raukea aamu. Käytiin Metsälän pojan kanssa juoksemassa 5 kilsaa ja päälle vedettiin JaMMut ihan Jonnena. Fiilis oli hyvä, jotakin kuitenkin puuttui. Olo oli henkisesti liian kypsä, Jukolan ja Kainuun hyvien juoksujen jälkeen ei oikein hotsittanut koko touhu. Etenkin kun sprinttiin satsailen kaikkein vähiten.
Hyvien verkkojen (1h) jälkeen siirryin parkkihallista torille patsastelemaan. Yleisöä näytti olevan mukavasti paikalla, mukavaahan se on joskus juosta kun ihmisiä on kannustamassa. Mielessä pyörivät Böken sanat "teeppä siisti juoksu" ja Pipon keväiset "juoksisit siekin joskus hyvin". Sen jälkeen aloin muuten juoksemaan hyvin.
Heti ykköselle mennessä hiukset harmaantuivat, sain kartan oikeinpäin mutta en meinannut löytää ykkösrastia sitten millään. Nän ollen kakkoselle oli otettava reilu kierto jotta saisin homman hanskaan. Kakkoselta lähtiessä en tajunnut lyhyempää reittiä, ja muurin ylityskin mietitytti. Kiersin siis koko hoidon, samoin kuin kutoselle tullessa. Vieläkään en tiedä olisiko siitä saanut mennä yli? Sanokaapa joku se.
Neloselle kiersin oikealta, se oli kai ihan hyvä. Hämäännnyin kuitenkin mäen päällä olevista teltoista ja jouduin liikaa oikealle, tappiota tällä välillä 19 sekuntia! Nelosella olin siis kärjestä 27 sekuntia. Peli ohi näiltä osin. Vitoselle kellotin nopeimman ajan. Sitten tein vielä väärät reitinvalinnat kutoselle, seiskalle ja kasille. Kolmelletoista luin vahingossa seuraavan rastin määritteen ja tulkitsin rastin olevan muurin ulkokulmassa. Kurkkasin alas ja siellähän se oli toisella puolella. Yleisön riemuksi totesin "vittu", ja läksin kiertämään taloa. Tietenkin väärältä puolelta eli oikealta.
Loppu meni hyvin ja väliaikojen perusteella juoksin hyvää vauhtia. Aika sama tuon alun jälkeen.
Kärkeen tuli eroa vain 37 sekuntia, mikä tuntuu uskomattoman pieneltä erolta tällaisella juoksulla. Luultavasti kukaan ei siis ole tehnyt hyvää juoksua.
Kuhmon ja Lohjan jälkeen on taas ollut sellainen olo että alan Topiksi. Sprintin jälkeen on melkein aina huono filis, johtuen siitä että en sitä osaa. Sprintti on mun mielestä paljon vaikeampaa kuin metsäsuunnistus, ihan reilusti jopa. Kehittyminen tässä lajissa vaatisi erilaista asennetta, pitäisi pystyä tekemään nöyrästi töitä ja löytää halu miettiä tekniikka. Sellaista halua ei oikein löydy ja tässä on sitten tulos.
Ehkä voisin näin kolmenkympin kunniaksi lopettaa sprintit liian vaikeina tälle päälle. Tai sitten jatkan samaan malliin ja käyn SM-kisoissa ja Huippuliigoissa sijoittumassa sijoille 10-20. Saa nähdä, se on ensi vuoden asia.
Jännä homma miten paljon alkoi illan mittaan harmittaa oma huonous. En tavoitellut paikkaa MM-kisoihin tai menestystä Huippuliigan kokonaispisteissä. Eilen ei siis ollut kovin suuria panoksia pelissä. Silti ottaa päähän olla huono, sitä on vaikea hyväksyä.
Onneksi tässä on edeltävinä viikkoina tullut kovan luokan onnistumisia. Niillä mennään kohti syksyä.
Muutama kysely on tullut miksi en lähde Ranskaan MM-katsastuksiin. Vastaan siihen nyt tässä. Talvella oli pitkään epäselvää pystynkö enää jatkamaan urheilua ollenkaan. Ilmassa oli epävarmuutta ja huonoa harjoittelua. Silloin ajattelin olevani tyytyväinen jos vielä pääsen joskus kisoihin. Sitten tuli vielä se Myko ja kevät meni täysin penkin alle. Vaikka olenkin viime aikoina päässyt hyvään kuntoon niin on ollut vaikea asettaa kovin korkeita tavoitteita. En myöskään usko että MM-kisoihin olisi mahdollisuuksia, se vaatisi varmasti katsastusvoittoa ja sitä ei varmasti tulisi. En ole käynyt koskaan Ranskassa, en tykkää rymytä kivikossa, enkä yksinkertaisesti ole riittävän hyvä. Voisihan sitä haaveilla tuurivoitosta oikein erikoisen kisan kohdalle sattuessa. Tuskin olisin kuitenkaan se jolla tuuri käy. Ja olisko se hauska mennä MM-kisoihin ja karsiutua siellä heti kättelyssä finaalista? Jos MM-tasolle haluaa niin se on pidempi projekti, mikä tähtää menestykseen itse kisoissa eikä pelkästään kisoihin pääsyyn.
Ensi viikolla alkaa valmistauminen syksyn SM-pitkälle ja viestiin. Lokakuussa katselen sitten tulokset ja mietin otanko Sveitsin ja Vuokatin kisat tähtäimeen vai jatkanko hyvänä kansallisen tason suunnistajana, joka hyvässä kunnossa pystyy haastamaan maajoukkuemiehet (kuten nyt Jukola ja Kainuu).
Nyt minulla ei ole motivaatio. Ens viikko sit aloitan.
Hyvien verkkojen (1h) jälkeen siirryin parkkihallista torille patsastelemaan. Yleisöä näytti olevan mukavasti paikalla, mukavaahan se on joskus juosta kun ihmisiä on kannustamassa. Mielessä pyörivät Böken sanat "teeppä siisti juoksu" ja Pipon keväiset "juoksisit siekin joskus hyvin". Sen jälkeen aloin muuten juoksemaan hyvin.
Heti ykköselle mennessä hiukset harmaantuivat, sain kartan oikeinpäin mutta en meinannut löytää ykkösrastia sitten millään. Nän ollen kakkoselle oli otettava reilu kierto jotta saisin homman hanskaan. Kakkoselta lähtiessä en tajunnut lyhyempää reittiä, ja muurin ylityskin mietitytti. Kiersin siis koko hoidon, samoin kuin kutoselle tullessa. Vieläkään en tiedä olisiko siitä saanut mennä yli? Sanokaapa joku se.
