tiistai 5. toukokuuta 2009

4.5.2009

Herään kellon ollessa jo yli kymmenen. Joku nukkuu vieressäni, tätä ei ole tapahtunut lähestulkoon vuosiin. Tarkemmin katseltuani se on Nurmonen. Ei lämmitä mieltä kovinkaan paljon. En ole jaksanut mennä kotiin edellisenä päivänä.

Aamusuihkut ja koululle aamiaiselle. Se sisältää kalapuikkoja ja kaksi perunaa. Enempää en uskalla syödä, liikaa on tuokin. Turhanpäiväistä netissä notkumista pieni tovi ja kaupungille Tuukan ja Pajusen kanssa. Käymme ostamassa liput Ilosaarirokkiin, ne ovat tulleet myyntiin tänään. Olemme siis hyvissä ajoin liikkeellä.

Kovat ajat ovat jo ovella, niinpä käyn peruuttamassa Karjalaisen tilauksen. Jostain on näet tingittävä. Kesätöitä ei ole näköpiirissä, yllättävää se olisikin jos niitä ei ole edes etsinyt. Toisaalta toivon aina lottovoittoa vaikka en edes lottoa.

Menemme kahville Marttakahvioon, siis Joensuun torille. Siinä elämäämme miettiessämme toteamme sen kuitenkin olevan pohjimmiltaan mukavaa. Päätämme lähteä luontoon. Virveli mukaan ja halkoja kanssa. Ja Nurmonen pleikkarin äärestä, kirottu kaupunkilaisnuori.

Tuukka hakee auton ja matka on valmis alkamaan. Uimaharjulla käymme kaupassa, pitäähän luonnossa olla evästä. Perillä huomaan että olemme saapuneet Koitajoelle. Virveli saa jäädä autoon koska luvat eivät ole kunnossa. Se harmittaa vietävästi.

Kaiken kaikkiaan varsin mukava lepopäivä.






















2 kommenttia:

  1. Tasan ei oo taas tuukka ollu ajokunnossa...

    VastaaPoista
  2. Kauhia mielikuva, herätä aamulla Nurmosen vierestä!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.