maanantai 19. syyskuuta 2011

Pettymyksetkin ovat elämyksiä

Näin se on. Ja viime viikonloppu oli oikein elämysrikas mulle. Hieman jo aavistelin kunnon olevan alamäessä, niinhän se totta vie olikin. Olen tässä miettinyt asiaa ja tullut siihen johtopäätelmään, etten sittenkään päässyt elokuun pitkän sairauden jälkeen Jukolan - Kainuun rastiviikon aikaiseen kuntoon. Huippuliigassa olin toki toinen, se selittynee Ranskan leirin jälkeisellä kuntopiikillä. Piikki jäi harmittavasti sinne Muukkosen puristavaan hiillostuksen myötä.

Kulku oli vaisu Yläneellä, Kuopiossa ja etenkin nyt männä viikonloppuna. Halusin uskoa parempaan. Uskottelu näkyi vain haluna olla parempi kuin on, eli suurina pummeina.

Asiat ovat kuitenkin perspektiivissä. Iso kuva on hallussa. Näen metsän puilta. Kausianalyysin mukaan olen jopa salaa ylpeä siitä, että jaksoin suurten vaikeuksien jälkeen taistella edes tälle tasolle. Kausihan oli positiivisia yllätyksiä täynnä, ainakin ennen tätä viikonloppua.

Harjoittelua on helppo parantaa ensi vuonna. Tälle kaudelle se on ollut aivan liian kevyttä, eikä huipputasolle tällä tyylillä ole asiaa. Aikanaan tuli treenattua liiankin kovaa, ehkä siitä välimaastosta löytyy oikea tapa.

Samoin kaikilta sektoreilta löytyy parannettavaa. Kokeilin itselleni epätyypilliseen tapaan hyvinkin askeettisia elämäntapoja viimeiset neljä viikkoa. Tulokset löytyvät taululta. Eli mulle ei sovi liian tiukka meininki, alan puristaa lapaa ja rentous katoaa. Ehkä mulle sopii semmonen puun takaa tuleminen?

No, nyt loppu ajatuksenvirta. Pistän jossain vaiheessa pientä kausianalyysiä.

Loppusyksyn ohjelma on osapuilleen seuraava:

22.-23.9 PV:n partio
1.10 Puolimara Joensuu
8.10 Mara Koli
22.10 Haulikkoviesti
25.-28.10 10mila-leiri
29.-30.10 Smålandskavlen

Tässä vielä kaksi otosta eiliseltä. Ensimmäinen kuvaa hyvin olotilaa ennen viestiä. Mietteliäs.
Kuvat: Alajärven Ankkurit




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.