Portugalin jälkeen hän lepäsi kaksi viikkoa

Vaikeinta on aina ollut se, kun pitäisi aloittaa uudestaan. Työ tuntuu menneen hukkaan, vaikka eihän se niin mene. Siellä se jossain on, pitäisi vain jaksaa odotella vielä muutama viikko. 

Synkkä historia Portugalin reissujen suhteen sai jatkoa, kun onnistuin kuin ihmeen kaupalla saamaan taas kerran jonkun erittäin sitkeän virustaudin.

Ekassa kisassa suoritus oli hyvä siihen nähden, että edellisen kerran olin suunnistanut marraskuun loppupuolella. Tämähän ei tietenkään ole hyväksyttävä selitys, vaan puhtaasti oma valinta. 

1. kisan tulokset

Toinen kisa sujui todella hyvin. Tappiota TG:lle noin kaksi minuuttia, mikä on yleensä riittänyt vaikkapa SM-kisassa korkealle. Tämän jälkeen tunsin ensimmäiset merkit tulevasta taudista. Korjasin kahdella konjakilla, mutta eihän se auttanut. Ei ole koskaan auttanut.

2. kisan tulokset

Kolmas kisa oli WRE eli siviileille tiedoksi maailmanrankikisa. En kisaillut viime vuonna kai yhdessäkään WRE-kisassa, enkä olisi edes päässyt supereliitti-sarjaan, ellen olisi anellut villiä korttia. Lähtöjärjestys määräytyi rankin mukaan, joten starttasin aamulla 08:50. Suorituskaan ei ollut paras mahdollinen, mutta virhettä kuitenkin vain kaksi minuuttia. Sanoin maaliin tullessani, että tappiota tulee lopulta vähintään kahdeksan minuuttia. Lopulta sitä tuli 8min20sek, mikä tuntui aika hurjalta. 

3. kisan tulokset

Neljännen kisan seurasin jo keuhkot rohisten sivusta. Siinä menikin sitten seuraavat kaksi viikkoa, treeniä 0h. Tänään kävin juoksemassa 4 kilsaa, nyt seurailen miten käy. Sunnuntaina on lähtö Espanjaan, siinä seuraava tavoite.

Eihän tämä tietysti hyvältä tunnu. Olen saanut uran aikana huomata, että kesän tuloksiin edes kahden viikon tauti ei välttämättä vaikuta sittenkään kovin paljon. Risoo vaan hilata itsensä taas takaisin treenikuntoon, viikon verran pitää kuitenkin tyytyä hokihölkkään ja jumppaan. 

Turhaa uhoa

Tuli taas uhottua ja mehusteltua ihan liikaa. Minä en minnekään etelään mene, kyllä Suomessakin jaksaa koko talven painaa.

Pari viikkoa sitten homma alkoi päivänä muutamana tökkimään. Tapanani on olla varsin nopealiikkeinen, joten melkein siltä seisomalta neuvottelin kotiasiat kuntoon, vielä kun kyyti- ja majoituspolitiikkakin sujui kuin rasvattuna, niin varasin lennot Lissaboniin. 

Huomenna kuljen Börjen kyydillä Hesaan. Matka jatkuu perjantaiaamuna klo 05.40 portugalilaisin siivin Lissaboniin, ja sieltä edelleen kohti Portugalin O'meetinkiä eli POMmia. La-Ti juoksen kisoissa niin kovaa kuin pääsen, ja keskiviikkona sitten olen takaisin Joensuussa. Nyt on niin lyhyt reissu, etten ehkä ehdi tulla edes kipeäksi, kuten tapana on ollut.

Viivalla on miestä monenmoista. Tuleepa testattua ero maailman kärkeen (Gerkurkoo, Lundanes) ja Suomen kärkeen (Airila, Föhr, Lakanen). Tosin eihän sitä tiedä vaikka olisin itse kärki. Hekoheko. Totuuden nimissä on sanottava, että haluan kyllä onnistua hyvin. Turha lähteä spekuloimaan mitään, että kaikki muut on suunnistanu paljon enemmän ja kaikki muut nyt on niin kovia, mie nyt oon vielä talviterässä ja kunhan tässä kausi tulee niin sitten lähtee ajasta 30s/km. Jos meinaa olla kova kesällä, niin sitä on oltava jo nyt. 

