perjantai 8. toukokuuta 2009

Ai siekii suunnistat vielä?

Otsikko viittaa Janne Weckmanin takavuosina usein esittämään kysymykseen. Tähän juttuun se ei liity mitenkään.

Pitäis päästä kuntoon nyt ihan tässä lähipäivinä. Jos meinaa juosta Pm-kisoissa kesäkuun alkupuolella niin kahen viikon päästä katsastuksissa pitää onnistua hyvin. Sitä varten oon alottanu vetoharjoittelun. Ideana on juosta kova harjoitus ja palautella tommoset 3 päivää, sitten sitä on taas valmiina seuraavaan otatukseen. Prohaska tekee silleen ja aattelin että pittää kokeilla samaa kaavaa, se vetelee kylläkin niitä intervallejaan joka toinen päivä.

Sitten on semmonen juttu kuin sm-maastot. Siellä uusi kotiseurani Joensuun Kataja lähettää 12 kilometrin matkalle tietojeni mukaan seuraavia juoksijoita: Matti Räsänen, Yrjö Pesonen, Hannu Airila ja Simo-Pekka Fincke. Voi olla muitakin, en ole asiasta tietoinen. Jos nyt ajatellaan asiaa niin Matti on todennäköisesti toinen, Ykä vetää huhujen mukaan kymmenen joukkoon. Mie ja Hannu taistellaan sitte siitä joukkuekisan kolmannesta paikasta. Ite tsiikailin männävuosien tuloksia ja spekuloin että kahenkympin paikkeille vois tässä kunnossa olla mahdollisuudet, en toki laita vastaan jos menee paremmin. Siitä vois saada joukkuekisassakin mitalin. Imatralla oltiin neljäs Artsin ja Teron kanssa, silloin kleerattiin nelosta. Yhtä kaikki, tuskaa se tulee olemaan alusta loppuun. Niinku aina juoksukisoissa.

On muuten hyvä fiilis kun ei tarvi lähteä mihinkään helvatan Paimioon tänä viikonloppuna. Oikeestaan voitais tehä niin että kaikki kisat järjestettäis aina Paimiossa tai Turussa tai Salossa ni niitten ei tarvis vaan liikahtaa niiltä kivoilta avokallioiltaan mihinkään. On ne niin hienoja pienipiirteikköjä, ja rastit semmosiin paikkoihin että näin vanha ei edes näe. Jos oikein räväytettäis niin Siuntiossa vois olla jotkut kisat, ehkä joku keskimatka kartanvaihdolla ja perhoslenkeillä saateri soikoon.

Siinä miun ehdotus miten tätä lajia voidaan kehittää.

2 kommenttia:

  1. Niin myö tehhään. Ja joukkueet valitaan vanahaan hyvvään tappaan: yhestä kahteen Turusta - ainakin toinen Parmasta, yx äffäsoosta, yx Karppinen ja loput hiljaisia mukavia kavereita. Jotteivat ruppee pullikoimaan ja uhkoo viestipaikkaa...

    VastaaPoista
  2. niinhän se menee, juoksukisat tuntuu pahalta, suunnistuskisa hauskalta haasteelta vaikka sykkeet voi näyttää suht samaa

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.