torstai 13. elokuuta 2009

Yhtenä iltana

Ma: Mentäisi ei nukkumaan

Jatkan urheilulepoa edelleen. Tilalle on keksittävä jotain, alan siis tehdä gradua. Hetki on historiallinen, en olisi uskonut sen tulevan koskaan. Ainahan saa aloittaa, eri asia pääseekö perille. Onhan tässä alotettu koko talvi ja usein lopetettu parin päivän päästä.

Muuten päivä menee normaalisti. En tee juurikaan mitään. Kuulen huhuja että Nurmonen olisi saapumassa kaupunkiin. Hän on maaottelutason suunnistaja. Pettymyksekseni hän saapuu rahvaan seurassa autolla, ei siis hävittäjiä eikä torijuhlia. Tonttikin on vielä epävarmaa. Iltasella käydään Koivusaarten kanssa uimassa.

Katselen kaksi jaksoa MacGyvereitä. Katseleminen keskeytyy kuitenkin äkisti puheluun, jonka ystäväni J suorittaa. Hän tiedustelee mahdollista autopaikkaa. On kuulemma suuren mestarin kanssa pihassa. Ilta menee normaalisti, katselemme Sentencedin DVD:tä ja suoritamme kiihkeää spegulaatiota. J lähtee puolenyön jälkeen mutta mestarismies päättää viettää tämän yön Noljakassa. Yöllä käymme vielä viimeisen kesäpäivän kunniaksi uimassa, uiminen tosin jää kun on niin kylmä ja muutenkin.

Ti: Lausuttais ei sanaakaan

Aamiaiselle heti yhden aikaan torille. Aamiainen on ravitseva, se sisältää vietnamilaisen kasvisriisipaistoksen, suuren palan marjapiirakkaa + vaniljakastiketta sekä kahvin. Torilla tapaamme myös Heikki Peltolan, hän on maajoukkuetason suunnistaja menneiltä vuosikymmeniltä. Päätän pitää hyvin ansaitun lepopäivän gradunteosta, sen sijaan noudan monot Pajuselta. Olen saanut luvat rullahiihtelyyn ja tänään on aika alkaa poistaa alustavaa turvotusta muutoin hyvin treenatusta kropasta.

Iltapäivän ratoksi hiihtelen vanhasta muistista reilun tunnin lenkin. En muistanutkaan että rullasuksihiihto on näin rankkaa. Ei meinaa eteenpäin päästä. Yläkroppa on kaupunkilaiselämän seurauksena päässyt nahistumaan. Sitä se on kun ei pääse rankametälle ja muihin mehtähommiin.

Illalla maittava ruoka eli 550g:tä chicken hornetteja. Jälkiruoaksi 5 jaksoa MacGyvereitä. Kyllä kelpaa.

Ke: Kuunnella tuulia vaan

Aamiainen on jälleen kerran ravitseva kuin ravitsevaisuus. Se sisältää tällä kertaa kaksi kuppia kahvia. Aamupäivällä menen Hannun ja Karppa Variksen kanssa Pärnälle suksimaan. Maajoukkuetason urheilijoita molemmat. Hissukseen kaks tuntia meneekin mukavasti. Tuore aviomies Hannu on rullilla ensimmäistä kertaa, ainakin luistelutyylillä hiihtämässä, ja sen kyllä huomaa. Mies kaatuu vain kerran.

Iltapäivästä akatemian treenipalaveriin. Menee hyvin, saan ajettua omat ajatukseni sisään. Taasko tässä käy näin, syksyllä into piukassa ja huippukunto joulukuulla? Sen jälkeen puserran tutkimussuunnitelmaa pari tuntia, tahtoo olla hiukan hankalaa sekin.

Illalla pilates, idut ja jukurtit. Niin ja soijarouheet. Saan myös ihanat pinkit One Wayn perinteisen rullasukset, vielä kun sais siteet kiinni. Ehkä ens vuonna. Tänään menee MacGyvereitä vain neljä jaksoa.

Maate käyn jo kymmeneltä ja laitan Loirin Ivalon soimaan taustalle. Ulkona on kauden eka syysmyrsky. Toimii.


To: Maailma ois kohdallaan

Tänään tunnustelen selän kuntoa enkä urheile. Se on tosi jeessiä. Teen näön vuoksi gradua ja suoritan vierailuja erinäisillä internetsivuilla.

Tuukka ottaa viestistä mm-pronssia. Hän on siis mm-mitalisti. Ja mie olen mm-mitalistin valmentaja.

Iltasella kahvit ja jääkaapista löytyvä pieni pullo samppanjaa. MacGyvereitä taas viis jaksoa.