Neloselle kiersin oikealta, se oli kai ihan hyvä. Hämäännnyin kuitenkin mäen päällä olevista teltoista ja jouduin liikaa oikealle, tappiota tällä välillä 19 sekuntia! Nelosella olin siis kärjestä 27 sekuntia. Peli ohi näiltä osin. Vitoselle kellotin nopeimman ajan. Sitten tein vielä väärät reitinvalinnat kutoselle, seiskalle ja kasille. Kolmelletoista luin vahingossa seuraavan rastin määritteen ja tulkitsin rastin olevan muurin ulkokulmassa. Kurkkasin alas ja siellähän se oli toisella puolella. Yleisön riemuksi totesin "vittu", ja läksin kiertämään taloa. Tietenkin väärältä puolelta eli oikealta.
Loppu meni hyvin ja väliaikojen perusteella juoksin hyvää vauhtia. Aika sama tuon alun jälkeen.
Kärkeen tuli eroa vain 37 sekuntia, mikä tuntuu uskomattoman pieneltä erolta tällaisella juoksulla. Luultavasti kukaan ei siis ole tehnyt hyvää juoksua.
Kuhmon ja Lohjan jälkeen on taas ollut sellainen olo että alan Topiksi. Sprintin jälkeen on melkein aina huono filis, johtuen siitä että en sitä osaa. Sprintti on mun mielestä paljon vaikeampaa kuin metsäsuunnistus, ihan reilusti jopa. Kehittyminen tässä lajissa vaatisi erilaista asennetta, pitäisi pystyä tekemään nöyrästi töitä ja löytää halu miettiä tekniikka. Sellaista halua ei oikein löydy ja tässä on sitten tulos.
Ehkä voisin näin kolmenkympin kunniaksi lopettaa sprintit liian vaikeina tälle päälle. Tai sitten jatkan samaan malliin ja käyn SM-kisoissa ja Huippuliigoissa sijoittumassa sijoille 10-20. Saa nähdä, se on ensi vuoden asia.
Jännä homma miten paljon alkoi illan mittaan harmittaa oma huonous. En tavoitellut paikkaa MM-kisoihin tai menestystä Huippuliigan kokonaispisteissä. Eilen ei siis ollut kovin suuria panoksia pelissä. Silti ottaa päähän olla huono, sitä on vaikea hyväksyä.
Onneksi tässä on edeltävinä viikkoina tullut kovan luokan onnistumisia. Niillä mennään kohti syksyä.
Muutama kysely on tullut miksi en lähde Ranskaan MM-katsastuksiin. Vastaan siihen nyt tässä. Talvella oli pitkään epäselvää pystynkö enää jatkamaan urheilua ollenkaan. Ilmassa oli epävarmuutta ja huonoa harjoittelua. Silloin ajattelin olevani tyytyväinen jos vielä pääsen joskus kisoihin. Sitten tuli vielä se Myko ja kevät meni täysin penkin alle. Vaikka olenkin viime aikoina päässyt hyvään kuntoon niin on ollut vaikea asettaa kovin korkeita tavoitteita. En myöskään usko että MM-kisoihin olisi mahdollisuuksia, se vaatisi varmasti katsastusvoittoa ja sitä ei varmasti tulisi. En ole käynyt koskaan Ranskassa, en tykkää rymytä kivikossa, enkä yksinkertaisesti ole riittävän hyvä. Voisihan sitä haaveilla tuurivoitosta oikein erikoisen kisan kohdalle sattuessa. Tuskin olisin kuitenkaan se jolla tuuri käy. Ja olisko se hauska mennä MM-kisoihin ja karsiutua siellä heti kättelyssä finaalista? Jos MM-tasolle haluaa niin se on pidempi projekti, mikä tähtää menestykseen itse kisoissa eikä pelkästään kisoihin pääsyyn.
Ensi viikolla alkaa valmistauminen syksyn SM-pitkälle ja viestiin. Lokakuussa katselen sitten tulokset ja mietin otanko Sveitsin ja Vuokatin kisat tähtäimeen vai jatkanko hyvänä kansallisen tason suunnistajana, joka hyvässä kunnossa pystyy haastamaan maajoukkuemiehet (kuten nyt Jukola ja Kainuu).
Nyt minulla ei ole motivaatio. Ens viikko sit aloitan.
maanantai 11. heinäkuuta 2011
3 ja 4
Pistetääs nyt kuitenkin pienet jutut myös päivistä 3 ja 4.
Kolmantena päivänä kävin puolustustaisteluun. Tavoite oli minimoida tappio keulaan. Arvelin aikaisen lähtöpaikan vaikuttavan negatiivisesti saavuttamaani loppuaikaan, joten pummeja oli syytä vältää. Silloinhan loppuaikani olisi nimittäin oleva vieläkin huonompi.
Kisa sujui todella hyvin. Virhettä ehkä puoli minuuttia, joihin on laskettu pitkällä välillä kaksi pysähdystä. Se on jo sellainen juoksu joita ihmisen pitää tehdä. Palkintona tästä kahdeksas sija reilu kaks minuuttia Topi Anjalan takana. Laitan hieman lähtöpaikan piikkiin, ei kuitenkaaan hirveästi ettei lipsahda selittelyn mestarin puolelle. Oli mukava tulla maaliin kun menin 3,5 minuutin keulaan ennen Jereä. Kirikin irtosi hyvin, näköjään vanhoilla päivillä sopivan rentoutumisen myötä myös nopeat solut ovat heränneet.
Viimeiseen päivään lähdettäessä tilanne oli vaikea. Olo oli väsynyt ja siitähän seuraa pahimmoillaan löysyys lopputaisteluissa. Sitä ikään kuin haluaa vältellä pahaa oloa ja tyytyy vähempään. Lisäksi eteen oli reilu 40 sekuntia (Fredrik Johansson) ja taakse 1.40 (Mattias Millinger). Johansson lähti ajamaan takaa Taivaista kuin tuulispää, Taivainen puolestaan imi Lehdon etumatkan nopeasti kiinni. Itse saatoin vain keskittyä tarkkaan suunnistukseen ja toivoa edellä meneviltä pummia.
