Suuri mestari ja kaikkien aikojen idoli on mennyt pois. Mika Myllylä on ja tulee aina olemaan itselleni kaikkien aikojen kovin jätkä. Suvereeni ykkönen. Muistan jo 90-luvun puolivälissä lukeneeni innokkkasti Juoksijasta Myllylän harjoittelusta. Ohjelmat tekivät kohtalaisen kovan vaikutuksen. Hurjalta se harjoittelu vaikutti, tuohon olisi siis itsekin päästävä. En tainnut päästä.
Oli aina ilo seurata vaisusti sujuneen alkutalven jälkeen tammikuisia SM-hiihtoja. Myllylä ilmestyi paikalle hirmukuntoisena, kukaan ei voinut mitään. Ei puhettakaan, vaikka Isometsä tai Hartsa olisivatkin olleet hyvässä kunnossa. Joskus Myllylä oli ollut kuukauden kipeänä. Ei haitannut, tammikuussa alkoi kulkemaan. Joskus jo Davosissa joulukuun alussa.
Trondheimin maailmanmestaruus oli hieno juttu juuri kestävyysharjoittelun saloihin tutustuvalle nuorelle miehelle. Vesisade, tuhannet norjalaisliput, pipo pois, vetoketju auki. Jevne jäi.
Seuraavana talvena matkustin nuorten SM-hiihdoista Torniosta ja pääsin kotiin joskus puoliltaöin. En mennyt nukkumaan vaan ruvettiin porukalla seuraamaan Naganon olympialaisten 30 kilometrin kilpailua. Sen muistavat kaikki, varmasti kaikki. Isoja lumihiutaleita, huikean rankka profiili. Sen kesti vain yksi mies, Mika Myllylä.
Ramsaun kisoista ei tarvitse edes kirjoittaa.
Mika Myllylää on kiittäminen siitä että itsekin tästä kestourheilusta innostuin. Enkä varmasti ole ainoa.
R.I.P Mika
Kisassa olin tänään kuudes.
tiistai 5. heinäkuuta 2011
maanantai 4. heinäkuuta 2011
KRV 1. päivä
Tänään juostiin Kainuun Rastiviikon ensimmäinen osakilpailu sprinttimatkalla. Kilpailuareenan virkaa toimitti Kuhmon keskusta kapeine kujineen, puistoineen, aitauksineen. Osa aitauksista oli vääriä, osa oikeita.
Etukäteen asetin tavoitteksi ns. seiftijuoksun, eli 35-45 sekuntia kärkeen ja hyvät asetelmat kokonaiskilpailuun. Ykköstavoite on jaettu huominen pitkänmatkan ja kokonaiskisan välillä, kääntyen kymmenyksellä kokonaiskisan hyväksi.
Kisa-alue oli spekuloitu suhteellisen simppeliksi, tuskinpa mitään erikoisempaa olisi edessä. Odotukset osoittautuivat vääriksi, kyseessä olikin erittäin hyvä sprinttikisa. Puttonen oli loihtinut mainion radan, joka sittemmin oli todettava itselleni liian vaikeaksi.
Jonnen kanssa aloitettiin lämmittely jo tuntia ennen kisaa. Ensin käveltiin, sitten juostiin ja lopuksi jo nyittiin spurtteja. Olo parani verkan aikana melko hyväksi, saatoin siis lähteä matkaan hyvillä mielin. Eiköhän tässä tavoitteeseen päästä.
Matkaan vaan ja ensimmäisen kerran eksyin jo matkalla K-pisteelle. Huitasin marketin kulmalta kadun puolelle ja hamusin katsellaani mistä se rata oikein alkaa. No, ei siinä montaa sekuntia mennyt. Kartan eteeni saatuani tajusin heti, että vaikea kisa tulee. En vain saanut hommaa oikein ensimmäisillä väleillä haltuun, koko ajan tuntui ettei vaan ehdi lukemaan riittävästi.
Väliajat eteeni saatuani voin todeta vauhdin olleen kuitenkin hyvää. Olin rastilla kahdeksan kolmantena vain 5 sekuntia kärjestä. Ysille tuli sitten ensimmäinen virhe, juoksin pussiin ja jouduin palaamaan takaisin. Siinä meni joku 9 sekuntia.
Tämän jälkeen sain Oison selän näkyviin ja nousin taas viidenneksi. Rastille 15 lähtiessä pysähdyin ja katsoin minkä hiton aidan kulmassa se rasti oikein on. Katsoin aivan oikein ja aitausta kiertäessäni näin vielä rastin toisella puolella aitaa. Tempaisin kuitenkin väärään karsinaan ja ihan sinne kulmaan saakka. Takkiin 35 sekuntia, eli lasketaan virhettä 30 sekuntia. Sija tässä vaiheessa 23. ja masennus päällä. Tulipa ryssittyä tämä homma, kokonaiskisassa ei viittis pahemmin turhaa siimaa antaa.
No, juoksun kulkeminen on ilmiselvä tapaus. Tempaisin näet seuraaville kolmelle välille pohjat ja lopuille neljälle tappiot olivat 1,2,1 ja 2 sekuntia. Lopulta tappiota harmooniselle Rustille kertyi 42 sekuntia.
Vaikka epäonnistuin tänään niin tuntuu ihan hyvältä. On semmoinen tunne että nyt on löytyny hyvä harjoitussysteemi itselleni. Tänäänkin oli kaikkien aikojen eka sprinttikisa missä olisi ollut oikeasti mahdollisuudet voittaa. Jännä juttu on se, että kaikki kovat juoksuvedot on jätetty ohjelmasta pois. Maksimia ei ole tehty ollenkaan, vaan kisat ovat hoitaneet sen puolen. Ehkä siinä tärkeänä osana on myös jatkuva hyvä fiilis. Kun nauttii kisoista niin alkaa kulkemaankin. Tai sitten kyseessä on tuuri.
Tulos oli siis tänään tavoitteiden mukainen. Suoritus taas kaikkien aikojen paskin. Harmittaa pikkusen mutta huomiseen kisaan lähden hyvällä itseluottamuksella tekemään kovaa juoksua. Katsotaan sitten jaksanko loppuun saakka.
Tähän vielä tämän viikon hitti. Masan kertosäe on kova.
Raskaita aikoja
Etukäteen asetin tavoitteksi ns. seiftijuoksun, eli 35-45 sekuntia kärkeen ja hyvät asetelmat kokonaiskilpailuun. Ykköstavoite on jaettu huominen pitkänmatkan ja kokonaiskisan välillä, kääntyen kymmenyksellä kokonaiskisan hyväksi.
Kisa-alue oli spekuloitu suhteellisen simppeliksi, tuskinpa mitään erikoisempaa olisi edessä. Odotukset osoittautuivat vääriksi, kyseessä olikin erittäin hyvä sprinttikisa. Puttonen oli loihtinut mainion radan, joka sittemmin oli todettava itselleni liian vaikeaksi.
Jonnen kanssa aloitettiin lämmittely jo tuntia ennen kisaa. Ensin käveltiin, sitten juostiin ja lopuksi jo nyittiin spurtteja. Olo parani verkan aikana melko hyväksi, saatoin siis lähteä matkaan hyvillä mielin. Eiköhän tässä tavoitteeseen päästä.
Matkaan vaan ja ensimmäisen kerran eksyin jo matkalla K-pisteelle. Huitasin marketin kulmalta kadun puolelle ja hamusin katsellaani mistä se rata oikein alkaa. No, ei siinä montaa sekuntia mennyt. Kartan eteeni saatuani tajusin heti, että vaikea kisa tulee. En vain saanut hommaa oikein ensimmäisillä väleillä haltuun, koko ajan tuntui ettei vaan ehdi lukemaan riittävästi.
Väliajat eteeni saatuani voin todeta vauhdin olleen kuitenkin hyvää. Olin rastilla kahdeksan kolmantena vain 5 sekuntia kärjestä. Ysille tuli sitten ensimmäinen virhe, juoksin pussiin ja jouduin palaamaan takaisin. Siinä meni joku 9 sekuntia.