Pe: Aikuiset lapsia ois

Viikonloppu häämöttää ja sekös tuntuu mukavalta. Raejuustoaamiaisen jälkeen lähden hiihtämään Heinävaaran mäkeen. Seuranani ovat Kari Varis ja uusi tuttavuus Tomi-Pekka Riihivuori. He ovat maajoukkuetason menijöitä. Mäki menee ylös joka kerta mutta alamäki pelottaa vietävästi. Yhtä kaikki, selviän hengissä.

Normaalit rutiinit lounaine ja kahveineen. Ja sitten mustikkaan. Idea on tehdä semmonen tunnin sauvakävely suolla ja kerätä sen jälkeen mustikoita tommonen 20 litraa. Hyvin menee muuten mutta kaikki on jo kerätty, koko metsä on aivan tyhjä. Joku sälli siellä on ja sanoo että oli ottanu 70 litraa ja nyt on kaikki kerätty. Olemme myöhässä.

Pakko mennä saunomaan ja grillaamaan. Laulamme myös singstaria ja soitammme guitar heroeta. Syömme ripsejä ja rapseja ja käymme facebookissa sekä irc-galleriassa.

La: Paljon jos viiniä jois

Maittavien yöunien jälkeen maittava aamiainen tuoreine sämpylöineen ja muineen. Pyörällä Utransuolle ja siellä sauvojen kanssa tuntivartti. Tämän kaiken teen AP:n kanssa, hän on entinen nuorten maajoukkuetähti. Kaikki nuoret kestävyysurheilijat pitäis viedä suolle säännöllisin väliajoin. Heikommat saatais näin karsittua pois. Sinne ne jäis itkemään kun ei jalka nouse ja trikoot mutaantuu. Kaikkiaan treeni kestää 2.30.

Loppupäivä: kisastudio, Jet Set, Night, perhepizza. Villit tanssiliikkeet ovat faktoja.


Su:Alusta vois aloittaa

Morkkis on tullut. Viikkoja siinä meni mut nyt se tuli. Kelikin on siihen sopiva. Sataa, tuulee ja on kylmä. Mutta pitikö jonkun mutiaisen viedä multa pyöräkin? Pitikö? Muutenkin korpeaa. Pitikö nyt se viiminen kulkupelikin sitte varastaa. Eipähän tarvi mennä mihinkään.

En tee mitään. Käyn vain kaupassa, mutta muuten makaan sängyssä ja katson urheilua ja MacGyvereitä. Tänään en tapaa ketään maajoukkutason urheilijoita enkä ketään muutakaan. Jukka sentään menee finaaliin, samoin suunnistajat Unkarissa. Ahistaa ja harmittaa ja muita vastaavia asioita. Nyt loppu.

Pidän pienen tauon kirjottelusta ja palaan asiaan kunhan alkaa taas kulkea.

12 kommenttia:

  1. Synkistely se vasta onkin taitolaji

    VastaaPoista
  2. http://enitenvituttaakaikki.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Poikanen kuule, tää on meidän retkemme
    kuviot suuret muita varten on

    VastaaPoista
  4. Kai sä päivität kuitenkin IiÄrCee-galleriaas ja alastonsuomi kuvias?

    VastaaPoista
  5. Kyöpelinvuorella oli mustikkakausi parhaimmillaan jo heinäkuussa. Poimin 10 litran orthexin täyteen parissa tunnissa. Vihjaisin siirtymään kotikulmillesi. Tarkemmin ottaen Pahanlamminsuon rantakallioille. KyRV:ssä tehdyn mittauksen mukaan marjat olivat peukalonpään paksuisia.

    VastaaPoista
  6. Ilmeisesti nuo mittaukset on suoritettu ainakin kolmen miehen voimin ja useampaan otteeseen, joten uskon mittaustulosten olevan varsin luotettavia.

    VastaaPoista
  7. jotta ne olis tieteellisesti uskottavia, olisi suotavaa, että tutkimustulokset ja -metodi julkastais jossain arvostetussa julkaisussa, esim nuivuuden kuvalehdessä..

    VastaaPoista
  8. iskä anto miulle tänne kaustiselle mukaan ton enitenvituttaakaikki-blogin perusteella tehdyn kirjan. on muuten hyvä. -e-

    VastaaPoista
  9. ja mainittakoot vielä, että siun juttu päivältä 8.7 on aikas hauska. voi näitä yhteisiä muistoja. -e-

    VastaaPoista
  10. se juttu onkin mun paras koskaan! koitahan pärjäillä siellä hullujen kaustislaisten seassa.

    VastaaPoista
  11. ens kesänä saa reenata thierryn kanssa kuukausia siellä joensuussa
    tuleeks liput letkaan myyntiin koska?

    VastaaPoista
  12. Miksi lopetat blogittamisen kokonaan?
    Eihän se kulkeminen maailman tärkein asia ole.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.