perjantai 20. marraskuuta 2009

Kynnykset kinnaksella

NO HEI!

Tämän viikon aikana Joensuun Areenalla on käynyt suihke ja suhina kun Urheiluakatemian suunnistajat ovat juoksennelleet tasotestejään. Ideana on siis määrittää näin harjoituskauden alussa sopivat sykkeet ja vauhdit treeneihin. Kävin tänään ite siellä ravaamassa ja tulokset oli aika odotetut. Kunto on siis vielä heikko/heikohko, toi anaerobinen kynnys on nimittäin tippunu mukavasti. Mitä oon ite katellu ja seuraillu tilannetta niin eipä siellä kellään huippuisku ole päällä, mikä onkin hyvä juttu. Keväällä sitten näkee konkreettisesti mitä on talven aikana tullu tehtyä väärin. Ei kai, oikein tietenkin. Tällä hetkellä tuntuu että olen kuitenkin oikealla tiellä. Määrää on viime vuodesta tiputettu ja niihin viikon pariin tärkeään treeniin satsattu enemmän. Vielä kun jossain vaiheessa pääsen semmoseen kuntoon että jaksan juosta kaksi tuntia niin hyvä on...ja vielä parempi juttu on lumien vähittäinen sulaminen. Pääsee vielä suunnistusmehtään kadonnutta tatsia etsiskelemään.

Huomenna ohjelma jatkuu testijuoksulla. 10 kilometriä Mehtimäen kolmiolenkillä ja maksimaalinen tuska on tosiasia. Eilen käytiin siellä aamulenkilla ruuvaamassa ja alusta oli hyvin huono, pittää huomenissa kahtella mitkä keliolosuhteet ovat. Vaikka olenkin vammaherkkä kaveri niin tyhmä ei silti tarvi olla...treenin voi tarvittaessa tehdä vaikkapa juoksumatolla. Itellä tässä nyt ei ole muuta tavoitetta kuin päästä Afrikkaan ehjänä, sieltä tullessa tilanne on sitten jo parempi.

Karjalaisessa oli jutuntynkää KR:n uusista juoksijoista. Internetissä hieman suppeampi versio.

1 kommentti:

  1. Vielä kun KR;llä olis porsas the king... katotaan ens kesänä, kenen sorkka liikkuu!

    Pig

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.