Tämän jälkeen sain Oison selän näkyviin ja nousin taas viidenneksi. Rastille 15 lähtiessä pysähdyin ja katsoin minkä hiton aidan kulmassa se rasti oikein on. Katsoin aivan oikein ja aitausta kiertäessäni näin vielä rastin toisella puolella aitaa. Tempaisin kuitenkin väärään karsinaan ja ihan sinne kulmaan saakka. Takkiin 35 sekuntia, eli lasketaan virhettä 30 sekuntia. Sija tässä vaiheessa 23. ja masennus päällä. Tulipa ryssittyä tämä homma, kokonaiskisassa ei viittis pahemmin turhaa siimaa antaa.
No, juoksun kulkeminen on ilmiselvä tapaus. Tempaisin näet seuraaville kolmelle välille pohjat ja lopuille neljälle tappiot olivat 1,2,1 ja 2 sekuntia. Lopulta tappiota harmooniselle Rustille kertyi 42 sekuntia.
Vaikka epäonnistuin tänään niin tuntuu ihan hyvältä. On semmoinen tunne että nyt on löytyny hyvä harjoitussysteemi itselleni. Tänäänkin oli kaikkien aikojen eka sprinttikisa missä olisi ollut oikeasti mahdollisuudet voittaa. Jännä juttu on se, että kaikki kovat juoksuvedot on jätetty ohjelmasta pois. Maksimia ei ole tehty ollenkaan, vaan kisat ovat hoitaneet sen puolen. Ehkä siinä tärkeänä osana on myös jatkuva hyvä fiilis. Kun nauttii kisoista niin alkaa kulkemaankin. Tai sitten kyseessä on tuuri.
Tulos oli siis tänään tavoitteiden mukainen. Suoritus taas kaikkien aikojen paskin. Harmittaa pikkusen mutta huomiseen kisaan lähden hyvällä itseluottamuksella tekemään kovaa juoksua. Katsotaan sitten jaksanko loppuun saakka.
Tähän vielä tämän viikon hitti. Masan kertosäe on kova.
Raskaita aikoja
torstai 23. kesäkuuta 2011
Pitkät yöt, lyhyet päivät - Salpa-Jukolan isot yö-pyssyt!
Tässä se tulee: isojen pyssyjen yön jatko-osa! Tässä ja nyt, lyhennettynä, referoituna, muttei sensuroituna!
Edellisessä jutussa kertoilin kuulumisista leirin jälkeen. Siellä olin saanut itseluottamuksen kohdilleen viimeisen harjoituksen aikana. Se oli kohdallani kaikkien aikojen paras harjoitus! Huutomerkki siihen kuin Riivari konsanaan! Paras siksi, että kyseessä oli kategorian A harjoitus! kts. edellinen blogjuttu.
Viikolla otin hyvin kevyesti. Maanantaina lepo, tiistaina 6 kilsaa ja hieronta, keskiviikkona 20km Nurcin kera (tuntui vahvalta), torstaina lepo ja perjantaina 8km + mallisuunnistus (sisälsi 10 minuutin likistysvedon!)!
Perjantain joukkuepalaverissa sanoin muille olevani hyvin luottavainen. Vain yhtä ukkoa pidin etukäteen kovempana. Tämä siksi, että olin nähnyt edellisenä viikonloppuna kovissa treeneissä mitä vauhti tällä TG:llä on. Se oli mahdottomuus.
Lauantaina käytiin teamjoggingilla, syötiin ja lähdettiin kisapaikalle. Oltiin ukon ja annin kanssa TV-haastattelussa ja sen jälkeen seurasin kaksi osuutta venloja. Anni veteli tapansa mukaan huippujuoksun viimeistä suunnistusrastia lukuun ottamatta. Joskus käy näin, mahotonta se oliskin ollut taas voittaa.
Illan mittaan tunnelma mökillä oli kohtalaisen rauhaton. Etenkin kakkosjoukkueen ukot olivat aika täpinöissään, kukaan ei jaksanut olla paikallaan kahta minuuttia kauempaa. Ukot jauhoi isojen pyssyjen yöstä, joka tulisi vilisemään toinen toistaan kovempia ukkoja. Nyt olisi kuulemma todella siis hirvittävää kyytiä tarjolla. Hetken jo epäilin omaa panostani, jäisinkö jalkoihin? Mokaisinko kaiken? Entä jos hyvä itseluottamus olisikin vain harhaa? Katselin siinä kun Thierry söi kahdeksan aikaan 16 perunaa ja joi litran RedBullia. Itse söin Sippolassa kuusi.
Katseltiin ekaa osuutta puoleen väliin saakka, ja sitten olikin lähdettävä kohti hauskanpitopistettä, eli kisoihin. Juuso ajoi, mie ja Thierry istuttiin. Kaikilla tuntui olevan hyvä huumori päällä, ei mitään ressiä itse kisasta. Itse olin hieman ihmeissäni, yleensä en ole tällaisissa paikoissa ollut kovinkaan varma omasta tasostani. Nyt vain jostain syystä tuntui että asiat tulevat loksahtelemaan paikoilleen.
Kisapaikalla onnittelin ykkösosuuden miehiä ja aloin asentamaan lamppua sun muita rensseleitä valmiuteen. Lämmitellessä tuntui hieman nihkeältä, kunnes heitin ylimääräiset vaatteet pois. Totesin että kulkee, ei hätiä mitiä. Suunnistuksen sujuvuuteen oli yllättävä luotto jatkuvasti.
Näin screeniltä Hannun pummit. Pipo sanoi Thierrylle tilanteen muuttuneen. Ei siinä ilmekään värähtänyt, taisi todeta että selvä. Kakkosen Heinonen oli koko ajan kärjen mukana, ja tuli loppuun saakka hienosti. Juuri niin kuin tuollaiselle osuudella pitääkin. Valitsi vielä Nordbergin selän mulle seurattavaksi.
Kartan saatuani vauhti oli heti valmista ja riittävän kovaa. Seurasin Andersia ja oikaistiin ykköselle mennessä tien kulma valmiita uria pitkin. Tiellä tuntui aika tukalalta, huimaa vauhtia siinä mentiin. Oli laitettava täysillä jalkaa toisen eteen, eikä tuntunut siltikään riittävän.
Viimein mentiin metsän puolelle ja asetuin vetämään omaa letkaani, Nordberg oli mennyt johonkin muualle. Ykköne meni nappiin, kakkoselle jouduin pikkusen pysähtelemään. Siinä heti pieni virhe.
Nelosella oli TV-rasti. Edessä näkyi kymmeniä lamppuja, en siis voinut tietää montako ukkoa on edellä. Takana tulivat ainakin Halden ja Södertälje, ehkä myös Linne. Olin siinä kohtaa neljäntenä 22 sekuntia keulasta.
Vitoselle vedin letkaa. Rastille tultiin kuitenkin huonohkosti ja kutoselle menin letkan loppupäässä. Vauhti oli sellaista että tiesin Thierryn lähestyvän koko ajan.Vääjäämättä ja vauhdikkaasti. Rastille tullessa Nordberg tulikin sinne samaan aikaan täysin väärästä suunnasta. Hyvä fiilis.
Seiskalle mentiin hieman kovempaa. Rastilla näin Hujakan Pasin antamassa väliaikoja. Kasille otin Nordbergin selän ja lähdettiin menemään alakautta tien kautta. Tieltä metsään oikeasta paikasta ja hiekkakuopan läpi kohti lippua. Nordberg meni hieman väärään paikkaan ja Mäkisen Vesa sanoi että alempana se on, näinkin heti lipun ja pääsin leimaamaan ensin. Seuraavalle rastille mennessä tiesin että TV-rastihan se on. Juoksin keulassa ja ajattelin siinä että ekana leimaaminen antaa aina joukkuekavereille voimia tulevaan savottaan.