Tulokset tulee taululle, sieltä ne voi jokainen käydä omalla ajallaan katselemassa. Taulu on täällä

Juonipaljastus

Taas on elelty muutamia aikoja tällä synkällä elämänpolulla sitten viimeisen päivityksen. Niin se aika kuluu tunti tunnilta, päivä päivältä ja viikko viikolta. Kohta on kevät, sitten kesä ja heti sen jälkeen kääntää jo syksyn puoleen.

Analysoitaanpa tässä hieman harjoituksia. Pirusti olen lenkkeillyt, mutta tunteja ei vaan kerry. Mikä tässä mättää? Suoritin analyysiä huomatakseni, että harjoittelu on tässä vaiheessa uraa edennyt vaiheeseen, mistä seuraavassa vaiheessa kaikki harjoittelu on loppunut. Olipa hyvin nerokkaalla tavalla ilmaistu. Tahtoo sanoa, että harjoittelu sisältää juoksua.

Teen kaikki harjoitukset nykyisin kotiovelta kellon käyntiin nakaten. Jos treeniä tulee viikossa 150km, niin suihkussa käymiset mukaan laskien tunteja kertyy viikkoon 12. Kaikki kodin ulkopuolinen voimaharjoittelu ja kauempana suoritettu hiihtoharjoittelu on loppunut.

Aika hyvässä kunnossa olen kuitenkin.

Talkoohenki elää vielä

Suomalaisella urheilulla on vielä toivoa. Syrjäisellä maaseudulla asustaa joukko nuoria, jotka ovat valmiita toimimaan kun torveen puhalletaan. Nämä epäitsekkyyden maalliset ruumiillistumat muodostavat sen pohjan, mistä maakuntien urheilijat ovat ponnistava myös tulevaisuudessa.

Esimerkki

Flunssa oli ja meni. Kolme päivää se kesti, joten aikataulussa ollaan yhä vain ja edelleen.

BBQ

Intissä eräs juoksija ruotsinkieliseltä länsirannikolta kertoi sielläpäin liikkuvasta huhusta, jonka mukaan Mats Haldinin lyhimmät vedot ovat 3 kilometrin mittaisia. Omaa harjoitteluani tutkaillessa huomaan liittyneeni tähän Maten letkaan. Vetoharjoituksissa olen toistanut säännöllisesti joko viiden tai kolmen kilometrin pätkiä. Toivotaan, että vedot alkavat jossain vaiheessa lyhentyä, muuten tulee pitkä talvi.

Viime viikolla ohjelmassa oli tämän vuoden uutuus, ns. BBQ-viikko. Sen tarkoituksena on grillata hieman normaalia viikkoa enemmän, eli laittaa vk-harjoituksia useammallekin päivälle. Toteutus oli seuraava:

Ti
3x5km/2min vauhtikestävyys

Ke
7km vauhtikestävyys

To
12km perusmättö eli pk2

Pe
4x3km/2min vauhtikestävyys

La
puolipitkä pk

Su
sprintti vauhtikestävyys

Ma
flunssa

Ti
flunssa

Ke
flunssa

Oliko sitten liian kovaa ajoa, vai johtuiko tauti joulun ajan totuttua suuremmasta ihmismäärästä, sitä en pysty sanomaan. Näitähän tulee aina välillä.

Kuva 1. BBQ vaikuttaa naamaan rumentamalla sitä. (Simo-Pekka Fincken kuva-arkisto 2012).

Kaikki pelissä?

Treenit jatkuvat ja pakkasjaksotkin odottelevat jo nurkan takana, kohta saa taas miettiä että missä sen harjoituksen tekisi kun mittari näyttää -25 celsiusastetta. Ehkä tästä siirrytään aasinsillalla varsinaiseen aiheeseen.

Kotikisat Vuokatissa lähestyvät, ja sinne tietysti itsekin olen ilmoittanut haluavani. Syystalvi on mulle aina hieman vaikeaa aikaa, vaikka tuskinpa tästä pimeydestä kukaan oikeasti nauttiikaan. Ajatukset kääntyvät tasaisin väliajoin ensi kesään, kisoihin ja siihen, että millä keinoin sitä onnistuisi jatkamaan viime kauden kehityskaarta. 

Kyselen aina itseltäni, onko mulla nyt sitten se kuuluisa "kaikki" pelissä? Riittääkö tämä, vai pitäisikö toimia jotenkin toisin. Pitäisikö harjoitella vielä enemmän? Pitäisikö kovat harjoitukset vetää jo nyt täysillä? Olisiko pitkän lenkin syytä olla 30 kilometrin sijaan 35 kilometriä? Entä muu elämä. Pitäisikö laittaa kaikki peliin ja muuttaa yksin pohjois-siiven vapaana olevaan huoneeseen, tyttö kun heräilee aina välillä katkaisten maksimaalisen palautusjakson. Syön herkkuja, onko se pois menestyksestä? Juon kaljaa muutamia tölkkejä viikossa, annanko ratkaisevan tasoituksen muille? En jaksa venytellä aivan jokaisena iltana jne. 