Sitä pummia ei tullut, vaan päivästä tuli yksinäisen miehen totinen työpäivä. Meno oli huonoa, mutta virheitä tuli nolla. Sitten Anjala, Johansson ja Lehto juoksivat vastaan (menivät siis jo seuraavaa väliä). Jonne sanoi että Taivainen menee edellä aika lähellä. Kohta selkä näkyikin, ja mikä parasta, selkä lähestyi nopeaa vauhtia. Pian olinkin jo Taivaisen kannoilla ja otin heti omaa valintaa. Luotin siihen että vauhtini on selvästi parempaa, ei siis tarvitse turhaan jäädä peesiin. Teinkin sitten heti virheen. No, ei ollut iso ja viimiselle suunnistusvälille lähdettäessä olin taas mukana. Sillä välillä otimme eri valinnat, Oma kiersi ja mie menin suorhaan. Rastilla tavattiin taas.
Viimeiselle lähdettiin samaa vauhtia eikä kummallakaan ollut halua kovaan vetoon. Oma kertoi vetäneensä tahallaan paskikkoon jotta ei tarvitsisi ottaa loppukiriä. Ei se paljoa hdastanut vaan Oma leimasi ennen viimeisellä rastilla. Siinä kohtaa otin separikirin ja menin ukosta ohi. Hieno homma kaiken kaikkiaan, harvoin tulee kirivoittoja mutta tällä viikolla tuli kaksi. Eikä ihan kevyistä ukoista, pakko vähän nauttia työn hedelmistä tässä kohtaa.
Kokonaiskisassa olin siis neljäs ja kotia kohti lähdettiin yhtä kameraa rikkaampana.
Seuraavaksi Lohjan MM-katsastussprintti. Ranskaan en viitsi lähteä katsastamaan, koska kisoihin ei varmasti ole mahdollisuuksia. Semminkin kun en ole niissä maastoissa koskaan käynyt. Tavoittelen SM-mitalia syksyllä, sen jälkeen katson alanko vielä tavoittelemaan suurempiin kisoihin. Vuokatti tietysti kummittelee aina välillä ajatuksissa. Siinä on kuitenkin omat kommervenkkinsä, katsotaan nyt mitä tapahtuu.
Kiitos tästä.
Kolmantena päivänä kävin puolustustaisteluun. Tavoite oli minimoida tappio keulaan. Arvelin aikaisen lähtöpaikan vaikuttavan negatiivisesti saavuttamaani loppuaikaan, joten pummeja oli syytä vältää. Silloinhan loppuaikani olisi nimittäin oleva vieläkin huonompi.
Kisa sujui todella hyvin. Virhettä ehkä puoli minuuttia, joihin on laskettu pitkällä välillä kaksi pysähdystä. Se on jo sellainen juoksu joita ihmisen pitää tehdä. Palkintona tästä kahdeksas sija reilu kaks minuuttia Topi Anjalan takana. Laitan hieman lähtöpaikan piikkiin, ei kuitenkaaan hirveästi ettei lipsahda selittelyn mestarin puolelle. Oli mukava tulla maaliin kun menin 3,5 minuutin keulaan ennen Jereä. Kirikin irtosi hyvin, näköjään vanhoilla päivillä sopivan rentoutumisen myötä myös nopeat solut ovat heränneet.
Viimeiseen päivään lähdettäessä tilanne oli vaikea. Olo oli väsynyt ja siitähän seuraa pahimmoillaan löysyys lopputaisteluissa. Sitä ikään kuin haluaa vältellä pahaa oloa ja tyytyy vähempään. Lisäksi eteen oli reilu 40 sekuntia (Fredrik Johansson) ja taakse 1.40 (Mattias Millinger). Johansson lähti ajamaan takaa Taivaista kuin tuulispää, Taivainen puolestaan imi Lehdon etumatkan nopeasti kiinni. Itse saatoin vain keskittyä tarkkaan suunnistukseen ja toivoa edellä meneviltä pummia.
Sitä pummia ei tullut, vaan päivästä tuli yksinäisen miehen totinen työpäivä. Meno oli huonoa, mutta virheitä tuli nolla. Sitten Anjala, Johansson ja Lehto juoksivat vastaan (menivät siis jo seuraavaa väliä). Jonne sanoi että Taivainen menee edellä aika lähellä. Kohta selkä näkyikin, ja mikä parasta, selkä lähestyi nopeaa vauhtia. Pian olinkin jo Taivaisen kannoilla ja otin heti omaa valintaa. Luotin siihen että vauhtini on selvästi parempaa, ei siis tarvitse turhaan jäädä peesiin. Teinkin sitten heti virheen. No, ei ollut iso ja viimiselle suunnistusvälille lähdettäessä olin taas mukana. Sillä välillä otimme eri valinnat, Oma kiersi ja mie menin suorhaan. Rastilla tavattiin taas.
Viimeiselle lähdettiin samaa vauhtia eikä kummallakaan ollut halua kovaan vetoon. Oma kertoi vetäneensä tahallaan paskikkoon jotta ei tarvitsisi ottaa loppukiriä. Ei se paljoa hdastanut vaan Oma leimasi ennen viimeisellä rastilla. Siinä kohtaa otin separikirin ja menin ukosta ohi. Hieno homma kaiken kaikkiaan, harvoin tulee kirivoittoja mutta tällä viikolla tuli kaksi. Eikä ihan kevyistä ukoista, pakko vähän nauttia työn hedelmistä tässä kohtaa.
Kokonaiskisassa olin siis neljäs ja kotia kohti lähdettiin yhtä kameraa rikkaampana.
Seuraavaksi Lohjan MM-katsastussprintti. Ranskaan en viitsi lähteä katsastamaan, koska kisoihin ei varmasti ole mahdollisuuksia. Semminkin kun en ole niissä maastoissa koskaan käynyt. Tavoittelen SM-mitalia syksyllä, sen jälkeen katson alanko vielä tavoittelemaan suurempiin kisoihin. Vuokatti tietysti kummittelee aina välillä ajatuksissa. Siinä on kuitenkin omat kommervenkkinsä, katsotaan nyt mitä tapahtuu.
Kiitos tästä.
tiistai 5. heinäkuuta 2011
KRV 2. päivä
Suuri mestari ja kaikkien aikojen idoli on mennyt pois. Mika Myllylä on ja tulee aina olemaan itselleni kaikkien aikojen kovin jätkä. Suvereeni ykkönen. Muistan jo 90-luvun puolivälissä lukeneeni innokkkasti Juoksijasta Myllylän harjoittelusta. Ohjelmat tekivät kohtalaisen kovan vaikutuksen. Hurjalta se harjoittelu vaikutti, tuohon olisi siis itsekin päästävä. En tainnut päästä.