Kympille lähdettäessä sanoin Vesalle että nyt on hajonta, otetaan tarkasti. Menin omalle lipulle yksin ja läksin siitä samantien sitten kohti seuraavaa rastia. Arvelin että jotkut tekee varmasti pummia tähän, tuskin on kovin moni edellä enää. Vesa tekikin virheen ja joutui antautumaan. Tokihan taisi juosta tässä vaiheessa jo käsi murtuneena. Aika kova veto Vesalta!
Yhdelletoista mennessä luulin nähneeni iskän polulla jonkun toisen kanssa, harhanäkyjä taisi olla. Ohittelin muiden osuuksien viestin viejiä ja nautin helposta menosta. Tiesin kyllä melkoisella varmuudella olevani keulassa.
Kolmelletoista Norberg ja Novikov saivat kiinni. Muita ei näkynyt. Tässä vaan nyt, niin hyvä tulee. Vauhti tuntui juuri sopivalta. Viidellätoista taisi olla Katteluksen Keijo radiomiehen kanssa.
Seitsemälletoista oli hajonta. Sinne menin omaa reittiä, pienen ajautumisen seurauksena leimasin kuitenkin noin 10 sekuntia Novikovin jälkeen. Imin sen varmuuden vuoksi heti kiinni. Mielenkiintoista on, että Thierry oli tässä kohtaa jo ihan tuntumassa.
Novikovin kanssa juostiin kovimmat ajat kahdeksalletoista, ja sieltä lähdettäessä nähtiin taas Nordberg. Seuraavat kaksi väliä olivat vaikeita. Piti juosta oikeasti täysillä, mutta edessä oli sadoittain hitaampia joukkueita. Pelkäsin koko ajan, että naru Nordbergiin katkeaa. Eipä katkennut, vaan kahdellakympillä putkiosuuden alkaessa oltiin edelleen kasassa.
Tässä kohtaa tiesin sataprosenttisesti, että putkiosuutta mennään. Ei siihen varsinaisesti neronlahjoja tarvittu. Uria ei ollut ja edessä oli tyhjä metsä.
Kaksykköselle lähdettäessä vilkaisin vasemmalle, siellä se oli. Kohde, jota ei hevillä pitäisi karkuun päästää. Pelkojen kohde, epävarmuuden lähde. Thierry Gueorgiou.
Vaihdoin Nordbergin Gueorgiouhun, henkäisin syvään, ja olin valmis laittamaan kaiken peliin.
Välin loppuosassa oli pieni usvainen suo. Katsoin eteeni. Siellä menivät Gueorgiou, Nordberg ja Novikov. Ja Fincke. Metsä oli täysin hiljainen, vain miesten tiivis hengitys kuului vaimeana jostakin edestäpäin. Meinasin herkistyä, tajusin kuinka hienoja hetkiä elettiin.
Kakskakkoselle oli lyhyt väli hienossa kuusikossa. Novikov tuntui hyytyvän nousuun ja puskin ohi, jatkoin hyvällä vauhdilla ja sain kärkikaksikon pienen eron kiinni. Rastilla oli muutama ihminen, Liuhan Jarkko ainakin oli kuusen kupeeseen piiloutunut.
Kakskolmoselle juostiin polkua, eroa oli varmaan 20 metriä. Nousussa totesin että voi olla hajontaa (aika naurettava ajatus muuten), ja suunnistin rastille itse. Vaikka
Isot pyssyt olivatkin näkyvissä.
Kaksneloselle laskettiin notkoon ja Nordberg teki viimeisen epätoivoisen ratkaisun. Meni onneton tiheikköön. Seurasin Thierryn selkää ja kierrettiin venlauria pitkin tiheikkö oikealta. Nousussa totesin että toisena ollaan, Novikov on puhki. Juoksin sen minkä pystyin, ero vaan tuntui kasvavan. Mäen päällä Thierryn valo oli jo hävinnyt edellisen osuuden valojen sekaan.
Hätä ei ollut tämän näköinen, olin kuitenkin periaatteessa suunnistanut koko ajan itse. Menin seuraaville rasteille sujuvasti ja vauhdilla. Tokavikalla oli Junnu tehnyt hyvän jipon. Edellisen osuuden juoksijat menivät läheltä meidän rastia, mutta kuitenkin riittävän kaukaa. Katsoin että nyt aletaan olla rastin kohdalla mutta mitään ei näy. Vilkaisin siinä juostessani vasemmalle, ja siellä se oli. Ehkä kolmen sekunnin virhe. Viimeiselle Nordberg meni ohi.
Viimeisellä iskä kannusti. Päätin, että ainakin tämän osuuden jälkeen meillä on kaksoisjohto. Tikkasin kuin Lysell ja Nordberg ei pystynyt. Sillan jälkeen Matu kannusti ja maalisuoralla kuuluin Arto Ylä-Kotolan ääni kaiken muun yläpuolella. Pienet tuuletuksen siihen ja kartta Nurtsille. Thierryn kanssa ylävitoset ja Salosen Amin kuviin vaan.
Tehtävä oli suoritettu.
Kuva: Aapo Laiho
Edellisessä jutussa kertoilin kuulumisista leirin jälkeen. Siellä olin saanut itseluottamuksen kohdilleen viimeisen harjoituksen aikana. Se oli kohdallani kaikkien aikojen paras harjoitus! Huutomerkki siihen kuin Riivari konsanaan! Paras siksi, että kyseessä oli kategorian A harjoitus! kts. edellinen blogjuttu.
Viikolla otin hyvin kevyesti. Maanantaina lepo, tiistaina 6 kilsaa ja hieronta, keskiviikkona 20km Nurcin kera (tuntui vahvalta), torstaina lepo ja perjantaina 8km + mallisuunnistus (sisälsi 10 minuutin likistysvedon!)!
Perjantain joukkuepalaverissa sanoin muille olevani hyvin luottavainen. Vain yhtä ukkoa pidin etukäteen kovempana. Tämä siksi, että olin nähnyt edellisenä viikonloppuna kovissa treeneissä mitä vauhti tällä TG:llä on. Se oli mahdottomuus.
Lauantaina käytiin teamjoggingilla, syötiin ja lähdettiin kisapaikalle. Oltiin ukon ja annin kanssa TV-haastattelussa ja sen jälkeen seurasin kaksi osuutta venloja. Anni veteli tapansa mukaan huippujuoksun viimeistä suunnistusrastia lukuun ottamatta. Joskus käy näin, mahotonta se oliskin ollut taas voittaa.
Illan mittaan tunnelma mökillä oli kohtalaisen rauhaton. Etenkin kakkosjoukkueen ukot olivat aika täpinöissään, kukaan ei jaksanut olla paikallaan kahta minuuttia kauempaa. Ukot jauhoi isojen pyssyjen yöstä, joka tulisi vilisemään toinen toistaan kovempia ukkoja. Nyt olisi kuulemma todella siis hirvittävää kyytiä tarjolla. Hetken jo epäilin omaa panostani, jäisinkö jalkoihin? Mokaisinko kaiken? Entä jos hyvä itseluottamus olisikin vain harhaa? Katselin siinä kun Thierry söi kahdeksan aikaan 16 perunaa ja joi litran RedBullia. Itse söin Sippolassa kuusi.
Katseltiin ekaa osuutta puoleen väliin saakka, ja sitten olikin lähdettävä kohti hauskanpitopistettä, eli kisoihin. Juuso ajoi, mie ja Thierry istuttiin. Kaikilla tuntui olevan hyvä huumori päällä, ei mitään ressiä itse kisasta. Itse olin hieman ihmeissäni, yleensä en ole tällaisissa paikoissa ollut kovinkaan varma omasta tasostani. Nyt vain jostain syystä tuntui että asiat tulevat loksahtelemaan paikoilleen.
Kisapaikalla onnittelin ykkösosuuden miehiä ja aloin asentamaan lamppua sun muita rensseleitä valmiuteen. Lämmitellessä tuntui hieman nihkeältä, kunnes heitin ylimääräiset vaatteet pois. Totesin että kulkee, ei hätiä mitiä. Suunnistuksen sujuvuuteen oli yllättävä luotto jatkuvasti.
