sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Olimme ohittaneet pisteen jolta ei ollut paluuta

Tänä viikonloppuna todellisuus oli kohdallani täyttä realismia. Henkisesti ja fyysisesti rappeutuneena matkustin perjantaina kohti Raumaa, kerran jos toisenkin toivoni menettäneenä. Jostain syvältä sisimmästä kumpusi toive, jos kuitenkin? Vielä kerran yritän täysillä. Ja voin kertoa, mie yritin.

Realismista puhuttiin todellisuutena siinä vaiheessa, kun ajattelin juosta lauantain kisaa vain 5.2 kilometriä ja keskeyttää sitten. Ajatuksena oli antaa näyttö Tiomilaan. Tein työtä käskettyä ja suunnistus menikin tällä sektorilla hyvin. Muut juoksivat lähes 18 kilometriä, mie 5 täysillä. Olin 5.2 kilsan kohdilla naustesuunnistuksella 3'30 kahdeksan kiloa laihtunutta Taanilaa jäljessä. Huhhahhei ja pulloa rommi sano Liuhan Jukka 2001. Tuli kuitenkin kerran voitettua tuo kisa, Lakane ol toinen ja Ikonen kolmas. Kohtuullisen paljon on niiden aikojen jälkeen virrannut vettä Pielisjoessa.

No, tästähän saatiin ensiosviitat ettei ukko ole ihan täydessä vedossaan. Kinuamalla sain kuin sainkin kakkosjoukkueen paikan tämän päivän viestiin. Korpelan sanat mielessäni laitoin kaiken peliin! Tumppasin röökin ja annoin palaa. Sama se mikä on tilanne, kykkä nyt letkoissa aina pysytään. Etenkin kun isoja pyssyjä ei paikalla ollut.

Todellisten faktojen valaisemassa maailmassa en pysynyt kenenkään perässä kahden kilometrin jälkeen. Kaikella kunnioituksella kanssakilpailijoita kohtaan, tänään koin urheilu-urani nöyryyttävimmät hetket. Ensi kertaa tuntui siltä että en yksinkertaisesti pääse pois metsästä, reisiin kertyy ja kertyy happoa. On lyötävä apostolin kyytiin kun ei muuta voi. Neljän kilometrin jälkeen en pysynyt enää pystyssä ja lopulta kaatuessani taitoin nilkkani. Siellä sitä Rauman soilla uitettiin jalkaa jäähileiden seassa ja itkua tuherrettiin. Siinä se tältä erää oli, ei pysty enää.

Olen pahoillani.

4 kommenttia:

  1. Kyllä SP, Kymen Sänkisääri ja Ruunaan Ratsastaja, taitaa draaman taidon, niin maastossa kuin päätteelläkin. Pieni lepo ja sit kiihtyvään tahtiin rastin ottoon.
    PS: Simasalon purovesi oli aikas vilakkaa

    VastaaPoista
  2. olet lihonut ja laiminlyönyt määrällistä tehotreeniä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.