perjantai 22. tammikuuta 2010

Eltaantunut vanha läski

Kävin verikokeissa ja tulokset näyttivät sillä sektorilla hyviltä. Joulukuun alkupuoliskolla kalpeanaamalla mitattiin hemoglobiini 119, nyt viisi viikkoa myöhemmin ja naama punaisempana lukema oli niinkin hyvä kuin 143. Taitaa olla henkilökohtainen ennätykseni! Ilmeisesti hyvä ruokahalu antaa vahvan veren, on nimittäin tullut syötyä ja juotua todella hyvin viime aikoina. Kyllä sen huomaakin, tällä hetkellä koneisto toimii hieman paremmin ja ei ala ahistaa kovemmassakaan kyydissä ihan niin pahasti.

Muutenhan tämä viikko on mennyt vähän niin ja näin. Afrikka-krapula vavisuttaa miestä joka aamu, vaikea treenata 50 astetta kylmemmässä. No, mielestäni väkisin ei kannata vetää. Tekee sen mitä jaksaa ja pari hyvää treeniä hallissa/matolla siihen päälle. Eipähän mene vieteri suoraksi heti tammikuulla, pikkusen se oikeni jo mutta jousi alkaa olla taas viritettynä ja motivaatio palautuu kovaa vauhtia huipputasolle. Sitä paitsi seuran valmennusjohtokin kannattaa ajatusta hieman kevyemmästä jaksosta. Ei senkään tähden tarvi kiristellä tai viilailla hampaita.

Oon tässä vanhemmalla iällä ruvennut miettimään että mitä sitä alkais loppuelämän aikana tekemään. Vastauksia en ole vielä saanut joten jatketaan nykyisillä linjoilla, kai se siitä itekseen lutviutuu niinku asioilla tapana on. Joku päivä mulle tullaan sanomaan että ala tehä näin ja sitten mie alotan, ei se sen kummempaa ole. Muutoinhan tämmönen vanhana oleminen on aika hauskaa. Ei tarvi enää olla niin pirun yritteliäs kuin nuorempana! Voi aina todeta että "emmie jaksa, ei tällä iällä enää, kyllä miekin silloin nuorempana". Treeneissäki voi vetää pikkusen vähemmin ja kovempaa, pohjat on tehty eikä sitä enää palaudu niinku silloin nuorena.

Ihmejuttua alko näppäimistöltä tulemaan taas. Pitänee palata ruotuun ja katella ensittäin nuo SM-hiihdot, siitä sitten -23 raikkaaseen ilmaan tiestöilemään.

Mikäli motivaatio syttyy määrää pyritään lisäämään

Pitkät lenkit, lyhyet palautukset

2 kommenttia:

  1. hyvä homma että hemot on nousussa, kyllä se tommonen 20 pykälöö jo kummasti vaikuttaa. LP

    VastaaPoista
  2. Turpa kiinni juniori. Statilainen määrää.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.