tiistai 25. helmikuuta 2014

7 & 8

Kaksi viikkoa lipsahti tiedotusväliksi. Tässä kuitenkin lyhyt ja niukka juttu siitä, mitä olen duunannut.




Harjoituskauden seitsemäs viikko oli määrällisesti kevyempi, ja tein vain sheitshemän harjoitusta. Sunnuntain 33 kilometriä siten, että lopuksi juoksin 12 kilometriä reippaasti, huolehti kuitenkin olon väsyneeksi, kun siirryttiin viikkoon kahdeksan. Yhtä kaikki, nousukunnossa meni tämäkin viikko ja kovat treenit kulkivat hyvin.




Kahdeksannella viikolla olisi ollut hyvä mahdollisuus tehdä henkilökohtainen kilometriennätys. Lauantaina pelasin kuitenkin varman päälle, ja tein vain yhden lenkin. Sunnuntain 35 kilometriä sujuikin kuin tanssi, ja saatoin kurvata kotiin yllättävän tuorein voimin. Kohokohta pitkän lenkin lisäksi oli perjantain rivakka 4 x 4 minuuttia. Ei ole nimittäin noin lyhyitä vetoja ohjelmassa ollut vähään aikaan.

Loppuspekulaationa todettakoon, että kunto nousee jatkuvalla syötöllä. Syytä onkin, koska aikaa harjoitteluun on enää neljä viikkoa. Nyt pitäisi välttää sairastumiset ja muut ongelmat niin hyvä tästä vielä tulee. Vähitellen alkaa kyllä tehdä mieli suunnistamaan, vaikka onhan juoksukin kivaa. Suunnistuskauden käyn avaamassa Tanskassa 21.-23.3 kolmella WRE-kisalla.

Hästäg parismarathon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.