maanantai 19. lokakuuta 2009

Suunnitelmat on tehty rikottaviksi

Maanantai on saapunut jälleen keskuuteemme. Maanantai on yksi parhaista päivistä, se tarjoaa aina mahdollisuuden uuteen nousuun. Tällä viikolla olen ahkera, teen gradun, käyn lenkillä ja elän muutenkin kuten kunnolisen kansalaisen tulee elää. Kertoilen tässä hieman omista suunnitelmistani, ne suunnitelmat tuppaavat painumaan unholaan usein jo tiistaina. Mutta ei tällä viikolla, lupaan sen.

Viikon pääteemana (hehheh) on gradun tekeminen. Teoria ja muut turhanpäiväiset osiot alkavat olla ainakin kohtuullisen hyvin kirjoitettuna, niin ainakin itse luulen. Alkuviikosta isken pöytään tulokset ja johtopäätelmät. Loppuviikolla hion pienet yksityiskohdat kuntoon ja perjantaina kansitan koko höskän. Katotaan jos ensi viikolla saisin jo esitettyä työni. Muukkonen, ehditkö tehdä tämän kaiken tällä viikolla?

Toiseksi tärkeimpänä asiana näkisin kalastuksen. Huomenna Joensuun koskilla alkaa syyskausi ja siellähän sitä tulee sitten heiluttua vavat ojossa. Viime viikolla laitoin vehkeet kunton, koukut on teroitettu ja kelat öljytty. Vaviskaa punalihaiset, kalastelumiehet Fincke&Turkka ovat liekeissä. Seuraavat pari viikkoa tulee varmaan syötyä aika paljon lohikalaa, siinä saa sittennoi omegat ja muut kuntoon.

Sitten urheiluun. Viikonloppuna en taktisista syistä tehnyt mitään. Olen tyytyväinen jos saan juostua tällä viikolla 3-5 lenkkiä, mahdollisesti yhden kovaakin. Tai ei kovaa mutta täysillä. Lisäksi ohjelmaan sisältyvät vesijuoksut aamuisin ja pari jumppaa. Katotaan miten noi lääkkeet alkaa tehoamaan, vielä ei ole muita vaikutuksia kuin semmonen mukava huimaus. Niinku olis juonu muutaman alkoholiannoksen.

Lauantaina meillä on Tuukan kanssa valmennuspalaveri. Viikon aikana anlysoin menneen kauden harjoittelut ja niistä sitten vedetään johtopäätelmiä millä keinoin mies saadaan MM-kisoissa sinne kymmppisakkiin. Pikkusen on semmone fiilis että tehoja ja kilometrejä pitäisi saada lisää. Vuosilakana on jo hommattu.

Lauantaina menen myös katsomaan Kellariin Poisonblackin keikkaa. Siinähän laulelee Sentencedin entinen laulaja ja musiikki on aika samanlaista kuin kyseisellä pändillä. Torstaina olisi tarjolla myös WASPin keikka Areenalla. Sitä pitäisi periaatteessa mennä kattomaan, tuli kuunneltua silloin 5-vuotiaana Nenosen Mikon kanssa WASPia ja KISSiä. Katotaan nyt, 30 euroa on hinta. Jos oikein klikkailette noita mainoksi niin siitähän se tulis. Syksyn keikkakalenteri näyttää muuten seuraavalta:
14.11 Amorphis + Viikate (molempien uudet levyt todennäköisesti parhaita koskaan)
28.11 Kotiteollisuus (tiiätte kyllä, toimii aina)
Viime perjantaina olis ollu PMMP mutta sen jouduin jättämään ymmärrettävistä syistä väliin. Samoin torstain Matti Nykäsen BePopissa.

Mitäs muuta vielä. Onhan siinä ohjelmaa kylliksi.
Katsoin tilastoja ja kiitettävästi on mainoksi paineltu, kiitokset siitä. Nyt vesijuoksu ja siitä sitten lounaan kautta ATK-luokkaan.

5 kommenttia:

  1. Hyvinhän tässä ehtii, kun kilpailukausi on ohi ja seuraava kisa on vasta huthikuussa. Ittelläni on kaksi kuollutta viivaa kuun lopussa, mutta pistä tulemaan. Miten paljon noita mainoksia pitää klikkailla?
    -p

    VastaaPoista
  2. Ihan reilusti niitä voi naputella. Niin paljon kuin sielu sietää! Todennäköisesti kylven kohta rahassa ja google menee konkurssiin.

    VastaaPoista
  3. -p tekee takuulla gradun viikossa ja väikkärin puolessatoista, mutta stubbkin tekee samassa ajassa nuo kaikki ja käy vielä päälle neuvottelut kaikkien G20-maiden valtionpäämiesten kanssa kussakin jäsenmaassa ja vetäsee havaijin teräsmiestriathlonin alta 8 tunnin.

    VastaaPoista
  4. Joo mutta se onkin supermies. Myö ollaan vaan laiskoja suunnistajaihmisiä.

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti Waspia. Se on nimittäin oikeasti hienoa, kun kaveri vetää nahkavaatteet päälle, sirkkelinterät käsiin ja laulaa rohealla äänellä lepakkonymfon 17v tyttöystävästä. Sitä vasten Lappeenrantalaisten karvanaamaisten lähes-juoppojen vinkuminen muka-äijämeiningistä on tyhjänpäiväistä ja aikalailla turhaa. Tästä on hyvä lähteä ja pistää perusasiat oikeaan järjestykseen.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.