Oli aina ilo seurata vaisusti sujuneen alkutalven jälkeen tammikuisia SM-hiihtoja. Myllylä ilmestyi paikalle hirmukuntoisena, kukaan ei voinut mitään. Ei puhettakaan, vaikka Isometsä tai Hartsa olisivatkin olleet hyvässä kunnossa. Joskus Myllylä oli ollut kuukauden kipeänä. Ei haitannut, tammikuussa alkoi kulkemaan. Joskus jo Davosissa joulukuun alussa.
Trondheimin maailmanmestaruus oli hieno juttu juuri kestävyysharjoittelun saloihin tutustuvalle nuorelle miehelle. Vesisade, tuhannet norjalaisliput, pipo pois, vetoketju auki. Jevne jäi.
Seuraavana talvena matkustin nuorten SM-hiihdoista Torniosta ja pääsin kotiin joskus puoliltaöin. En mennyt nukkumaan vaan ruvettiin porukalla seuraamaan Naganon olympialaisten 30 kilometrin kilpailua. Sen muistavat kaikki, varmasti kaikki. Isoja lumihiutaleita, huikean rankka profiili. Sen kesti vain yksi mies, Mika Myllylä.
Ramsaun kisoista ei tarvitse edes kirjoittaa.
Mika Myllylää on kiittäminen siitä että itsekin tästä kestourheilusta innostuin. Enkä varmasti ole ainoa.
R.I.P Mika
Kisassa olin tänään kuudes.
Oli aina ilo seurata vaisusti sujuneen alkutalven jälkeen tammikuisia SM-hiihtoja. Myllylä ilmestyi paikalle hirmukuntoisena, kukaan ei voinut mitään. Ei puhettakaan, vaikka Isometsä tai Hartsa olisivatkin olleet hyvässä kunnossa. Joskus Myllylä oli ollut kuukauden kipeänä. Ei haitannut, tammikuussa alkoi kulkemaan. Joskus jo Davosissa joulukuun alussa.
Trondheimin maailmanmestaruus oli hieno juttu juuri kestävyysharjoittelun saloihin tutustuvalle nuorelle miehelle. Vesisade, tuhannet norjalaisliput, pipo pois, vetoketju auki. Jevne jäi.
Seuraavana talvena matkustin nuorten SM-hiihdoista Torniosta ja pääsin kotiin joskus puoliltaöin. En mennyt nukkumaan vaan ruvettiin porukalla seuraamaan Naganon olympialaisten 30 kilometrin kilpailua. Sen muistavat kaikki, varmasti kaikki. Isoja lumihiutaleita, huikean rankka profiili. Sen kesti vain yksi mies, Mika Myllylä.
Ramsaun kisoista ei tarvitse edes kirjoittaa.
Mika Myllylää on kiittäminen siitä että itsekin tästä kestourheilusta innostuin. Enkä varmasti ole ainoa.
R.I.P Mika
Kisassa olin tänään kuudes.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
KRV 1. päivä
Tänään juostiin Kainuun Rastiviikon ensimmäinen osakilpailu sprinttimatkalla. Kilpailuareenan virkaa toimitti Kuhmon keskusta kapeine kujineen, puistoineen, aitauksineen. Osa aitauksista oli vääriä, osa oikeita.
Etukäteen asetin tavoitteksi ns. seiftijuoksun, eli 35-45 sekuntia kärkeen ja hyvät asetelmat kokonaiskilpailuun. Ykköstavoite on jaettu huominen pitkänmatkan ja kokonaiskisan välillä, kääntyen kymmenyksellä kokonaiskisan hyväksi.
Kisa-alue oli spekuloitu suhteellisen simppeliksi, tuskinpa mitään erikoisempaa olisi edessä. Odotukset osoittautuivat vääriksi, kyseessä olikin erittäin hyvä sprinttikisa. Puttonen oli loihtinut mainion radan, joka sittemmin oli todettava itselleni liian vaikeaksi.
Jonnen kanssa aloitettiin lämmittely jo tuntia ennen kisaa. Ensin käveltiin, sitten juostiin ja lopuksi jo nyittiin spurtteja. Olo parani verkan aikana melko hyväksi, saatoin siis lähteä matkaan hyvillä mielin. Eiköhän tässä tavoitteeseen päästä.
Matkaan vaan ja ensimmäisen kerran eksyin jo matkalla K-pisteelle. Huitasin marketin kulmalta kadun puolelle ja hamusin katsellaani mistä se rata oikein alkaa. No, ei siinä montaa sekuntia mennyt. Kartan eteeni saatuani tajusin heti, että vaikea kisa tulee. En vain saanut hommaa oikein ensimmäisillä väleillä haltuun, koko ajan tuntui ettei vaan ehdi lukemaan riittävästi.
Väliajat eteeni saatuani voin todeta vauhdin olleen kuitenkin hyvää. Olin rastilla kahdeksan kolmantena vain 5 sekuntia kärjestä. Ysille tuli sitten ensimmäinen virhe, juoksin pussiin ja jouduin palaamaan takaisin. Siinä meni joku 9 sekuntia.
Tämän jälkeen sain Oison selän näkyviin ja nousin taas viidenneksi. Rastille 15 lähtiessä pysähdyin ja katsoin minkä hiton aidan kulmassa se rasti oikein on. Katsoin aivan oikein ja aitausta kiertäessäni näin vielä rastin toisella puolella aitaa. Tempaisin kuitenkin väärään karsinaan ja ihan sinne kulmaan saakka. Takkiin 35 sekuntia, eli lasketaan virhettä 30 sekuntia. Sija tässä vaiheessa 23. ja masennus päällä. Tulipa ryssittyä tämä homma, kokonaiskisassa ei viittis pahemmin turhaa siimaa antaa.
No, juoksun kulkeminen on ilmiselvä tapaus. Tempaisin näet seuraaville kolmelle välille pohjat ja lopuille neljälle tappiot olivat 1,2,1 ja 2 sekuntia. Lopulta tappiota harmooniselle Rustille kertyi 42 sekuntia.
Vaikka epäonnistuin tänään niin tuntuu ihan hyvältä. On semmoinen tunne että nyt on löytyny hyvä harjoitussysteemi itselleni. Tänäänkin oli kaikkien aikojen eka sprinttikisa missä olisi ollut oikeasti mahdollisuudet voittaa. Jännä juttu on se, että kaikki kovat juoksuvedot on jätetty ohjelmasta pois. Maksimia ei ole tehty ollenkaan, vaan kisat ovat hoitaneet sen puolen. Ehkä siinä tärkeänä osana on myös jatkuva hyvä fiilis. Kun nauttii kisoista niin alkaa kulkemaankin. Tai sitten kyseessä on tuuri.