Näin screeniltä Hannun pummit. Pipo sanoi Thierrylle tilanteen muuttuneen. Ei siinä ilmekään värähtänyt, taisi todeta että selvä. Kakkosen Heinonen oli koko ajan kärjen mukana, ja tuli loppuun saakka hienosti. Juuri niin kuin tuollaiselle osuudella pitääkin. Valitsi vielä Nordbergin selän mulle seurattavaksi.
Kartan saatuani vauhti oli heti valmista ja riittävän kovaa. Seurasin Andersia ja oikaistiin ykköselle mennessä tien kulma valmiita uria pitkin. Tiellä tuntui aika tukalalta, huimaa vauhtia siinä mentiin. Oli laitettava täysillä jalkaa toisen eteen, eikä tuntunut siltikään riittävän.
Viimein mentiin metsän puolelle ja asetuin vetämään omaa letkaani, Nordberg oli mennyt johonkin muualle. Ykköne meni nappiin, kakkoselle jouduin pikkusen pysähtelemään. Siinä heti pieni virhe.
Nelosella oli TV-rasti. Edessä näkyi kymmeniä lamppuja, en siis voinut tietää montako ukkoa on edellä. Takana tulivat ainakin Halden ja Södertälje, ehkä myös Linne. Olin siinä kohtaa neljäntenä 22 sekuntia keulasta.
Vitoselle vedin letkaa. Rastille tultiin kuitenkin huonohkosti ja kutoselle menin letkan loppupäässä. Vauhti oli sellaista että tiesin Thierryn lähestyvän koko ajan.Vääjäämättä ja vauhdikkaasti. Rastille tullessa Nordberg tulikin sinne samaan aikaan täysin väärästä suunnasta. Hyvä fiilis.
Seiskalle mentiin hieman kovempaa. Rastilla näin Hujakan Pasin antamassa väliaikoja. Kasille otin Nordbergin selän ja lähdettiin menemään alakautta tien kautta. Tieltä metsään oikeasta paikasta ja hiekkakuopan läpi kohti lippua. Nordberg meni hieman väärään paikkaan ja Mäkisen Vesa sanoi että alempana se on, näinkin heti lipun ja pääsin leimaamaan ensin. Seuraavalle rastille mennessä tiesin että TV-rastihan se on. Juoksin keulassa ja ajattelin siinä että ekana leimaaminen antaa aina joukkuekavereille voimia tulevaan savottaan.
Kympille lähdettäessä sanoin Vesalle että nyt on hajonta, otetaan tarkasti. Menin omalle lipulle yksin ja läksin siitä samantien sitten kohti seuraavaa rastia. Arvelin että jotkut tekee varmasti pummia tähän, tuskin on kovin moni edellä enää. Vesa tekikin virheen ja joutui antautumaan. Tokihan taisi juosta tässä vaiheessa jo käsi murtuneena. Aika kova veto Vesalta!
Yhdelletoista mennessä luulin nähneeni iskän polulla jonkun toisen kanssa, harhanäkyjä taisi olla. Ohittelin muiden osuuksien viestin viejiä ja nautin helposta menosta. Tiesin kyllä melkoisella varmuudella olevani keulassa.
Kolmelletoista Norberg ja Novikov saivat kiinni. Muita ei näkynyt. Tässä vaan nyt, niin hyvä tulee. Vauhti tuntui juuri sopivalta. Viidellätoista taisi olla Katteluksen Keijo radiomiehen kanssa.
Seitsemälletoista oli hajonta. Sinne menin omaa reittiä, pienen ajautumisen seurauksena leimasin kuitenkin noin 10 sekuntia Novikovin jälkeen. Imin sen varmuuden vuoksi heti kiinni. Mielenkiintoista on, että Thierry oli tässä kohtaa jo ihan tuntumassa.
Novikovin kanssa juostiin kovimmat ajat kahdeksalletoista, ja sieltä lähdettäessä nähtiin taas Nordberg. Seuraavat kaksi väliä olivat vaikeita. Piti juosta oikeasti täysillä, mutta edessä oli sadoittain hitaampia joukkueita. Pelkäsin koko ajan, että naru Nordbergiin katkeaa. Eipä katkennut, vaan kahdellakympillä putkiosuuden alkaessa oltiin edelleen kasassa.
Tässä kohtaa tiesin sataprosenttisesti, että putkiosuutta mennään. Ei siihen varsinaisesti neronlahjoja tarvittu. Uria ei ollut ja edessä oli tyhjä metsä.
Kaksykköselle lähdettäessä vilkaisin vasemmalle, siellä se oli. Kohde, jota ei hevillä pitäisi karkuun päästää. Pelkojen kohde, epävarmuuden lähde. Thierry Gueorgiou.
Vaihdoin Nordbergin Gueorgiouhun, henkäisin syvään, ja olin valmis laittamaan kaiken peliin.
Välin loppuosassa oli pieni usvainen suo. Katsoin eteeni. Siellä menivät Gueorgiou, Nordberg ja Novikov. Ja Fincke. Metsä oli täysin hiljainen, vain miesten tiivis hengitys kuului vaimeana jostakin edestäpäin. Meinasin herkistyä, tajusin kuinka hienoja hetkiä elettiin.
Kakskakkoselle oli lyhyt väli hienossa kuusikossa. Novikov tuntui hyytyvän nousuun ja puskin ohi, jatkoin hyvällä vauhdilla ja sain kärkikaksikon pienen eron kiinni. Rastilla oli muutama ihminen, Liuhan Jarkko ainakin oli kuusen kupeeseen piiloutunut.
Kakskolmoselle juostiin polkua, eroa oli varmaan 20 metriä. Nousussa totesin että voi olla hajontaa (aika naurettava ajatus muuten), ja suunnistin rastille itse. Vaikka
Isot pyssyt olivatkin näkyvissä.
Kaksneloselle laskettiin notkoon ja Nordberg teki viimeisen epätoivoisen ratkaisun. Meni onneton tiheikköön. Seurasin Thierryn selkää ja kierrettiin venlauria pitkin tiheikkö oikealta. Nousussa totesin että toisena ollaan, Novikov on puhki. Juoksin sen minkä pystyin, ero vaan tuntui kasvavan. Mäen päällä Thierryn valo oli jo hävinnyt edellisen osuuden valojen sekaan.
Hätä ei ollut tämän näköinen, olin kuitenkin periaatteessa suunnistanut koko ajan itse. Menin seuraaville rasteille sujuvasti ja vauhdilla. Tokavikalla oli Junnu tehnyt hyvän jipon. Edellisen osuuden juoksijat menivät läheltä meidän rastia, mutta kuitenkin riittävän kaukaa. Katsoin että nyt aletaan olla rastin kohdalla mutta mitään ei näy. Vilkaisin siinä juostessani vasemmalle, ja siellä se oli. Ehkä kolmen sekunnin virhe. Viimeiselle Nordberg meni ohi.
Viimeisellä iskä kannusti. Päätin, että ainakin tämän osuuden jälkeen meillä on kaksoisjohto. Tikkasin kuin Lysell ja Nordberg ei pystynyt. Sillan jälkeen Matu kannusti ja maalisuoralla kuuluin Arto Ylä-Kotolan ääni kaiken muun yläpuolella. Pienet tuuletuksen siihen ja kartta Nurtsille. Thierryn kanssa ylävitoset ja Salosen Amin kuviin vaan.
Tehtävä oli suoritettu.
Kuva: Aapo Laiho
maanantai 13. kesäkuuta 2011
Jukolan viestiin valmistava harjoitusleiri
Kalevan Rastin joukkueet valmistautuivat Jukolan viestiin viime viikonloppuna Haminan seudulla. Siellä olin siis minäkin, täynnä innostuneisuutta kuten arvata saattaa.
Tämän vuoden Jukolaan sisältyy itselläni pieni ekstralataus, juostaanhan tällä kertaa entisillä kotikulmillani. Olen suunnistanut kisamaastossa joitakin kertoja, pääasiassa junnuleireillä ehkäpä joskus 90-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Lisäksi olen käynyt muutaman kerran myös jälkimmäisellä puoliskolla harjoituksen Ravijoen maastossa tekemässä, en kuitenkaan ainakaan kymmeneen vuoteen.
