tiistai 14. helmikuuta 2012

Talvenselkä taittumaan päin

Niin se on taas kevät edessä, kenties komeampana ja mielenkiintoisempana kuin koskaan. Tässä vaiheessa olen vielä hyvin tyytyväinen siihen, että olen pysytellyt kotosalla ja vältellyt turhanpäiväistä matkustelua sinne ja tänne. Pakkohan sitä on kuitenkin yksi reissu tehdä tänäkin talvena, vaikka viime vuoden Portugalin reissun jälkeen sairastellessa taisimme Jonnen kanssa vakuutella, ettei enää mennä mihinkään leireille koskaan. Ongelmat kun tuppaavat yleensä alkamaan leirin jälkeen.

Ulkomaista kisaohjelmaa katsellessani huomio kiinnittyi kahteen tapahtumaan. Tähän ja tähän 

Tarjolla näissä kisoissa on viljalti distanssimatkojen kilometrejä. On pitkää, keskipitkää ja pitkää keskimatkaa. On siellä pari yösprinttiäkin. Otin nekin ohjelmaan, koska nykyisin myös distanssimatkoilla vaaditaan sprinttiominaisuuksia.

Reissu kestää 10 treenipäivän verran, sisältäen siis kuusi kilpailua. Selvää on, ettei kaikkia startteja tule otettua ihan tosissaan. Osa mennee reippaina, osa perusmättöinä.

Huomenna olisi sitten lento Helsinkiin, ja torstaina Lissaboniin. Siellähän se totaalinen harjoittelija Airila odotteleekin jo seurakavereita käymään. Mielenkiintoista on nähdä, kuinka hyvin pystyn esimerkiksi Hannulle lyömään kampoihin. Kunto on aika hyvä, mutta rutiini suunnistukseen hapuileva. Kovin isoa eroa en tietenkään toivo, ei tässä kevään katsastuksiin niin kovin pitkästi enää kuitenkaan ole. Ja saa tietysti kulkea todella hyvinkin, en laittaisi vastaan ollenkaan.

Reissun jälkeen laitetaan sitten toivetta sisään, ettei myko iskisi tällä kertaa. Ohjelmassa on muutama päivä Suomeen tulon jälkeen ns. pitkä testi, jonka jälkeen viikko otetaan tehollisesti kevyemmin. Sitten ohjelmassa näyttää olevan hieman kovempia vetotreenejä. Onhan tässä vk:ta jo nylkytettykin, oletan kunnon lähtevän maaliskuun aikana hyvään nousuun. Semmoinen on tuntuma tällä hetkellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.