sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Sotkamon Jymyn kansalliset

Tulin eilen tänne Vuokattiin osallistuakseni Sotkamon Jymyn syyskansallisiin ja sen jälkeen Kalevan Rastin MM-leirille. 

Homma avattiin eilen nortin finaalin seuraamisella. Sen jälkeen viivalle astui kansallisen tason suunnistajia Suomesta, Norjasta, Tanskasta ja muistakin maista. En saanut oikein kunnon kisafiilistä päälle, ja kelin ollessa kostean viileä suorituskin kuitattiin sarakkeeseen perusjuoksu. Joskus on sanottu "rutiinia, josta loistokkuus on kaukana".  

Tänään Jymyn kansallisissa suunnistus sujui ja juoksu kulki. Maasto oli sitä samaa Vuokatinvaaran aluetta, kuin eilenkin. Maastotyyppi on joensuulaiselle tuttu, samoin kartoitustyyli. Matkan aikana mietin aina välillä, että koska se seuraavana lähtenyt Thierry hiipii kiinni ja kenties ohikin. No, eipähän vaan saanut kiinni ollenkaan.

Tästä on nyt sitten niin pirun hyvä jatkaa muutaman päivän leirille ja ens viikonlopun SM-kisoja kohti. 

Tulokset
Väliajat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.