Fiilishän on tässä ollut tietyllä tapaa jopa enemmän odottava kuin yleensä. Sen huomasi myös leirillä, hauska lähteä treenaamaan kotiolosuhteista. Hyvää tulostahan kotikenttäetu ei suunnistuksessa tarjoa koskaan, karttaa on luettava suhteellisen tiheästi jokaisessa maastossa.
Perjantaina ohjelmistossa oli yötreeni Putilovin maastossa. Ensin suunnistettiin jokuu 3-4 kilsaa rauhalliseen tahtiin, sitten kokoonnuttiin ja lähettiin sopivin välimatkoin työntämään täydellä vauhdilla. Itselläni homma ei sujunut laisinkaan, oisinko jääny jonkun 8 minuuttia Hannulle. No, heti kahdelta olin jo kotipuolessa unten mailla suuntaamassa kohti seuraavia haasteita.
Aamulla oli todettava että Putilovi on nyt lähdettävä katsastamaan päivän valossa. Aika moni asia siinä selvisi, taktiikkaa oli muutettava vähemmän agressiiviseen suuntaan.
Illalla juostiin samanlainen treeni kuin perjantaina. Eli ensin pieni pätkä kevyesti ja sitten kokoontumisen jälkeen 4 kilsaa täysillä. Nyt meni jo paremmin, olihan maasto Valkjärvellä toki helmpompaakin. Juoksu sen sijaan oli kohtalaisen niukkaa, ei vaan päässy. Loppukirissä jouduin menettämään voiton Hannulle, eikä ihme kun se mentiin kuulemma kilometrivauhdilla 2'20. Ei semmoseen näillä vuosilla enää taivu. Saatoin käpertyä unten maille heti siinä kahden korvilla sangen tyytyväisin mielin.
Sunnuntaiaamuun heräsin hyvin kieriskellyn yön jälkeen kuin nyt sunnuntaihin voi vaan herätä. Edessä oli 3 reilun kahden kilsan suunnistuspätkää, ja täydellä vauhdilla totta mooses. No mikä ettei, pakko oli matkaan lähteä ettei vaan tippuisi kolmoseen löysään asenteen vuoksi.
Treenissä tapasin myös kuikanohuita päivämiehiä. Oli siinä komea rivistö toinen toistaan rumemmaksi itsensä harjoitelleita miehiä!
Kaksi ensimmäistä pätkää menivät kerrassaan mainiosti. Harjoitus oli tyyppiä A, joka Timo Harjun mukaan tarjoittaa sitä että suunnistus sujuu ja juoksu kulkee. Kerrataanpa tähän vielä kaikki tyypit:
A) Juoksu kulkee ja suunnistus sujuu
B) Juoksu kulkee mutta suunnistus ei suju
C) Juoksu ei kulje mutta suunnistus sujuu
D) Juoksu ei kulje eikä suunnistus suju
Viimeiseen vetoon lähdettäessä valmennusjohtaja Pipo ilmoitti, että nyt mennään yhteislähdöllä. Startissa heti täysi hönkä päälle ja ekan mäen päällä olin toisena. Siinä päätin että jos kaksi ekaa kertoivat todellisen suunnistustasoni, nyt katsotaan sitten peesaamalla fyysinen taso. Yritimme Simon kanssa roikkua Thierryn perässä. Kakkoselle saakka kaikki sujui hyvin, mitä nyt Simo oli siinä kohtaa käynyt kahdella väärällä rastilla. Kolmoselle oli pidempi väli. Siinä alettiin vaan antamaan siimaa, eikä jyrkän alamäen jälkeen Korkergoota näkyny enää (isommilla aukoillakaan). Jatkettiin siinä kohtaa omaa tahtia. Taso oli katsottu.
Nyt lepoa.
tiistai 7. kesäkuuta 2011
Maastoaskel pilalla
Kausi etenee ja samalla vauhti paranee. Epitkillä olin kestävässä kunnossa, nyt jo hieman nopeammassakin. En kuitenkaan riittävän nopeassa, itse asiassa jossain rinttikisassa pitäisi olla noin 32 sekuntia nopeammassa.
Olen pitkin kevättä keskittynyt ns. perusharjoitteluun, joka on sisältänyt pääasiassa juoksua erilaisilla vauhdeilla ja alustoilla. Nykyisin aika on enemmän kortilla kuin ennen, joten on keskityttävä olennaiseen. Ei silti, aika monesti teen kyllä 2 treeniä päivään. Maanantaisin ja perjantaisin yhden.
Epitkien jälkeen paneuduin tarmokkaasti sprinttisuunnistukseen. Tavoite oli hioa tekniikka ja sujuvuus paremmaksi. Ja jalat irtonaisemmaksi. Projekti onnistui siinä mielessä hyvin, että kehityin sprintterinä tuossa kahdessa viikossa jonkun verran. Vaikea sanoa tarkemmin, sanotaan siis jonkun verran.
Projekti sisälsi neljä sprinttiharjoitusta, joista viimeisessä otin suvereenin voiton Ulvilan kuntorasteilla. Pitkiä lenkkejä en tietenkään unohtanut, nehän ovat kestävyysliikunnan perusta. Eli kerta viikkoon yli 20km lenkki. Siinä ne, ja tulos oli kohtalaisen hyvä.
SM-kisassa karsinta oli perustavaa laatua oleva SM-karsinta. Ihan näin meien kesken, pikkusen ihmettelen semmoisia kommentteja ettei karsinta ollut sprinttisuunnistusta. 13 rastia 2,5 kilsalla ja erityyppisiä haasteita. Mitä se sitten oli? Aika kova spekulaatio on myös se, että olisi juostu kaks keskimatkaa. Ei se nyt varsinaisesti keskimatkan kategoriaan mennyt. Oliko odotettavissa kenties semmoinen käänne, että Piikkiön keskusta olisikin rakennettu 1000 vuotta sitten ja sittenkin aika sokkeloiseksi? Eikä ne metsärastit nyt kauhean pahoja olleet, pahin taisi sijaita 50 metriä polulta, kaksi muuta noin kolme metriä.
Aika helppo oli päätellä jo etukäteen mihin mäkeen lähdetään ja mistä radat muutenkin menee. Eli alussa pari pahaa avokalliorastia, ja sitten helppoa toteutusta. Näin se menikin, ja mielikuva pahoista alkurasteista vahvistui (ei prkl, radiosta tulee Tyrävyötä, kohta varmaan Juustopäät)mallikartan nähtyäni. Kanssani samaan aikaan lähtivät Föhr, Koistinen ja Taivainen. Oli siinä jotain vitsailua, etten pysty olemaan ekana koolla, olinpas kuitenkin kaiken peliin laitettuani. Alku meni ihan ok, kakkoselle jäin jostain syystä aika paljon. Siitä sitten jatkoin sujuvasti loppua kohden ja finaaliin mentiin sijoituksen ollessa kuudes. Lopun niittypätkällä kävi sääliksi akupään lähtijöitä, takkiin oli varmasti tullut paljon.
Karsinnan jälkeen oli aika epävarma olo. Juoksu ei kulkenu eikä suunnistuskaan ihan kauhean helppoa ollu. Meinasin jo hilata tavoitteita alaspäin ja lähteä hakemaan sijoitusta viidentoista sakkiin. Lopulta päätin kuitenkin tavoitella sijoitusta kymppisakkiin, kyllähän nyt siihen pystyy jokainen suht terve mies.
