tiistai 29. marraskuuta 2011

Ja laji oli suunnistus

Edelliseen vielä. Ei ole siis sanottu että em. harjoitukset tehdään tiellä, niitä tehdään myös maastossa mikäli olosuhteet sallivat, tällä hetkellä alkaa olla aika heikkoa sen suhteen. Ja kivaa on kyllä välillä vetää ihan pelkästään vyssiikkatreeniä, onhan tässä suunnistettu kokolailla pitkä kausi huhtikuusta lokakuun loppuun. Smoolannin jälkeenkin tehtiin vielä hyviä yötreenejä kunnes lumi tuli maahan. Ja kyllä mulla paikat kestää, onhan tässä pohjustettu vuosikaudet. Oikeastaan rupes pikkusen risomaan. Pesupaikalla jauhetaan tasaisin väliajoin siitä, miten 70-luvulla treenattiin paljon ja kovaa. Sitten jos laitat tänne esille jotain ohjelmaa, niin sekin on sitten liian kova tai liikaa juoksua tai jotain. ForrestG:ltä oikean suuntaista kommenttia tähänkin asiaan, kuten kaikkeen yleisesti ottaen.

Se siitä, ainahan sitä voi kommentoida ja näin jatkukoon. Vielä kun asiat sanottaisiin omalla nimellä niin hyvä.

Eka viikko meni hyvin, eikä ohjelma tuntunut turhan kovalta. Tehothan ovat kuitenkin melko maltillisia, ainakin näin kohtalaisessa syyskunnossa homma sujuu mallikkaasti. Tällä viikolla treeniä maustaa Saariselän reissu, sinne lennetään torstaina ja oleilu jatkuu itsenäisyyspäivän tienoville. Ohjelmaan sisältynee hiihtoa ja juoksua toivottavasti enemmän kuin edellisellä Saariselän reissulla syksyllä 2009. Silloin teimme ruskaretken ystäväni Tuukan kanssa, eikä arkistoja ole avattu vieläkään. Tuskinpa avataankaan.

En nyt jaksa tämän enempää. Palaan asiaan joskus tulevaisuudessa paremmalla fiiliksellä.

3 kommenttia:

  1. Asiantuntemattomat heittelee nimettömiä kommentteja, kun ei uskalla paljastaa asiantuntemattomuuttaan nimellään. Sama täällä. Älä kuitenkaan komenteista välitä, ainahan niitä nurkantakaa huutelioita on kummelin tyyliin olu ja tulee olemaan. Omassa asiantuntemattomuudessani tuo perusviikko vaikuttaa kevyehköltä, sillä eihän siinä oo kilsoja ku satkun verta. Jos on lahjakas, kuten oot ja tuosta valtaosan vetää maastossa ja huolehtii, jotta ei jämähä jumeihinsa, niin kyllä kai tuollakin tullaan.

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä treeneihin! Jos toteutus sujuu niin eiköhän tuolla ensi kauden onnistumiselle luoda hyvä pohja. Älä välitä paskasta vaan keskity omaan hommaan. Miellelläni näen SP Fincken ensi kesänä entistäkin vauhdikkaampana. T. Satunnaisseurailija

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.