Tulos oli siis tänään tavoitteiden mukainen. Suoritus taas kaikkien aikojen paskin. Harmittaa pikkusen mutta huomiseen kisaan lähden hyvällä itseluottamuksella tekemään kovaa juoksua. Katsotaan sitten jaksanko loppuun saakka.
Tähän vielä tämän viikon hitti. Masan kertosäe on kova.
Raskaita aikoja
Etukäteen asetin tavoitteksi ns. seiftijuoksun, eli 35-45 sekuntia kärkeen ja hyvät asetelmat kokonaiskilpailuun. Ykköstavoite on jaettu huominen pitkänmatkan ja kokonaiskisan välillä, kääntyen kymmenyksellä kokonaiskisan hyväksi.
Kisa-alue oli spekuloitu suhteellisen simppeliksi, tuskinpa mitään erikoisempaa olisi edessä. Odotukset osoittautuivat vääriksi, kyseessä olikin erittäin hyvä sprinttikisa. Puttonen oli loihtinut mainion radan, joka sittemmin oli todettava itselleni liian vaikeaksi.
Jonnen kanssa aloitettiin lämmittely jo tuntia ennen kisaa. Ensin käveltiin, sitten juostiin ja lopuksi jo nyittiin spurtteja. Olo parani verkan aikana melko hyväksi, saatoin siis lähteä matkaan hyvillä mielin. Eiköhän tässä tavoitteeseen päästä.
Matkaan vaan ja ensimmäisen kerran eksyin jo matkalla K-pisteelle. Huitasin marketin kulmalta kadun puolelle ja hamusin katsellaani mistä se rata oikein alkaa. No, ei siinä montaa sekuntia mennyt. Kartan eteeni saatuani tajusin heti, että vaikea kisa tulee. En vain saanut hommaa oikein ensimmäisillä väleillä haltuun, koko ajan tuntui ettei vaan ehdi lukemaan riittävästi.
Väliajat eteeni saatuani voin todeta vauhdin olleen kuitenkin hyvää. Olin rastilla kahdeksan kolmantena vain 5 sekuntia kärjestä. Ysille tuli sitten ensimmäinen virhe, juoksin pussiin ja jouduin palaamaan takaisin. Siinä meni joku 9 sekuntia.
Tämän jälkeen sain Oison selän näkyviin ja nousin taas viidenneksi. Rastille 15 lähtiessä pysähdyin ja katsoin minkä hiton aidan kulmassa se rasti oikein on. Katsoin aivan oikein ja aitausta kiertäessäni näin vielä rastin toisella puolella aitaa. Tempaisin kuitenkin väärään karsinaan ja ihan sinne kulmaan saakka. Takkiin 35 sekuntia, eli lasketaan virhettä 30 sekuntia. Sija tässä vaiheessa 23. ja masennus päällä. Tulipa ryssittyä tämä homma, kokonaiskisassa ei viittis pahemmin turhaa siimaa antaa.
No, juoksun kulkeminen on ilmiselvä tapaus. Tempaisin näet seuraaville kolmelle välille pohjat ja lopuille neljälle tappiot olivat 1,2,1 ja 2 sekuntia. Lopulta tappiota harmooniselle Rustille kertyi 42 sekuntia.
Vaikka epäonnistuin tänään niin tuntuu ihan hyvältä. On semmoinen tunne että nyt on löytyny hyvä harjoitussysteemi itselleni. Tänäänkin oli kaikkien aikojen eka sprinttikisa missä olisi ollut oikeasti mahdollisuudet voittaa. Jännä juttu on se, että kaikki kovat juoksuvedot on jätetty ohjelmasta pois. Maksimia ei ole tehty ollenkaan, vaan kisat ovat hoitaneet sen puolen. Ehkä siinä tärkeänä osana on myös jatkuva hyvä fiilis. Kun nauttii kisoista niin alkaa kulkemaankin. Tai sitten kyseessä on tuuri.
Tulos oli siis tänään tavoitteiden mukainen. Suoritus taas kaikkien aikojen paskin. Harmittaa pikkusen mutta huomiseen kisaan lähden hyvällä itseluottamuksella tekemään kovaa juoksua. Katsotaan sitten jaksanko loppuun saakka.
Tähän vielä tämän viikon hitti. Masan kertosäe on kova.
Raskaita aikoja
torstai 23. kesäkuuta 2011
Pitkät yöt, lyhyet päivät - Salpa-Jukolan isot yö-pyssyt!
Tässä se tulee: isojen pyssyjen yön jatko-osa! Tässä ja nyt, lyhennettynä, referoituna, muttei sensuroituna!
Edellisessä jutussa kertoilin kuulumisista leirin jälkeen. Siellä olin saanut itseluottamuksen kohdilleen viimeisen harjoituksen aikana. Se oli kohdallani kaikkien aikojen paras harjoitus! Huutomerkki siihen kuin Riivari konsanaan! Paras siksi, että kyseessä oli kategorian A harjoitus! kts. edellinen blogjuttu.
Viikolla otin hyvin kevyesti. Maanantaina lepo, tiistaina 6 kilsaa ja hieronta, keskiviikkona 20km Nurcin kera (tuntui vahvalta), torstaina lepo ja perjantaina 8km + mallisuunnistus (sisälsi 10 minuutin likistysvedon!)!
Perjantain joukkuepalaverissa sanoin muille olevani hyvin luottavainen. Vain yhtä ukkoa pidin etukäteen kovempana. Tämä siksi, että olin nähnyt edellisenä viikonloppuna kovissa treeneissä mitä vauhti tällä TG:llä on. Se oli mahdottomuus.
Lauantaina käytiin teamjoggingilla, syötiin ja lähdettiin kisapaikalle. Oltiin ukon ja annin kanssa TV-haastattelussa ja sen jälkeen seurasin kaksi osuutta venloja. Anni veteli tapansa mukaan huippujuoksun viimeistä suunnistusrastia lukuun ottamatta. Joskus käy näin, mahotonta se oliskin ollut taas voittaa.