Finaalissa tein kolmisen kappaletta reitinvalintavirheitä. Eroa kärkeen 31 sekuntia ja sijoitus 12. Eroa kymppisakkiin jäi 5 sekuntia, se meni viimiselle tullessa (tappiota nopeimmalle 8 sekuntia). En tiedä mistä johtuu, ehkä olin vain löysä ja varmisteleva nahjus. Ehkä jostain pääsi paremmin alas. ite tulin ainakin oikealta ja sopimoilleen kielletyn jyrkänteen läpi. Huomasin tämän vasta eilen. Rastinumero peittää just sopivasti jykän niin että se näyttää olevan poikki. Tollasta ei voi ihminen huomata, ei edes Thierry vaikka sillä onkin hyvät silmän pienet lihakset.
Finaalin juoksuun olen kuitenkin hyvin tyytyväinen. Ero kärkeen on siinä mielessä hyvä, että melkoisella varmuudella tai ainakin kaiken järjen mukaan meikäläisen kunnon pitäisi tässä kauden mittaan mennä vielä eteenpäin. Ainakin jonkun verran. Sen verran huono harjoituskausi oli.
On se kyllä kumma kun ei Suomessa järjestetä enää ollenkaan hyviä kisoja. Ihan sama missä kisat oli tai millaset ne oli, paskoja ne vaan tuntuu olevan. Ja kyllähän näin on. Kaikki kisat missä oon käyny on ollu ihan perseestä parkkimaksuja, ratoja, maastoja, palkintoja, tunnelmaa, ja muita asioita myöden. Ehkä tässä on jotenkin oma asenne muuttunut. Pari vuotta kun kärvistelet suurimmaksi osaksi sivussa niin sitähän on ihan hyvillä tunnelmilla mukana kaikissa kisoissa. Kai se siitä kohta hieman taas laantuu semmoselle normaalille tasolle. Nautitaan nyt ainakin vähän aikaa.
Seuraava ohjelmassa lienee Jukolan viesti. Helppohan sinnekin on mennä korjaamaan kypsät hedelmät, niin tuttuja on noi Haminan maastot. Ei tarvi kuin juosta vaan kartta rullalla rastilta toiselle ja tuuletella sitten maalissa. Osuuskin on jo tiedossa, se tuli mitä himoitsinkin. Paha vaan kun meni tässä rinttisatsauksen aikana maastoaskel piloille. Ei kulje ainakaan kuukauteen laisinkaan metsän puolella.
Nyt AP:n kanssa 25km Ketunpesien lenkki eli niin sanottu kettukolmonen.
Olen pitkin kevättä keskittynyt ns. perusharjoitteluun, joka on sisältänyt pääasiassa juoksua erilaisilla vauhdeilla ja alustoilla. Nykyisin aika on enemmän kortilla kuin ennen, joten on keskityttävä olennaiseen. Ei silti, aika monesti teen kyllä 2 treeniä päivään. Maanantaisin ja perjantaisin yhden.
Epitkien jälkeen paneuduin tarmokkaasti sprinttisuunnistukseen. Tavoite oli hioa tekniikka ja sujuvuus paremmaksi. Ja jalat irtonaisemmaksi. Projekti onnistui siinä mielessä hyvin, että kehityin sprintterinä tuossa kahdessa viikossa jonkun verran. Vaikea sanoa tarkemmin, sanotaan siis jonkun verran.
Projekti sisälsi neljä sprinttiharjoitusta, joista viimeisessä otin suvereenin voiton Ulvilan kuntorasteilla. Pitkiä lenkkejä en tietenkään unohtanut, nehän ovat kestävyysliikunnan perusta. Eli kerta viikkoon yli 20km lenkki. Siinä ne, ja tulos oli kohtalaisen hyvä.
SM-kisassa karsinta oli perustavaa laatua oleva SM-karsinta. Ihan näin meien kesken, pikkusen ihmettelen semmoisia kommentteja ettei karsinta ollut sprinttisuunnistusta. 13 rastia 2,5 kilsalla ja erityyppisiä haasteita. Mitä se sitten oli? Aika kova spekulaatio on myös se, että olisi juostu kaks keskimatkaa. Ei se nyt varsinaisesti keskimatkan kategoriaan mennyt. Oliko odotettavissa kenties semmoinen käänne, että Piikkiön keskusta olisikin rakennettu 1000 vuotta sitten ja sittenkin aika sokkeloiseksi? Eikä ne metsärastit nyt kauhean pahoja olleet, pahin taisi sijaita 50 metriä polulta, kaksi muuta noin kolme metriä.
Aika helppo oli päätellä jo etukäteen mihin mäkeen lähdetään ja mistä radat muutenkin menee. Eli alussa pari pahaa avokalliorastia, ja sitten helppoa toteutusta. Näin se menikin, ja mielikuva pahoista alkurasteista vahvistui (ei prkl, radiosta tulee Tyrävyötä, kohta varmaan Juustopäät)mallikartan nähtyäni. Kanssani samaan aikaan lähtivät Föhr, Koistinen ja Taivainen. Oli siinä jotain vitsailua, etten pysty olemaan ekana koolla, olinpas kuitenkin kaiken peliin laitettuani. Alku meni ihan ok, kakkoselle jäin jostain syystä aika paljon. Siitä sitten jatkoin sujuvasti loppua kohden ja finaaliin mentiin sijoituksen ollessa kuudes. Lopun niittypätkällä kävi sääliksi akupään lähtijöitä, takkiin oli varmasti tullut paljon.
Karsinnan jälkeen oli aika epävarma olo. Juoksu ei kulkenu eikä suunnistuskaan ihan kauhean helppoa ollu. Meinasin jo hilata tavoitteita alaspäin ja lähteä hakemaan sijoitusta viidentoista sakkiin. Lopulta päätin kuitenkin tavoitella sijoitusta kymppisakkiin, kyllähän nyt siihen pystyy jokainen suht terve mies.
Finaalissa tein kolmisen kappaletta reitinvalintavirheitä. Eroa kärkeen 31 sekuntia ja sijoitus 12. Eroa kymppisakkiin jäi 5 sekuntia, se meni viimiselle tullessa (tappiota nopeimmalle 8 sekuntia). En tiedä mistä johtuu, ehkä olin vain löysä ja varmisteleva nahjus. Ehkä jostain pääsi paremmin alas. ite tulin ainakin oikealta ja sopimoilleen kielletyn jyrkänteen läpi. Huomasin tämän vasta eilen. Rastinumero peittää just sopivasti jykän niin että se näyttää olevan poikki. Tollasta ei voi ihminen huomata, ei edes Thierry vaikka sillä onkin hyvät silmän pienet lihakset.
Finaalin juoksuun olen kuitenkin hyvin tyytyväinen. Ero kärkeen on siinä mielessä hyvä, että melkoisella varmuudella tai ainakin kaiken järjen mukaan meikäläisen kunnon pitäisi tässä kauden mittaan mennä vielä eteenpäin. Ainakin jonkun verran. Sen verran huono harjoituskausi oli.
On se kyllä kumma kun ei Suomessa järjestetä enää ollenkaan hyviä kisoja. Ihan sama missä kisat oli tai millaset ne oli, paskoja ne vaan tuntuu olevan. Ja kyllähän näin on. Kaikki kisat missä oon käyny on ollu ihan perseestä parkkimaksuja, ratoja, maastoja, palkintoja, tunnelmaa, ja muita asioita myöden. Ehkä tässä on jotenkin oma asenne muuttunut. Pari vuotta kun kärvistelet suurimmaksi osaksi sivussa niin sitähän on ihan hyvillä tunnelmilla mukana kaikissa kisoissa. Kai se siitä kohta hieman taas laantuu semmoselle normaalille tasolle. Nautitaan nyt ainakin vähän aikaa.
Seuraava ohjelmassa lienee Jukolan viesti. Helppohan sinnekin on mennä korjaamaan kypsät hedelmät, niin tuttuja on noi Haminan maastot. Ei tarvi kuin juosta vaan kartta rullalla rastilta toiselle ja tuuletella sitten maalissa. Osuuskin on jo tiedossa, se tuli mitä himoitsinkin. Paha vaan kun meni tässä rinttisatsauksen aikana maastoaskel piloille. Ei kulje ainakaan kuukauteen laisinkaan metsän puolella.
