maanantai 27. huhtikuuta 2009

Tavoitteiden asettelu

Palaan tauolta tällä lyhyellä jutulla. Juttu käsittelee eilistä kilpailua ja tavoitteiden asettelua. Urheilijalla tulee olla tavoitteita, jotta jatkuva kehittyminen on mahdollista.

Eilen juostiin kotimaisen kilpailukauden virallinen ensimmäinen otatus. Paikalla oli kotimaisten starojen ohella myös venäläisiä, ruotsalaisia ja norjalaisia. Taisi siellä yksi brittikin pulisongeineen viuhtoa kädet kolmantena jalkana. Itse sanoin siskolle viikolla että vedän väkisin hyvän juoksun, jos se ei kerran itestään irtoa. No, ei se irronnut myöskään väkisin. Ykköselle saapuessani olin jo pelannut itseni puhpah pelistä pois. Leimasin näet samaan aikaan minuutin perään lähteneen LakaJonnen kanssa, olin tuolla välillä sijalla 40. Jatkossa meni ihan hyvin ja sijoituskin nousi kohisten. Perhoslenkkien ensimmäisellä rastilla tein vielä puoliminuuttisen, lisäksi juoksin heikosti lopun lyhyet välit vaikkei niillä varsinaisia virheitä tullutkaan. Sijoitus kunnioitettava 18 ja suomalaisista 12. Ei hyvää päivää, tavoitteet oli asetettava uudelleen.

Lauantaina oli poikain kanssa jo vähän puhuttu uusista tavoitteista. Ykköstavoitteksi muotoutui seuraava: päästä pois metsästä ennen kuin julistetaan kuolleeksi. Vähimmäistavoitteeksi määriteltiin kuitenkin realistisempi omiin hautajaisiin ehtiminen. Näillä mennään ensi viikonlopun Finnspringiin.

Nyt oli niin huono että pitää varmaan poistaa koko juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.