Illan mittaan tunnelma mökillä oli kohtalaisen rauhaton. Etenkin kakkosjoukkueen ukot olivat aika täpinöissään, kukaan ei jaksanut olla paikallaan kahta minuuttia kauempaa. Ukot jauhoi isojen pyssyjen yöstä, joka tulisi vilisemään toinen toistaan kovempia ukkoja. Nyt olisi kuulemma todella siis hirvittävää kyytiä tarjolla. Hetken jo epäilin omaa panostani, jäisinkö jalkoihin? Mokaisinko kaiken? Entä jos hyvä itseluottamus olisikin vain harhaa? Katselin siinä kun Thierry söi kahdeksan aikaan 16 perunaa ja joi litran RedBullia. Itse söin Sippolassa kuusi.
Katseltiin ekaa osuutta puoleen väliin saakka, ja sitten olikin lähdettävä kohti hauskanpitopistettä, eli kisoihin. Juuso ajoi, mie ja Thierry istuttiin. Kaikilla tuntui olevan hyvä huumori päällä, ei mitään ressiä itse kisasta. Itse olin hieman ihmeissäni, yleensä en ole tällaisissa paikoissa ollut kovinkaan varma omasta tasostani. Nyt vain jostain syystä tuntui että asiat tulevat loksahtelemaan paikoilleen.
Kisapaikalla onnittelin ykkösosuuden miehiä ja aloin asentamaan lamppua sun muita rensseleitä valmiuteen. Lämmitellessä tuntui hieman nihkeältä, kunnes heitin ylimääräiset vaatteet pois. Totesin että kulkee, ei hätiä mitiä. Suunnistuksen sujuvuuteen oli yllättävä luotto jatkuvasti.
Näin screeniltä Hannun pummit. Pipo sanoi Thierrylle tilanteen muuttuneen. Ei siinä ilmekään värähtänyt, taisi todeta että selvä. Kakkosen Heinonen oli koko ajan kärjen mukana, ja tuli loppuun saakka hienosti. Juuri niin kuin tuollaiselle osuudella pitääkin. Valitsi vielä Nordbergin selän mulle seurattavaksi.
Kartan saatuani vauhti oli heti valmista ja riittävän kovaa. Seurasin Andersia ja oikaistiin ykköselle mennessä tien kulma valmiita uria pitkin. Tiellä tuntui aika tukalalta, huimaa vauhtia siinä mentiin. Oli laitettava täysillä jalkaa toisen eteen, eikä tuntunut siltikään riittävän.
Viimein mentiin metsän puolelle ja asetuin vetämään omaa letkaani, Nordberg oli mennyt johonkin muualle. Ykköne meni nappiin, kakkoselle jouduin pikkusen pysähtelemään. Siinä heti pieni virhe.
Nelosella oli TV-rasti. Edessä näkyi kymmeniä lamppuja, en siis voinut tietää montako ukkoa on edellä. Takana tulivat ainakin Halden ja Södertälje, ehkä myös Linne. Olin siinä kohtaa neljäntenä 22 sekuntia keulasta.
Vitoselle vedin letkaa. Rastille tultiin kuitenkin huonohkosti ja kutoselle menin letkan loppupäässä. Vauhti oli sellaista että tiesin Thierryn lähestyvän koko ajan.Vääjäämättä ja vauhdikkaasti. Rastille tullessa Nordberg tulikin sinne samaan aikaan täysin väärästä suunnasta. Hyvä fiilis.
Seiskalle mentiin hieman kovempaa. Rastilla näin Hujakan Pasin antamassa väliaikoja. Kasille otin Nordbergin selän ja lähdettiin menemään alakautta tien kautta. Tieltä metsään oikeasta paikasta ja hiekkakuopan läpi kohti lippua. Nordberg meni hieman väärään paikkaan ja Mäkisen Vesa sanoi että alempana se on, näinkin heti lipun ja pääsin leimaamaan ensin. Seuraavalle rastille mennessä tiesin että TV-rastihan se on. Juoksin keulassa ja ajattelin siinä että ekana leimaaminen antaa aina joukkuekavereille voimia tulevaan savottaan.
Kympille lähdettäessä sanoin Vesalle että nyt on hajonta, otetaan tarkasti. Menin omalle lipulle yksin ja läksin siitä samantien sitten kohti seuraavaa rastia. Arvelin että jotkut tekee varmasti pummia tähän, tuskin on kovin moni edellä enää. Vesa tekikin virheen ja joutui antautumaan. Tokihan taisi juosta tässä vaiheessa jo käsi murtuneena. Aika kova veto Vesalta!
Yhdelletoista mennessä luulin nähneeni iskän polulla jonkun toisen kanssa, harhanäkyjä taisi olla. Ohittelin muiden osuuksien viestin viejiä ja nautin helposta menosta. Tiesin kyllä melkoisella varmuudella olevani keulassa.
Kolmelletoista Norberg ja Novikov saivat kiinni. Muita ei näkynyt. Tässä vaan nyt, niin hyvä tulee. Vauhti tuntui juuri sopivalta. Viidellätoista taisi olla Katteluksen Keijo radiomiehen kanssa.
Seitsemälletoista oli hajonta. Sinne menin omaa reittiä, pienen ajautumisen seurauksena leimasin kuitenkin noin 10 sekuntia Novikovin jälkeen. Imin sen varmuuden vuoksi heti kiinni. Mielenkiintoista on, että Thierry oli tässä kohtaa jo ihan tuntumassa.
Novikovin kanssa juostiin kovimmat ajat kahdeksalletoista, ja sieltä lähdettäessä nähtiin taas Nordberg. Seuraavat kaksi väliä olivat vaikeita. Piti juosta oikeasti täysillä, mutta edessä oli sadoittain hitaampia joukkueita. Pelkäsin koko ajan, että naru Nordbergiin katkeaa. Eipä katkennut, vaan kahdellakympillä putkiosuuden alkaessa oltiin edelleen kasassa.
Tässä kohtaa tiesin sataprosenttisesti, että putkiosuutta mennään. Ei siihen varsinaisesti neronlahjoja tarvittu. Uria ei ollut ja edessä oli tyhjä metsä.
Kaksykköselle lähdettäessä vilkaisin vasemmalle, siellä se oli. Kohde, jota ei hevillä pitäisi karkuun päästää. Pelkojen kohde, epävarmuuden lähde. Thierry Gueorgiou.
Vaihdoin Nordbergin Gueorgiouhun, henkäisin syvään, ja olin valmis laittamaan kaiken peliin.
Välin loppuosassa oli pieni usvainen suo. Katsoin eteeni. Siellä menivät Gueorgiou, Nordberg ja Novikov. Ja Fincke. Metsä oli täysin hiljainen, vain miesten tiivis hengitys kuului vaimeana jostakin edestäpäin. Meinasin herkistyä, tajusin kuinka hienoja hetkiä elettiin.
