maanantai 11. toukokuuta 2009

Good Good

Viikonloppu oli ja meni. KR:n miehet olivat Kolilla leirillä, teemaksi oli kuulemma otettu "viikonloppuni Taivaisena". Tahtoo sanoa käytännössä kovaa+pitkää joka päivälle. Melkein oli onnistunu, sunnuntaina oli jouduttu hieman jo taipumaan...Pikkusen epäilin että tulee tylsät ajat mutta jostain sitä tekemistä taas siunaantu ihan riittämiin. Parit kerrat kävin avannossa huljuttelemassa (alan olla aika kova siinä hommassa huom huom!), vetelin mäkivetoja, tein veryttelylenkkejä, kävin kattomassa juoksun juhlaa Joensuun maralla ja Katajan ekaa finaalia. Niin ja saunailtakin oli sekä rinttireeni sunnuntaina.

Perjantaina ostin myös Lemiläisen humppayhtyeen Stam1nan DVD-julkaisun. Mikäli jotakuta kyseinen pändi kiinnostaa niin voin suositella tätä tukevaa pakettia. Perjantai-iltana tuli tahkottua oikeastaan koko setti läpi. Ehkäpä parasta antia oli Provinssi 2006-keikka. Siinä tukka heiluu ja kitara vinkuu. Ilosaarta ootellessa sanoisin.

Tällä viikollahan vetäydyn täydelliseen SM-maastokeskittyneisyyteen. En vastaa puhelimeen, en puhu ja käytän kaiken vapaa-ajan (24h/vrk) taktiikan hiomiseen. Lisäksi kiukuttelen jatkuvasti, olen kuin perseeseen ammuttu koira. Kunnianhimoisena mutta kaikin puolin realistisena tavoitteena on piestä Muukkonen, tuo hyötyliikkuja vailla vertaa. Yhtä kaikki, tuskaa se tulee olemaan ja niin pitääkin. Tuntuupahan seuraavan viikon katastuksissa sitten helpommalta.

Hommasin semmosen Garminin gps-vehkeen. Nyt näen mistä olen juossut ja millä vauhdilla. Ei tarvi Martomaankaan enää korjailla reittiviivoja kuten taannoisen Tiomila-jutun yhteydessä. Tämän jälkeen tiedän millä puolella ojaa tai kiviaitaa on juostu, ne kun tuppaavat jäämään normaalisti unholaan. Laitetaan tohon vielä eilinen sprintti oikein viivan kanssa.

Nyt riitti tämä tyhjänpäivänen horina. Lähen kalaan Hietajärvelle. Jos vaikka pari taimenta nappais, makkarat löytyy jo eli nälkäisenä ei takasin tulla.


2 kommenttia:

  1. Tässähän joutuu itekin juoksemaan jotain vetoja tai sellaisia. Täytyy copypasteta joltakin mallia.
    -p

    VastaaPoista
  2. Parisprintti perhoshajonnoilla? Tonhan vois järjestää Karjaan tai Tammisaaren keskustassa vuorovuosina Siuntion kisojen kanssa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.