Nyt AP:n kanssa 25km Ketunpesien lenkki eli niin sanottu kettukolmonen.
torstai 26. toukokuuta 2011
Vastavirtaan
Moi.
Pitkästä aikaa on aikaa kirjoitella. Todellisuudessa aikaa olisi ihan aidosti, mutta keskittyminen erikoissuunnistuksen SM-kisojen on vienyt ajan ja rahat.
Mykon jälkeen oli selvää että Tiomila oli menetetty tapaus, näin ollen seuraavana tavoitteena oli tietysti SM-liianpitkä. Tiomila-viikolla olimme Pyylammen kanssa LIKE-seminaarissa Vuokatissa, ja siinä jonkun kuivan luennon aikana kulutimme aikaamme harjoitussuunnitelmien tekoon. Tuttua puuhaa jo siltä ajalta, kun itsekin kävin vielä koulua. Tomi laati ohjelman SM-maastoihin Jiri Karjalaiselle, minä taas itselleni ja tavoite oli siis erikoispitkät.
Ohjelman tärkeimmät harjoitukset olivat kahden tunnin metsälenkit, joita tein kolme kappaletta. Lisäksi ohjelma sisälsi neljä kisaa, pitkän tauon jälkeen kisarutiini oli saatava kohdilleen. Ja alkaahan se löytyä hiljalleen. Voimapuolesta vastasivat lyhyet mäkispurtit ja -loikat. Vetoharjoituksia ei ohjelmassa ollut.
Kolmeviikkoinen meni nappiin, ja kovan tankkauksen jälkeen saatoin lähteä suht luottavaisin mielin kilpailuun. Luulin tietäväni oikean taktiikan, eli suhteellisen suoraan välit olisi juostava. Simo oli näet lupaillut lausunnoissaan juostavaa maastoa - ja näin se olikin. Valitettvasti tämä periaate unohtui yhdellä rastivälillä, tappiota Muukkoselle viisi minuuttia.
Matkaan otin neljä geeliä, yhden energiapatukan ja loppulenkille camelbakin jossa puoli litraa urheilujuomaa. Päätin aloittaa geelien imemisen jo heti alkuunsa, eli jokaisessa kartanvaihdossa (n. neljän kilometrin välein). Loppulenkillä otin vielä yhden geelin ja ennen Saahkarin nousua jouduin vielä pureskelemään patukan. Hyvin jaksoikin viimeistä kahta kilometriä lukuun ottamatta.
Kilpailu lähti käyntiin normaalisti. Alussa porukkaa oli ympärillä reilusti ja seurailin rauhalisesti aloittanutta Ikosta. Jere tykitti heti noin sata metriä edellä. Kuitenkin jo kutosella porukkaa lähti aivan eri suuntaan mihin itse olin suunnitellut. Jo siinä kohtaa tajusin, että tänään on suunnistettava yksin, ja vain yksin. Kolmen lenkin aikana seuraa oli mukana vaihtelevasti, suunnistin kuitenkin itse koko ajan. Ja viimeisen hajontalenkin puolivälistä kartanvaihtoon saakka en nähnyt ketään. Kartanvaihdossa olin kolmantena Pasin ja Kirilin jälkeen, perässä Petteri ja Pardaali. 14 kilsan putkiosuudelle lähdettäessä tiesin, että Petterin selkä on mitali. Hänen vauhtiin en kuitenkaan kyennyt, ja Pardaalikin jäi johonkin taakse. Ennen pitkää väliä olin neljäntenä, minuutin perässä tulivat Topi, Jonne, Henri ja Pardaali. Mietin hetken jäänkö odottamaan, enpä kuitenkaan jäänyt. Läksin tahkoamaan oikealta teitä pitkin ja väli menikin hyvin. Juoksu oli vielä vahvaa. Totuus oli kuitenkin toinen, perässä tuleva porukka ohitti mut paremman reitinvalinnan turvin. Faktisesti suunnistin siis täysin yksin kaiken kaikkiaan viimeiset 16 kilometriä! Olen hieman ylpeä siitä että tein koko reissun aikana vain yhden pummin. Kahdeksas sija oli siis se minkä ansaitsin.
Kilpailuna erikoispitkät on raastava. Olen juossut kisan miesten sarjassa vuosina -03 (8.), -04 (6.), -06 (19.), -07 (4.), -08 (10.), -09 (13.) ja nyt siis kahdeksas. Joka kerta sitä päättää että tämä on viimeinen kerta, ei tässä ole mitään järkeä. Olo viimeisillä kilometreillä on hirveä, sellainen että tekisi mieli jäädä siihen paikkaan heti makaamaan. Kuitenkin lähestulkoon parasta on tulla maaliin ja asettua maahan lepäämään. Nyt se on ohi, ei koskaan enää. Ennen ensi vuotta.
Voisinhan olla samaan aikaan jossain kehäkolmosen tuntumassa kiipeilemässä esteitä monentuhannen muun kanssa ja ohitella pelleksi pukeutuneita turisteja. Tarjolla olisi ehkä sijoitus kolmen joukkoon kilpailussa, jossa urheilijaksi laskettavia mukana on kaksi. Ei kiitos, kun tarjolla on kilpailu, jossa on mahdollisuus mitata sekä äärimmäinen kestävyys että suunnistustaito.
Ensi vuonna taas.
Pitkästä aikaa on aikaa kirjoitella. Todellisuudessa aikaa olisi ihan aidosti, mutta keskittyminen erikoissuunnistuksen SM-kisojen on vienyt ajan ja rahat.
Mykon jälkeen oli selvää että Tiomila oli menetetty tapaus, näin ollen seuraavana tavoitteena oli tietysti SM-liianpitkä. Tiomila-viikolla olimme Pyylammen kanssa LIKE-seminaarissa Vuokatissa, ja siinä jonkun kuivan luennon aikana kulutimme aikaamme harjoitussuunnitelmien tekoon. Tuttua puuhaa jo siltä ajalta, kun itsekin kävin vielä koulua. Tomi laati ohjelman SM-maastoihin Jiri Karjalaiselle, minä taas itselleni ja tavoite oli siis erikoispitkät.
Ohjelman tärkeimmät harjoitukset olivat kahden tunnin metsälenkit, joita tein kolme kappaletta. Lisäksi ohjelma sisälsi neljä kisaa, pitkän tauon jälkeen kisarutiini oli saatava kohdilleen. Ja alkaahan se löytyä hiljalleen. Voimapuolesta vastasivat lyhyet mäkispurtit ja -loikat. Vetoharjoituksia ei ohjelmassa ollut.
Kolmeviikkoinen meni nappiin, ja kovan tankkauksen jälkeen saatoin lähteä suht luottavaisin mielin kilpailuun. Luulin tietäväni oikean taktiikan, eli suhteellisen suoraan välit olisi juostava. Simo oli näet lupaillut lausunnoissaan juostavaa maastoa - ja näin se olikin. Valitettvasti tämä periaate unohtui yhdellä rastivälillä, tappiota Muukkoselle viisi minuuttia.
Matkaan otin neljä geeliä, yhden energiapatukan ja loppulenkille camelbakin jossa puoli litraa urheilujuomaa. Päätin aloittaa geelien imemisen jo heti alkuunsa, eli jokaisessa kartanvaihdossa (n. neljän kilometrin välein). Loppulenkillä otin vielä yhden geelin ja ennen Saahkarin nousua jouduin vielä pureskelemään patukan. Hyvin jaksoikin viimeistä kahta kilometriä lukuun ottamatta.