Kakskakkoselle oli lyhyt väli hienossa kuusikossa. Novikov tuntui hyytyvän nousuun ja puskin ohi, jatkoin hyvällä vauhdilla ja sain kärkikaksikon pienen eron kiinni. Rastilla oli muutama ihminen, Liuhan Jarkko ainakin oli kuusen kupeeseen piiloutunut.
Kakskolmoselle juostiin polkua, eroa oli varmaan 20 metriä. Nousussa totesin että voi olla hajontaa (aika naurettava ajatus muuten), ja suunnistin rastille itse. Vaikka
Isot pyssyt olivatkin näkyvissä.
Kaksneloselle laskettiin notkoon ja Nordberg teki viimeisen epätoivoisen ratkaisun. Meni onneton tiheikköön. Seurasin Thierryn selkää ja kierrettiin venlauria pitkin tiheikkö oikealta. Nousussa totesin että toisena ollaan, Novikov on puhki. Juoksin sen minkä pystyin, ero vaan tuntui kasvavan. Mäen päällä Thierryn valo oli jo hävinnyt edellisen osuuden valojen sekaan.
Hätä ei ollut tämän näköinen, olin kuitenkin periaatteessa suunnistanut koko ajan itse. Menin seuraaville rasteille sujuvasti ja vauhdilla. Tokavikalla oli Junnu tehnyt hyvän jipon. Edellisen osuuden juoksijat menivät läheltä meidän rastia, mutta kuitenkin riittävän kaukaa. Katsoin että nyt aletaan olla rastin kohdalla mutta mitään ei näy. Vilkaisin siinä juostessani vasemmalle, ja siellä se oli. Ehkä kolmen sekunnin virhe. Viimeiselle Nordberg meni ohi.
Viimeisellä iskä kannusti. Päätin, että ainakin tämän osuuden jälkeen meillä on kaksoisjohto. Tikkasin kuin Lysell ja Nordberg ei pystynyt. Sillan jälkeen Matu kannusti ja maalisuoralla kuuluin Arto Ylä-Kotolan ääni kaiken muun yläpuolella. Pienet tuuletuksen siihen ja kartta Nurtsille. Thierryn kanssa ylävitoset ja Salosen Amin kuviin vaan.
Tehtävä oli suoritettu.
Kuva: Aapo Laiho
Edellisessä jutussa kertoilin kuulumisista leirin jälkeen. Siellä olin saanut itseluottamuksen kohdilleen viimeisen harjoituksen aikana. Se oli kohdallani kaikkien aikojen paras harjoitus! Huutomerkki siihen kuin Riivari konsanaan! Paras siksi, että kyseessä oli kategorian A harjoitus! kts. edellinen blogjuttu.
Viikolla otin hyvin kevyesti. Maanantaina lepo, tiistaina 6 kilsaa ja hieronta, keskiviikkona 20km Nurcin kera (tuntui vahvalta), torstaina lepo ja perjantaina 8km + mallisuunnistus (sisälsi 10 minuutin likistysvedon!)!
Perjantain joukkuepalaverissa sanoin muille olevani hyvin luottavainen. Vain yhtä ukkoa pidin etukäteen kovempana. Tämä siksi, että olin nähnyt edellisenä viikonloppuna kovissa treeneissä mitä vauhti tällä TG:llä on. Se oli mahdottomuus.
Lauantaina käytiin teamjoggingilla, syötiin ja lähdettiin kisapaikalle. Oltiin ukon ja annin kanssa TV-haastattelussa ja sen jälkeen seurasin kaksi osuutta venloja. Anni veteli tapansa mukaan huippujuoksun viimeistä suunnistusrastia lukuun ottamatta. Joskus käy näin, mahotonta se oliskin ollut taas voittaa.
Illan mittaan tunnelma mökillä oli kohtalaisen rauhaton. Etenkin kakkosjoukkueen ukot olivat aika täpinöissään, kukaan ei jaksanut olla paikallaan kahta minuuttia kauempaa. Ukot jauhoi isojen pyssyjen yöstä, joka tulisi vilisemään toinen toistaan kovempia ukkoja. Nyt olisi kuulemma todella siis hirvittävää kyytiä tarjolla. Hetken jo epäilin omaa panostani, jäisinkö jalkoihin? Mokaisinko kaiken? Entä jos hyvä itseluottamus olisikin vain harhaa? Katselin siinä kun Thierry söi kahdeksan aikaan 16 perunaa ja joi litran RedBullia. Itse söin Sippolassa kuusi.
Katseltiin ekaa osuutta puoleen väliin saakka, ja sitten olikin lähdettävä kohti hauskanpitopistettä, eli kisoihin. Juuso ajoi, mie ja Thierry istuttiin. Kaikilla tuntui olevan hyvä huumori päällä, ei mitään ressiä itse kisasta. Itse olin hieman ihmeissäni, yleensä en ole tällaisissa paikoissa ollut kovinkaan varma omasta tasostani. Nyt vain jostain syystä tuntui että asiat tulevat loksahtelemaan paikoilleen.
Kisapaikalla onnittelin ykkösosuuden miehiä ja aloin asentamaan lamppua sun muita rensseleitä valmiuteen. Lämmitellessä tuntui hieman nihkeältä, kunnes heitin ylimääräiset vaatteet pois. Totesin että kulkee, ei hätiä mitiä. Suunnistuksen sujuvuuteen oli yllättävä luotto jatkuvasti.
Näin screeniltä Hannun pummit. Pipo sanoi Thierrylle tilanteen muuttuneen. Ei siinä ilmekään värähtänyt, taisi todeta että selvä. Kakkosen Heinonen oli koko ajan kärjen mukana, ja tuli loppuun saakka hienosti. Juuri niin kuin tuollaiselle osuudella pitääkin. Valitsi vielä Nordbergin selän mulle seurattavaksi.
Kartan saatuani vauhti oli heti valmista ja riittävän kovaa. Seurasin Andersia ja oikaistiin ykköselle mennessä tien kulma valmiita uria pitkin. Tiellä tuntui aika tukalalta, huimaa vauhtia siinä mentiin. Oli laitettava täysillä jalkaa toisen eteen, eikä tuntunut siltikään riittävän.
Viimein mentiin metsän puolelle ja asetuin vetämään omaa letkaani, Nordberg oli mennyt johonkin muualle. Ykköne meni nappiin, kakkoselle jouduin pikkusen pysähtelemään. Siinä heti pieni virhe.