Suomalaissuunnistajat matkaavat runsain joukoin Etelä-Eurooppaan jo aivan tässä lähiviikkoina. Itse olen valinnut hieman toisenlaisen tien, eli vietän talveni yhtä pariviikkoista lukuun ottamatta Joensuussa. Tässäkin kohtaa joudun miettimään, onko tällä valmistautumisella mahdollista saada riittävää suunnistusrutiinia ensi kesän koitoksiin? 

Päätin muutama vuosi sitten, että en enää koskaan ala tekemään mitään urheiluun liittyvää väkisin. Tämän linjan olen pystynyt kohtalaisen hyvin myös pitämään. Avainasia on nautinto. En usko, että nauttisin nykyisin olostani useamman viikon, saati kuukauden mittaisella leirillä. Siksi pysyn Joensuussa. Sama juttu pätee oikeastaan kaikkiin asioihin, mitä päivittäin teen. Nautinto, vaikka se voikin kuulostaa oudolta ukon juostessa pyörätietä tulipalopakkasessa lähes kaikki vaatteet päällä, mitä nyt satun omistamaan. 

Toinen merkittävä juttu, minkä haluaisin pitää nykyisellään on pelko. Tai oikeastaan sen puute. En enää pelkää epäonnistumista kisoissa. Jos en onnistu, niin ainahan voi mennä vaikka Ilosaareen kavereiden kanssa. Nautintoa sekin. Tai jos suunnistus ei enää jostain syystä kiinnosta, niin rupean vaikka seikkailu-urheilemaan Auvisen ja kumppaneiden kanssa.  

En tiedä tuliko jutun pointti selville. Siellä se kuitenkin rivien välissä oli. 

Unikoulu

Olen jopa väkipakolla laittanut harjoittelukauden käyntiin tällä viikolla. Kevyempää kautta kesti kolmisen viikkoa, joista kaksi ensimmäistä tuli käytyä lenkillä melkein joka päivä, viimeinen sujuikin sitten flunssassa. Vaikealta on taas kerran tuntunut, kuten joka syksy. Motivaatiota on, mutta silti on vaikea tehdä varsinkin tehokkaampia treenejä. Tiistaina ohjelmassa oli 3x5km/3min rennolla vk-vauhdilla. Jalka oli poikkeuksellisen nihkeä, ja jätinkin viimeisen pätkän kesken kolmen kilsan kohdalla. Eihän sitä väkisin marraskuussa...

Itse käytän systeemiä, missä kovaa lenkkiä seuraavana päivänä ei juostakaan kevyttä, vaan hieman reippaampaa, perusmättönäkin tunnettua vauhtia. Keskiviikkona juoksin AP:n ja Auvisen kanssa 10 kilsaa vauhdin ollessa 4min10 sekuntia jokaista kilometriä kohden. Jalka oli edelleen nihkeä, mutta tykkään kyllä tuosta vauhdista, siinä saa jo juosta, mutta ei vielä ahdista. 

Eilisen kevyen päivän jatkoksi suunnistin tänään vk-vauhdilla 8 kilsaa. Meno oli jo parempaa, lihakset alkavat siis tottua. Huomenna sitten taas perusmättöä. Ja sunnnuntaina viikon ainoa pitkä lenkura, Jampan termein 30+. Tätä rataa kohti kevättä.

Ja sitten asiaan. Tuli tuossa taannoin ostettua asunto. Kyseessä ei nyt sentään ole Seiskan termein luksuslukaali hienostoalueella, vaan ihan tavallinen rivarikolmio Hukanhaudalla. Laina-asioista en sen kummemmin mitään ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään. Pankin täti jutteli semmoista hepreaa marginaaleista, korkokatoista, euriboreista ja muista, että maalaispoika meni siinä ihan hämilleen. Allekirjoittuani kaikki mahdolliset eteentulleet paperit homma oli selvä ja velka niskassa kotiin paineltiin. 

Autot ja asuntolainat, koira ja kakarat. Näillä näkymin raja asettuu koiraan. Näillä näkymin.

Jos sitä Kerubiin taas.