Kilpailu lähti käyntiin normaalisti. Alussa porukkaa oli ympärillä reilusti ja seurailin rauhalisesti aloittanutta Ikosta. Jere tykitti heti noin sata metriä edellä. Kuitenkin jo kutosella porukkaa lähti aivan eri suuntaan mihin itse olin suunnitellut. Jo siinä kohtaa tajusin, että tänään on suunnistettava yksin, ja vain yksin. Kolmen lenkin aikana seuraa oli mukana vaihtelevasti, suunnistin kuitenkin itse koko ajan. Ja viimeisen hajontalenkin puolivälistä kartanvaihtoon saakka en nähnyt ketään. Kartanvaihdossa olin kolmantena Pasin ja Kirilin jälkeen, perässä Petteri ja Pardaali. 14 kilsan putkiosuudelle lähdettäessä tiesin, että Petterin selkä on mitali. Hänen vauhtiin en kuitenkaan kyennyt, ja Pardaalikin jäi johonkin taakse. Ennen pitkää väliä olin neljäntenä, minuutin perässä tulivat Topi, Jonne, Henri ja Pardaali. Mietin hetken jäänkö odottamaan, enpä kuitenkaan jäänyt. Läksin tahkoamaan oikealta teitä pitkin ja väli menikin hyvin. Juoksu oli vielä vahvaa. Totuus oli kuitenkin toinen, perässä tuleva porukka ohitti mut paremman reitinvalinnan turvin. Faktisesti suunnistin siis täysin yksin kaiken kaikkiaan viimeiset 16 kilometriä! Olen hieman ylpeä siitä että tein koko reissun aikana vain yhden pummin. Kahdeksas sija oli siis se minkä ansaitsin.
Kilpailuna erikoispitkät on raastava. Olen juossut kisan miesten sarjassa vuosina -03 (8.), -04 (6.), -06 (19.), -07 (4.), -08 (10.), -09 (13.) ja nyt siis kahdeksas. Joka kerta sitä päättää että tämä on viimeinen kerta, ei tässä ole mitään järkeä. Olo viimeisillä kilometreillä on hirveä, sellainen että tekisi mieli jäädä siihen paikkaan heti makaamaan. Kuitenkin lähestulkoon parasta on tulla maaliin ja asettua maahan lepäämään. Nyt se on ohi, ei koskaan enää. Ennen ensi vuotta.
Voisinhan olla samaan aikaan jossain kehäkolmosen tuntumassa kiipeilemässä esteitä monentuhannen muun kanssa ja ohitella pelleksi pukeutuneita turisteja. Tarjolla olisi ehkä sijoitus kolmen joukkoon kilpailussa, jossa urheilijaksi laskettavia mukana on kaksi. Ei kiitos, kun tarjolla on kilpailu, jossa on mahdollisuus mitata sekä äärimmäinen kestävyys että suunnistustaito.
Ensi vuonna taas.
torstai 28. huhtikuuta 2011
Halden kumoo
On se nyt että pitää herätä 6:30 kun olis pitkästä aikaa mahdollisuus nukkua pitkään. Ja ihan omassa hotellihuoneessa vielä.
VeVen bussikuski Aake piti aina reissuun lähdettäessä pienen puheen, joka loppui tavallisesti HALDEN KUMOON!- lauseeseen. Harvemmin se onnistui, mutta ainakin kerran muistan näin käyneen. Arvelin tässä aamutuimaan Kungens Kurvalta herätessäni, että siinähän se olis hyvä tavoite KR2-joukkueelle. Niin, siellä sitä taas kakkosessa ollaan. Ei riittäny viime viikonlopun näytöt ykköseen, eikä mulla siitä mitään mussutettavaa ole. Ihan oikeat valinnat. En vain ehtinyt viikossa riittävän hyvään iskuun.
Juoksin siis viime viikonloppuna kisat lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina. Lauantain Finnspringissä suoritus oli ok-tasoa, samoin sunnuntaina ja maanantaina. Kaikissa pummia tuli se 2 minuuttia, paitsi maanantaina enemmän. Siihen kun lisätään lauantain ja sunnuntain heikko esitys fyysisesti, niin ei auta. Lauantaina olin muistaakseni kuudes, sunnuntaina voitettiin viesti ja maanantaina oisin ollu 11. ellei sitä kisaa olis hylätty. Siihen kisaan olin sijoitusmielessä kuitenkin tyytyväinen.
Mikä noihin pummeihin oli syynä. Itseluottamusboksi oli jäänyt täyttämättä. Jos luottoa liikehdintään metsässä ei ole, niin sitä ei ole. Ja sitten jollain rastilla tulee hötkyiltyää. Harmi kyllä sitä boksia ei voi rahalla täydentää, ei sillä että sellaisia rahoja tilillä roikkuisikaan. Täydentäminen tapahtunee seuraavan kahden viikon aikana lenkkipoluilla ja rastimetsissä. SM-erikoispitkillä tilanne on toivottavasti jo toinen. Sen tässä on kuitenkin oppinut, että uudet vastoinkäymiset odottavat aivan nurkan takana valmiina iskemään. Pitää vaan olla hyvin hissukseen ja huomaamattomana.
No, toivotan kaikille onnea Tiomilaan. Jos nyt tuntuu hieman epävarmalta niin älkää huoliko, kyllä se hermopummi sieltä tulee! Jossain vaiheessa rataa kyllä luotatte johonkin toiseen enemmän kuin itteenne ja meette väärälle hajonnalle!
Tsemppiä Haldeniin kumoon menemiseksi.
Lähen täydentämään boksia tohon 25manna -96 maastoon. Silloin VeVen suoritus meni plörinäksi Katteluksen Kexan lukiessa väärää väliä, ei ollu poksi täynnä. Itellä oli kyllä ainakin paluumatkalla, ne oli niitä ekoja kertoja kun se poksi olikin täynnä.
VeVen bussikuski Aake piti aina reissuun lähdettäessä pienen puheen, joka loppui tavallisesti HALDEN KUMOON!- lauseeseen. Harvemmin se onnistui, mutta ainakin kerran muistan näin käyneen. Arvelin tässä aamutuimaan Kungens Kurvalta herätessäni, että siinähän se olis hyvä tavoite KR2-joukkueelle. Niin, siellä sitä taas kakkosessa ollaan. Ei riittäny viime viikonlopun näytöt ykköseen, eikä mulla siitä mitään mussutettavaa ole. Ihan oikeat valinnat. En vain ehtinyt viikossa riittävän hyvään iskuun.
Juoksin siis viime viikonloppuna kisat lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina. Lauantain Finnspringissä suoritus oli ok-tasoa, samoin sunnuntaina ja maanantaina. Kaikissa pummia tuli se 2 minuuttia, paitsi maanantaina enemmän. Siihen kun lisätään lauantain ja sunnuntain heikko esitys fyysisesti, niin ei auta. Lauantaina olin muistaakseni kuudes, sunnuntaina voitettiin viesti ja maanantaina oisin ollu 11. ellei sitä kisaa olis hylätty. Siihen kisaan olin sijoitusmielessä kuitenkin tyytyväinen.
Mikä noihin pummeihin oli syynä. Itseluottamusboksi oli jäänyt täyttämättä. Jos luottoa liikehdintään metsässä ei ole, niin sitä ei ole. Ja sitten jollain rastilla tulee hötkyiltyää. Harmi kyllä sitä boksia ei voi rahalla täydentää, ei sillä että sellaisia rahoja tilillä roikkuisikaan. Täydentäminen tapahtunee seuraavan kahden viikon aikana lenkkipoluilla ja rastimetsissä. SM-erikoispitkillä tilanne on toivottavasti jo toinen. Sen tässä on kuitenkin oppinut, että uudet vastoinkäymiset odottavat aivan nurkan takana valmiina iskemään. Pitää vaan olla hyvin hissukseen ja huomaamattomana.
No, toivotan kaikille onnea Tiomilaan. Jos nyt tuntuu hieman epävarmalta niin älkää huoliko, kyllä se hermopummi sieltä tulee! Jossain vaiheessa rataa kyllä luotatte johonkin toiseen enemmän kuin itteenne ja meette väärälle hajonnalle!
Tsemppiä Haldeniin kumoon menemiseksi.
Lähen täydentämään boksia tohon 25manna -96 maastoon. Silloin VeVen suoritus meni plörinäksi Katteluksen Kexan lukiessa väärää väliä, ei ollu poksi täynnä. Itellä oli kyllä ainakin paluumatkalla, ne oli niitä ekoja kertoja kun se poksi olikin täynnä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