Nelosella oli TV-rasti. Edessä näkyi kymmeniä lamppuja, en siis voinut tietää montako ukkoa on edellä. Takana tulivat ainakin Halden ja Södertälje, ehkä myös Linne. Olin siinä kohtaa neljäntenä 22 sekuntia keulasta.
Vitoselle vedin letkaa. Rastille tultiin kuitenkin huonohkosti ja kutoselle menin letkan loppupäässä. Vauhti oli sellaista että tiesin Thierryn lähestyvän koko ajan.Vääjäämättä ja vauhdikkaasti. Rastille tullessa Nordberg tulikin sinne samaan aikaan täysin väärästä suunnasta. Hyvä fiilis.
Seiskalle mentiin hieman kovempaa. Rastilla näin Hujakan Pasin antamassa väliaikoja. Kasille otin Nordbergin selän ja lähdettiin menemään alakautta tien kautta. Tieltä metsään oikeasta paikasta ja hiekkakuopan läpi kohti lippua. Nordberg meni hieman väärään paikkaan ja Mäkisen Vesa sanoi että alempana se on, näinkin heti lipun ja pääsin leimaamaan ensin. Seuraavalle rastille mennessä tiesin että TV-rastihan se on. Juoksin keulassa ja ajattelin siinä että ekana leimaaminen antaa aina joukkuekavereille voimia tulevaan savottaan.
Kympille lähdettäessä sanoin Vesalle että nyt on hajonta, otetaan tarkasti. Menin omalle lipulle yksin ja läksin siitä samantien sitten kohti seuraavaa rastia. Arvelin että jotkut tekee varmasti pummia tähän, tuskin on kovin moni edellä enää. Vesa tekikin virheen ja joutui antautumaan. Tokihan taisi juosta tässä vaiheessa jo käsi murtuneena. Aika kova veto Vesalta!
Yhdelletoista mennessä luulin nähneeni iskän polulla jonkun toisen kanssa, harhanäkyjä taisi olla. Ohittelin muiden osuuksien viestin viejiä ja nautin helposta menosta. Tiesin kyllä melkoisella varmuudella olevani keulassa.
Kolmelletoista Norberg ja Novikov saivat kiinni. Muita ei näkynyt. Tässä vaan nyt, niin hyvä tulee. Vauhti tuntui juuri sopivalta. Viidellätoista taisi olla Katteluksen Keijo radiomiehen kanssa.
Seitsemälletoista oli hajonta. Sinne menin omaa reittiä, pienen ajautumisen seurauksena leimasin kuitenkin noin 10 sekuntia Novikovin jälkeen. Imin sen varmuuden vuoksi heti kiinni. Mielenkiintoista on, että Thierry oli tässä kohtaa jo ihan tuntumassa.
Novikovin kanssa juostiin kovimmat ajat kahdeksalletoista, ja sieltä lähdettäessä nähtiin taas Nordberg. Seuraavat kaksi väliä olivat vaikeita. Piti juosta oikeasti täysillä, mutta edessä oli sadoittain hitaampia joukkueita. Pelkäsin koko ajan, että naru Nordbergiin katkeaa. Eipä katkennut, vaan kahdellakympillä putkiosuuden alkaessa oltiin edelleen kasassa.
Tässä kohtaa tiesin sataprosenttisesti, että putkiosuutta mennään. Ei siihen varsinaisesti neronlahjoja tarvittu. Uria ei ollut ja edessä oli tyhjä metsä.
Kaksykköselle lähdettäessä vilkaisin vasemmalle, siellä se oli. Kohde, jota ei hevillä pitäisi karkuun päästää. Pelkojen kohde, epävarmuuden lähde. Thierry Gueorgiou.
Vaihdoin Nordbergin Gueorgiouhun, henkäisin syvään, ja olin valmis laittamaan kaiken peliin.
Välin loppuosassa oli pieni usvainen suo. Katsoin eteeni. Siellä menivät Gueorgiou, Nordberg ja Novikov. Ja Fincke. Metsä oli täysin hiljainen, vain miesten tiivis hengitys kuului vaimeana jostakin edestäpäin. Meinasin herkistyä, tajusin kuinka hienoja hetkiä elettiin.
Kakskakkoselle oli lyhyt väli hienossa kuusikossa. Novikov tuntui hyytyvän nousuun ja puskin ohi, jatkoin hyvällä vauhdilla ja sain kärkikaksikon pienen eron kiinni. Rastilla oli muutama ihminen, Liuhan Jarkko ainakin oli kuusen kupeeseen piiloutunut.
Kakskolmoselle juostiin polkua, eroa oli varmaan 20 metriä. Nousussa totesin että voi olla hajontaa (aika naurettava ajatus muuten), ja suunnistin rastille itse. Vaikka
Isot pyssyt olivatkin näkyvissä.
Kaksneloselle laskettiin notkoon ja Nordberg teki viimeisen epätoivoisen ratkaisun. Meni onneton tiheikköön. Seurasin Thierryn selkää ja kierrettiin venlauria pitkin tiheikkö oikealta. Nousussa totesin että toisena ollaan, Novikov on puhki. Juoksin sen minkä pystyin, ero vaan tuntui kasvavan. Mäen päällä Thierryn valo oli jo hävinnyt edellisen osuuden valojen sekaan.
Hätä ei ollut tämän näköinen, olin kuitenkin periaatteessa suunnistanut koko ajan itse. Menin seuraaville rasteille sujuvasti ja vauhdilla. Tokavikalla oli Junnu tehnyt hyvän jipon. Edellisen osuuden juoksijat menivät läheltä meidän rastia, mutta kuitenkin riittävän kaukaa. Katsoin että nyt aletaan olla rastin kohdalla mutta mitään ei näy. Vilkaisin siinä juostessani vasemmalle, ja siellä se oli. Ehkä kolmen sekunnin virhe. Viimeiselle Nordberg meni ohi.
Viimeisellä iskä kannusti. Päätin, että ainakin tämän osuuden jälkeen meillä on kaksoisjohto. Tikkasin kuin Lysell ja Nordberg ei pystynyt. Sillan jälkeen Matu kannusti ja maalisuoralla kuuluin Arto Ylä-Kotolan ääni kaiken muun yläpuolella. Pienet tuuletuksen siihen ja kartta Nurtsille. Thierryn kanssa ylävitoset ja Salosen Amin kuviin vaan.
Tehtävä oli suoritettu.
Kuva: Aapo Laiho
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
